Moikka!
Ongelmanani on juova mies, joka aloitti nyt juhannuksena kesälomansa, ja on tietysti juonut nyt juhannuksena ja juhannuksen alla joka päivä. Ja kesälomaa peräti reilu kuukausi, joten juominen tod näk jatkuu, ja vain paheenee. Kesä on perheellemme huonointa aikaa tässä mielessä, mikä on harmi, sillä Suomen lyhyestä kesästä olisi mukava nauttia. Se ei ole kuitenkaan itselleni mahdollista ja odotan kesän loppumista ja miehen juomisen vähenemistä (ja eipä se tietenkään niin hirveästi vähene syksylläkään, kun mies juo koko ajan paljon. Ihme että selviää töistänsä).
Meitä on muitakin: 3 pientä lasta, nuorin vasta vauva. En millään jaksaisi enää päivääkään tätä touhua, mutta ajatus siitä, että mies viettäisi eron jälkeen yksin aikaa lasten kanssa, on minulle täysin sietämätön luottamuspulan takia. Olen nimittäin käytännössä yksin vastuussa lapsista koko ajan, ja mies tekee mitä lystää. Siis juo. On varmaan ulospäin melko normaalin perheenisän kaltainen, kun osaa jossain määrin peitellä ongelmaansa. Toisaalta ongelmaa on mahdotonta ihan täysin peitellä keneltäkään, ja moni aavistanee mistä on kyse.
Olen hyvin onneton, enkä enää tiedä mitä tekisin. Mies on ihan kahjo muutenin; kännissä jutut on aggressiivisia ja sekavia. Mitä tässä nyt voisi tehdä? Yksin lähtisin heti, mutta lapset… Lisäksi pelkään oikeasti miehen reaktiota, jos otan lapset ja lähden. Hän on hyvin itsekäs ja aggressiivinen persoona, ei näe asioita toisen näkökulmasta yhtään ja syyttää/syyttäisi minua eli vaimoa tietysti kaikesta. Ei vaan osaa ottaa vastuuta omista tai perheen asioista yhtään. Kaikki on aina jonkun muun syytä.
Juttuseuraa ei minulla tässä asiassa pahemmin ole, ja sosiaalinen elämänikin on kaventunut, miehen juominen yhtenä keskeisenä syynä. Ei esim huvita kutsua vieraita kylään. Univelka minulla on todella mittava; lapset ja etenkin vauva ovat valvottaneet, ja mies pahentaa asiaa merkittävästi juomalla yömyöhään ja siihen liittyvillä lieveilmiöillä. Kadehdin perheitä, joissa mies osallistuu vauvanhoitoon, yö- ja aamuheräämisiin. Meillä näin ei ole ollut koskaan, vaan mies kännäilyillään valvottaa minua vain lisää.
Jokainen päivä on minulle nykyää raskas, ja jaksan vain lasten takia. Kiroan päivän, jona olen mieheeni tutustunut - asuisin paljon mieluummin yksin, rauhallisessa ilmapiirissä. Lapset tosin ovat ihania, mutta surettaa jo etukäteen, kun miehen ongelmat eivät voi olla vaikuttamatta heihin tulevaisuudessa. Olen tietysti puhunut miehelle, mutta eipä siitä ole apua ollut; mies joko suuttuu, tai valehtelee ettei juo liikaa, tai ei piittaa muuten.
Kaikki ideat ja ehdotukset otetaan kiitollisena vastaan.
Hyvää kesää kaikesta huolimatta!