Rahaa ei juurikaan ole, kaikki on pistetty kasinoitten kassaan.
Ymmärsin eilen, etten voi pelata lainkaan, kun mikään ei riitä, aina on yritettävä saada lisää ja lisää, mikä taasen ei myöskään riitä. Hiton oravanpyörä.
Lopulta huomaa vain, että on pelannut vuokrarahansa. Huomaa kusettavansa kaikilta mahdollisilta ihmisiltä ja instansseilta rahaa.
Sitten herää todellisuuteen ja kaikki ihmiset ympäriltä ovat kaikonneet. On jäljellä vain peilikuva, jota ei pysty katsomaan silmiin.
Tänne kirjoittaminen on hyvä alku, mutta oletko harkinnut ihan avun hankkimista vaikkapa julkiselta puolelta, a-klinikka tms. Tai terapeutti jonka kanssa purkaa tilannettasi? Onko sinulla ystävää tai sukulaista jolle voisit puhua?
Ei tässä ensi hätään oikeen voi sanoa muuta… yksin ei peliongelman kanssa kantsi jäädä, soitto vaikkapa auttavaan puhelimeen esim. peluuri voi auttaa jäsentää tilannetta.
Olin parin päivän reissulla, lainaamiani matkarahoja en ihme kyllä pelannut, joskus on käynyt niinkin. Pelaamatta en valitettavasti kuitenkaan ole ollut.
Kommunistit puhelevat ihmisen olevan koneiston osa, pelaajana minä sulautan koneen hetkeksi osaksi itseäni. Kaikki se jäte jotain reilun kolmenkymmenen vuoden aikana kertynyt ohjautuu hetkeksi koneen harteille.
Petos, se nimenomainen petos, itsepetos on siinä, että todennäköisyydet ovat aina pelaajaa vastaan.
Kotiuta-nappula ei turhaan ole päässyt kulumaan.
Minulla ei ole voimaa olla pelaamatta jos sentinkin syöksen pedon kitaan. Turha romantisoida: pelit ovat minun henkilökohtainen demonini.
Tänään kuljen kohti valoa, näin taas luulen. Olen peliriippuvuuteni aikana pisimmällään ollut pelaamatta n. 4 kuukautta, olen muistellut miten hyvä olo tuolloin kuin varkain tuli luokseni, pienin askelin.
Pidän tärkeänä myös muistella miltä se tuntuu, ne tunteet,kun on kaiken tililtä siirtänyt sinne pohjattomaan kuiluun ja hullunkiilto silmissä pyrkii jostain lisää massia saamaan. Ne tunteet kun rulla viimeiset rahat pyöräyttää, on niin tyrmäävä, että tiedän kun tästä toivun parempaan, niin mikään ei tule olemaan niin paha.
Tänään on pelaamaton päivä, päätän näin aamusella.
Itselläni on tässä kirjoitusprojekti menossa samaan syssyyn. Toisin sanoen pyrin täyttämään pelien jättämän tilan tolla kirjoittamisella, kuin myös lukemisella.
Jees en saanut peliä poikki edellisen viestin jälkeen, mutta olen ollut nyt pelaamatta joulukuun alusta, eli vajaat pari kuukautta.
Tunne-elämä on melkoisen tukossa, mutta sitä hoitelen omalla tavallani, eli ensimmäistä kertaa 20 vuoteen sallin itselleni tunteet ylipäätänsä. Olen ollut tunnekylmä ihminen, joka on vähät välittänyt tunteista. Hidastahan tuo touhu on, mutta tavallaan sitä tutustuu samalla itseensä, siihen kadotettuun minään.
Pakonomaisena pelaajana tiedostan vaaran, joka vaanii retkahduksen muodossa joka nurkan takaa, suurinpiirtein. Painajaiset ovat hiukan helpottaneet, koko joulukuu tuli nähtyä painajaisia pelaamisesta ja herätessä ei ollut täyttä varmuutta siitä, että oliko sitä pelannut vai ei.
Eilen oli vaikea päivä, sellainen päivä, että peliaikoina olisin pelannut kaiken mahdollisen. Sen sijaan, että olisin lähtenyt tunteitani karkuun, kohtasinkin ne. Se on haastavaa ihmiselle, joka ei ole koskaan oppinut tunteitaan kohtaamaan. Eilisestä selvittiin ja toivottavasti tästä päivästäkin, kokoustakin olisi tänään tarjolla.
Ns. tavallisessakin elämässä on ollut melkoisesti haasteita, mutta kun tietää että asiat tulevat ja menevät, eikä jää vellomaan niihin ketutuksen tunteisiin, niin kyllä sitä jotenki pärjää.
Jees parisen kuukautta pelaamatonta aikaa nyt takana. En olisi kyllä uskonut saavani pelejä poikki, mutta hyvä näin. Jos kertaa tuota joulukuun alkua, niin meinasin jäädä asunnottomaksi, mutta siitä selvittiin. Koko joulukuu meni muiden pienellä avustuksella esim. seurakunnan ruokalippunen yms., mutta kyllä tuli nälkää nähtyä.
Mietiskelin hiljaa mielessäni, kun olin yhtenä joulukuisena iltapäivänä valtatien varressa keräämässä tyhjiä pulloja (sain iltapalan tona ehtoona!), että ei enää koskaan. Mä en enää tahdo nöyryyttää itseäni, satuttaa muita ja tuhota omaa elämääni. Tuolloin pelaamattomia päiviä taisi olla takana viisi kappaletta, mutta päätös on pitänyt.
Mulla tuo otsikko kuuluu tosiaan “Kaikki pois”. Se tarkoittaa tyylin sitä ettei edes markkinoilta arpoja, tosin en nyt ole yli kymmeneen vuoteen käynyt markkinoilla. Pidän tiukkaa linjaa, sillä edellinen pelaamaton ajanjakso katkesi erään kasinon tarjoamaan synttärirahaan, sitä ajatteli tuolloin ettei se parinkympin bonuksen pelaaminen mitään haittaa, mutta meni yli vuosi siitä, että sain taasen pelit poikki.
Kirjoitin tuolla toisaalla ettei minulla riitä sympatiaa riippuvaisia kohtaan ja se pitää paikkansa, sillä kun on riippuvuuden alaisena, niin sitä itsekkäämpää ihmistä saa etsiä. Minä olen edelleenkin helvatun itsekäs, mutta pyrin poisoppimaan siitä, että ensin on minä ja sitten minä sekä vielä kerran minä.
Viime kesänä olin pelannut eräänä kuukautena lähes kaikki rahani pois ja ajattelin, että tähän loppuu pelaaminen ja samalla elämä, jos en tästä pelastu, mutta sitten kuin ihmeen kaupalla pelastuin (lue: suostuin viimein painamaan sitä Kotiuta-napukkaa), mutta en silti oppinut. Meni vielä puoli vuotta ja mikä oli sen päätöksen taustalla, että sain joulukuussa pelit poikki? Olin lopen kyllästynyt pelaamiseen, olin kyllästynyt jatkuvaan epävarmuuteen ja itseinhoon ja tahdoin taas olla kokonainen ihminen.
Tuossa tullut mietittyä lapsuutta, josta en juurikaan mitään muista. Joskus vaeltelen lapsuuden läpi koettaen löytää syytä pelaamiselle ja muille vaikeuksille. Sitä voi juuttua lapsuuteen vuosikausiksi ja samalla unohtaa katsoa eteenpäin kohti tulevaa. Tunne-elämän häiriö, ja syy on, mikä? En tiedä, mutta tulevaisuuteni tähden minun on otettava huomioon, että kärsin tunne-elämän vaikeuksista. En enää jaksa syyllistää vanhempiani, toki en ole tekemisissäkään, mutta kukin toimii sen käsityksen mukaan, joka tälle on suotu. En voi, lopulta, muuttaa kuin omia käsityksiäni.
Naamio naamion perään, mihin se minä unohtui? Se hävisi ajan myötä, nyt on aika katsoa ja käydä kohti etsintää. Mitä lopulta löydänkään? En tiedä, en edes tiedä tulenko mitään löytämään, mutta tärkeintä on kuitenkin se matka. Tutustun uudelleen itseeni ja olen pelaamatta, siinä se matka.
Jepulis, pelaamattomuus on pitänyt, vaikka kovilla olen ollutkin. Tuossa pari päivää sitten ajattelu alkoi mennä taas vanhan kaavan mukaan: pelaan parikymppiä kasinolle ja nostan useamman satkun, jotka jo seuraavana aamuna ovat tilillä. Olisi tietty hyvä jos voisi taloudellisesti paremmin, mutta en voi aina (tai enää koskaan) nähdä ratkaisuna taloudelliseen ongelmiini kasinoiden pohjatonta rahanielua. Helposti ajattelu lipsahtaa vanhalle tavoille, sitä niin helposti huijaa itseään, aivan kuin kasinot olisivat jonkin sortin rahapuita, jotka tekevät hyväntekeväisyyttä ja antavat rahansa minulle.
Vääristynyt suhde rahaan. Raha on, tarpeellinen, vaihdantaväline, ei muuta, sille on turha antaa muuta arvoa. Sitä on turha miettiä, sitä on sen verran kuin on ja ilmaiseksi sitä ei saa. Peliaikoina ei tullut ajateltua muuta kuin massia ja miten sitä saisi lisää, jotta pääsisi pelaamaan.
Tänään olen kiitollinen, kun olen ollut pelaamatta n. 2,5 kuukautta. Matkaan hetki ja päivä kerrallaan, en voi enkä tahdo muuta.
Huomenna alkaa maaliskuu, eli kolme kuukautta tulee n. viikon päästä täyteen pelaamattomuutta, hieno homma. Olin tuossa muksujen kanssa reissussa viikon verran, kun olimme tuetulla lomalla, jonka tukijana tietty oli Ray, ei se edes häirinnyt mua, sillä tärkeintä on se, että lapset pääsevät kokemaan myös muuta kuin kotisohvan ja me saimme viettää yhteistä aikaa. Kyseisessä lomakohteessa oli tietty peliautomaatteja, en niihin kiinnittänyt huomiota, sen sijaan kiinnitin huomiota siihen, että koko viikon ajan oli suurinpiirtein samat pelaajat pelaamassa.
Sitä jaksaa paremmin olla läsnä. Läsnäolo, kun on paikalla, on lapselle elintärkeää. Tämän tähden mua ehkä eniten hävettää ja kaduttaa pelaaminen, että saatoin käyttää aikani vain itseeni ja peleihin, jolloin lapset jäivät toiselle sijalla.
Tunne-elämä on taasen hiukan tasaantunut. Ensi viikolla päälääkärille puolen vuoden tauon jälkeen. Raivokas turhautuminen ja katkeruus ovat hiukan helpottaneet. Sitä on ollut pelien katkettua tunnemyrskyjen aallokoissa, mikä tietty on ollut tarpeen, mutta tänään on rauhaisaa sillä saralla, sitä osaa olla tyytyväinen tähänkin.
