Joulun selvitymisvinkki

En tiedä, onko tästä teille apua, mutta jaan oman sevitymisvinkkini.

Itse selviän siten, että suhteutan. Kun tuntuu pahalta mietin, miten paljon on ihmisiä maailmassa, jotka kiljuen vaihtaisivat osia kanssani. En joudu avuttomana katsomaan vierestä, kun pienet lapseni kuolevat nälkään, kun en pysty hankkimaan heille ruokaa. Minua tai läheisiäni ei ole myyty seksiorjiksi länsimaihin. Minua tai läheisiäni ei ole kidutettu. En ole joutunut metsästä seuraamaan perheeni raiskaamista ja teloitusta. Näihin asioihin törmään työssäni. Tämä on ihmisten todellisuutta maailmassa…Kun ajattelen sitä, ymmärrän olevani kuitenkin onnekas. Tämä paska on tyttäreni oma valinta, hän on näin halunnut. Me emme keinu lastuina kohtuuttomuuden laineilla.

Pahin, mitä ajatelleen tapahtuvaksi on lapsen kuolema. Läheinen ihmiseni menetti tapaturmaisesti lapsensa. Hän sanoi, että vielä pahempaa olisi vaikkapa Espanjassa kadonneen Madelinen tapaus. Missä lapseni on, onko elossa vai orjana? (Koko ajan julkitulleet tapahtumat, joissa ihmiset olleet vankeina vuosia, repisivät aina haavat rikki ja pelot pintaan) Läheiseni sai kuitenkin haudata lapsensa ja tietää, mitä tapahtui.

Olen miettinyt sitä, että jos saisin yhden toiveen, en käyttäisi sitä itseeni. Kysyisin vaikkapa, mitä tapahtui Tampereelta kadonneelle Raisa Räsäselle, jotta omaiset saisivat rauhan.

Kokeilkaa, hyvää joulua!

Suhteuttakaa :slight_smile:

Jep,

olen käyttänyt samaa, kun olen työssäni kohdannut vaikka vaikeavammaisia lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta koskaan
parantua :frowning:

Pahaa mieltähän tämä vinkki ei poista :unamused:

Tytär ilmaantui taas oltuaan melko kauan teillä tietymättömillä (5 tai 6 päivää). Piti mennä mummulaan ja menikin, piti jäädä yöksi, mutta päättikin lähteä vähän “kavereita tapaamaan”. Sanoin, että nyt ei mene. Tyttö sanoi, että minulla niin vittumainen asenne taas, että nyt hän ainakin lähtee, kun ei voi muuten toimia, kun niin vituttaa. Kilahdin, sanoin, että jos minä olisin koko syksyn vitutukseeni vetänyt, en muuta olisi ehtinytkään. Kysyin, kuvitteleeko hän todellakin olevansa ainoa meidän perheessä, jota jonkun asenne VITUTTAA? Tyttö oli hyvin vihamielinen, hänen ongelmansa ovat lähinnä HULLUN äidin vika. Hän on kotiinpaluunsa jälkeen (oliko se lokakuun loppupäiviä) ollut kotona ehkä ensimmäiset 6 päivää ja sen jälkeen laskujeni mukaan KOLME. Tytön laskujen mukaan 4, koska hän laskee kotipäiväksi senkin, kun palasi klo 5.30, nukkui ja lähti klo 14.00 uudelleen. Koko ajan on entisissä huumeporukoissaan. Näistä kotipäivistä KOLMENA hän on kärynnyt minulle siitä, että on sekaisin. Kukahan teistä uskoo, että huumekämpissä vietetyt loppupäivät ovat olleet selviä. Tytön mielestä näin, koska kämpissä on rennompi olo, eikä kukaan koko ajan naputa, niin ei ole pakko vetää…
Hän koetti sanella ehtoja: menen nyt kavereiden luokse, mutta tulen yöksi kotiin enkä mummolaan. Sanoin, että hän tietää kyllä, että lähden yövuoroon ja kotiin ei täksi yöksi tule. Mieheni isä on saattohoidossa, eikä hänellä ole voimia nyt vääntää tämän päihderaivottaren kanssa. Tytön on mentävä mummolaan tai soitan sosiaalipäivystykseen. Tässä vaiheessa yritti lähteä, mutta nyt astui mummu oven eteen ja sanoi yllättäen (ollut tähän asti kovasti tytön puolella), että hän on väsynyt siihen, että suunnitelmat muuttuvat joka 5 min. ja tyttö pompottaa kaikkia. Kysyi, eikö kohta aikuisen nuoren pitäisi ymmärtää mitä tuhoa levittää ympärilleen. Penäsi tytöltä edes vähän joulutahtoa. Mummu ilmoitti, että jollei tyttö nouse hänen autoonsa välittömästi, hän pesee tästä kätensä lopullisesti. Tyttö lähti vihaisena mummun matkaan. (Pelkäsi varmaan, että taksikyydit vankilatapaamisiin lakkaavat)

Ihanaa, että mummu pitää häntä nyt muutaman päivän. Vankilakyydit taitavatkin olla paras kiristyskeino, vaikken hyväksykään sitä, että mummu häntä siellä käyttää.

Asian synkkä puoli on se, että isovanhemmat lähtevät aattona puolen päivän aikaan Helsinkiin. Tuovat tyttären takaisin jouluani sulostuttamaan. Siskoni lohdutti minua, että ehkä tyttö karkaa taas huumeiden perään ja saan olla poikani ja mieheni kanssa rennosti joulun. :lol

Nyt se “kiva” tyttö, joka mielisairaalasta katkon jälkeen palasi hetkeksi, on taas poissa. Näin nopeasti persoonallisuus muuttui taas huumeilla. Hän on epäluotettava, epäluuloinen, itsekäs, vihamielinen ja tunnoton. Hän on TUHOAVA! Olen alkanut aidosti pitää häntä uhkana kaikelle mitä elämässäni on hyvää, välillä mietin, että tämä on kuin strateginen sota ja hän on meidän vihollisemme huumeidenvaikutuksen alaisena tai niitä himoitessaan. On kamalaa ajatella näin lapsestaan, mutta helpompi näin ajatellen tehdä häneen pesäeroa. Sitä paitsi hän on sekaisenakin sidettävämpi kuin huumeita himoitessaan, silloin täytyy sanoa, että edes oman äidin on kovin vaikea löytää hänestä mitään hyvää. Ainakaan nyt, harmittaa taas niin paljon ja hyppäisin joulun yli ensi vuoteen jos voisin.

Tämä ei ole tyttäreni, ei voi olla se sama ihminen, jonka tunsin ja jota kaipaan. On kuin hän olisi riivattu, tuntuu, että ihminen silmien ja katseenkin takana on ihan vieras :frowning: Rakastan tytärtäni, mutta meille on tullut hänen vaihdokkaanaan vilpillinen muukalainen.

Ps. kuten huomaatte, niin purin tajunnanvirtana näin yötöistä käsin sen, miten pahalta hänen käytöksensä taas tänään tuntui…

A:n äiti, tuo on todella ikävä juttu et tilanne on tuossa vaiheessa; mun mielestä teet todella järkevän päätöksen laittaa tyttäresi kunnolla tutkimaan asioita jotka menettää käytön takia. Mä ite muista tuon vaiheen kans ku oli vaa pakko saada pää sekasin, sä tiiät sen varmast itekin. Siinä auttoi tajuamaan jotain jos asiaan reagoidaan voimakkaasti kaikkien läheisten taholla. Kiva juttu oikeesti et saat muutaman vapaa-päivän, vaikka karkaisikin. Ne kyydit linnaa varmaa ratkasevat jonkun verrran… :frowning: Mulla ollu useampi frendi ketkä käyny tosi nuorena linna-kundeja kattoos ja osa menny tarkotuksel naimisii avio-etujen takia. Yllättäen eronneet sit mut mun mielestä ne ihmiset ketkä ovat vähemmän tietoisia itsestään ja tulevaisuudestaan tai eivät edes tahdo normi-elämää vaan kunnioittaa jotain rokki-starojen elämää… Nyt ku oon pohtinu ite asioita viime aikoina. Riippuu varmasti osittain tuon jakson pituus siitä, kuinka kauan elämässä painavat eri asiat ja kuinka suuren osan persoonasta huumeet rakentavat…

Mun mielestä tuo on etu että sä tiedät mitä olisit ite aikoinas valmis ollu tekemää ja tiedät mikä ois sua eniten auttanu! Osaat tehdä heti selväks ettet missään nimessä hyväksy sitä ja teillä on verkosto suvun kanssa.

Mä ite oon pari päivää ollu ite todella iloinen ku oon tosiaa (kuten tonne laitoin) saanu “varman vahvistuksen” et pärjään. Oonhan ollu korvauksessa jo viime loppu-kesästä, mut annos oli aivan väärä ja sitä ennen jouduin hakemaa joskus muilta (ties klinikalla asiast kyl), lasken tuon ajan viime joulun alusta koska oli tos synttärit vielä joten Joulun aika on mulle kaikista stressaavin (ja palkitsevin). Pelkään aina et jos oon huonolla tuulella et muut voi luulla et tahtoisin vetää mut on ollu ihana huomata et mut hyväksytää selvänä sekä kouluun, että perheelle ja ystäville. Oon jo vuoden pärjän jos en stressaa liikaa ja vaadi liikoja ja nyt päätän elää niin. En ois ikinä uskon et niin hajal olevasta ihmisestä joka taho kuolla jos 14 vuotiaana vois joskus tulla onnellinen… Mä en ois ikinä uskonu sitä eli kaikki on mahollista jos vain itse uskaltaa muuttua. Näin offina mun “valaistumisest”.

Toivottavast tyttö tajuaa mahdollisimman pian ettei tuota pako-keinoa kannata käyttää… Mut ennenkaikkea rauhallista Joulua teidän perheellenne, toivottavasti voitte nauttia siitä vaikka yksi tänä Jouluna on joukosta poissa! Arki on kuitenkin jatkuvaa taistelua ni hetken lepo-tauko voi tehdä kaikille hyvää… Jouluja kaikille! :slight_smile:

Kiitos vastauksesta…

On kamalaa kuitenkin, kun lähinnä vihaan tytärtäni sellaisena kuin hän nyt on. En haluaisi nähdä häntä ollenkaan!
Haluaisko joku teistä hänet? :laughing: Tämä sotii sitä “äiti rakastaa aina” perinnettä vastaan niin rajusti, että se aiheuttaa vakavan sisäisen ristiriidan minulle. Haluaisin joskus lyödä häntä, kun hän seisoo sekaisin edessäni ja puhuu järjettömyyksiä siitä, miten kaikki, etenkin vetäminen, on muiden vika. Se, että hän on aggressiivinen ja käyttäytynytkin väkivaltaisesti, lisää halua. Pelkään, että jos hän käy ylleni, jompaankumpaan meistä sattuu.

Toki ymmärrän sen, että huumeet hänessä tuon aiheuttavat, mutta en hyväksy sitä selityksenä. Eivät kaikki juopotkaan ole väkivaltaisia perhe-lumihanki-kirves käyttäytyjiä. Päihdeongelmaa ei ehkä voi ratkaista, mutta se, miten kohtelee muita ja päättääkö toimia esim. väkivaltaisesti, on valinta.

Sylissäni on kissa, jota myös vieroksuin aluksi, koska se päätyi minulle, kun tyttäreni vetoputken takia jätti eläimet keskenään ja hoitamatta ja jouduin ne vuokraisännän avulla kämpästä pelastamaan kun olivat ilman ruokaa ja vettä. en kissaa halunnut, mutta kissan sain, koska tyttäreni on narkomaani eikä välitä edes eläimistään. Nyt kissa on kuitenkin ihan kiva ja lohduttava, kun se tässä puskee minua. Olen päättänyt pitää sen. Ei kai se kissan vika ole, että se syntyi narkomaanien kissalle ja joutui toiselle narkomaanille, kissa on uhri myös ja nyt kun olen sen sairaasta pennusta hoitanut kuntoon, olen alkanut pitää siitä. Se sentään on kovasti kiitollinen siitä, mitä sen eteen olen tehnyt, toisin kuin tyttäreni. Parempi raha eläinlääkärin taskussa kuin huumekaupassa… :imp:

Niin ja vielä:
Malibu!
Sehän siinä hirveintä onkin, että tiedän tasan tarkkaan, mitä olin valmis huumeiden takia tekemään. Ihan mitä vaan! Syömään vaikka paskaa…Siksi ajattelenkin, että nyt ei kannata tuhlata paukkuja, koska tyttö ei edelleenkään todella tajua tässä mitään ongelmaa. Sitten, kun tarpeeksi joutuu “polvistumaan” huumeita hankkiakseen, niin ehkä itsekin “herää”.

Eilen katsoin pelkokerrointa töissä yöllä ja mietin, että siinä vasta saataisiin todellista tositv:tä, kun pantaisiin sinne narkomaanit kilpailemaan seuraavasta töötistä viekkareissa. Ei olisi mitään jokusen etanan syönti, kyllä todellakin söisivät vaikka sitä paskaa eivätkä edes yökkäilisi.

Ja vielä muille:
Jos lapsenne on varastanut teiltä tavaraa tai rahaa, niin silloin on isoin kynnys ylitetty. Silloin hän on varmasti jo koettanut hankkia/hankkinut rahaa rikoksilla, seksikaupalla tai muilla kyseenalaisilla keinoilla. Näin se vaan valitettavasti on. Vaikka me vanhemmat paljon tiedämme, emme tiedä kaikkea lastemme säädöistä ja se on ehkä onni.

A:n äiti, yksi hyvä puoli tuossa tytön käytöksessä: kun hän on noin inhottava sinulle, sinun on helpompi olla tuntematta syyllisyyttä siitä, ettei hän kenties vietä jouluaan kanssanne. Voit rauhassa keskittyä itseesi ja muihin läheisiisi.

Meillä oli pojan kanssa eilen myös sellainen tilanne, että rupesi inhottamaan koko pojan läsnäolo täällä. Poika pyysi viittä euroa bussimatkaan, oli kuulemma menossa tapaamaan tyttöä “vanhasta elämästä” (siis kunnollista tyttöä, joka ei käytä kamaa). Kysyin, mistä tiedän, että hän on todella menossa tapaamaan tätä tyttöä. Poika sanoi ivallisesti, etten mistään, ja että kamaa saa kyllä ilman rahaa, siihen hän ei mun vitosta tarvii. Kun mies tarjosi autokyytiä tämän tytön luo, se ei kuitenkaan kelvannut. Vielä kun tarjosin ystävällisesti suklaarasiaa tytölle vietäväksi, poika suuttui oikein tosissaan. Silloin tuli jo huutoa ja kirosanoja. Samalla hän haukkui meitä siitä, että nauretaaan “jollekin typerälle Kotikadun jutulle” yms. (mitä en edes tajunnut)

Toinen juttu, joka suoraan sanoen vitutti jo taustalla: edellisenä iltana olin etsinyt 50-vuotislahjaksi saamaani hopeista korua, jonka olisin tarvinnut seuraavan päivän tilaisuuteen. Korua ei löytynyt mistään. Epäilen poikaa, mutta en ole ihan varma kuitenkaan. Siitä on lähes vuosi, kun olen viimeksi korua käyttänyt, se on voinut kadota siis jo ajat sitten.

Tuon kohtauksen jälkeen olin ihan varma, että nyt poika lähtee vetämään eikä tule ainakaan yöksi kotiin, ehkei jouluksikaan. Ajattelin kuitenkin, että saanpahan olla sitten rauhassa. Ei huonoa omaa tuntoa, kun poika oli noin ilkeä minulle. Vetäköön kamaa, ottakoon velkaa jne. Ja pilatkoon elämänsä sitten, jos välttämättä haluaa. Ja saadaanpa rennompi joulu!

Paljon rankempaa on minulle nykyään sellaiset tilanteet (joita siis nykyään enimmäkseen on), kun poika on masentunut, ahdistunut ja surkea. silloin oma syyllisyys tunkee enemmän esille, tuntuu siltä, ettei pysty auttamaan, vaikka haluaisi.

No poika nyt kuitenkin tuli kotiin ennen puolta yötä taas. Eli taas tässä mennään samaa rataa.

Nyt siis jouluvalmisteluihin!

Kiitos teille kaikille vilpolalaisille kuluneesta syksystä! Teidän tukenne on ollut todella tärkeää ja on auttanut minua jaksamaan! Toivon kaikille mahdollisimman rauhallista joulua, kaikesta huolimatta!

Hei Nurturing Mother, A:n äiti, Malibu ja Tumati, kaikesta huolimatta toivotan teille rauhallista ja turvallista Joulua. En malta olla komppaamatta muutamaa juttua teidän kirjoituksistanne, niissä on niin moni asia joka menee samalla tavalla kuin oman lapseni kohdalla silloin ennen.

NM kirjoittaa poikansa ilkeilystä, tuttu juttu minullekin. Sitä ei mielestäni tarvitse sen paremmin äidin kuin isänkään sietää. Voisitko NM harkita, että sekä sinä että miehesi yhdessä juttelette poikanne kanssa ja kerrotte, että teidän kotonanne eletään teidän säännöillänne ja niihin ei kerta kaikkiaan kuulu moinen käytös? Jos sitä jatkossa esiintyy, niin siitä seuraa sanktio, jonka harkitsette yhdessä miehesi kanssa. Meillä se oli aikananaan kamppeiden välitön pakkaus ja kodistamme poistuminen, satoi tai paistoi. Ilman mitään tekosyitä tai vetkutteluita lapsemme puolelta. Tämä tehtiin hänelle etukäteen selväksi. Aluksi homma ei toiminut, ovi kävi tiuhaan mutta vähitellen se alkoi toimia.

Toinen juttu NM on sitten tuo korusi, joka on kadonnut. Eivät ne itsekseen katoile. Meiltä aikanaan katosi vaikka mitä, ennenkuin puutuimme asiaan. Mekin vaimoni kanssa selittelimme itsellemme, että se ja se koru tai riipus on varmaankin kadonnut tai pudonnut sinne ja sinne, emmekä ikinä muka olleet varmoja että se ei ollut meidän oma lapsemme joka ne oli snutassut, vaihtanut rahaksi ja hankkinut rahalla kamaa. Kannattaa lopettaa itsensä pettäminen, mitä aiemmin niin sitä parempi. Tämä varastelu kotoa on asia, joka kannattaa tehdä selväksi pojallenne = kun jotain vastaavaa katoaa jatkossa, niin siitä seuraa sitten vähän raskaampi sanktio, voisitte keskenänne miettiä mikä se olisi. Ehdotan vielä lisäksi, että kerätkää kaikki arvoesineenne talteen siksi ajaksi, kun sallitte poikanne teillä asua ja viekää ne vaikka pankin tallelokeroon. Siis ihan kaikki arvoesineet. Kertokaa tästä myös pojallenne, että olette näin toimineet älkääkä kuunnelko pätkääkään hänen vedätyksiään tai muuta manipulaatiotaan aiheesta. Me teimme aikanaan näin, meillä sanktio oli heti puolen vuoden porttikielto kotiimme.

Tilanteet, joissa lapsi on ahdistunut, surkea ja masentunut voi yrittää käyttää hyväksi. Kannattaa myös huomioida ja tiedostaa, että tuon olotilan takana voi lapsella piillä yritys lypsää vanhemmiltaan myötätunnon ja syyllisyyden varjolla itselleen lisää etuisuuksia, rahaa, kuljetuksia jne jne. Vanha juttu eli toistan itseäni, mutta sanon sen taas: huumeiden käyttö aiheuttaa käyttäjälleen juuri tuon olotilan. Sitä eivät aiheuta vanhemmat ja muut läheiset. Miten tässä tilanteessa sitten voi auttaa lastaan? Suora kysymys tai toteamus on yksi vaihtoehto: “Minusta tuntuu, että näytät voivan huonosti? Miltä itsestäsi tuntuu? Olisitko valmis piipahtamaan a-klinikalla tai katkolla tai mikä sen paikan nimi nyt asuinpaikkakunnalla onkaan?”. Silloin kun käyttäjä on haavoittumimmillaan, silloin pitäisi iskeä, lujaa ja kipeään paikkaan. Ja jos vastauksena on, että “joo, vois olla tarpeen”, niin silloin mentiin niin että hippulat vinkuu. Jos taas vastaus on tyyliin, että “älä nyt mutsi unta nää, ei mua mikää vaivaa, vituttaa vaan niin olla täällä junttien seurassa”, niin sitten antaa olla eikä sillä kertaa enempää. Yleensäkin liika yrittäminen, rakastaminen ja ymmärtäminen tulee lopettaa, mitä aikaisemmin niin sitä parempi. Kuulostaa kaamealta, vai kuulostaako? Kommentteja?

A:n äiti toteaa tekstissään kaunistelematta, miten asia on. Ajatuksissa pyörii vain se, mistä saisi seuraavan satsin, keinoista viis. Tuo “polvistuminen” on hyvä mielikuva tilanteesta, jossa käyttäjä on kohdannut oman pohjakosketuksensa ja “herää” todellisuuteen. Silloinhan se oma motivaatio löytyy, pakko on paras opettaja ja usein myös se ainoa. Pohjakosketusta voi kyllä edesauttaa, kyselenkin mielipiteitänne mitä keinoja siihen mielestänne olisi?

Malibu tuo oman kokemuksensa kautta paljon hyvää asiantuntemusta ja vertaistukea peliin. Tuo kommentti laittaa tytär kunnolla tutkimaan asioita joita menettää, on upea ja toimivakin. Käytännössä se voi tarkoittaa sellaisen taulukon laatimista, jossa toisessa vaakakupissa on ne ilot ja hyvät jutut joita kaman käyttö on tuonut, ja toisessa vaakakupissa ne surut ja ongelmat joita kaman käyttö on tuonut. Sitten voi helposti verrata, kumpi kuppi painaa enemmän eli kummassa on enemmän ranskalaisia viivoja. Yksinkertainen juttu. Tuleeko mieleenne muita tapoja, joita käyttää tutkimaan asioita, jotka käytön takia menettää?

Lopuksi tuo suhteuttaminen. Kaikki on suhteellista, jos se itsellä toimii ja auttaa oloa vaikkapa vaan hetkellisesti niin hyvä. Ammatillisessa työssä suhteuttamista on jopa pakko soveltaa, kuten Tumati toteaa. Oman lapsen tai puolison ollessa kyseessä se on vaikeampaa. Joskus se voi olla jopa esteenä oman toimintansa muuttamiselle tai tekosyy olla mahdollistamatta lapsen huumeiden käyttöä.

Tulipa pitkä juttu. Kommentoikaa ajatuksiani.