Kaikki alkaa tosiasioiden tunnustamisella.

Tervehdys!

Olen Kaljami ja olen alkoholisti. Olen vajaat pari kuukautta ollut foorumin aktiivinen lukija ja olen löytänyt täällä jaetut kertomukset, kokemukset, voitetut taistelut ja satunnaiset turpaansaamiset kamppailussa alkoholismin kanssa suurena apuna ja ajatustenherättäjänä omassa raitistumisprosessissani, joka on vasta alkumetreillä.

Aloitan muiden esimerkkien rohkaisemana nyt oman ketjuni, jossa pyrin mahdollisimman rehellisesti, itseäni säästämättä ja tekojani kaunistelematta, käsittelemään omaa taustaani, taantumistani alkoholistiksi, aiheuttamaani tuhoa ja mielipahaa niin läheisilleni kuin itselleni, epäonnistuneita yrityksiäni hallita alkoholinkäyttöäni ja uskottelua itselleni pystyväni kohtuukäyttöön, pohjakosketustani ja turvonneen egoni nöyrtymistä viimein myöntämään itselleni, että olen voimaton tämän taudin suhteen.

Hieman taustaa: mies 37v, naimisssa, ei lapsia, maisterin paperit, ja asun pysyvästi ulkomailla. Alkoholi kuulunut tiiviisti elämääni yli 20 vuotta, joista viimeiset reilu kolme vuotta olen tiedostanut, että minulla on alati paheneva alkoholiongelma. Nyt jälkikäteen, rehellisesti päihdekäyttäytymistäni tarkastellen, voin nähdä, että minulla on ollut alkoholiongelma jo 15 vuotta. Raittiina 37 päivää.

Tästä on hyvä jatkaa kunhan saan pirstaleisia ajatuksiani hieman työstettyä koherentimpaan muotoon.

Kaljami

Tervetulemas. Tästä lähtölaulua kehiin: youtube.com/watch?v=-YorEepZymM Minä olen sitä mieltä, että hymy persiiseen vaikka sydän märkänis.

Kiitoksia! Tällä hetkellä mennään enemmän näissä tunnelmissa:

youtube.com/watch?v=WjPl2wkn30A

Mitä ihmettä Noppu…itse en pystyis millään tollaseen huumoriin just nyt.Tällaseen kyllä:
facebook.com/hauskimmat

Tervetuloa ja onnittelut 37 raittiista päivästä :slight_smile: Itselläni vasta 17. päivä menossa, mutta varsin hyvillä fiiliksillä, ainakin juuri nyt :slight_smile:

Kaljami,sinulle ei huumori taida kolahtaa tällä hetkellä.Jos sinä tuollaisissa tunnelmissa kuljet mitä laittamasi kappale kuvastaa, niin toisenlainen tuki on tarpeen.

Eli:ihan rauhassa,päivä päivältä menet.Asiat ja ajatukset selkiintyy juomattomien päivien myötä.Siitä voit olla varma!Sinun ei tarvitse ottaa vastaan yhtään mitään,mihin et ole vielä valmis.Ne asiat mitä mm.täältä luet, jäävät alitajuntaasi tekemään työtään.Sinä omalla vaistollasi valitset ne neuvot mitkä ovat juuri sinulle oikeita.

Korostan rauhaa:ei painostusta, ei miltään taholta kiristämistä eikä vaatimuksia.Ne ahdistaa.Ei tarkoita oikeutukseen juomisen jatkamiseksi vaan omaa kypsymistä asiaan.

Lämpimästi tervetuloa joukkoon!

Oletko selvittänyt minkälaisia hoito- tai terapiamahdollisuuksia ympäriltäsi löytyy? Ammattiavusta ja kasvotusten tapahtuvasta vertaistuesta voit saada reippaasti lisäpotkua raitistumiseen. Raitistuminen on kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta monimutkainen laji. Päihderiippuvuudesta voi kuitenkin toipua, uskon.

Voimia ja tsemppiä!

Tervetuloa minunkin puolestani, toinen (ehkä meitä enemmänkin?) pysyvästi ulkomailla asuva maisteri! :smiley:

Kiitokset kaikikille tervetulotoivotuksista! :slight_smile:

Omasta tilanteesta sen verran lisää, että helmikuussa köli pamahti niin lujaa karille, että viimein tajusin etten yksin tätä addiktiota selätä, ja sairaalasta päästyäni otin selvää paikallisista AA-kerhoista, joista löysin itselleni ryhmän, jossa olen käynyt kahdesti viikossa viimeisen viiden viikon ajan. Sponsoria en ole vielä valinnut, vaikka useampi puhelinnunero on vaihdettu, tässä vaiheessa tuntuu, että mulle riiittää kun saan kuunnella muiden kertomuksia ja avautua omasta addiktiokäyttäytymisestä ihmisten edessä, jotka todella tietävät hyvin empiirisesti mistä tässä taudissa on kysymys.

Kenia: Huumori toimii myös tässä tilanteessa, ei tän raitistumisen pidä olla turhan ryppyotsaista puuhaa ja varsinkin itselleen ja omille hölmöilyllyilleen pitää osata nauraa, tyyliin voi luoja että sitä on osannut olla joskus idiootti :smiley: Ja niitä tilanteita on ollut paljon.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Aurinkoista lauantaita itse kullekin!

Vielä reilu pari kuukautta sitten allekirjoittanut olisi ollut, mitä luultavammin, tässä vaiheessa “nauttimassa” vähintään jo päivän toista loiventavaa ja tankannut vielä muutaman lisää ennen kuin olisi tärinöiltään kehdannut kylille. Tämä kontrasti nykyiseen elämään tuli tänään aamulla vahvasti mieleen kun tajusin, että huomenna tulee kaksi kuukautta siitä kun löysin itseni letkuista sairaalassa diagnoosina - akuutti delirium tremens. Nyt osaan jo olla kiitollinen tuosta ystävänpäivän pohjakosketuksesta, koska se laittoi mut viimein tajuamaan - että jos mä jatkan viinan kanssa läträämistä, mä tulen rikkomaan kaiken minulle rakkaan ja tärkeän elämässäni. Toiseksi, tuo viimeinen mahalasku sai mut viiimein nöyrtymään ja nostamaan kädet ylös, etten mä pysty enkä kykene yksin tätä addiktiota selättämään eikä musta koskaan tule kohtuukäyttäjää. Yritetty on kohta 20 vuotta.

Tuon viimeisen kohdan hyväksyminen oli jollain tasolla hyvin helpottavaa, enää mun ei tarvitse yrittää kontrolloida alkoholinkäyttöäni, koska tiedän etten yksinkertaisesti pysty siihen.

Olen näiden kahden raittiin kuukauden aikana löytänyt myös AA:n. Erittäin vahvoista ennakkoluuloistani huolimatta, menin elämäni ensimmäiseen miitinkiin vaimoni saattelemana, josta olen syvästi kiitollinen hänelle.

Myös tämä foorumi ja sen monet kirjoittavat ovat olleet suurena apuna viimeisen parin kuukauden aikana kun olen näitä juttuja pienessä päässäni työstänyt. Iso kiitos teille!

Nyt kun raittiita päiviä on kertynyt jo vajaan kolmen kuukauden verran, huomaan että alan lipsumaan suhtautumisessani tautiini. Käynnit AA:ssa ovat harventuneet, samoin kuin vierailut täällä plinkissä, lisäksi olen huomannut että olen alkanut taas vähättelemään alkoholiongelmaani ja sen vakavuutta.

Tulen viikonloppuna Suomeen juoksemaan HCR:n ja ajatus kisan jälkeisestä juhlinnasta, johon yleensä on kuulunut alkoholi on pyörinyt mielessä useasti, kuvittelen että voisin ottaa yhden illan, eikä vaimollekaan tarvitsisi kertoa, koska tulen Suomeen yksin. Itsepetostahan tämä on, koko harhakuvitelma, että osaisin nyt juoda hallitusti, vaikka yli 20 vuotta on tullut hakattua päätä seinään asian suhteen. Tämä vajaa kolme kuukautta minkä olen ollut raittiina on mennyt ilman suurempia juomahaluja, itsekin yllättynyt kuinka helposti on mennyt, ennen kuin nyt sitten mielihalut heräsivät.

Heippa Kaljami. Tuttuja ovat nuo ajatuksesi,itsekin olen paininut juomahalujen kanssa viime viikolla.Mutta hyvä on muistaa,että vaikka kuinka haluttaisi juoda ja vähättelisi ongelmaa,niin kun ottaa päivän kerrallaan,siitäkin voi selvitä.Juomahalut kyllä häipyvät viimeistään seuraavaan aamuun mennessä,jolloin voi taas ylpeänä todeta selvän päivän olevan takana.Ja eikun seuraavaa sellaista kohti.Yritä muistella tunnetarkasti kaikkia niitä pahimpia hetkiä joita olet juodessasi kokenut.Ja ole varma siitä että ne fiilikset ovat vasta alkusoittoa sille mitä tulet tuntemaan jos nyt otat.Älä anna yhtään valtaa niille ajatuksille,että mitäpä jos sittenkin…tiedät kyllä varsin hyvin mitä sitten.Ja kuten useasti täälläkin on neuvottu,muista syödä kunnolla ja juoda paljon alkottomia juomia.Tsemppiä!

Moi !

Mitäpä jos tällä kertaa tulisit juoksun jälkeen jakamaan kokemuksiasi palaveriin. Linkin takaa löydät ryhmäluettelon:

aa.fi/

Itse olen ollut reilu 8000 kpl 24-tunnin jaksoa peräkkäin ilman viinaa. Mutta vain aina yhden päivän kerrallaan.
Tänään raittius merkitsee minulle paljon muutakin kuin vapautta alkoholista. Se merkitsee kulloisellekin päivälle mielenrauhan tavoittelua ja siksi en voi nojata eiliseen vaan joka päivä on erilainen ja uusi.

Lähden pian AA-palaveriin. En siksi että pelkäisin retkahdusta vaan siksi että haluan tavata tovereitani ja kuunnella kokemuksia ja kuuntelemalla muuttaa tietoisuuteni tilaa.

Tässä levytoivomukseni

youtube.com/watch?v=HyiJ89O0jvc

Moi Kaljami!
Haastan sinut olemaan sen YHDEN juhlimispäivän selvinpäin. Sen, joka nyt siintää mielessäsi päivänä, jolloin otit, ja jonka jälkeen jatkoit raittiutta entiseen tapaan.
Ajattele, vain yksi päivä. Niitä tulee monia muitakin, jos suodaan. Sinulla on valinnanmahdollisuus joka ikinen päivä loppuelämäsi joko ottaa tai jättää ottamatta. Kukaan ei pakota sinua olemaan juomatta.

Ole viisaampi kuin riippuvuutesi. Riipuvuus puhuu sinulle sen mielihalun kautta. Sinä et tarvitse alkoholia yhtään mihinkään. Niin kauan kuin asettaa alkoholille sellaisia vaatimuksia mielessään, että muuten ei voi nauttia täysin elämästä, tai on vihainen siitä että ei voi juoda, niin kauan olet riippuvainen. Olet vapaa riippuvuudesta vain raittiina.

Ihmisen henkinen kasvu tapahtuu epämukavuusaluella, ja mielestäni jopa vain siellä. Ole siis raittiina ja katso mitä opit itsestäsi.

Tule sitten jälkeenpäin kertomaan minulle, kuinka pettynyt ja raivoissasi olet kun olit selvinpäin… :smiley:

Tsemppiä!

Kiitos kaikille tuesta! Hyvä muistaa pitää focus vaan ja ainoastaan tässä päivässä. Olen päättänyt palkita itseni juoksun jälkeen alkoholin sijaan, ainakin stadionin saunalla! Jos aikataulullisesti vaan mahdollista, saatan myös tulla vierailevaksi tähdeksi AA-palaveriin. Olisi uusi kokemus jakaa tarinansa omalla äidinkielellä.

Die Fee, taidanpa ottaa haasteen vastaan :smiley: Pitkälti samaa mieltä kanssasi siitä, että henkinen kasvu tapahtuu pääosin epämukavuusalueella, ehkä jotain kasvua tapahtuu myös iän myötä, kun vähitellen tajuaa ettei niitä samoja virheitä ole pakko toistaa vuodesta toiseen.

Tänään viimeinen lenkki ennen lauantain 21 kilsan rykäisyä! Siinä mun vapunviettosuunnitelmat :smiley:

Klara vappen, bara vatten!

Illalla kotimaan kamaralle ja huomenna sitten juoksut. Tämän viikon työstänyt pienessä päässäni retkahtamisen ennaltaehkäisyä huomista silmällä pitäen, samalla pohtien miksi ylipäätään haluan raitistua. Niin kauan kun pidän viimeisen pohjakosketuksen tuoreena mielessä, ymmärrän olevani voimaton alkoholin suhteen.

Tuntuu että itsetutkiskelun myötä asiat taas pikkuhiljaa loksahtavat oikeisiin mittasuhteisiin ja juomahalutkin katoavat kun muistan, että mä olen juonut oman annokseni täyteen tässä elämässä. Varmuuden vuoksi katsoin kuitenkin Helsingin AA-ryhmät, jos tuntuu että houkutus alkaa kasvamaan liian suureksi. Lisäksi voin soittaa kummilleni koska tahansa.

Mutta päivä kerrallaan.

Täällä taas vajaan kolmen viikon tauon jälkeen. Helsinki City Run tuli juostua alle kahden tunnin, mutta samana iltana retkahdin alkoholiin. Vanhojen frendien kanssa ensin ravintolaan, jossa vielä pysyin vesilinjalla, siirtyminen baariin, matkalla baariin kävin kovaa debattia itseni kanssa, että jos sitä pari ottaisi, peli oli siis jo hävitty tässä vaiheessa. Vanhat Suomen frendit eivät tiedä että olen alkoholisti ja että käyn AA:ssa. Ilta menee ok, juon pienen nousuhumalan, mutta en sen enempää.

Seuraavana iltana meneekin sitten jo muisti ja sitä seuraavana päivänä kun on paluulento kotiin, aloitan heti heräämisestä dokaamisen. Nyt en enää edes jaksa teeskennellä että joisin mistään muusta syystä kuin siitä että kroppa huutaa viinaa. Vajaa puoli pulloa vodkaa ennen Seutulaan saapumista, check-innistä, turvatarkastuksesta ja itse lennosta hädin tuskin muistan mitään. Vanhana bisnesmatkaajana ilmeisesti niin rutinoitunut autopilotti takaraivossa että selviän jotenkin kotiin, luojan kiitos ettei mulla ollut autoa kentällä parkissaa vaan menen kotiin julkisilla. Kotona vastassa vaimo joka on ollut niin ylpeä mun 3 kuukauden raittiudesta, on järkyttynyt mun kunnosta. Nappaan baarikaapista randomina ekan käteentarttuvan pullon ja menen sen kanssa nukkumaan. Ymmärrettävästi vaimo päättää mennä vierasmakuuhuoneeseen nukkumaan.

Seuraavan päivän juon vielä pakonomaisesti - juon, sammun, herään, juon, sammun. Illalla herään laskuhumalassa, fysiikka jo hieman brakaa tässä vaiheessa ja oksennan paljon mutta saan osan viinaa pysymään sisällä. Yön valvon ja tissuttelen yön pimeinä tunteina ison pullon madeiraa, en enää humalahakuisesti mutta pitääkseni vieroitusoireet inhimillisinä. Seuraavana aamuna herään muutaman tunnin kemiallisesta unesta ja huomaan että vaimo on tyhjentänyt asunnon kaikesta alkoholista ennen töihinlähtöään. Koska en tärinöiltäni ja pelkotiloiltani pysty poistumaan asunnosta, saan putken poikki ja aloitan krapulahelvetin.

Neljän päivän rännin jälkeen fyysinen krapula kestää vajaan viikon, mutta pahinta on henkinen darra ja itsensä soimaaminen - miten olin niin heikko että sorruin 3 kuukauden raittiuden jälkeen, kaikki defenssit sortuivat kuin korttitalo ja petin vaimoni luottamuksen sekä rikoin hänen orastavan optimisminsa, että olisin voiton puolella jo taistelussani alkoholismin kanssa. Samalla syyllistin itseäni siitä että olen pettänyt aa-toverini, toisena krapulapäivänä on aa-kokous, kynnys mennä sinne mahdotttoman korkea, mutta koska mulla on paikan avain ja mulla sattuu olemaan kyseisen päivän ovenaukaisu-vastuu, raahaan itseni käytännössä väkipakolla paikalle, ja ryhmässä kerron romahduksestani. Oman totaalisen epäonnistumisen, avuttomuuden ja voimattomuuden myöntäminen muiden edessä on yksi vaikeimpia asioita mitä olen elämässäni tehnyt, mutta kun saan sen kakistettua ulos, huomaan olon hieman helpottavan.

Nyt kaksi viikkoa raittiina ja jos jotain opin tästä retkahduksesta, on se yksinkertainen totuus että olen täysi alkoholisti ja ainut hoito siihen on täysraittius, minulla ei ole vaihtoehtoja tässä asiassa. Ehkä tarvitsin tämän, toivoakseni viimeisen, rännin, että nöyrryin tarpeeksi aloittamaan nyt tosissani AA:n 12 askeleen ohjelman ja sen edellyttämän ehdottoman rehellisyyden elämässäni.

Kaljami ilmoittautuu takaisin palvelukseen.

Joku söi ensimmäisen viestini, pöh. Kaljami, hyvä että palasit rehellisenä. Onkohan se kolmen kuukauden tai vuoden etappi jonkinlainen Bermudan kolmio johon sitten uppoaa? :open_mouth: Aivokemiaa, liiallista varmuutta vuosien ollessa kyseessä?
Takaisin remmiin ja koti alkottomaksi. Sulle näköjään paikkakuntasi sosiaalikontrolli on tärkeä. Tulihan koettua.
Tsemppiä!

Kiitos Andante. Näköjään tuo 3kk oli oma kompastuskiveni, siinä vaihessa omasta pohjakosketuksestani oli jo sen verran aikaa, että alkoholismin taudinkuvaan olennaisesti liittyvä taudin vähättely, ellei suoranainen kieltäminen pääsi taas luikertelemaan tajuntaan. Vaikka vielä ennen kotimaan reissua yritin työstää retkaisun ennaltaehkäisyä ja tehdä tarpeeksi vahvat henkiset puolustusasemat ettei rintama murru, niin samantien kun aloitin miettimään mahdollisuutta että voisin ottaa yhden kaksi tuoppia, peli oli selvä, tai ehkä tässä vaiheessa käynti AA:ssa olisi voinut vielä auttaa.

Mikä retkahduksessa todella yllätti oli huomata kuinka pakonomaiseksi juomiseni muuttui hyvin nopeasti ja viina vei miestä kuin pässiä narussa. Tarkoituksena oli ottaa muutama launtaina mutta tuloksena olikin 4 päivän putki, joista viimeiset kaksi päivää join aamusta iltaan, juoden kaiken mitä sain käsiini, välittämättä lopulta mistään muusta kuin viinasta. Totaalinen regressio vihanneksen tasolle.

Morkkis alkaa vähitelllen helpottamaan ja jotain tästä opinkin, nyt nöyränä päivä kerrallaan.

Nyt se on koettu, ei tarvitse pähkäillä enää voiko ottaa paria kaljaa seuran vuoksi. Ei voi.
Hyvä että sulla oli ovenavausvuoro, se oli ehkä ratkaiseva hetki putken katkaisemiselle. Mutta siitä vaan takaisin taipaleelle, uudella päättäväisyydellä. Elämä jatkuu :slight_smile: