Kaikki miehet elämässäni alkoholisteja

Hei kaikille Kotikanavan osallistujille! Vihdoinkin uskalsin kirjoittaa tänne itsekin. Olen seuraillut sivuja jo yli kaksi vuotta ja sainkin pitkälti teidän keskustelujenne ansiosta voimaa erota ´alkoholististani´. Kirjoitan hänestä omistusmuodossa, koska huomaan, että toipumisprosessini on vielä hyvin kesken. Ehdimme seurustella 8 vuotta ja asua yhdessä lähes tuon ajan. Lapsia meillä ei ole. Minun olisi pitänyt huomata alkoholismin merkit jo seurustelun alkuvaiheessa, mutta olin niin umpirakastunut, etten halunnut huomata mitään. Olimme mielestäni nuoria, noin 20-vuotiaita. Nyt melkein 30wee. Exäni alkoholinkäyttö paheni ja hän muuttui humalassa aina ihan raivohulluksi. Ei lyönyt minua koskaan, mutta viimeisinä aikoina jouduin jo pakenemaan kotoani pois. Kaikenlaiset manipuloinnit kestin ja raitistumisyrityksiä ja lupauksia kuuntelin. Hän oli tietenkin selvinpäin ´maailman ihanin rakas´ ja kauhisteli omaa käytöstään. Minulla on myös jonkinasteinen paniikkihäiriö, jossa sain häneltä paljon tukea. Olemme siis eronneet noin 1 1/2 vuotta sitten, mutta huomaan silti olevani psyykkisesti riippuvainen hänestä. :confused: Uutta suhdetta en ole voinut ajatellakaan ja olen säännöllisen epäsäännöllisesti yhteydessä exääni. Voin myöntää, että rakastan häntä edelleen, mutta en missään tapauksessa haluaisi asua enää yhdessä, enkä kytätä hänen juomistaan. Olen silti edelleen huolissani hänestä.

Otsikkooni viitaten täytyy mainita, että isäni oli alkoholisti, joka kuoli ollessani lapsi. Vanhempani olivat asumuserossa ja minulle jäi mielikuva isästäni, että hän on maailman ihanin isä. Hän oli vuoden raittiina ennen kuolemaansa ja käytti sen ajan minun kanssani olemiseen ja äidistä huolehtimiseen. Äitini oli silloin sairaana. Rakastuinkin sitten yllättäen mieheen, joka muistutti muiden mielestäni isääni. Itse en huomannut yhteyttä. Myös veljeni on alkoholin suurkuluttaja tai alkoholisti. Mistä tuota rajaa nykyisin tietää? Jokatapauksessa hänen perheensä rahat menee hänen jatkuvaan baareissa juoksemiseen. Hän ei myöskään ole oikeastaan kenellekään läsnä koskaan. Veljeni tilasta en ole vielä jaksanut edes huolestua. Tajusin vaan, että kaikki rakkaimmat mieshenkilöt elämässäni ovat alkoholin orjia.

Kirjoitankin tälle palstalle toiveenani saada ja antaa vertaistukea. Tunnen itseni säälittäväksi roikkujaksi, joka vaan ei pysty päästämään irti. Exäni on tietääkseni ollut hyvin uskollinen ja on tähän asti toivonut, että olisimme vielä yhdessä. Minäkin olen varmasti toivonut salaa, että jospa hän sittenkin jättäisi alkoholin. Nyt hän ilmoitti, että haluaa mennä elämässä eteenpäin ja tavata uusia ihmisiä. Minä läheisriippuvainen urpo sain tietysti aivan hirveitä ahdistuskohtauksia ja yritän nyt niistä toipua. Tunnen itseni jälleen niin toivottoman yksinäiseksi. Olisi mukava jakaa tunteita teidän kanssanne, koska täällä palstalla on selvästi ihmisiä, jotka voivat ymmärtää kokemuksiani. Monet varmasti ihmettelevät, että kuinka voin vain jatkuvasti käydä erosurua läpi yhdestä ihmisestä. hohhoijaa, oikeassahan he ovat.

Meillä tosiaan on samantyyppiset tarinat! Sillä erotuksella, että mun mies (siis eksä, pitää opetella tuo sana) on enemmän sellanen vetäytyjä. Tosin hänelläkin on ollut muutamia raivokohtauksia, kun pitkään tukahdetut tunteet tulvivat. Sekin vielä, että eksä on mullakin samantyyppinen kuin isäni, lempeä ja kiltti, vaikka isän ongelmana alkoholin sijasta on ollut mielenterveysongelmat (kaksisuuntainen, enemmän masennusta).

Ymmärrän hyvin tuon mitä kirjoitat. Minäkin toivon nyt että voisimme palata yhteen, koska mies on ollut niin hyvä nyt tän kaiken muuttohomman ajan, ja ajatukset vaeltelee paljon vanhassa kodissa. Sitä olen miettinyt että mitä rakkaus nyt oikeastaan edes on, miksi olin miehen kanssa ja miksi kaipaan häntä, voiko asia olla jopa niin että teen edelleen mitä tahansa etten vaan joutuisi kohtaamaan itseäni, minua.

Mut hei: sä olet muuttanut omillesi ja teet töitä itsesi kanssa. Me ollaan vielä nuoria, me ollaan muutettu pois, me hoidetaan itseämme ja me pärjätään! Mitä nyt pitää itkeä tihuuttaa välillä ja ahistus käy välillä liian suurena merenä päälle. Silti pärjätään! Tsemppiä sulle!

Niinhän ne väittää, että kun alkoholisti jätetään oman onnensa nojaan, niin silloin hän voisi tajuta tilanteensa ja jopa raitistua. Mistäs sitä tietää, vaikka tämä sinun tuleva exäsi saisi pontta avun hakemiseen ja uuteen alkuun. Minun kohdallani en enää jaksanut edes ajatella yhteen palaamista. Exäni kykeni jo myöntämään ongelmansa ja yritti monia kertoja irrottautua alkoholista. Yleensä ne oli sellaisia muutaman viikon mittaisia pätkiä. Huomaan kuitenkin jotenkin salaa toivoneeni jälleen yhteen palaamista tai ainakin sitä, että saisin pitää hänet läheisenä ihmisenä.
Ymmärrän järjellä, että hänelläkin olisi parempi olla jos löytäisi uuden rakkauden, mutta sitä on liian tuskaista ajatella, varsinkin jos saisi itsensä raitistettua sitten :imp: En tiedä…toisaaltaan olen hyvin huolissani hänestä ja hänen yksinäisyydestään, niimpä senkin takia joku toinen kumppani olisi hyvä ratkaisu. hrrrrr paleltaa ja kuumottaa ajatuskin.

Minä satuin yllättäen myös sairastumaan jo hieman ennen eroamme ja kuntoni huononi eron jälkeen. Tästä syystä en ole päässyt täysin aloittamaan puhtaalta pöydältä. Kaikki opiskelu ja työkuviot on selvitystilassa tällä hetkellä. Niimpä tuo Kultasiiven uuden aloitus kuulostaa suorastaan ihanalta. Muista vaan edelleen jatkaa itsesi hemmottelua ja keskity oikein urakalla omaan hyvinvointiisi. Eroprosessi kun pistää varmasti elimistön koetukselle. Kaikkea hyvää ja huippua, et vastasit viesteihin. Uskalsin vihdoinkin kirjoittaa tänne ja odotin ihan täpinöissäni viestejä :smiley: :stuck_out_tongue:

Hei Renja,
Mitä tarkoitit lauseelle “Ymmärrän järjellä, että hänelläkin olisi parempi olla jos löytäisi uuden rakkauden”. Hänen rakkaansahan on viinapullo. Mitä ajattelet hänen uuden rakkaansa oleva?
Taidat olla väärillä jäljillä!

No, ihan oikeassa olet nopsasti! Yritän vaan ajatella asiaa itselleni parhainpäin, ettei tarvitsisi olla surullinen ja huolissaan jatkuvasti. Jos tämä joku toinen nainen ottaisi paikkani ja olisi se kakkosrakkaus, niin senhän pitäisi olla minulle helpompi tilanne, eikö?

Jaa-a, olen kohtalaisen varma siitä että vaikka mies löytäisi uuden kumppanin, niin löytäisit silti varmaan uusia huolenaiheita. Tuo kuulostaa minusta itsensähuijaamiselle, anteeksi nyt vain. Harrastan sitä kyllä itsekin! Ja jos mun eksä löytäisi nyt jonkun ja raitistuisikin tässä lähivuosien aikana, niin olisin mustasukkainen ja raivoissani! Mutta sille ei voisi mitään. Hienoahan se (raittius ja eteenpäinmeno) tietysti olisi, mutta se olisi silti loukkaus minun huolehtimista ja uhrautumista kohtaan. Niin paljon menee elämää ja energiaa hukkaan tässä märehtiessä, että pärjääkö mies…

Yritä vaan päästää irti…Ymmärrän huolen miehen yksinäisyydestä, mieli tekis itekin laittaa viesti et miten menee…mutta nyt ei voida huolehtia mistään muusta kuin omasta itsestämme. Ei haluta vanhoiksi, katkeriksi ja pelokkaiksi ämmiksi, eihän? :slight_smile:

Juu EI vanhaksi, katkeraksi ja pelokkaaksi ämmäksi. :imp: Irrottaa pitäisi pystyä, mut kun ei kokonaan kykene, niin ei kykene. Odotan sitä päivää innolla. Jokatapauksessa parasta tässä nyt on, etten ole soittanut hänelle ja vollottanut kuinka paha mieli minulla on. Tärkeintä tällä hetkellä on, että haen tuen jostain toiselta suunnalta. Menin tosiaan jopa vertaistukiryhmään. Ryhmä vaikutti oikein ihanalta.
On kyllä hyvin kummallinen olo, kun on taas syksy ja minulla on nämä opiskelu/työkuviot ihan pysähdyksissä. Nyt lähinnä odottelen tietoja…sormet ristiin ja toivotaan parasta. Olisi niin hyvä tuntea pääsevänsä eteenpäin edes jollain elämän alueella :wink:

Hienoa Renja että kirjoitit oman ketjunkin, hyvä :smiley:

Minulla on myös alkoholisteja suvussa. Kummatkin isoisät, isä ja Ukko. Pienenä sitä aina ihmetteli kun kesäpaikalle, jonka isovanhemmat omisti, ei saanut ajoittain mennä. Äiti ja isoäiti puhui siitä aina kuiskaten, “kun ukilla on omia menoja, niin ei sinne pääse”. Vanhempana sitä ymmärsi että ukkihan sinne vetäytyi ryyppäämään, perhettä pakoon. Mieleen on myös jäänyt se, kun olin ipanana mummolla aika usein yötä, ja kerran mummon pedistä löytyi viinipullo. Se oli kova ihmetys minulle, mutta oman Ukon kanssa nyt kun on pidemmän aikaa ollut, on minullekin omien viinojen piilottaminen tullut tutuksi Ukon viinahampailta… :confused:

No sinulla (Neve R) on vielä pidempi lista alkoholisti läheisistä tai suvun jatkumo. Minulla ukit olivat raittiita, mutta kummatkin ovat kuolleet pois jo aikoja sitten. Viestiketjuni otsikko on ehkä vähän yliampuva, mutta uskon, että on paljon muitakin, joilla on useampia alkoholisteja lähipiirissä. Jotenkin se ikäänkuin kasaantuu.

Täällä muuten ikävöinti prosessi jatkuu, mutta välillä on jo taas hyviä hetkiä ja suosittelen ehdottomasti kaikille vertaistukiryhmään menemistä. odotan jo taas seuraavaa kertaa :slight_smile:

Niille ketkä sattuvat lukemaan viestiketjuani, niin kysyisin, että minkälaisia pidempiaikaisia kokemuksia teillä on al-anonista? Oletteko saaneet pidempiaikaisia ystäviä? Minulla on kova tarve saada ystäviä, jotka ymmärtävät tunteeni oman kokemuksensa kautta. Entä onko päihdelinkin kautta tullut tilaisuuksia esimerkiksi tavata muita keskusteluun osallistuneita? Tuo vertaistukiryhmä on tuntunut todella hyvältä, mutta kaipaisin silti vertaisihmistä, johon voisi ottaa yhteyttä vapaa-ajallakin.
Olisin TOSI kiitollinen vastauksista!!!

Hei Renja,
Al-Anonissa juuri saa ystäviä, jotka ymmärtävät. Kun siellä käy pitempään oppii tuntemaan anoneja ympäri Suomen. Ulkomaillakin voi käydä Al-Anon-ryhmässä. Olin pari viikkoa sitten vaellusretkellä Zakopanessa. Kävin sieläkin Al-Anon-ryhmässä. En tosin ymmärtänyt kiletä, mutta vastaanotto oli ystävällinen.

Olen tavannut plinkkiläisiä oikeassa elämässä - ja se on ollut minulle hyvin tärkeää, ja tervehdyttävää. En olisi voinut kuvitella parempaa tukea siihen elämäni hetkeen ja uskon sen olleen tärkeää muillekin tapaamilleni “almoille” :slight_smile: .

Sovimme treffit silloin sähköpostin välityksellä, mutta myöhemmin olen huomannut, että tuosta omasta profiilista käsinkin pystymme lähettämään ykstyisviestejä toisillemme - silloin ainakin voi paremmin varmistua, että on tekemisissä juuri oikean henkilön kanssa, onhan näissä nettitreffeissä haasteensa. (Tosin en ole noita yksityisviestejä itse kokeillut, ei saa syyttää mua jos ne eivät toimikaan niin kuin kuvittelen :slight_smile: )

Tervetuloa Renja palstalle kirjoittelemaan :slight_smile:

Kiitos vastauksista :slight_smile:. Ihana kuulla, että tapaamisetkin voisivat onnistua. Hienoa, että teillä on ollut noin hyviä kokemuksia! Ja kiitos palstalle tulo toivotuksista. Minulla on hieman sellainen olo, että kun en ole asunut enää pitkään aikaan exäni kanssa yhdessä, niin ei olisi enää ´oikeutta´ kirjoitella tänne. Toisilla kun tilanne on paljon hektisempi. Tunnen kuitenkin etten ole päässyt vielä lähellekään tilannetta, jossa olisin vaan irroittautunut alma-elämästä. Käytän nyt ensimmäisen kerran tuota ilmausta:). En edes tiedä kunnolla, mitä se tarkoittaa :wink:. Jokatapauksessa olen hyvin läheisriippuvainen ja nyt olen kunnolla hyväksynyt sen asian ja haluan opetella toimimaan niin ettei se hallitsisi ja ohjailisi kokoajan elämääni.

Sain muuten jatko-oikeuden opiskelulleni. Olen siis vuoden ollut hyvin sairaana ja viime aikoina on ollut enemmän voimia. Jospa sieltä tulisi uusia tuulia elämääni :slight_smile: Kaikille tsemppiä syksyyn! Minulle nää syksyt on aina olleet haastavampaa aikaa kuin muut vuodenajat. heips.

Ja jatkoa vielä seuraa. Olen tässä viimeaikoina miettinyt, että miten siten osaisi luottaa Korkeamman Voiman ohjaukseen. Olen aina uskonut johonkin korkeampaan. Al-anonin askeleisiinhan kuuluu tuo Korkeamman Voiman huomaan antautuminen. Olen huomannut rukoilevani enemmän ja kieltämättä tuntuu hyvältä ajatella jättää ´renttu´ korkeamman käsiin. Ei taaskaan ole kuitenkaan kovin helppoa päästä tuollaiseen tilaan. Uskoa, että kaikella tällä on oma tarkoituksensa.

Hei Renja ja tervetuloa minunkin puolesta!
Ja ei täällä kyllä erotella almoja sen perusteella, että onko elämä alkoholistin kanssa ajankohtaista vai jo menneessä. Kaikkien kirjoitukset ovat yhtä oikeutettuja. Varmaan saamme toisiltamme voimaa ja tukea paremmin, kun olemme eri elämäntilanteissa. Alkoholismi jättää läheiseen jäljet, jotka eivät ihan hetkessä katoa. Itse olen lähellä sinun ikääsi ja alma siksi, että olin n. 3v väkivaltaisen alkoholistin avopuoliso. Erosta on jo 3 vuotta, olen nykyisin uudessa parisuhteessa, mutta alma-elämän arvet ovat syvällä. Olen vasta nyt mennyt terapiaan, sillä vasta nyt pystyin myöntämään, etät yksin en pääse eteenpäin asioideni kanssa. Samalla löysin tieni takaisin tänne (ja 3v sitten tää oli mun henkireikä, kun erottiin ja maailmanloppu häämötti)…

Mä kävin pari kertaa Al-Anonissa ja kokemus oli positiivinen, mutta meidän paikkakunnalla siellä oli enemmän vanhempia ihmisiä (n 50v) ja jotenkin mä en itse kokenut, että saan siitä irti yhtä paljon, kun itse olin nuori (en oikein kehdannut pohtia nuorta askarruttavia asioita, ajattelin etteivät ymmärrä)… Suosittelen silti lämpimästi, sillä vastaanotto oli todella lämmin. Ehkä en siksikään saanut niin paljon irti, kun olin niin loppu siinä elämäni vaiheessa. Täältä mä enemmän olen saanut tukea ja täällä on ollut helpompi avautua. Ja kun tänne pääsee 24/7…

Voi kuule, täällä saa märehtiä asioita niin paljon kuin haluaa. Tavallisessa elämässä olen huomannut, että parhaimmatkin ystävät kyllästyvät joskus. Mutta täällä saa antaa palaa. Vähän sama kuin terapiassa, täällä kuunnellaan vaikka olisi mikä.

Kiitos Lintu vastauksesta! Luin sinun tarinasi ja se jos mikä luo uskoa ja toivoa huomiseen! Tosin on niin hankala kuvitellakaan, että itse löytäisin/saisin joskus ´normaalin´ tai tasapainoisen kumppanin. Minkähänlaista sellainen elämä olisi :wink:? Kotonakaan kun en ole sellaista nähnyt. Eniveiskis…täällä ollaan käyty al-anonissa vaihtelevalla menestyksellä, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua, että pääsen ryhmään mukaan. On niin helpottavaa, kun ei tarvitse hävetä läheisriippuvuuttaan ja vaihtelevia tunneskaaloja exäni suhteen. Siellä on tosiaan muitakin. Muutenkin yritän olla taas armeliaampi oman toipumiseni suhteen. Tärkeintä on, ettei palaa enää entiseen :slight_smile: Tänään paistaa aurinko sydämeen.

Ja taas jatkan vielä edellistä viestiäni. Lintu, sanoit niin kauniisti ja hyvin jossain toisessa ketjussa, että ihminen/muutos tapahtuu kuin käännös isolla laivalla…todella hitaasti :smiley: . Minulle tuli tosi hyvä mieli siitä. Ei ole kiire vääntää itseään kuin rautakankea tiettyyn asentoon. Otetaan sitten milli kerrallaan, jos ei muuten taivu.

Läheisriippuvuudesta vielä lisään, että itse jatkoin saman katon alla exäni kanssa niin kauan kunnes yhtenä aamuna tunsin jokaikisessä solussani, että kuolen mieluummin kuin kestän enää niitä kännisekoiluraivareita. Rakastin itseni mielikuvissani hautakuoppaan asti. Onneksi en ollut niin masentunut, että olisin ajatellut haluavani kuolemaa. Siinä vaiheessa tajusi tilani vakavuuden ja päätin että nyt on pelastauduttava jotenkin. Tämän tason ´rakastaminen´ on varmaan sieltä läheisriippuvuuden ääripäästä. en tosiaan halunnut kuolla parisuhteen takia…en fyysisesti enkä henkisesti.
Ja tällaistenkin tunteiden jälkeen vielä ikävöin niitä hyviä aikoja ja hetkiä. Onneksi kuitenkin pahimmallakin ikävän hetkellä sentään muistan tuon kuolemistunteen ja tiedän, etten halua enää samaan takaisin…en ikinä! Se on vain niin hämmentävää, että exäni voi olla välillä niin selvinpäin ja hoitaa työnsä hyvin ja unelmoi perheestä ja silloin tällöin hänestä tulee yksi piru humalassa. Miten voi yhtä ihmistä kohtaan tuntea kaikkien mahdollisten tunteiden ääripäät? Ja sehän se varmasti pitää läheisriippuvuutta juuri pystyssä. Nonnih, mutta nyt kävelylle ja sillai :slight_smile:

Tänään sitten vaan suututtaa ja surettaa. Yksi tuttu on nähnyt exäni kaupungilla uuden naisen kanssa. Miten hlvetissä nuo rentut voi löytääkään niistä kiinnostuneita naisia?!! Perhanan perhana…itsekin olin sellainen…tosin paljon nuorempana. Nyt haluisin kiertää kaukaa…aaaargh. En ymmärrä, miten voi olla niin hylätty olo, vaikka itse katkaisin suhteen. Odotin varmaan tiedostamatta, että vielä se lopettaa alkoholin käytön ja sitten voidaan olla yhdessä. Yököttää ajatella häntä jonkun muun kanssa. Nyt sitten vasta iski se hyväksikäytetty olo ja siltikin on vielä ikävä…sairasta. Voi kumpa löytäisin jonkun uuden rakkaan itselleni ja toivottavasti minun ei tarvitse törmätä kaupungilla häneen ja johonkin uuteen naikkoseen! Vai, seuraisikohan siitä sitten pysyvämpi irtioton tunne? En tiedä, enkä haluaisi ajatella koko asiaa. Tulee jo mielikuvissa väkivaltainen olo :imp: , vaikka en tosiaan ole yhtään raivokas ihminen :unamused: . Joo, eipä muuta.

No höh.
Onpa kurja juttu. ymmärrän kyllä hyvin tuon tunteen. Just se, että miten se renttu kehtaa kaikkien näiden vuosien jälkeen löytää itselleen uuden. Kun itse ole niin pitkään tukenut ja sietänyt p***aa. Mutta, lopulta tuo voi olla hyväkin juttu. Ehkä sun on jopa helpompi nyt päästää irti? Kunhan ensin toivut ensijärkytyksestä. Ehkäpä exäsi ei enää tukeudu tarpeen tullen sinuun. Voit itsekin luopua siitä ajatuksesta että olisit tietyllä tapaa edelleen “hänen naisensa”. Että sinä voit ihan oikeasti vapautua hänestä ja löytää sen mitä ihan itse olet. Toivotaan näin että tämä on kaiken kaikkiaan, tuskasta huolimatta, sinulle siunaus.

Komppaan myös Cheriä, ihan varmasti tuntuu nyt pahalta mutta ajan tullen helpottaa ihan varmasti. 8 vuotta sitten kun ensirakkauteni potkaisi minut pihalle kodistamme petettyään minua toisen kanssa, murruin aina kun kuulin juttua siitä että ex-avomies ja nainen jonka kanssa hän oli minua pettänyt olivat edelleen yhdessä.

Ajatus heidän käytöksestään minua kohtaan silloin satuttaa ajoittain edelleen, mutta sitten mietin mitä olen saavuttanut ilman häntä. Matkustellut ympäri maapalloa, riekkunut baareissa, tavannut uusia ihania ihmisiä ja oppinut tuntemaan itseni paremmin. Yhtäkään näistä en olisi saavuttanut ilman hänen käytöstään, eli lopulta se oli minullekin siunaus. Siis pois lukien tämän tilanteen mikä tällä hetkellä minulla on nykyisen avokkini sairauden kanssa, mutta eiköhän jokaisella asialla ole tarkoituksensa; siihen on uskottava. Tsemppiä Renja, ajan kanssa se helpottaa…