No nyt se on tehty muutettu uuteen kotiin. Koti alkaa olla järjestyksessä ja tänään haen lapset kotiin mummilasta. Toisaalta minulla on oikein voimaantunut olo. Toisaalta taas kannan suurta huolta exästäni. Miten tästä pääsen eroon? Tiedän että tämä on suunta parempaan minulle ja lapsilleni.Kuitenkin toivon että tämä olisi exälleni jonkinlainen heräte.Jokin minussa toivoo että olisimme vielä perhe ja tuo viinanpiru olisi kukistettu. Lasteni isä on ns.viikonloppujuoppo. Tuntuu hyvältä kirjoittaa tänne ja kertoa että olen ottanut näin suuren askeleen. Ehkä täällä on monia kanssasisaria jotka ymmärtää tunteeni ja mitä käyn läpi. Ystäväpiirissäni kaikki muut tuntuu elävän niin seesteisen täydellistä perhe-elämää.Olen tosin itse salannut ongelmiamme. Hävettänyt tunnustaa millaista tuskaa elämä on ollut.Kulissit ovat siis olleet yllä.
Nyt suunta ylöspäin vaikka hammasta purren.
Pitkuilli!
Olet ottanut suuren ja rohkean askeleen.Jokainen meistä ansaitsee onnellisen elämän,ja alkoholistin kanssa se on lähes mahdotonta.Sinulla vielä lapset pieniä vastuu ja huoli heistäkin,mutta nyt et sinä tarvitse enää huolehtia alkkiksesta,kun osoite on eri.Jokainen aikuinen kantakoon vastuun omasta elämästään…Meillä myös alkoa kulunut joka viikonloppu,milloin enemmän ja milloin vähemmän,jo ainakin kymmenen vuoden ajan.Olen kypsynyt tähän tilanteeseen.En kestä enää pettymyksiä,piilopulloja,katteettomia lupauksia,valehtelua että ei ole juonut mitään ,vaikka sen selvästi huomaa,juomien määrät suuria ja yleensä siinä menee koko viikonloppu.Töihin on kyllä jotensakin maanantaina kyennyt…kovasti huokaillen ja hikoillen …Ei ole aggressiivinen humalassa,istuu vain omassa yksinäisyydessään nappailee alkoa ja katsoo telkkaa.Lapset jo maailmalla joten heistä ei huolta.Olen hiljattain muuttanut omaan osoitteeseen,koska hän ei juomista aio lopettaa kokonaan ja ongelmaa ei koe olevan,se on vain minun ongelma.Tunteet menevät vuoristorataa,välillä ahdistaa ja välillä helpottunut olotila.Käyn myös lähes joka viikko al-anonissa,josta saa vertaistukea ,se on auttanut paljon jaksamisessa.Toivon sydämestä sinulle ja lapsillesi paljon voimia ,päivä kerrallaan eläen eteenpäin…
Voimia, olet rohkea ja varmasti tehnyt oikean päätöksen. Itse ole vasta aloittanut lähtöpäätöksen miettimisen oikeasti ja olisi mukava kuulla lisää ajatuksiasi Täällä myös pieniä lapsia ja kavereilla ei tällaisia murheita ole mietittävänä.
Sä olet ottanut sen askeleen, jota itse kans olen kauan jo miettinyt. Hurjasti voimia sinulle. Itsellänikin mies on viikonloppujuoppo/lomajuoppo/pekkaspäivä juoppo tai mikälie. Ehkä minäkin olen vielä jossakin vaiheessa yhtä rohkea, kuin sinä olet.
Hei,
olet ihan samassa tilanteessa kuin minäkin. Tosin me olemme ex-avopuolison kanssa jo viisikymppisiä ja kummankin lapset jo aikuisia. Takana on reilun 3 vuoden suhde. Miehen alkoholismi paljastui pikku hiljaa ja tilanne meni koko ajan pahemmaksi. Lopussa tänä keväänä mukaan tuli myös väkivalta, se oli se viimeinen pisara. Muuten on kaikki mahdollinen tapahtunut, tavarat hukassa, ei rahaa ikinä paitsi viinaan. Auton alle on jäänyt, karannut sairaalasta, ollut putkassa. Juonut työpaikkansa. Alaspäin siis suunta, joten minun oli pakko hypätä kyydistä. Oma elämä on kunnossa, on hyvä työ ja koti. Mies tavaroineen on nostettu pihalle. Pakko pelastaa oma elämä.
Oma mieli on vaihteleva, toiveikkuudesta suureen suruun. Tässä menee aikaa ennenkuin sielun haavat paranevat. Ainoa oikea ratkaisu ainakin minun kohdalla, vielä kun ei ole enää lapsia. Mitään takeita miehen parantumisesta ei meidän tapauksessa ole. Välillä menee kuukausia kunnes tulee monen viikon putki. Sitten olen ollut ihan rikki. Voimia kaikille, jotka käyvät tätä samaa surua läpi.
Hei pitkuilli
Samassa veneessä - harjoittelen elämistä omassa uudessa kodissani. Mielialat vaihtelevat vuoristorataa: välillä nautin suuresti vapaudesta ja siitä, että tiedän mitä on odotettavissa kun palaan kotiin. Toisinaan suren ja kadun tekoani ja minäkin haaveilen, että palaamme vielä rakastavaan, raittiiseen perhe-elämään. Toivo on kumallinen ja sitkeä asia!
Juuri nyt kaipaankin vertaistukea siihen, miten näiden kaikkien tunteitten kanssa eletään. Miten oppia hyväksymään tilanne. Vaikka sitä oli vuosikausia pohtinut ja pähkäillyt on varsinaisen irtioton jälkeen kuin tyhjän päällä, tällaistäkö tämä elämäni nyt on. Elämän muutos on niin suuri, valtava. Sitä on myös menettänyt monia asioita, lähinnä muistelee niitä selvien päivien ihania hetkiä, yhdessä rakennettua kotia ja kaikkea sitä elämänhistoriaa, mikä nyt ei enää ole yhteistä ja mitä on vaikea enää tavoittaa uudessa kodissa.
Elämään on tullut rauhaa ja seesteisyyttä mutta moni asia on jäänyt pois, esim rakkaus. Vai oliko sitä enää jäljellä vuosien alkon jälkeen, niissä puhumattomuuden ja jäätävien katseitten kodissa? Ehkä on nyvä, ettei tiedä mitä elämä vielä tuo tullessaan. Mutta toki mielessä käy ajatus onko jotain ihanaa, toisen ihmisen läheisyyttä esim. vielä tarjolla. Todenäköisesti alkkis ja kaikki yhdessä vietetyt vuodet(kymmenet!) seuraavat ikuisesti mukanani
Onko muilla kokemusta: auttaisiko esim. käynti Al-anon ryhmässä vielä tässäkin vaiheessa, kun päätös on tehty ja toteutettu mutta kipu elää edelleen sydämessä.
Alennusmyynneissä käyminen tuo hetkellisen helpotuksen mutta rahat alkaa olla loppu siihenkin lohdutukseen 
Al Anon auttaa. Suosittelen. Siellä pääset kiinni tunteisiin ja saat läheisyyttä, uskomatonta mutta totta, ventovierailta ihmisiltä. Lohtu, kannustus ja rakkaus asuvat siellä.
Uuden henkilön tullessa siellä sanotaankin: Me rakastamme sinua jo nyt, ennen kuin olet sanonut sanaakaan.
Monesti puhuminen auttaa, ja tekeminen ettei jää yksin märehtimään. Ero kolahtaa oli syy mikä tahansa, ja ainakin minulla keskustelut tuttujen, aiemmin eronneiden naisten kanssa auttoivat. Ei jauhettu eron syitä vaan sitä eteenpäin menemistä, kuinka päästä tolpilleen eron jälkeen. 
Olen jo pitkään miettinyt päätöstä lähteä, uudestaan!
Lähdin kerran ja palasin “raitstumisen” myötä. Toivo onnellisesta perheestä oli kova ja kadonnut onni kukoisti hoitojen jälkeen taas uudestaan, vaikkakin vain hetken. Halusin niin kovasti uskoa parempaan.
Välillä mietin, miksi palasin? Myönnän, että tämä helvetti oli vaan koettava uudestaan läpi, että uskon nyt lopullisesti, ettei mikään muutu. Vieläkö pääsisi lähtemään, mutta päätös on jo sentään tehty.
Itsensä rakentaminen uudestaan on kova paikka ja kokea se itsesyytösten voima, että toi lapsen uudestaan tähän paskaan mukaan.
En voi tehdä muuta kuin hyväksyä virheeni ja yrittää korjata ne…
Yritän hakea voimaa täältä lähtööni:)
Onnittelut, Pippurinen, ja voimia irtiottoon!
Siinä vaiheessa, kun päätös eroamisesta on tehty, kannattaa alkaa elämään elämäänsä eteenpäin eikä jäädä miettimään mennyttä Tarkoitan tuolla sitä, että jokainen meistä tekee elämässään virheitä; palaa vaikka lapsensa kanssa alkoholisoituneen miehen luokse takaisin ja sitten jonkin ajan kuluttua tajuaa, että ei tämä nyt onnistunutkaan… Sehän on vain elämää, josta selviää, kun tekee “korjausliikkeen”, jonka sinäkin olet nyt, Pippurinen, tekemässä.
Minä erosin keväällä yli 20 vuoden avioliitosta enkä ole hetkeäkään katunut yhteistä elämäämme tai sitäkään, että päätin lopulta erota, kun liitossa ei ollut enää kahta siihen “täysillä” sitoutuvaa ihmistä. Arvostan ja rakastankin ent. miestäni edelleen, mutta en halua häntä saman katon alle, koska hänen käytöksensä oli loppujen lopulta minua (ja varmaan jollakin tavoin tyttäriämmekin) vahingoittavaa. Yhteiset arvomme ja perheeseen sitoutuminen eivät enää toteutuneet siinä vaiheessa, kun mies päätti perjantai toisensa jälkeen häipyä omille teilleen kaljoille ja - näin jälkikäteen asian paljastuttua - toisen naisen helmoihin.
Nyt nautimme elämästä ilman iskän jatkuvaa, “rasittavaa”, läsnäoloa ja mikä mukavinta, miehen/isän kanssa pidetään kuitenkin yhteyttä kohtalaisen ahkerasti. Hänen kohdallaanhan ei tuo alkoholin käyttö ollut se ikävin asia, mutta eropäätökseen kyllä vahvasti vaikuttava osatekijä.
Samassa jamassa… Olen kerran eronnut alkkis miehestäni…palannut yhteen ja nyt ero on menossa.pian Mies muuttaa omaan kotiin ja minä ja lapset saamme olla rauhassa. Kuitenkin ajatus siitä että lapsille on kerrottava erosta ja siitä että isä muuttaa. Se ahdistaa… Palaa mieleen aika jolloin tämä Sama rumba käytiin läpi. Keskimm. Poika 10v on kiva pohtija ja tiedän tämän vaikuttavan häneen tosi paljon. Mies ja minä yhdessä puhutaan lapsille mutta silti olen jo valmiiksi huolestunut kuinka jaksan ja pystyn auttamaan lapsia ymmärtää tilanne oikein? Alkkis miehestä ero ja jatkossa lasten tapaamiset ei mee kuten oppikirjassa. Mutkia ja pohdintoja ja ammattiapua tämä vaatii jatkossakin. Tunnen ja tiedän et ero ja oma asunto on hyvä ratkaisu ja osaankin sen lapsille selittää lapsenkielin, mutta silti ahdistus kasvaa kasvamistaan tämän tilanteen tullessa toteen.
Kuulumisia!
Nyt on ratkaisut tehty ja asumme jo toista kuukautta pojan kanssa kahden. Olo on ihmeen hyvä, mutta tyhjä kaikesta kokemastani.
Muuton jälkeen iski valtava uupumus, mutta yksinolo, jota niin pelkäsin, tuntuukin hyvältä:)
Riidat lapsen kanssa ovat vähentyneet 98% prosenttisesti ja itsekin olen jopa jaksanut nyt jo tehdä jotain.
Ajatus muutosta teki oloni surulliseksi pitkäksi aikaa, mutta lopullinen niitti vain tuli täyteen, kun mieheltä lähti taas työpaikka juomisen takia.
Pidämme jonkun verran yhteyttä, mutta tulen aina vihaiseksi hänen puheluistaan.
Al-anon on sen verran minua muuttanut, ettei todellakaan ole tarvetta enää huolehtia hänen asioistaan.
Näen postilaatikossa karhukirjeet, kirjeet ulosotosta ja käräjäoijeudesta. Ensimmäistä kertaa ei mieleni tee enää puuttua. Mahdollistaminen loppui nyt, kun ei enää tarvitse miettiä onko katto pään päällä vielä huomennakin.
Kiitos, kun olen tänne saanut kirjoittaa:)
En välillä edes tunne omia tekstejäni niin loppu olen ollut…
Pippurinen, olemme samassa tilanteessa. Kaksi kuukautta sitten muutin “teinin” kanssa vuokra-asuntoon, pois alkoholisti-isän/puolison luota. Alku tuntui kaaokselta. Mies joi ja vihoitteli, ei voinut kuvitellakaan että häntä olisi pyytänyt muutossa auttamaan. Hänen epävakaa käytöksensä pelotti minua, ja söi entisestäänkin hauraita voimiani. Jaksoin kuitenkin käydä töissä, ja pikku hiljaa laittaa asuntoamme kuntoon.
Nyt mies on ollut muutaman viikon juomatta. Oloni helpottuu päivä päivältä. Uskallan nauttia siitä kuinka kodikkaalta ja valoisalta meillä näyttää. Nukun hyvin. Miehen kanssa olemme pystyneet asiallisesti keskustelemaan puhelimessa akuuteista yhteisistä asioista. Pari kertaa olemme nähneetkin, ja uskon että jos hän pysyy raittiina voimme viettää esim. merkkipäiviä yhdessä. Toivon niin, se olisi tärkeää meille kaikille.
Minäkin olen yllätyksekseni huomannut nauttivani yksin olosta. Muuttoa suunnitellessani kaavailin kutsuvani ystäviä entistä useammin käymään. Nyt on tuntunutkin, että lepo ja rauha ovat tällä hetkellä se mitä tarvitsen. Lähimmät ihmiseni ovat käyneet ja auttaneetkin minua monissa asioissa. Varmaan tämä yksinäisyydestä ja hiljaiselosta nauttiminen kertoo siitä, kuinka vähiin voimat kaiken kurjuuden keskellä olivat käyneet. Elämä alkoholistiperheessä on raastavaa. Oman ja lapsen elämän muuttaminen ei sekään ole mikään pikkujuttu. Kauan mietin ja suunnittelin, aivan liian kauan. Mutta onneksi sain tehtyä päätöksen, ja vielä toteutettua sen! Nyt annan itselleni aikaa toipua. Teen asioita joista minä pidän, en yritä enää miellyttää muita.
Teini vihoittelee minulle aika usein, mikä on minusta ymmärrettävää. Eihän muita ole. Hän on nähnyt ja kuullut ikäisekseen liikaa, ja varmasti miettii asioita enemmän kuin mitä ulospäin näyttää. Aina sopivan tilaisuuden tullen olen sijoittanut jutusteluumme tietoa sairaudesta joka isää vaivaa eli alkoholismista. Olen kehottanut häntä juttelemaan myös kavereittensa kanssa, ja neuvonut että myös kouluterkkarille voi käydä kertomassa murheistaan. Toivon että aika helpottaa, haavat ovat tuskin enää täysin parannettavissa. Jälkensä jättää lasinen lapsuus.
Toivon meille kaikille näiden asioiden kanssa kamppaileville voimia ja rohkeutta. Ei ole yhtä totuutta ja oikeaa ratkaisua, vaan jokaisen on kuljettava omaa tietään. Täältä Kotikanavasta saamme arvokasta vertaistukea, ja voimme toivon mukaan myös itse olla avuksi jollekin kohtalotoverille.