Juomisen tie ja raitis tie

Monta polkua olen elämäni varrella vaeltanut. Niiden kanssa, jotka ovat samaa polkua kulkeneet, on mukavaa vaihtaa kokemuksia. Usein kuulen myös kertomuksia poluista, joita en ole koskaan nähnytkään. Joskua näitäkin kuuntelee ihan mielellään. Joskus voi vaikka jotain kysäistäkin. Joskus on vain pakko lähteä aivan itse katsomaan ja kokemaan.

Nämä alkoholiasiat tuntuvat kovasti kiinnostavan ihmisiä tällä palstalla. Montaa meistä yhdistää kaksi kokemusta. Kokemus juomisesta ja kokemus raitistumisesta. On oikeastaan aika mielenkiintoista ajatella, ettei kokemus raitistumisesta ole oikein täydellinen, ilman juomiskokemusta. Ehkei juomiskokemuskaan avaudu aivan täydellisesti ilman raitistumiskokemusta. Meitä, joille tämä palsta on tarkoitettu, yhdistää kaikkia tuo juomiskokemus ja ainakin halu tutustua raitistumiskokemukseen.

Itseäni askarruttaa kovin, kun juominen näyttää täältä raitistumisen tieltä katsoen jotenkin kummalliselta. Se, että se näyttää minusta kummalliselta, tuntuu joitain oudoksuttavan. Tämän takia kysynkin teiltä, ystävät kalliit, näenkö vain harhoja vai onko siinä alkoholistisessa ajattelutavassa ihan oikeasti jotain vialla. :confused: Vai onko niin, että pysyttelemällä raittiina omat ajatukseni vääristyvät. :confused:

Vaikea kysymys minulle. Ensin tuntui helpolta, mutta hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että en osaa vastata.
Enhän tiedä mitään ns. tavallisesta juomisesta, oikeaoppisesta alkoholin käytöstä. Olen alun alkaen juonut alkoholistisesti. Niinpä minulla kaiketi oli myös alkoholistinen ajattelutapa?? Nyt ajatus kulkee eri tavalla ja suhtaudun toisten alkoholin käyttöön kutakuinkin neutraalisti. Siis en koe sitä minään, koska tiedän, etten siihen voi vaikuttaa.

Minne muuten on kadonnut kaikkien alojen asiantuntijamme?

.

Oman ajattelutavan “normaaliuden” itsearviointi ylipäätään on helkkarin vaikeaa, kun kanssaihmisten päähän ei ole mahdollista kurkistaa. Omalla kohdallani(kin?) on ollut hankalia aikoja, jolloin olen ajatellut omaa ajatteluani liiaksikin, mikä on äärimmäisen rasittavaa pidempään jatkuessaan… Silloin tuppaan unohtamaan sen oleellisen, eli hetkessä elämisen.

Oman ajattelunsa toimivuutta voi kumminkin testata epäsuorasti, käyttämällä kanssaihmisiä peilinä. Jos hymyilen ja olen positiivinen, saan palautteena samansuuntaista kohtelua - ja päinvastoin. Kuulostaa vähän asperger-henkiseltä antaa tulkintaohjeita sosiaalisiin tilanteisiin, mutta noin se vain tuntuu olevan. Nykyisellään tulen kanssaihmisten kanssa toimeen valtavan paljon paremmin kuin juoma-aikoina. En ole pitänyt itseäni ikinä mitenkään sosiaalisesti kömpelönä vaan jopa fiksuna, mutta… se alkoholistinen ajattelumallini taisi olla pitkään sen verran hallitseva, etten osannut asettua toisten asemaan ja olla tasaveroinen osallistuja. Olin pikemminkin kyräilijä.

Ja tuohon lainaukseen liittyen: kyllä juominen näyttää minunkin silmin nykyään kummalliselta, koska se on sitä. Aivan älytöntä touhua. Kukahan se totesikaan eräässä nettikeskustelussa jotenkin osuvasti “En tiedä, onko alkoholismi sairaus vai mikä… mutta en minä juodessani kyllä tervekään ollut!” :slight_smile:

–kh

Oman kokemukseni valossa mietin vain sitä, et jos niin kutsuttu alkoholistinen ajatusmallini oli täynnä itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä, vihaa, kateutta, katkeruutta, kaunaa, ahneutta, mässäilyä, hekumaa ja ylipäänsä kaikenlaista epärehellisyyttä, itseä ja muita kohtaan ja nyt raitistumisen myötä, saan päivä kerrallaan tutkaillen itseäni, pyrkiä korvaamaan edellä kuvatut luonteenviat esimerkiksi rehellisyydellä, rakkaudella, ilolla, rauhalla, suvaitsevaisuudella, kärsivällisyydellä, ystävällisyydellä, hyvyydellä, uskollisuudella, itsensähillitsemisellä ja kiitollisuudella, niin tuskin kovin vääristyneenä nykyhetken raitista ajatusmaailmaani voinen pitää.

Toisaalta en enää halua sen kummemmin kenenkään ajatusmalleja tuomita. Jos joku sensijaan haluaa minulta tietää, kuinka sekopäisestä ihmisestä tuli tasapainoinen, olen valmis antamaan oman kokemukseni kenen tahansa käyttöön, mutta muutoin jätän tuomitsemisen jollekkin muulle taholle, koska mikäpä minä olen ketään tuomitsemaan.

Aurinkoista päivää kaikille, voikaa hyvin…

Hei, mukavaa torstaita!
Mun on pakko todeta suoraan, että alkoholistisesti ajattelevien ajatukset tuntuvat yhä vieraammilta. Niissä on jotain niin lapsellista ja tyhmän tuntuista, että hävettää itse tunnustaa ajatelleensa vielä hetki sitten aika lailla samoin :blush: Normaaliuden määritelmän voi jättää sikseen. Tämä palsta ei pelasta ilman omaa tahtoa muuttaa koko oma ajattelumalli ja jos ihminen pystyy olemaan selvin päin vain muutaman päivän ennen kuin “retkahtaa” taas, on haettava nopeasti apua esim. katkolta tai minnesotahoidosta (niistä mitään tietämättä).Tietysti on eri asia, jos halu puuttuu. Voimaa ja rohkeutta kaikille!

Kiitos Kaaleppinen. Ehkäpä on juuri näin. Välillä vain koen olevani jotenkin outo, kun ajattelen listaamasi kaltaisia yleviä ajatuksia. Varsinkin, kun itsekin vielä vähän aikaa sitten olisin pitänyt sitä ensimmäistä listaa aivan oikeana. En toki itse olisi itseäni osannut kuvata silloin noin raadollisin sanoin. Tuota outoa omituisen otuksen tuntemusta koen erityisesti silloin, kun joku muu oudoksuu ajatuksiani. Silloin tulee mieleeni, että olenko menossa kokonaan väärään suuntaan.

Tänä aamuna vein taas tyttäreni autolla kouluun. Vaimoni huomautti, että olisihan se päässyt linja-autollakin. Vähän vihjaisi siihen suuntaan, että elän kovin joutilasta elämää. Varmaan haluaisi enemmän tunnustusta omalle elämäntyylilleen, jossa lapsen kanssa oleminen tarkoittaa ratsastustunnille viemistä. Sen ajan, jonka ratsastuksenopettaja leikkii lapsen kanssa, voi käyttää tuottavasti käymällä ruokakaupassa.

Niin - vaikeaapa se on elää kulutusyhteiskunnassa pitäen korkeimmassa arvossa omaa mielenrauhaansa. Joka päivä kohtaa tilanteita, joissa vallitsevien arvojen kokee olevan ristiriidassa omiensa kanssa.

Mieluummin olisin jonkun mielestä outo ja siitä johtuen tasapainoinen ja onnellinen, kuin toisen mielestä “normaali” ja pelkästään jo tästä “normaaliudesta” johtuen onneton. Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, et maailman menoon ei voi vaikuttaa, kuin oman osuutensa verran. Sen joka päivä tekemällä tiedän eläväni tasapainoista ja hyvää elämää ja n. 50 läheistäni ovat paljon paljon tyytyväisempiä, kuin vielä viitisen vuotta sitten. Kun tutkailee omia vaikuttimiaan kyllin rehellisesti, ei tarvitse pelätä enää muiden arvosteluja tai muutenkaan sitä, mitä ihmiset sinusta ajattelevat.

Itse olen jättänyt vertailun sikseen. Minulle riittää tänään se, mikä minulle armosta annetaan. Näin on hyvä.

Olen monasti ihmetellyt sitä, että jotkut ihmiset ovat syntyneet valmiiksi olemaan terveellä tavalla itsekkäitä ja mitä suurimmassa määrin avuliaita sekä muita ajattelevia. On taas niitäkin joille jokapäiväinen itsensä kohtaaminen on työläs koitos ja aina on joku syyllinen jos joku tökkii ja tökkiihän se, jos elämä on raskassoutuista ongelmasta ongelmaan joutumista. Lähipiirissäni on eräskin ihminen jolle on aivan ylipääsemätöntä nähdä omien tekojensa tai tekemättäjättämisten seuraukset, kun elämä on sidottu pelkoon ja valheeseen.

Aina löytyy selitykset kaikkeen ja jos oikein pahaan paikkaan joutuu, niin hiljaisuus tai suuttuminen on se keino jolla paeta sinne jonnekin missä minäkin olin.

Se miten itse on saanut mahdollisuuden nähdä kummatkin puolet, sen mitä sairas itsekkyys tuo tullessaan ja mitä taas terveellä tavalla eläminen ja oleminen tuo tullessaan, niin pidän sitä vain rikkautena ja Jumalan lahjana, jotta osaisin esim. kertoa muillekin, että helvetistäkin voi päästä pois, kunhan löytää keinot miten olla rehellinen itselleenkin.

Käytän joka päivä AAn kymppi askelta nähdäkseni onko suuntani oikea ja yhdettätoista jotta pysyn sillä oikealla tiellä. Ihmetellä sitä saa miksi juuri minulle on suotu tämä mahdollisuus elää näin, iloisena, onnellisena ja vapaana. Eikä siitä kauaa ole, kun minäkin mietin näin, olisiko sen entisen elämän ja nykyisen elämäni lisäksi muunkinlaisia elämiä. Keskivaihetta en lue sellaiseksi, kun sielläkin olen ollut ja se ei ollut vielä mikään tie. Mutta tosiaan, jos vielä olisikin vaikka Jumalan ja tämän maallisen onnen sijasta vaikka joku virtuaalinen onni tai autuus jossa voisi elää elämää josta ei ole vielä käsitystäkään.

Heh, tuli mieleeni se, että onhan niitä eri persoonia ja nimimerkkejä niille persoonille, mutta sen jätän ongelmissa elämisen piikkiin.

Nyt aion kuitenkin etsiä taas uuden ryhmän illaksi, jonka avulla pääsen jakamisen tuskastani :slight_smile: , jos vaikka joku samalla kertoisi minulle mitä kentälle kuullu noin niinkuin tuoreeltaan.

Mitäkö mä olinkaan kertomassa alunperin? En enää muista, kun puhelin pärrää koko ajan. Pitäisi heivata se hevon kuuseen, ainakin joskus.

Nähdään jos nähdään, sanoi tyttärenikin, kun suuttui kerran oikein perusteellisesti, vaikka nykyään ei osaa itsekään olla nauramatta kiukustumiselleen.