Jumala (sellaisena kuin hänet käsität)

Olen ei uskovasta kodista ja mielikuvani jumalasta oli epäoikeudenmukainen, julma vaativa tyyppi, johon uskovat palvoivat ja palvelivat häntä rangaistuksen pelosta, ei rakkaudesta ja tässä elämässä saatavan mielenrauhan vuoksi Jumalahan oli tyyppi, joka tuhosi kaupunkeja tulikivellä ja hukutti koko maapallon, viattomat lapset siinä ohessa, kun suuttui alamaistensa menoon.Kohtuuton, epäoikeudenmukainen, raaka ja julma tyyppi. En kyennyt uskomaan enkä kunnioittamaan mielikuvani kaltaista jumalaa.
Erinäisten tapahtumien vuoksi jouduin tilanteeseen, jossa päädyin tarkastelemaan jumalakuvaani uudelleen. esim. AA-kirjallisuudessa kuitenkin sanotaan hyvin selvästi, että voin itse määritellä oman jumalakuvani.
Mielestäni on hyvin tärkeää, että ihminen miettii mikä ja miksi on hänen jumalakuvansa/ihanteensa. Ihminen kuitenkin pyrkii alitajuisesti elämään ihanteidensa mukaisesti.
Juttelin jokin aika sitten pitkään aktiivisesti uskonnollisessa toiminnassa mukana olleen ihmisen kanssa. Homoista puhuttaessa hän tokaise “ennen semmoiset kivitettiin” ja antoi ymmärtää sen olevan Raamatun mukaan Jumalan tahto. Jos jumalakuvani/ihanteeni on tuonkaltainen, aivan varmasti se vaikuttaa käyttäytymiseeni erilaisia ihmisiä kohtaan.Nykyinen jumalani on rakkaudellinen, suvaitsevainen ja oikeudenmukainen (ei rankaiseva)
Kun jumala loi meidät omaksi kuvakseen, uskon että minulla on sisäänrakennettuna jumalani luoma käsitys oikeasta ja väärästä, omatuntoni.
Jos ihmiset noudattaisivat Isä meidän-rukouksen mukaista ihannetta jumalan tahdon toteuttamisesta elämässään, taivasten valtakunta voisi olla täällä ja keskellämme jo nyt, eikä vasta mahdollisessa tuonpuoleisessa.

Eipä ole jumalaa jota käsittää.

–kh

Aiheesta puhuttaessa on aina olleellista huomata, että Raamatun Jumala ja minun jumalani on kaksi eri asiaa. Aivan kuin usko ja uskonto eivät ole synonyymeja, jumalani ei tarvitse olla Raamatun Jumala, vaikka asun ja elän täällä yleisesti ottaen protestanttisessa pohjolassa.
Jokaisella on sisällään jumala, jonka hän käsittää jotenkin, mutta käsityksen synytymistä estää se, että Jumala ja jumala, kuten usko ja uskontokin sotketaan yleisessä kielenkäytössä jatkuvasti toisiinsa, nehän kuulostaakin samalta.
Itse olen uskonnollisesta kodista ja irtaannuttuani uskonnosta kutsuin itseäni pitkään ateistiksi, kunnes tajusin, että minähän kiellän vain Raamatun Jumalan, sen ihmisten vallankäytön välineeksi keksimän tyypin, en suinkaan yleisesti ottaen ajatusta siitä, että on olemassa jotakin, joka ylittää ihmisen käsityskyvyn ja ymmärryksen.

Samoilla linjoilla olen aloittajan kanssa. Uskonnot, kukin omalla tavallaan, kertovat miten Jumalaan tulisi suhtautua. Oma hankaluutensa on tunnistaa noista eri uskonnoista se, mikä aidosti on Jumalan olemusta ja mikä ihmisen tulkintaa. On helppo ymmärtää, että moni konkreettinen kuvaus asioista liittyy enemmän lapsenuskon juttuihin, kuin Jumalan olemukseen. Tästä voisi myös ajatella, että lapsenomaista kerrontaa koko Jumala-juttu.

Jumalan etsiminen tuntuu olevan aivan samanlaista kaikkialla maailmassa. Itse en oikein usko, että moinen etsintä jaksaisi jatkua sukupolvesta toiseen, ellei joku jotain vastauksiakin välillä ole löytänyt. Noillla vastauksilla täytyy myös olla jokin arvo, jotta nämä uskonnot ylipäätään voisivat pysyä olemassa. Minua kiinnostaa ehkä eniten, nimenomaan se, mitä on löydettävissä ja mikä se arvo on.

Hyvin pitkälle olen siinä käsityksessä, että armo ja armollisuus on tuon Jumalan keskeisin ominaisuus. Pelko ja pakko on ihmisen luomusta. Näin se minusta pätee tähän alkoholiasiaankin. Pakosta ei raittius onnistu, mutta haluamalla sen saavuttaa. Kun oppii luottamaan Jumalan armollisuuteen ja hyväntahtoisuuteen, ei tarvitse niin paljon ponnistella huomisen huolien kanssa. Voi luottaa siihen, että Jumala huolehtii ja elämä itsessään kyllä kantaa. :smiley:

Uskonpa, että on todella vähän ihmisiä, joille ei tule mitään mieleen sanasta jumala.

Minä en olisi erikseen kieltämässä jumalaa… miksi kieltäisin sellaista, jonka olemassaololle ei edes löydy perusteita? Näyttäisi vahvasti siltä, ettei jumalaa ole, joten tyydyn todennäköisyyteen. Ei minua silti haittaa se, vaikka joku henkilökohtaisesti uskookin jumalan olevan jossakin muodossa, jos uskonsa turvin hän pysyy vaikkapa selvinpäin.

“Kohtalo” on minusta tekosyy esim. tapahtumille, joiden syy-seuraussuhteita ihminen ei joko hyväksy tai ei pysty näkemään. Muutenkin inhimillisen ymmärryksen yli meneviä asioita on olemassa mittaamattomasti, tuntematon määrä, eikä kukaan meistä voi tietää kaikesta kaikkea (kun ei edes tiedetä, mitä “kaikkeen” kuuluu). Itse kumminkin olen taipuvainen ajattelemaan, että elämässä vastaantulevat “yliluonnolliset” asiat ovat jotain, jota emme vielä pysty selittämään (kun pystymme, niistä tulee “luonnollisia”). Kautta ihmiskunnan historian näin on ollut, luonnonilmiöistäkin on kuviteltu kaikenlaista ilman parempaa tietoa.

Mutta eipä näistä enempää, keskustelu jatkukoon.

–kh

Nimenomaan!
“AA-uskonnossa” aivan samoin kuin uskonnoissa yleisesti on juuri tuo sama ongelma, mikä on aatteen perimmäinen henki ja ideologia? Isoa kirjaa, kuten Raamattuakin, voidaan tulkita ottamalla sieltä yksi rivi, tarttumalla siihen.
Kun itse aloin tutustua AA:n ideologiaan toimin kuin humalainen hämähäkki; tartuin huolella yhteen solmuun, mutta kokonaisuudesta tuli eriskummallinen. Asiat tuntuivat olevan ristiriidassa keskenään, kun en pystynyt katsomaan seittä kokonaisuutena, vaan keskityin yhteen kohtaan.

Hienosti muotoiltu otsikko! Voi kertoa omia ajtuksiaan aiheesta, mutta ei tarvitse aloittaa juupas-eipäs keskustelua :smiley:

Minulla on vähän samanlainen historia suhteessa Jumalaan, kuin sinulla gtjk. Paha saa palkkansa, Jumalan kosto jne. kaiken kaikkiaan pelottavan tuntuinen hahmo, etenkin lapsena. Minunkaan kotini ei ollut uskonnollinen. Muistan kyllä rukoilleeni lapsena useinkin, mutta siihen liittyi ajatus, että jos en rukoile, niion jotain pahaa tapahtuu. Pelkäsin muutenkin monia asioita ja voi olla, että sillä on yhteyttä Jumalan pelkoonkin.

Myöhemmin, nuorena olin kiinnostunut uskonnoista ylipäätään, mutta tutkailin niitä enemmänkin elämän katsomuksina, usko ei ollut mukana tuolloin. Päinvastoin aloin olemaan entistä kriittisempi etenkin meille tuttua luterilaista Jumalaa kohtaan. Tai niihin tulkintoihin joita minulle tarjoltiin mm. rippikoulussa.

Pitkällisen harkinnan (yli 20 v) erosin kirkosta 7 vuotta sitten. Vielä ratkaisuni jäkeenkin olin epävarma ratkaisustani. Tänään voin sanoa, että päätös oli minulle oikea. Uskoni voi paremmin kuin koskaan.

Pohdinnat Jumalasta ovat seuranneet minua koko elämäni ajan ja ne liittyvät minun kohdallani eräässä toisessa ketjussa esille tuomaan maailman tarkoituksen ja oman elämäni merkityksellisyyden pohdintaan. Aloin juomaan hyvin nuorena ja kun olen yrittänyt tavoittaa sitä kohtaa, milloin kyynisyys, näköalattomuus saivat vallan ajatuksissani ja pohdinnoissani, niin vaikea sanoa. Kaippa se on edennyt alkoholismin kanssa käsikädessä syövän tavoin. Käytin hirveästi energiaa sen todisteluun, että ei ole mitään Jumalaa.

Nyt minulla on Jumala. Se on tämä maailma ja elämä, elämisen ihme. Kuuluminen tähän kokonaisuuteen ainutlaatuisena yksilönä. Koen eläväni ihmeessä. Olen kertonut täälä palstalla, että kun tein raitistumispäätöksen, tulin järjettömän iloiseksi ja se ilo kumpuaa tästä Jumala (elämisen ihmeen) kokemuksesta. Ilman nöyrtymistä alkoholin edessä en olisi tätä ihmettä koskaa kokenut, enkä olisi kirjoittamassa Lopettajat -palstalle nyt. Haluan vaalia tätä kokemusta/tunnetta ja kasvattaa sitä. Kuten monissa uskonnoissa rukoillaan/keskutellaan Jumalan kanssa, niin minulle oman uskoni huoltoa on em. maailman ja elämän tarkoituksen/merkityksen pohdinta. Se ei suista minua järiltään tai se ei ole synkkää ja raskasta, vaan se on minulle voimia ja ymmärrystä antavaa. En metsästä mitään suurta vastausta, enkä sellaista edes halua.
Eläkää ihmeessä ystävät! :laughing:

p.s. Taivaasta ja helvetistä sen verran, että niiden uskon olevan täälä maan päällä.

Kuka loi jumalan, mihin avaruus loppuu ja mitä on sen takana? Miten sattumalta syntyi niinkin suunnitelmallinen kokonaisuus? Miksi apinoiden kehitys loppui? Hohhoijaa, noita sitten jaksaa pohtia. Vaikka täytyy myöntää että ei se lopullinen pimeys tien päässä mikään toivottava asia ole…Mutta elämä ei ole pelkkää kurjuutta :smiley: ei edes vaikka “joutuu” olemaan juomatta :smiley:

Mielenkiintoisia ajatuksia kaikilla. Lizzyllä hyviä kysymyksiä. -jos kaikki päättyy pimeyteen, niin kuin hyvinkin saattaa olla, ei se mitään haittaa. Silloin ei tarvitse ajatella eikä edes tiedä olleensa olemassa. Elämä jatkuu kuitenkin. Luonnon kiertokulussa ja mahdollisten jälkeläisten geeneissä.
Jos taas juttu meneekin jotenkin toisella tapaa, niin sittenpähän sekin selviää. Aikanaan. Jos aika on olemassa muuten kuin rajallisessa ihmismielessä.
Kun pohtii planeetan ikää ja ihmislajin olemassaoloa verrattuna “kokonaisaikaan,” olemme olleet täällä hyvin lyhyen ajan ja kun tämä laji kuolee sukupuuttoon tavalla tai toisella, ei se paljoa hetkauta kokonaisuutta. No, ehkä Maa pärjää sitten paremmin. Se ei tarvitse meitä, mutta me emme tule toimeen ilman sitä.

Omalla kohdallani olen käynyt tässä asiassa läpi melkein koko kirjon. Olen syntynyt perheeseen, jossa toinen vanhemmista pelkäsi Jumalaa ja tahtomattaan syötti tuon saman tunteen myös lapsiinsa. Toisen vanhemman ollessa kommentoimatta koskaan tähänkään asiaan mitään. Tuosta ristiriitaisuuden ääripäistä, onnistuin puikkelehtimaan lapsuudessani läpi, uskoen hyvään. Luottaen kaiken vielä kääntyvän parhainpäin. Sitten tuli pimeys. Aika jolloin kaikki ei todellakaan näyttänyt päättyvän hyvin. Sen sijaan näytti siltä, että toinen vanhemmistani olikin pelännyt aivan aiheesta tätä jumalaa, kamalaa…tuomio odotti minuakin.
Kunnes koitti päivä, jolloin ymmärsin. Eihän sillä ole mitään väliä, millaisena tuota Jumalaa kukin omalla kohdallaan ymmärtää tai on ymmärtämättä pitää. Tärkeintä olisi kuitenkin minun mielestäni se, että kukin ihminen uskoisi hyvään, vaikka pahalta näyttääkin. SIlloin meillä ihmisillä säilyisi se tärkein elämää ylläpitävä voima, toivo.

Se kuka tuli ensin ja mistä? Kuinka pimeää tai valoisaa tuolla jossain sitten on, kun minusta aika jättää, sitä en enää juuri käy pohtimaan. Olin tulla tuossakin karusellissa hulluksi. Tänään olen kokenut sen, ettei kukaan ihminen koskaan voi mitenkään tuota Jumalaa ymmärrettävästi selittää, eikä olisi mitään mieltäkään selittää. Muutoinhan melkoisen monelta ihmispololta katoaisi kokonaan elämästä pohja, jos joku tulisi ja selittäisi selittämättömän asian siten, että se olisi jotenkin toisin kuin hänelle aikaisemmin joku toinen saman asian oli juuri selittänyt…ymmärrättekö…minä en… :slight_smile:

Tänään minulle riittä se, että olen käynyt helvetissä, päästäkseni elämään “taivaassa”. Omalla kohdallani elämä on tässä ja nyt. Se mihin uskon tai mihin uskoni minua vie, on varmasti monelle ihmiselle merkityksetöntä. Minulle se ei ole, koska tänään tuo usko vie minua eteenpäin, pois kiduttavan hitaasta kuolemasta, kohti päivä päivältä valoisampaa tulevaisuutta.Tulevaisuutta, jota värittää toivo.

Oman ymmärrykseni mukainen Jumala oli minulle kauan, ei mitään. Tänään minun ymmärrykseni mukainen Jumala on minulle kaikki.