Joulu omilla ehdoilla

Aloitan uuden ketjun, vaikka täällä parissa on jo joulusta puhuttu. Joulu ja päihdeongelmainen läheinen liittyvät varmaan kaikkien täällä olevien elämään jollain tavalla. Joulu on niin perinteinen, latautunut ja odotuksia ja toiveita täynnä oleva juhla ja vapaa, että sen toivoisi sujuvan hyvin. Monilla meistä on todennäköisesti hyviä muistoja onnistuneista jouluista ja ajoista, jolloin asiat olivat vielä hyvin. Ja kaipuu niihin aikoihin on kova - ainakin itsellä on mielessä monta onnistunutta joulua.

Oman tyttäreni tilanne on tällä hetkellä melkoisen surkea. Siirtyi suljetulta osastolta asuntolaan ja jäi heti seuraavana päivänä kiinni alkoholista. Asuntolassa on ehdoton päihteetön linja. Autoin hänet eri tavoin viikko sitten taas kerran alkuun (perushankintoja kaupasta, kuskaamista, tsemppaamista) ja sovimme, että jos ja kun menee hyvin jouluun asti, niin saa tulla luokseni jouluna. Vaan ei kestänyt hermo ei. Alkon lisäksi vetänyt muutakin ja joutui eilen yöksi pois asuntolasta. Saa toistaiseksi pitää vielä paikan, mutta menettää sen seuraavasta sekoilukerrasta ja sitten onkin taas enää yömajaa tarjolla…

Tein eilen päätöksen, että koska sopimuksemme ei pitänyt, niin hän ei tule jouluna luokseni. En halua odottaa ja miettiä, tuleeko ja jos, niin missä kunnossa ja miten käyttäytyy. Haluan meille muille mukavan ja rauhallisen joulun. Uskon, että minulle tekee aattona tiukkaa, mutta aion sulkea puhelimeni. Lähimmät ihmiset tietävät toisen numeron, josta tavoittaa.

Olen täysin, totaalisen kyllästynyt valehteluun, kusettamiseen, hyväksi käyttämiseen. Tämän ikäisenä minulla on oikeus nauttia joulun rauhasta ja tunnelmasta ja rakentaa siitä mieleiseni. Annoin tyttärelle taas kerran mahdollisuuden näyttää, että haluaa ja pystyy tsemppaamaan. Ja nykyisessä asuntolassa on tukitoimia ja halutessa mahdollisuus päästä hoitoon ja tukiasuntoon ym. Vaan ei liene vielä(kään) valmis.

Toivotan teille jokaiselle ansaitsemaanne joulun rauhaa! Jokaisen meidän on tiemme kuljettava, mutta opetellaan kulkemaan sitä vähitellen myös omilla ehdoilla. Ajatuksin,

Petunia

Hei Petunia

Teit ihan oikean ratkaisun. Uskoisin että tyttäresi kannaltakin se oli oikea. Jokaiselle tarjoutuu mahdollisuuksia
ja jonain päivänä tyttärelläsikin on voimia tarttua niihin.
Niin se vain on että meidän on kunkin se polkumme kuljettava. Toisen puolesta sitä ei voi tehdä mutta rinnalla voi kulkea.
Sitä sinä olet tehnyt jo pitkän matkaa. Ansaitset ihan omanlaisesi Joulun
Toivotan sinulle ja perheellesi rauhallista ja miksei myös vähän iloista (sekin on sallittua) Joulua.

Terv. Ohjaaja Kerttu

Kiitos Kerttu sanoistasi. Tytär soitti eilen iltapuolella asuntolasta, että joutuu pois, eikä nyt ole paikkaa eikä yhtään rahaa. Sanoin etten voi auttaa, en millään jaksa enää ja eikö hän muista, mitä reilu viikko sitten sovimme. Vaan kun se vika ei tunnu yhtään olevan hänessä itsessään. Hän vaan on uhri, jolle sattuu ja tapahtuu :open_mouth:

Lyhyen puhelumme aikana mielessä kävi sata eri asiaa. Miten nyt toimin, pitääkö viedä edes vähän rahaa, viedä jonnekin jne. Vaan järkipuoli minussa sanoi, että hei autoit just taas kerran uuteen alkuun ja neiti sai 14. päivä eläkkeensä eli useamman satasen, eikä ole tarvinnut siitä maksaa vuokraa tai muita vastaavia kuluja. Niinpä vain totesin, etten voi auttaa häntä ja suljin puhelimen kokonaan. Ja puhelin on edelleen suljettuna.

Koko illan oli tosi ahdistava ja paha olo, vaikka tiesin, että piste on tälle touhulle vihdoinkin aika laittaa! Heräsinkin sitten painajaisten jälkeen puoli neljältä ja nousin keittämään kahvia. Edessä pitkä työpäivä ja tilanteita, joissa on pakko tsempata. Onhan minulla noita lääkkeitä nukkumiseen, mutta sellainen pilleri, jolla nukkuu, väsyttää niin paljon seuraavana päivänä, ettei voi työpäivänä ottaa. Enkä muutenkaan haluaisi lääkkeitä käyttää, vaan pakkohan se välillä on.

Ehkä tässä teen nyt sitä viimeistä irtiottoa auttamisen suhteen. Tolkutan itselleni, etten ole hylkäämässä lastani, ainoastaan sen auttamisen, josta hän ei mitenkään pidemmän päälle hyödy. Miten ihminen voikaan tuntea itsensä avuttomaksi ja voimattomaksi ja miksei mikään saa tuota ihmistä tajuamaan, että vain hän itse voi muuttaa elämänsä suunnan? Onneksi on Vilpola. Itseäni helpottaa aina hiukan kirjoittaminen, koska pystyn siten jäsentelemään asioita. Näillä nyt mennään - silmät ristissä :confused:

Huomenta Petunia

Niin se vain on vaikka päälläsi seisoisit toista ei saa muuttamaan elämänsä suuntaa.
Sanotaan että rakkaus on suurin voima ja se saa suurimmat muutokset aikaan.
Rakkautta on sekin että antaa toiselle vastuun omasta elämästä ja rakastaa itseään niin paljon ettei anna kenenkään toisen tehdä pahaa itselleen.
Ei edes oman aikuisen lapsen.
Minusta oli hyvä että taas kerran sanoit tyttärellesi että et jaksa. Kun se pikkuhiljaa menee hänen tajuntaansa
hänen on itse jaksettava.
Hän tietää että et ole häntä hylkäämässä vaan kun taas jaksat, voitte taas keskustella. Mutta nyt mennään sinun ehdoillasi.
Aina kun läheinen pystyy tekemään ja pitämään rajoja käyttäjän suhteen, on se käyttäjälle paras apu ja viesti ottaa vastuu omasta elämästä. Tämä lause siis taas kerran kirjoitettuna, mutta kun se on niin tosi.
Hyvä kun jaksat käydä täällä Vilpolassa. Sinä annat sitä parhainta vertaistukea meille kaikille, vaikka vaan kirjoittamalla omia ajatuksiasi.
Voimat palautuvat kun tiedät toimineesi oikein.

Terv. Ohjaaja Kerttu

Takana aivan mahtavan ihana jouluaatto! Ja siis kuitenkin ilman tytärtä. En kaivannut häntä oikeastaan yhtään tänne sekoittamaan kuvioita ja toisten hyvää mieltä. Olin työstänyt tätä joulua mielessäni paljon ja kun hän vielä aattoaamuna soitti vähän tokkuraisena joltain kaverilta ja totesi, että tänne ei vissiin voi tulla, niin sanoin että ei. Ja pyysin ettei soittelisi, koska puhelin olisi äänettömällä enkä vastaisi.

Hänellä oli taas kerran mahdollisuus päästä uuteen alkuun ja saada omaisilta tukea, mutta hän valitsi toisin. Eilen tajusin - aika hätkähdyttävästikin - sen, etten edes kaivannut häntä. Olisiko se mitta omalta kohdalta nyt sitten tullut lopultakin tuon turhan auttamisen suhteen täyteen? Olisinko vuosien työn jälkeen oivaltanut, että minä en pysty tytärtä raitistamaan eikä rahan antaminen tms. auta, ellei hän itse halua muutosta? Oloni on nyt itse asiassa helpottunut. Tätä ei voi ymmärtää kuin saman kokenut, sillä eihän normaali äiti olisi tyytyväinen siitä, että saa/pystyy/osaa olla erossa lapsestaan erityisesti jouluna.

Jouluaatto oli aivan ihanan rauhallinen ensin nuoremman tyttären ja hänen poikaystävänsä kanssa ja sitten kahden oman rakkaan kanssa. Alanko todella oppia elämään ja nauttimaan siitä täysillä ilman päihderiippakiveä? Hyvää joulun jatkoa ja hyvää mieltä teille kaikille!

Joulut ohi, onneksi lomaa kuitenkin jäljellä. Tyttärestä en ole joulupäivän aamun jälkeen kuullut mitään, vaan rehellisesti sanottuna en ole pahemmin kaivannutkaan. Itse asiassa mieleen on noussut yhä enemmän se valtava auttamisen määrä, jota olen hänen eteensä vuosien ja vuosien aikana tehnyt. Tuhansia euroja eri tavoin antanut ja tukea tarjonnut. Ja nyt tajuan, että tuskin itse muistaa noista oikeastaan mitään. Kaikki on ollut päihde-elämän jatkamisen mahdollistamista. En usko enkä toivo enää mitään. Silti mieleni on levollinen ja tunnen olevani vapaa! (tätäkään ei voi ymmärtää kuin saman kokenut)