Otsikko kuulostaa joltakin psykologiselta termiltä, mutta keksin sen itse äsken iha vaan siitä syystä, että koitan kartoittaa mitä minun kaltaisessa tuurijuopon päässä pyörii ja miksi. Kysymys siihen miksi, on varmasti vähän monimutkaisempi aihe jota en tässä jaksa enempää pohdiskella. Mutta minulla on siis tosi sekavia ja ristiriitaisia ajatuksia päässäni ja nämä tulevat ehkä eniten pinnalle juuri niinä hetkinä, päivinä, viikkoina, kun olen lähellä sitä juomista…juuri siinä retkahtamisen kynnyksellä. Toki ne ovat varmasti muutenkin läsnä ne sekavat mietteet ja asenteet sekä tunteelliset reaktiot. Olen käsittääkseni niin kutsuttu erityisherkkä, uusi termi mullekkin, mutta minä siis reagoin aika voimakkaasti tiettyihin ärsykkäisiin, ääniin ja muihin ihmisiin, vaikka pinnalla saatan vaikuttaakki rauhalliselta varsinki heille jotka minua eivät kovin hyvin tunne…He jotka tuntevat minut paremmin näkevät usein miten mua vituttaa jotkut pienetkin asiat, mutta samalla olen hyvin riippuvainen siitä että minua ymmärrettäisiin, siksi olen usein aika anteeksipyytelevä ja koitan välttää konflikteja ym erimielisyyksiä…tästä ollut sisäisesti itselleni hallaa,sillä tuntuu että en ole päässyt kehittymään omien tavoitteiden mukaisesti…varon liikaa ja koitan toimia niin, että egoni ei kärsi liian pahasti esim. sosiaalisissa tilanteissa. Hoen samalla kuitenkin usein itselleni ja jopa muille, että vittu ihan sama mitä muut ajattelee…niin haluan olla, mutta sisälläni kuitenkin aina reagoin ahdistuksella jos joku arvostelee minua milloin mistäkin mitättömistä syistä.
Näihin asioihin olen saannut jonkilaista ylevää eskapismia alkoholista, humalan nosteessa tunnen täyttäväni kaikki sisäiset hullutkin unelmat ja saavani kontrollin koko maailmasta…olen se ihailtava karsimaattinen rock-tähti joka osaa hauskuuttaa ihmisiä ja toimia pellenä. Tietysti tämä on osittain fantasiaa, sillä monet näkevät myös kauheamman puolen itsestäni…en ole väkivaltainen, mutta muuten vaan ärsyttävä paskiainen jos onnistun juomaan liikaa ja liian nopeasti. Joskus onnistun silti pitämään jollai tavalla aisoissa dokaamista, varsinkin kun on sitä muuta seuraa…
Tiedän että viina ei sovi minulle ja kuinka ihmissuhteeni ovat kärsineet siitä. Aina vaan keksii jonkun syyn juomiselle. Menee sitten, hyvin, huonosti, tasapaksusti… En saa aina otetta itsestäni. Koska mietin että minulla ei mene tarpeeksi hyvin ja tulevaisuus ahistaa sillä mulla ei ole selkeetä kaavaa miten ja minne mennä. Valmistun kohta korkeakoulusta, olen ylpeä että olen sentään ottanu niskasta kiinni opiskelun suhteen, mutta tosiaan: ei ole sitä selkeetä kaavaa ja vituttaa huomata miten monilla ikäisilläni on jo tiettyjä asioita kuten säästöjä, oma asunto yms…Toisaalta olen nauttinut elämästäni ja kyllä, myös humalassa. En häpeä myöntää sitä,mutta totuus on että se todnäk tuhoaa minut…olen ollut aika pohjalla: paskonu (osittain/tavallaan:D) housuihini, riidellyt läheisteni kanssa, pummannu rahaa alkoholiin heiltä, pöllinyt kavereilta juomista, herännyt milloin mistäkin, sammunu ratikkaan keskellä päivää, saanu paniikkikohtauksia, kuullut ihme ääniä muutama kerta…tuottanu pettymyksiä…saanut turpaan kahesti, ollut pari kertaa putkassa, ollut mustelmilla…nojoo lista voisi vieläki jatkua tosiaan mut antaa olla, tossa jo liikaa!
Kuitenkin sairas alkoholistpersoonani houkuttelee minut kerta toisensa jälkeen juomaan… ‘‘ota nyt ku voithan sä vähä säädellä juomista sillai sopivasti ni ei silloin mitään tapahdu ja juo sit myöhemmin krapulaan muutama kuiva siideri ni kylse siitä sitten jne’’. Turrutan tosiaan itseni sillä. En tarvitse kohdata näitä aluksimainittuja haasteita joita olen läpi elämäni koittanut’‘taistella vastaan’’ , eli sitä miten vaikee minun olla ihmisten kanssa ja suhtautumaan itseeni (ja ympäristöön) terveellä tavalla. Ihme hampaankiristelyä ja turhia mietteitä tästä kaikesta… kännissä on vain niin ‘‘vapaa’’ kun saa vaan olla rauhassa miettimättä, tuntematta liikaa. Se on syvä ja ahdas putki ja jos rikon sen putken, niin ehkä minä lopulta vapaudun johonkin suurempaan ja parempaan. Oho, tulipas tosta mahtipontista, mutta joo…1kk raittiutta tuli juuri täyteen. Sekin lyhyt aika jopa minulle ja tiedän olevani vielä raitis aika lailla velvollisuuden takia. Mutta ehkä tämä tästä vielä kun jaksaisi päivä kerralla mentaliteetilla mennä pikkuhiljaa eteenpäin 
Nyt on ainakin sunnuntai enkä ole missään ihme tiloissa/krapuloissa. Pitää todella arvostaa juuri tätä päivää ja tätä hetkeä.
En tiedä onko tuo otsikko sittenkään niin sopiva mutta antaa olla, kai se kuvaa ihan hyvin sitä, miten ristiriitaista sisäistä elämää olen viettänyt.
-Turruttaja
valopää… 
Joo, joskus haastanu itseäni ja samalla muita ihmisiä pyrkimällä olla vähän kriittisempi heitä kohtaan. En hyökkäävä, mutta asiallisesti…se vaa jotenki vaikeeta välillä ku tottunu olemaan varovaisempi. Mut jos ois tosiaan raittiina, ni olisi ainakin oikeus olla vihainen sillai aidosti eikä mistään känniverhon takaa…pelkurimaisesti. Olen kyllä kehittyny siinä, mut vielä sitä useasti huomaa välttäävänsä kipeitä asioita…Kännissä ne saattaa sit purkautua mikäli vaa joku/jokin onnistuu saamaan mut sille päälle. Usein siinä on läheiset jotka reagoi muhun tunteikkaasti, jolloin saatan olla takaisin aika kovanluokan drama king:D