Kannabiksesta luopuminen

Juu eli homma menee meikäläisellä niin, että minun on ollut todella suuria vaikeuksia luopua kannabiksesta. Olen poltellut 15 vuoden ajan ja käynyt läpi useamman muunkin päihteen. Alkoholi tosin se suurin vaikeuksien aiheuttaja… Mulla on ollut tavoitteena täysraittius jo muutaman vuoden, mutta olen jäänyt sellaiseen luuppiin, että ei enää jaksaisi millään. Menee seuraavasti: Olen ollut 2-5 päivää ihan titityy kunnossa viinan takia, olen saattanut ottaa kännipäissäni jotai viinaa vahvempaakin ja olot putken jälkeen totaalikammottavat. Tuolloin alan aina selvittelemään raitistumismahdollisuuksia niinkuin juuri nytkin(vieläkin kohmelo)… No tsekkaan jonkun ryhmän missä en ole ennen käynyt ja menen sinne, jos pystyn niin puhun jotain. No saan sitten noin muutaman viikon olla selvinpäin kun alan pakkomielteisesti täyttämään viikkoani liikunnalla ja AA-ryhmillä. Yritän ottaa etäisyyttä ystäviini(joilla kaikilla jonkinasteinen päihdeongelma, mutta ei ole halua raitistua??) Muutaman viikon tai jopa kuukauden menee tuolla tavoin ja sitten se iskee jostain takaraivosta tai jostain. Pakko polttaa paukut…
No kuun sit poltan niin saatan muutamia päiviä poltella ja mässäillä, mutta kun tulee se päivä, että budit on loppu ja ei ole tiedossakaan niin usein sitä alkaa syöttää itselleen, että kait sitä pari voi ottaa ja se jää mukamas sit siihen… Ja ei taatusti jää… Sit taas sekakäyttöputken jälkeeen takas raitistumaan… Ongelmani siis on se, että en millään pysty vastustamaan kannabiksen polttoa… Se on niin tuolla selkärangassa… No nyt mä tietenkin ajattelen, että nyt teen kaikkeni, jotta en enää kömmähtäisi, Toivon itselleni raittiutta, koska näiden tuskien jälkeen olen sen mielestäni ansainnut. Mietin myös nuita mun masennuslääkkeitäni, että voiko olla perää, että Cymbalta 30mg voisi jotenkin vaikeuttaa raitistumisiani, koska olen aivan tosissani, mutta ei ni ei… joo aika sekavaa settiä kun kaalikin vielä sen verran sekaisin. Mut ehkä se nyt sit tästä lähtee… :neutral_face:

Joku irvileuka saattaisi tähän sanoa, että laita omat puskat kasvamaan niin ei pajautus lopu etkä täten lähde juomaan tai käyttämään muita vaarallisia päihteitä… Mutta eihän se niin mene.
Vaikuttaa yksinkertaisesti siltä, että olet hyvin tyypillinen sekakäyttäjä, koukussa siis päihtymiseen.

En jaksa oikein ymmärtää tuota AA:ssa juoksemista jos se ei selkeästikkään auta (vaihdat vielä ryhmiäkin, joten se ei varmastikkaan ole myöskään henkilökemioista kiinni).
Suosittelen A-klinikkaa ja pitkää yhteisöhoitoa (tai muuta pitempiaikaista hoitoa). Siellä saisit ammattilaisten kanssa käydä läpi eri päihteiden riippuvuusluonteita, mitä tehdä sille kaveriporukalle joka päihteilee ja monta monta muuta asiaa…
Tsemppiä!

Moi ja tervetuloa geimeihin. Kovin tutulta kuulostaa tuo, mulla kannabiksesta muodostui pääpäihde kun aloin sillä ensin hoitamaan kankkusia, boostaamaan tai korvaamaan alkoholia tai jotain muuta päihdettä, kuten bentsoja ja / tai kipulääkkeitä. Sekakäyttäjiä ja ennen muuta addikteja olemme siis.

Blossista voi olla pirullisen vaikea päästä eroon, sen tiedän. En näkisi ongelmaa kuitenkaan minkään tietyn kemian aiheuttamana, vaan sen tarpeen, mikä pistää himoamaan päihtymistä noin ylipäätään ( Soikannel tuossa yllä oikeastaan sanoi jo kaiken oleellisen ). Ratkaisuja löytyy siten omasta päästä, ei mistään kemiasta. Näin siis ainakin omalla kohdallani, söin terveyskeskuslääkärin määräämää SSRI-lääkitystä pari vuotta aivan turhaan.

Itse kävin läpi intensiivisen päihdekuntoutuksen myllyhoidossa Kalliolassa ja olen sen jälkeen käynyt NA-ryhmissä hoitamassa itseäni. Olen tänään ollut puoli vuotta raittiina, edelliset raitistumisyritykset eivät sisältäneet AA- tai NA-ryhmiä. Ryhmäagendan puolesta en osaa muuta kuin kysyä että oletko NA:ta kokeillut? Lähestymistapa on kaltaisiamme ajatellen selkeämpi ja porukka lähempänä omaa elämänpiiriä.

Hakeudu ihmeessä A-klinikalle, sitä kautta selviää mahdollisuudet intensiiviseen kuntoutukseen tms. hoitoon! Itse kävin terapeutin juttusilla paikallisella aiemmin, ammattitaitoinen oli meininki.

Jatka kirjoittelua, voimia ja tsemppiä!!!