juova mies ja lapset!

Moikka!

Ongelmanani on juova mies, joka aloitti nyt juhannuksena kesälomansa, ja on tietysti juonut nyt juhannuksena ja juhannuksen alla joka päivä. Ja kesälomaa peräti reilu kuukausi, joten juominen tod näk jatkuu, ja vain paheenee. Kesä on perheellemme huonointa aikaa tässä mielessä, mikä on harmi, sillä Suomen lyhyestä kesästä olisi mukava nauttia. Se ei ole kuitenkaan itselleni mahdollista ja odotan kesän loppumista ja miehen juomisen vähenemistä (ja eipä se tietenkään niin hirveästi vähene syksylläkään, kun mies juo koko ajan paljon. Ihme että selviää töistänsä).

Meitä on muitakin: 3 pientä lasta, nuorin vasta vauva. En millään jaksaisi enää päivääkään tätä touhua, mutta ajatus siitä, että mies viettäisi eron jälkeen yksin aikaa lasten kanssa, on minulle täysin sietämätön luottamuspulan takia. Olen nimittäin käytännössä yksin vastuussa lapsista koko ajan, ja mies tekee mitä lystää. Siis juo. On varmaan ulospäin melko normaalin perheenisän kaltainen, kun osaa jossain määrin peitellä ongelmaansa. Toisaalta ongelmaa on mahdotonta ihan täysin peitellä keneltäkään, ja moni aavistanee mistä on kyse.

Olen hyvin onneton, enkä enää tiedä mitä tekisin. Mies on ihan kahjo muutenin; kännissä jutut on aggressiivisia ja sekavia. Mitä tässä nyt voisi tehdä? Yksin lähtisin heti, mutta lapset… Lisäksi pelkään oikeasti miehen reaktiota, jos otan lapset ja lähden. Hän on hyvin itsekäs ja aggressiivinen persoona, ei näe asioita toisen näkökulmasta yhtään ja syyttää/syyttäisi minua eli vaimoa tietysti kaikesta. Ei vaan osaa ottaa vastuuta omista tai perheen asioista yhtään. Kaikki on aina jonkun muun syytä.

Juttuseuraa ei minulla tässä asiassa pahemmin ole, ja sosiaalinen elämänikin on kaventunut, miehen juominen yhtenä keskeisenä syynä. Ei esim huvita kutsua vieraita kylään. Univelka minulla on todella mittava; lapset ja etenkin vauva ovat valvottaneet, ja mies pahentaa asiaa merkittävästi juomalla yömyöhään ja siihen liittyvillä lieveilmiöillä. Kadehdin perheitä, joissa mies osallistuu vauvanhoitoon, yö- ja aamuheräämisiin. Meillä näin ei ole ollut koskaan, vaan mies kännäilyillään valvottaa minua vain lisää.

Jokainen päivä on minulle nykyää raskas, ja jaksan vain lasten takia. Kiroan päivän, jona olen mieheeni tutustunut - asuisin paljon mieluummin yksin, rauhallisessa ilmapiirissä. Lapset tosin ovat ihania, mutta surettaa jo etukäteen, kun miehen ongelmat eivät voi olla vaikuttamatta heihin tulevaisuudessa. Olen tietysti puhunut miehelle, mutta eipä siitä ole apua ollut; mies joko suuttuu, tai valehtelee ettei juo liikaa, tai ei piittaa muuten.

Kaikki ideat ja ehdotukset otetaan kiitollisena vastaan.
Hyvää kesää kaikesta huolimatta!

Hei juhannusheila,

Ikävältä kuulostaa sun tilanne. Konkreettisena neuvona antaisin, että hae apua itsesi jaksamiseen. Nopeasti! Päästä irti kulisseista ja kerro jollekin mikä teidän tilanne oikeasti on. Ystävälle, äidille, isälle tai sitten haet apua kunnalta. Heillä on velvollisuus auttaa kun perheessä uuvutaan. Tarvitset nyt ensiksi apua lasten ja kodinhoitoon. Jotta saisit vähän levättyä ja voimia jatkoon.

Sitten lähdet suhteesta. Sinä ja lapset takuulla voitte paremmin ilman juovaa miestäsi. Haet siihen myös apua. Kunta on velvoitettu yhä antamaan apua, ihan lasten ja -kodinhoitoa. Keräät kaikki mahdolliset verkostot apuun myös. Älä pelkää pyytää apua, ihmiset auttavat yleensä todella mielellään niin kuin itsekin varmasti auttaisit.

Älä mieti vielä, kuinka lapset voivat nähdä isäänsä. Ehkä he eivät näekkään vähään aikaan, mutta se on isästä kiinni kuinka hän käyttäytyy. Ehkäpä ero saa hänet hakemaan apua alkoholismiin.

Suoria neuvoja tuli nyt tällä kertaa. Ja voimia, tiedän mitä elämä alkoholistin rinnalla on.

Hei juhannusheila. Olen itse alkoholisti ja äitini jo suht raitistunut alkoholisti. Itse retkahtelen vielä vähän väliä vaikka olen ollut pitkään tietoinen alkoholiongelmastani. Juopon mieli mm. on ailahteleva, ylpeä ja jopa aggressiivinen (ainakin verbaalisesti)… Joku pitempiaikainen laitoshoito tekisi varmaan miehellesi terää. Äitini raitistui tosin täysin AA:n avulla, vaikka hänelle olisi myös tehnyt terää monikuukautinen laitoshoito. Esim. Minnesota-hoito antaa tietoa, tukea ja ymmärrystä millainen sairaus alkoholismi on ja ehkä siellä miehesi pystyisi tajuamaan että hänen mielensä on sairas alkoholismin takia. Voitte ehkä kokoa jonkun briiffikokouksen jossa kaikki saa kertoa miehellesi että mitä hän on aiheuttanut toiminnillaan. Joskus pidempiaikaiset laitoshoidot saattavat tuottaa tulosta ja saisitte sillä aikaa lasten kanssa sitä omaa rauhaa ja itse voisit tuulettua oikein kunnolla:) En tiedä onko tämä teidän tapauksessa kuinka realististista…että onnistuuko mies nöyrtymään. Toivottavasti teillä olisi joitain raittiitaki ihmisiä lähipiirissä, heiltäkin voisi saada tukea…esim. jopa raitistuneita alkoholisteja. Itse olen lääkinnyt omaa oloani alkoholilla, se on salakavala päihde…ja meitäkin on moneen menoon. Itse olen tunnustanut alkoholismini, mutta tie voi välillä olla pitkä ja hankala. Jos miehesi oikeasti välittää teistä (ja myös itsestään, siitähän tässä on oikeasti myös kyse), niin ehkä saatte hänet hoitoon. En puhu siis perus katkaisuhoidosta vaan semmoisesta 3-12kk…nekin vaihtelee siis. Sinne saa myös läheiset käydä vierailemassa. Olen ehkä itse menossa sellaiseen tässä jonkin ajan päästä. Kokeilen ensin antabusta, AA:ta ja muuta terapeuttisia apukeinoja yhtäaikaisesti:) Tsemppiä tosi paljon sinulle ja lapsillesi!

Hei! Meillä on aika samanlainen tilanne, paitsi että mies yrittää olla juomatta ja jossain määrin tiedostaa ongelman. Menee ihan paniikkiin jos yritän eroa ehdottaa. Vinkkinä miten valmistautua eroon, kannattaa etsiä kaikki tuki minkä saat eron jälkeen. Selvitä mistä saat rahaa ja minkä verran ja mistä voit saada kotiapua yms. Minä yllätyin kun aloin tutkimaan asiaa, pärjäisin taloudellisesti aika hyvin ja saisin paljon enemmän apua kuin nyt mieheltäni. Meillä vanhin on jo sen ikäinen että jos joutuisivat isälleen tapaamisiin, osaisi soittaa jos tämä alkaa juomaan, joten ei tarvitsisi pelätä että ovat heitteillä. Kannatan myös tuota että alat pikkuhiljaa kertomaan lähipiirille tilanteesta. Oma häpeä hälvenee ja jos jotain sattuisi, on tärkeää että mahdollisimman moni on perillä tilanteesta. Voimia sinulle, koita pitää itsestäsikin huolta!

Lastesi vuoksi kannattaa lähteä mahdollisimman nopeasti. Et ole nytkään saanut mieheltäsi tukea lapsiperheen pyöritykseen, päinvastoin kerrot, että hän vain valvottaa sinua lisää. Lähde.

Alkoholistiperheen lapsena voin kertoa, että ainoa ratkaisu on ero. Etenkään, kun miehesi ei vaikuta ymmärtävän ongelmaansa, ja hänellä on tuskin aikomustakaan tehdä asialle mitään.

Todella huolestuttavalta kuulostaa tuo tilanteesi/tilanteenne, juhannusheila. Uupunut, ahdistunut ja ikään kuin häkkiin suljettu pienten lasten äiti voi epätoivoisena päätyä vaikka minkälaiseen tekoon… Itsesi ja lastesi takia toivonkin, että rohkenet ottaa kotitilanteenne puheeksi vaikka seuraavan neuvolakäynnin yhteydessä. Neuvolasta voivat ohjata sinut sosiaalipalvelujen puolelle ja sieltä saat kyllä apua ja tukea moniin käytännön kysymyksiin. Minä nimittäin suosittelen, että tuossa tilanteessa, jossa et saa unirauhaa, pääset lasten kanssa vaikka turvakotiin joksikin aikaa. Nyt on nimittäin ensisijaisen tärkeää, että saat nukuttua hyvin ja turvallisesti! Riittävä uni antaa sinulle voimavaroja arjen asioista selviämiseen. Järkikin kulkee sitten paremmin.

Turvakodissa voit miettiä, palaatko lasten kanssa entiseen kotiinne (onko se edes turvallista??) vai etsitkö (yhdessä sos.työntekijän kanssa) uuden asunnon. Lasten ja isän tapaaminen voidaan alkuun sopia valvotuissa olosuhteissa, mutta sitäkään ei mielestäni sinun tarvitse nyt heti miettiä. Asia kerrallaan.

Eli ihan ensin yhteys joko neuvolaan tai sosiaalitoimeen. Sieltä alkaa kyllä ammatti-ihmisen tuella elämäsi selkiytymään. Voimia ja rohkeutta!

Oma kämppä on aina ykkösvalinta, kun ei se juopottelu kimppakämpässä miksikään muutu. Näin voisin itse (ex)juoppo-iskänä todeta… :wink:

Moi taas!

Kiitos kaikille asiallisista ja suorista kommenteista, joiden lukeminen on tuntunut jotenkin yllättävän vapauttavalta. Juhannus on nyt (onneksi) ohitettu, ja takana on rauhallisemmin nukuttu yö. Aion nyt kesäloman aikana suunnitella tulevaisuuttani kaikessa rauhassa, vaikkei se aina olekaan helppoa kun elämä on herkästi pakon sanelemana “päivä kerrallaan” -tyyppistä.

Minulla on suhteellisen hyvä tukiverkosto ja riittävän hyvä taloudellinen tilanne suunnanmuutosten tekemiseen, joten tilanteeni ei ole onneksi epätoivoinen. Toisaalta minusta tuntuu välillä, että pitkitän eroa juuri tämän vuoksi…! Harmittaa toisinaan, että en tajunnut paljon aikaisemmin tehdä suuria ratkaisuja elämässäni. Lapsuudenperheeni on raitis eikä minulla aikaisemmin ollut alkoholiongelmaista muutenkaan lähipiirissä, joten en tunnistanut ollenkaan varoitusmerkkejä miehessäni, vaikka ne nyt jälkeenpäin ajateltuna ovat olleet ilmeisiä, kuin “oppikirjasta”. Olin hyvin naiivi: jotenkin mielikuvani alkoholistista oli ns rappioalkoholisti, enkä osannut kuvitella mitä kulissien takana voi oikeasti tapahtua: että töissä käyvä perheenisä (tai -äiti) voi käyttää huomattavan osan ajastaan juomiseen ja sen petaamiseen ja aiheuttaa paljon ahdistusta läheisilleen. Nyt olen viisaampi :wink:

On selvää, että ero tulee jossain vaiheessa. Mikä on sitten oikea hetki… elämämme on jatkunut samaa rataa jo vuosia. Mieheni ei lähtökohtaisesti ollut suinkaan hirviö ja rakastaa kyllä lapsiaan, mutta vuodet vierivät ja suuri alkoholinkulutus muuttaa ihmistä, tekee välinpitämättömäksi ja itsekeskeiseksi, passivoittaa ja - kuten tuli ilmi - jutut ovat jo aikaa sitten käyneet levottomiksi ja aggressiivisiksi (ei sentään vielä käytös). Juuri juhlapyhinä kuten juhannuksena oma paha oloni on suurin, ja haluan pakata kamani ja häipyä lasten kanssa. Sitten tulee joku “rauhallisempi” päivä ja voimaannun ja nukun paremmin ja ajattelen, että odottelen vielä vähän aikaa, jotta lapset kasvavat vähän isommiksi. Vanhin lapseni aloittaa syksyllä koulutiensä ja osaa käyttää kännykkää yms.; toisaalta pienin on vasta siis vauvaikäinen…

Mietin usein aikaisemmin, miksi mies juo (aina toki syyn löytää). Tuosta olen kuitenkin luopunut: juo kai koska ei pysty olemaan juomattakaan tms.

Kulissin murtaminen on minulle iso askel. Olen toki valittanut miehen juomisesta kavereille, mutta minkä mittaluokan käytännössä jatkuvasta juomisesta on kyse, ei ole kunnolla käynyt ilmi (ihme muuten että miehellä ei ole terveys mennyt…!). Mistään “tavanomaisesta” “viikonloppujuhlimisesta” kun ei ole kysymys. Mutta pakko tässä on alkaa pedata parempaa elämää itselle ja lapsille, edes pieni askel kerrallaan. Se on pakko todeta, että itsestään nämä asiat ei kyllä näy muuttuvan mihinkään, joten kun muutosta haluaa niin on tartuttava toimeen, niinkuin moni kirjoitti. Olen iloinen että löysin tämän palstan, aion lueskella…