Joulu ahdistaa ja herättää tunteita

Tervehdys kaikille pitkästä aikaa!

Olen ollut täältä poissa jonkun aikaa ja lähinnä seurannut tyttären tilannetta. Tilanne on tällä hetkellä parempi, asuu uudessa asunnossa ja on ollut ihmeellisen hänelle normaalissa kunnossa. Olemme tavanneet muutaman kerran, olen ostanut ruokaa ja antanut vähän rahaa vaatteisiin. Huomasin van, että kovin helposti tuo auttaminen ryöstäytyy käsistä puolin ja toisin…tarkoitan tällä sitä, että hän aloittaa kinuamisen taitavasti ja tehokkaasti heti, kun annan vähän lisää köyttä. Ja menen näköjään aina vaan liian helposti mukaan, kun asiat ovat vähän paremmin ja elättelen pienoista toivoa paremmasta. Vaan päätin taas jämäköityä asian suhteen, kun oivalsin tilanteen (eli jotain olen oppinut, hyvä minä!).

Mutta siis joulusta! Vietän joulun miesystäväni kanssa luonani ja olen alustavasti sopinut, että molemmat tyttäret (nuorempi siis aivan ok) avokkeineen tulisivat aattona kuuntelemaan joulurauhanjulistusta glögin ja puuron merkeissä. Saisivat kaikki muutaman paketin ja sitten parin tunnin päästä lähtisivät. Nuoremmalla on kuoron esiintyminen ja menemme kuuntelemaan esitystä. Samaan syssyyn on tarkoitus heittää vanhempi tytär puolisoineen kotiinsa. Ajattelin antaa jouluruokia mukaan, mutta tämä olisi ainoa tapaamisemme jouluna. SIIS JOS ONNISTUU!

Olen ilmoittanut tiukat ehdot; täysin selvänä on tultava ja puhtaat ja siistit vaatteet oltava ja suihkussa on käyty. Ja ohjeistan siis 23-vuotista!!! Olen sanonut, että heidän tulemisensa varmistuu vasta aattoaamuna, kun soitan ja kuulen äänestä, onko kunnossa. Ja vielä ulko-ovelta voin käännyttää. Tuntuu jotenkin niin surkealta, kun ei uskalla yhtään luottaa ja mielellään viettäisi aikaa yhdessä…ja jotenkin joulu vaan herkistää, vaikkei itselleni sen kummempaa merkitse.

Ehkä siihen liittyvätkin ne monet vanhat muistot, kun joulut olivat ihania ja kaikki oli vielä hyvin. Pelkään nyt vähän koko joulua - mahdollista pettymystä, riitaa, pahaa mieltä…Ja kuitenkin haluaisin olla se rakastava ja välittävä äiti, joka haluaa tavata jouluna ja tarjota hetkeksi kauniin joulutunnelman. Olen kateellinen ihmisille, jotka voivat suunnitella joulun vieton ilman kalvavaa epätietoisuutta ja pelkoa. Omaan tuttava- ja ystäväpiiriini kuuluu lukuisia ns. normaaleja perheitä. Vaan tällä nyt mennään ja toivotaan parasta!

Miten teillä muilla, mitä ajatuksia ja suunnitelmia joulun suhteen?

Hei Petunia pitkästä aikaa!

Mukavaa kuulla sinusta ja ennenkaikkea tietenkin, että tytölläsi menee paremmin.

Joulu sinänsä on tunteikasta aikaa ja varmasti erityisesti kaikille, joilla elämässä on näitä vastainkäymisiä. Itse olen huomenna menossa tyttären joulujuhlakirkkoon ja kovasti kyllä pelkään miten siitä selviän ilman, että alan ääneen vollottamaan siellä kirkonpenkissä. En ole uskonnollinen ihminen (melkein jopa haluaisin olla, jos siitä jotain apua minulle olisi!), mutta silti nämä jouluasiat herkistää ja kaikki ne lasten kirkkaat lauluäänet. Tietysti tulee mieleen kaikki esikoisen joulujuhlat, kun hän oli siellä esiintymässä milloin tonttuna tai piparkakkuna …

Tämän joulun poika on meidän kanssa, enkä siinä mitään erityistä jännitä, olemme vain oman perheen kesken ja hänhän yleensä käyttäytyy ihan asiallisesti meidän seurassa. Mutta seuraavan joulun hän sitten onkin siellä vankilassa eikä sitä voi olla surematta …

Varasin itselleni ja pikkulapsille parin päivän kylpyläloman välipäiviksi, saadan vähän etäisyyttä ja heille jotain erityistä, huolettaa sekin miten tämä tietynlainen apeus heihin vaikuttaa ja minkälaisia lapsuuden joulumuistoja heille jää … pojan kunniaksi voin onneksi sanoa, että hän on sisaruksilleen kiltti ja ystävällinen eikä aiheuta kotona mitään jännitystä tai pelkoa … kun vaan äiti jaksaa olla hyvällä mielellä …

Ristiriitaisissa ja pelokkaissa joulufiiliksissä ollaan täälläkin. Poika on tulossa tänään kotiin 2-3 viikoksi! Huh! Pari päivää sitten hän soitti yöllä masennuksen syövereissä, kertoi, ettei ole nukkunut öisin aikoihin, ei ole pystynyt käymään koulua eikä opiskelemaan varmaan kuukauteen. Sain pojan menemään opiskelijaterveydenhuoltoon, sieltä luvassa nyt monenkinlaista apua (ihme juttu muuten että noin pikaisesti sitä kautta järjestyi, normiterveydenhuollon kautta on tosi hidasta ja jäykkää). Olen kyllä skeptinen kaiken suhteen. Tämä on koettu niin monta kertaa. Ottaako hän todella nyt avun vastaan? Ja miten ihmeessä poika pystyisi olemaan täällä vanhempien luona noin pitkän ajan selvin päin? tällä paikkakunnalla ei enää muita kavereita taida olla kuin nuo kamafrendit. Masennuslääkkeet pitäisi aloittaa tänään ja periaatteessa hän olisi sivuoireista vapaa siihen mennessä, kun koulu alkaa. Mutta… Mahtaako onnistua? Ja miten minun pitäisi toimia? Pitäisikö olla tukemassa kuiville yrittävää, masentunutta ja univaikeuksista poikaa? Vai heti ottaa kylmän tiukka linja ja epäillä kaikkea? Sain sanottua hänelle puhelimessa, että en suostu syysloman kertaamiseen, kamaa ei vedetä jos tullaan tänne. Poika sanoi siihen, ettei hänellä olisi rahaakaan kamaan. Laurin ohjeet on mulla nyt visusti mielessä, ainakin tiedostan nyt paremmin missä mennään.

Nuorempi poika on tulossa jouluksi myös. Kaikeksi onneksi hänellä on ihana tyttöystävä, jonka luona hän oleilee suurimman osan lomasta, lähtevät vielä reissuunkin joulun jälkeen. Hyvä Senjamilena, että olet järjestänyt itsellesi ja nuoremmille lapsille jotain irtiottoa edes pariksi päiväksi! Ja hyvä Petunia, että olet suunnitellut noin hyvin joulun vieton! Mulla on ollut töissä niin kiireistä, ja iltaisin olen ollut niin väsynyt ja lamaantunut, etten ole yhtään jaksanut suunnitella joulun viettoa. Pojille olen kyllä ostanut joululahjat: Malibun ehdotuksen mukaisesti ruokaa, hygieniatuotteita ja pesuaineita. Varmasti kelpaavat toisellekin opiskelijapojalle. Ruokia en ole edes miettinyt, saati valmistellut. Itselle kun keksisi vielä jonkun joululahjan, en tarkoita tavaraa vaan ihan muuta…

Ajoin tänään töistä kotiin ja tyttäreni ilmoitti ( oltuaan 3 pv teillä tiettymättömillä), että saanut harjoittelupaikan ja nyt kaikki varmaan järjestyy… :laughing:
Mietin, kenelle soitan ja kerron skeptisyydestäni, pitäisi iloita siitä, että tyttö on vetämisen ohessa käynyt taas kerran NA-ryhmässä ja päässyt päästäpideltävien harjoitteluun… Muiden lapset valmistuvat ammattiin etc…

En keksinyt ketään, kenelle enää soittaa. Surullista, vain te tulitte mieleeni. Että kerron teille. En tiedä teistä muista, mutta minulle Vilpola on muodostunut äärimmäisen tärkeäksi. En tiedä keitä olette tai missä, mutta yksinäisyyttäni olette pystyneet lievittämään… :slight_smile:

Mietin, olenko niin surullinen tapaus, ettei kukaan muu enää jaksa kuunnella jargoniani tyttären ainaisista huumeseikkailuista…

Kiitos siittä,että kerrot meille,ja että me tulimme mieleesi.Et tiedä,ketä olemme,ja me emme tiedä,kuka sinä olet.

Mutta me olemme olemassa! Ymmärrän täysin,ettet voi iloita tyttäresi harjoittelupaikasta,ja NA:ssa käymisestä,tuosta noin vaan,yhtäkkiä.Ja pitäisikö iloita sitten?Sullahan on täysi oikeus kaikkiin tunteisiisi,esim.skeptisyyteesi.
Mitä tarkoittaa :“Päästäpideltävien harjoitteluun”?

hei vaan kaikki!mieheni kanssa saimme tietää tyttäreni huumehommista noin puolitoista kuukautta sitten.täytyy suoraan sanoa että joulmieltä ei ole oikein ollut.semmoinen olo on ollut ettei jaksa oikein keskittyä mihinkään.mutta kyllähän joulu ihmisen mielen aina herkäksi tekee.minä kun kuulen radiosta joululaulun niin tippa tulee silmään.miehellenikin sanoin että paras joululahja olis kun tyttö sais asiansa kuntoon.kun tämmöinen asia tulee kohdalle niin sitä huomaa miten muut asiat menettävät merkityksensä.ei välitä mistään maallisesta.kyllä sitä antais pois vaikka mitä,kun lapsen asiat saisi kuntoon!ajattelin että tänä vuonna en osta kovin paljon raketteja uudeksi vuodeksi,vaan annan osan rakettirahoista keräykseen.esim nuorten päihde ja huumetyöhön.nyt vasta huomaan miten paljon sitä työtä tehdään esim vapaaehtoistyönä tai lahjoitusten varassa.haastan kaikki vilpolassa olevat mukaan.kukin varojensa mukaan.pennistä se on miljoonankin alku!

Hyvä senjamilena, että teet jotain mukavaa ja erilaista muiden lastesi kanssa. On tosi tärkeää huomioida heidät!Ja kyllä sitä hyvää mieltä löytyy, kun nautit siitä, että heillä on kivaa.

Nurturing Mother onha selvä, ettet pysty keskittymään jouluun ja poikasi tulo luoksenne noin pitkäksi aikaa aiheuttaa sekavia tunteita. Kun epävarmuus ja epäluulo ovat paikalla kaiken aikaa. Itse en kestäisi tytärtäni samassa asunnossa kuin tuon muutaman tunnin. Ja omaa oloani helpottaa, kun minulla on suunnitelma jouluksi niin, että olen huomioinut hänet.

A:n äiti; ajattelepa asiaa niin päin, että ellei Vilpolaa olisi, niin sinulla ei olisi ehkä mitään paikkaa purkaa tunteitasi. Tänne kun uskaltaa ja saa kirjoittaa kaiken just niinku se on! Kukaan ei katso pitkään tai syyllistä. Suosittelen myös sitä Irti Huumeista-puhelinta. Olen muutaman kerran soittanut ja saanut helpotusta pahimpaan oloon. Samaten itse mietin välillä omaa tytärtäni, joka on nippanappa peruskoulun käynyt, eikä sitten mitään muuta…

Nacholibre teillä lapsen huumeiden käyttö on varsin uutta ja aiheuttaa varmasti paljon huolta ja ahdistusta. Kannattaa ottaa yhteyttä Irti Huumeista-porukoihin. Sieltä saa asiallista tietoa ja tukea. Ja tänne Vilpolaan kannattaa aina tulla, kun siltä tuntuu. Ja puhukaa asioista tyttären kanssa. Voimia teille! Ja totta, että huumeiden ja päihteiden vastaista työtä kannattaa tukea.

Tänään menen ostamaan joulukukkia, muutaman lahjan ja haen katajan oksia. Nautin iltaisin juoda glögiä ja poltella kynttilöitä ja kuunnella joulumusiikkia. Mieli tekisi katsella vanhoja valokuvia, muistoja vanhoista ihanista jouluista, mutta en tiedä, pystynkö siihen. Toisaalta voisi olla terapeuttista kaivaa albumit esiin ja pino nenäliinoja viereen…

Huomenta Petunia, oikein mukava kuulla sinusta ja lukea viimeiset tapahtumat.
Hienoa, olet jämäköitynyt myös tekojen, ei ainoastaan puheen suhteen kuten kirjoitatkin. Tyttäresi kinuaminen ei enää tehoa entiseen malliin. Vaikka imu on olemassa kun asiat näyttävät olevan paremmin, ja haluaisit vauhdittaa sitä paranemista antamalla lisää köyttä, se imu ei tempaise sinua mukanasi. Oletko analysoinut sinussa tapahtunutta toiminnan muutosta? Mikä sai sen aikaan? Oliko jokin erikoinen asia tai seikka tai tapahtuma, joka edesauttoi? Haluatko kertoa sen meille muillekin, opiksi ja ojennukseksi!?

Olet aivan oikein ohjeistanut tytärtäsi. Itse en kutsuisi sitä ohjeistukseksi, vaan rajojen asettamiseksi ja nimenomaan sinun lähtökohdistasi. Se vaati sinulta päättäväisyyttä ja rohkeutta, onneksi olkoon jälleen kerran! Rajojen asettamiseen ja niiden rikkomiseen tulee aina liittyä sanktio, ja olet senkin tuonut selvästi hänelle etukäteen tiedoksi: “Ja vielä ulko-ovelta voin käännyttää”. Juuri näin, tyttäresi tietää asettamasi rajat, on hänen asiansa ottaa itse vastuu omasta kunnostaan ja vastata myös seuraamuksista.

Kirjoitat, että: “Pelkään nyt vähän koko joulua - mahdollista pettymystä, riitaa, pahaa mieltä…Ja kuitenkin haluaisin olla se rakastava ja välittävä äiti, joka haluaa tavata jouluna ja tarjota hetkeksi kauniin joulutunnelman.” Tämän pelon ymmärrän erittäin hyvin omakohtaisista kokemuksistani. En varmaankaan koskaan unohda sitä säätämistä ja ruuvaamista, mikä perheessäni oli aina näiden isojen juhlien alla. Ennenkuin löysin itsestäni sen toisen rakastavan ja välittävän isän, joka asetti rajat, ei hyväksynyt manipulointia, asetti sanktiot - ja piti niistä myös kiinni. Ja kaikki tämä omista lähtökohdistani lähtien, en hyväksynyt lapseni vedätystä, manipulaatiota, uhkailua, selityksiä ja syyllistämistä. Mikäli itse asettamani ehdot ja vaatimukset eivät täyttyneet, siitä seurasi lapselleni etukäteen sovittu sanktio - armotta ja ilman mitään lievennyksiä. Ensin tämä uusi toimintatapani tuntui pahalta, itketti, suretti, pelotti, mutta hetken päästä se ei tuntunut enää ollenkaan pahalta, päinvastoin. Oloni helpottui, pelkoni, masennukseni, itseinhoni, syyllistymiseni, kieltämiseni ja tekosyiden etsimiseni väheni pikkuhiljaa. Arvatkaapa vilpolalaiset mistä muutokseni johtui ja juonsi juurensa? Juuri niin, Irti Huumeista ry:n vertaistukiryhmästä jota silloin aikanaan 1990-luvulla kutsuttiin läheisryhmäksi. Ryhmä ja sen silloiset ohjaajat, olivat minulle sellainen peili ja voimavara jonka avulla kykenin tekemään päätöksen ja ylläkuvatun muutoksen itsessäni, ja löysin sisältäni sen aiemmin kuvaamani toisen rakastavan isän. Se ensimmäinen rakastava isä teki huumeidenkäytön paljastuttua useita vuosia kaikkensa lapsensa puolesta ja eteen, ei halunnut muuttaa toimintatapaansa, ei voinut ymmärtää miksi lapsi käyttäytyi kuten käyttäytyi. Tiedätte mitä tarkoitan. Kun se toinen rakastava isä astui esiin ryhmän opit, ymmärrys ja tuki mukanaan niin tilanne muuttui. Rakkaus on monimutkainen juttu, eikö vain?

Kannustan sinua Petunia pitämään kiinni asettamistasi rajoista ja vaatimuksista. Sinä itse toteat ja päätät, täyttääkö tyttäresi ne vai ei.

Selviydyin hienosti joulukirkosta! Veisasin reippaana mukana enkä häkeltynyt edes siinä “ristillä rinnalla ryövärin” -kohdassa. :sunglasses:

Tervehdys Nurturing Mother, routa porsaan kotiin ajaa on positiivinen ja toivoa täynnä oleva sananlasku tai oikeastaan viisaus, jossa on paljon perää.

Muutama kysymys heräsi kirjoituksestasi: Saiko poikasi mainitsemasi masennuslääkkeet sieltä opiskelijaterveydenhuollosta? Tiedätkö, oliko hän siellä kertonut huumeidenkäytöstään? Tiedätkö, mikä lääke on kyseessä?

Olet edistynyt otteessasi poikasi suhteen, koska olit kertonut hänelle puhelimessa että et enää lähde mukaan etkä hyväksy sitä, mitä tapahtui syksyllä. Oikein hyvä. Älä anna poikasi kertoman pahan olon, vedätyksen, manipuloinnin ja syyllistämisen vaikuttaa tähän mitenkään. Aseta pojallesi etukäteen vaatimukset ja rajat sekä sellaiset sanktiot, joista pystyt pitämään kiinni ja hyväksytä ne myös hänellä. Lue myös viestini Petunialle tästä osiosta, se on hiukan taaempana.

palaan tähän vielä myöhemmin. Onko muilla kommentteja tässä vaiheessa NM:lle?

Hei taas ja hyvää joulun odotusta kaikille!

Itse käyn edelleen säännöllisesti täällä plinkissä vaikka en voi enää poikaani auttaakaan. Aina vaan jaksan ihmetellä miten viisaita te naiset (ja nykyään ilmeisesti myös muutama mies :slight_smile: tänne kirjoitatte. Voi kunpa olisin aikoinaan löytänyt tänne plinkkiin silloin kun poikani oli vielä elossa. Erityisesti nämä Vilpolan jutut koskettavat ja tuntuvat usein niin omilta. Ja kun näitä tarinoita lukee niin ei voi muuta todeta kuin että teistä kaikista huokuu välittäminen lapsestanne ja vastuullinen vanhemmuus, joten siinä mielessä kaikki syyllisyydentunto on aivan varmasti turhaa. Itsekin alan (aina välillä) hyväksymään sen ajatuksen että pojan huumeiden käyttö ei ollut suoranaisesti meidän vanhempien tai perheen syy vaan että asiaan ovat vaikuttaneet monet muut meistä riippumattomat seikat. Oikeastaan syytän nykyään itseäni eniten siitä että tajusin pojan päihdeongelman aivan liian myöhään.

Mitä jouluun tulee, niin kyllä se ahdistus täälläkin hiipii mukaan ihan huomaamatta. Meidän perheessä joulu kun oli aina vuoden kohokohta kuusen koristeluineen, jouluaterioineen, saunoineen lahjojen jakamisineen, yms. Nyt kun poikaa ei ole niin kaikki tuntuu niin tyhjältä ja merkityksettömältä. Tosin voisihan se olla niinkin ettei poika enää tässä iässä (olisi nyt 24 vuotias) jouluja enää meidän kanssa viettäisi, mutta siitä huolimatta ahdistaa kun ajattelee miten ihania ne menneet joulut olivat.

Selvennyksenä muuten joillekin, että olen myös itse mies (ikää jo kohta 55v) ja päihteisiin kuollut poikani oli meidän ainoa lapsi.

Hei Lauri ja muut!

Poika sai heti seuraavaksi aamuksi ajan opiskelijaterveydenhuollon (AMK-opiskeljija) terveydenhoitajalle. Hoidin itse tämän ajan pojalle (vaikka lupasin etten enää hoida pojan asioita), koska poika nyyhkytti yöllä puhelimessa, ettei hän uskalla itse soittaa. Terveydenhoitaja järjesti pojalle samalle päivälle lääkäriajan ja vielä kriisipisteen ajan illemmalle. Puhuin vielä samana päivänä uudestaan terveydenhoitajan kanssa, hän oli informoinut lääkäriä etukäteen. Siis kumpikin tietävät pojan huumetaustan. Lisäksi hän oli järjestänyt tammikuulle aikoja terveydenhoitajalle, lääkärille ja psykologille! Siis onpa tehokasta, vai mitä! Poika sai mirtatsapiinireseptin. Hän on viime vuosien aikana yrittänyt aloittaa useamman kerran eri mielialalääkkeitä, mutta lopettanut ne aina melko pian sivuoireiden (esim. univaikeudet) tai muun syyn (=huumeiden samanaikainen käyttö) vuoksi. Mirtatsapiinia (esim. Remeron, Mirtazapin) hän on myös kokeillut, viimeksi kaksi vuotta sitten, kun hän oli vieroitushoidossa laitoksessa 3 kk. Silloin hän ei kokenut pahemmin sivuoireita. Toisaalta samanaikaisesti oli käytössä unettavia lääkkeitä (Seroquell ja Atarax). Poika tuli eilen siis kotiin ja haettiin heti hänelle lääkkeet (hänellä ei tietenkään ollut itsellä rahaa lääkkeisiin, jotka maksoivat 5,35 €). Hän otti nähteni ensimmäisen tabletin ja sanoi, että nyt haluaa oikeesti kokeilla näitä. Kuitenkin hän mietti sellaista, saako lääke hänet kestämään tavallista arkea, joka kuulemma on niin kestämättömän tylsää (esim. opiskelu tai työ).

Illalla juteltiin kaikenlaista. Opiskelu on kuulemma tosiaan tylsää ja liian helppoa, hän haluaisi töihin mieluummin. Hän kertoi hakeneensa kolmea työpaikkaa opiskelupaikkakunnalta, jossa hänellä on siis asunto. Hän sanoi, että lopettaa opiskelun, mikäli saa töitä. Opiskelussa on vasta ensimmäinen vuosi meneillään. Töitä hän hakee samalta alalta mitä opiskelee. Poika vaikutti alakuloiselta, mutta ei mielestäni hirveän depressiiviseltä kuitenkaan.

Nukuttiin sitten yö ja herättiin kaikki melko aikaisin. Kyselin mitä poika on ajatellut tekevänsä täällä ennen joulua. Hän vastasi, ettei tiedä. Annoin hänelle vapaalipun elokuviin (minulle oli jäänyt pari ylimääräistä kun laitoin kummipojalle niitä joululahjaksi). Puolen päivän aikaan poika lähti leffaan. Kysyin vielä, muistaako hän riskit. Hän sanoi, että muistaa ja ettei todellakaan voi lähteä vetämään. Myöhemmin tajusin, ettei lippu ole edes voimassa vielä, vasta joulun jälkeen. Laitoin viestinkin pojalle siitä. No, poikaa ei ole näkynyt, kello on nyt 20.30. Enkä usko että edes tulee yöksi. Tällaisia meidän keskustelut ovat. Tällaista meidän elämä on.

Luin Lauri kahteen kertaan viestisi Petunialle. Mietin, millaisia sanktioita olet mahtanut lapsellesi järjestää. Ja myös sitä, millaiset toimisivat meillä. Kertoisitko tarkemmin, jotta osaisin toimia. Sitä taas aina yrittää uskoa, että poika olisi vihdoin viimein tosissaan. Siksi ei haluaisi uhkailla juuri lähdön hetkellä. On tämä niin vaikeaa. Eilen ja tänään hän ei varmuudella ollut minkäänlaisen aineen vaikutuksessa, sen tiedän. Itse asiassa varmaan on niin, että aina kun epäilen, hän on vetänyt jotain. Silloin hän ei ota katsekontaktia, on enemmän omissa oloissaan, ei halua puhua. Se vaihe vatmastikin nähdään kun seuraavan kerran tavataan.

Tuosta masennuslääkityksestä vielä. Poikani tietää tasan tarkkaan kaikkien mieleen vaikuttavien aineiden, myös oikeiden lääkkeiden vaikutukset ja yhteisvaikutukset. Hän ei ota sitä riskiä, että jotkut aineet eivät sovi yhteen. Hän tietää mm. serotoniinioireyhtymästä; ilmeisesti sen vaaran vuoksi hän ei ole suostunutkaan aloittamaan masennuslääkitystä pariin vuoteen. Eli tulen kyllä näkemään, mikä on tilanne. Mirtatsapiinit ovat tällä hetkellä olohuoneen pöydällä…

^Jos poikasi käy sossussa, niin sossu maksaa lääkkeet; ite en oo koskaa haken rahaa lääkkeisiin koska on maksu-sitoumus lääkärin määräämille… Toivottavasti kiertää vain pitkän kävelylenkin ja miettii asioita… Se kavereiden näkeminen kun joka tapauksessa harvemmin päättyy kovinkaan hyvin, vaikkei itse ottaisi niin fiilikset ovat vielä paskemmat kun muut vetävät… Sä oot varmaan aika “hermona” ku tässä joulu kyseessä ja muuta… Mä pidän peukut pystyssä et tulis selvänä kotiin ja voimia sulle; toivottavast saat nukutuks jos ei ennen sitä tule…

Hei kaikki

Tässä kohtaa tuli taas tarve osallistua keskusteluun, narkomaanin äitinä. Olen ollut useamman vuoden satunnaisena seuraajana, viime kuukausien aikana olen kuitenkin lukenut Vilpolan viestejä säännöllisemmin. NM jossain kyseli, onko mukana muita pitkän huumetaustan läheisiä. No on. Meidän kuopuksemme tarina on yli 15 vuoden mittainen, joten lähes kaikki kirjoittamanne on tuttua ja tunteenne ja hätänne koskettavat syvästi.

Tähän ketjuun lähdin kuitenkin mukaan joulun herättämien mietteiden vuoksi. Minun mielessäni on asia, jota en ole huomannut kenenkään julkisesti pohtivan. Nimittäin narkomaani nuoreen liittyvä läheisriippuvuus ja sen taustalla olevat syyt. Olen paljon vuosien mittaan ihmetellyt, itsekseni ja viime aikoina myös terapeutin kanssa, syitä siihen, etten osaa päästää irti nyt jo aikuisesta lapsesta. Yksi syy nousee selkeästi ylitse muiden ja se on se, että lapsi, jonka huumeiden käyttö on alkanut murrosiässä, on jäänyt sinne murrosikään. Hän ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi, ei kokonaan.

Ja miten tämä kuulu juuri tähän ketjuun? Siten, että mm jouluna nousevat esiin perheen sisäiset roolit, kun isompi joukko on yhdessä. Ja aikuisen miehen häilyvä olemus, aikuisuuden ja lapsuuden välillä, hämmentää minua, ahdistaa, vetää eri suuntiin. Mietin, miksi en anna tämän aikuisen itse olla vastuussa omasta olostaan - niin kuin muut ovat.

Lapsi tulee, viimeisen tiedon mukaan, viettämään yhteistä joulua. Jollei mitään erityistä tapahdu. Toistaiseksi vain yhden joulun hän on ollut poissa. Kipeää syyllisyyttä tuntien tiedän, etten olisi kuitenkaan kovin pahoillani, jollei hän tulisikaan. Tässä taas yksi äidin kipupiste.

Nyt kun aloin taas kirjoittaa, huomaan miten suurta lämpöä ja yhteyden tarvetta tunnen teitä äitejä ja isiä kohtaan. Paljon voimia teille - meille - kaikille!

jean

Hei,
minulla oli tukihenkilö omaiset huumetyön kautta. Hänen poikansa kuoli huumeidenkäytön seurauksena. Hän esiintyi myös tv-ohjelmassa, jossa kerrottiin nuorten huumeidenkäytöstä. Oli suostunut mukaan, jos ei ohjelmasta tehdä “sosiaalipornoa”, vaan se toteutetaan niin, että siitä voisi jollekulle olla apua. Näytin tuon dokumentin myös tyttärelleni, katsoimme yhdessä myös Reindeer spotting elokuvan, Janihan on nyt myös kuollut.

Yksi ystäväni, joka käytti huumeita, meni junan alle, koska sai ensimmäisen vankilatuomion. Hän oli valtavan lahjakas poika ja perheen ainoa lapsi. Kuolema oli täysin turha, vankilasta hän olisi kyllä selvinnyt. Sen kerran, kun aioin oikein pahasti vuosia sitten repsahtaa, vaikka olin raskaana, esti kyseinen nuori mies. Hän lainasi/ varasti jostakin auton ja vei minut väkisin takaisin kansanopistolle, vaikka sinne oli matkaa. Ilman hänen päättäväistä puuttumistaan (vaikka oli itse huumeriippuvainen) olisin varmasti alkanut käyttää ja tuhonnut myös lapseni terveyden. Tuo nuori mies pelasti minut, annoin vuosia myöhemmin, kun näin hänen kuolinilmoituksensa, nuoremmalle lapselleni hänen nimensä. (Eskimoiden mukaan sielu pääsee eteenpäin vasta, kun henkilön mukaan on nimetty uusi syntynyt).

Pitkään minulla oli mielihalu soittaa hänen omaisilleen ja kertoa, että teoistaan huolimatta poika oli hyvä ja empaattinen. Hän oli rohkea ja uskalsi toimia. Kertoa, että vaikkei itseään kyennyt pelastamaan, ihan varmasti pelasti minut. Siksi menestys tuntui vielä pahemmalta, koska hänessä olisi ollut aineksia vaikka mihin suureen.

Olen tosi pahoillani puolestasi. Vaikka olen tukihenkilöni kanssa puhunut hänen poikansa kuolemasta, on hänellä lohtuna kaksi muutakin poikaa. Hän on nyt myös mummo. Hänen poikansa kuolemasta on useita vuosia. Menettää ainoa lapsi on varmasti lähellä kestämätöntä.

Hei taas NM, kiitos vastauksestasi. On hyvä, että kaikesta huolimatta jaksat kirjoittaa. Lyhentelin tuota kirjoitustasi ja jätin ne osat, joita nyt seuraavaksi kommentoin. Numeroin ne 1-7, helpompi kohdistaa. Sanon nyt etukäteen, että tarkoitukseni ei ole osoitella, syyllistää tai arvostella toimintaasi vaan ainoastaan herätellä sinua tarkastelemaan omaa toimintaasi, olemaan itsekäs, ottamaan maalais- tai kaupunkilaisjärjen käyttöön aivankuten aiemmin olen sinulle kirjoittanut.

Kohta 1. Minulle on yllätys, että opiskelijaterveydenhuolto toimii noin nopeasti. Tosi hyvä juttu. Kysyitkö pojaltasi, miksi häntä pelottaa soittaa ja varata aikaa? Noin yleisellä tasolla totean, että tästä lapsen asioiden hoitamisesta pitäisi kaikkien läheisten pyrkiä irti, mitä pikemmin niin sitä parempi. Nyt joku muu on varannut ajan, ei hän itse. Jatkossa hän voikin todeta, että enhän mä sinne halunnut mutta kun sinä varasit ajan. Vastuu on siis jollain muulla, ei huumeriippuvaisella.

Kohta 2. En ota kantaa lääkärin toimintaan, ainakaan vielä. Hänellä on ollut syy, kun on Mirtazapinia määrännyt. Lääkkeen vaikuttava aine on siis mirtatsapiini. Ettei tule väärinkäsityksiä, niin alla faktaa lääkkeestä:
Kayttötarkoitus Lääkettä käytetään masennuksen hoitoon.
Vaikutustapa Mirtatsapiini vaikuttaa keskushermoston välittäjäaineiden, lähinnä serotoniinin ja noradrenaliinin, toimintaan siten, että masennuksen oireet lievittyvät. Vaikutus alkaa yleensä parin viikon kuluessa. Hoitoa jatketaan yleensä 4-6 kuukautta oireiden poistumisen jälkeen.
Annostus Lääkärin ohjeen mukaan. Lääkitystä ei saa keskeyttää äkillisesti, koska tästä voi aiheutua vieroitusoireita.Lääkettä käytetään vain poikkeustapauksissa alle 18-vuotiailla lapsilla ja nuorilla.
Lääkkeen ottaminen Tabletit niellään kokonaisina, pureskelematta nesteen kera. Yleensä lääke otetaan juuri ennen nukkumaan menoa. Suussa hajoavaa tablettia pitää käsitellä kuivin sormin. Se asetetaan kielen päälle ja siinä hajonnut tabletti niellään sellaisenaan tai veden kera. Lääkepakkauksen sisällä on tabletin tarkempi käsittelyohje, joka kannattaa lukea huolella.
Haittavaikutukset Lääke voi lisätä ruokahalua ja aiheuttaa painon nousua. Joskus lääke saattaa aiheuttaa turvotusta, päänsärkyä tai huimausta. Lääke voi voimistaa alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. Itsetuhoiset ajatukset voivat lisääntyä etenkin lääkehoidon alkuvaiheessa.Mirtatsapiinilla voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Tämän takia muiden lääkkeiden samanaikaisesta käytöstä on syytä sopia lääkärin kanssa.Lääke voi etenkin hoidon alussa väsyttää, mikä voi heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa.

Kyseessä on siis lääke, jota on tarkoitus nauttia kuten lääkettä. Vaikutus ei tunnu heti, vaan se ottaa oman aikansa. Huumeiden vaikutus taas tuntuu heti, mutta kestää vähän aikaa. Sivuvaikutuksiakin voi olla, ne ovat kuitenkuin kuin itikan pissa Itämeressä vaikka saisi ne kaikki jos niitä vertaa huumeiden aiheuttamiin vaikutuksiin ja ongelmiin. Huumeriippuvainen osaa kyllä käyttää sivuvaikutuksia omaksi edukseen niin taitavasti, että niihin on helppo varsinkin läheisten uskoa.

Kohta 3. Huumeiden käyttö tekee kaikesta muusta paitsi kaman vetämisestä tylsää, varsinkin jos pohjalla on jatkuva kannabiksen käyttö yhdistettynä vaikkapa amfetamiiniin tai buprenorfiiniin. Tähän vielä päälle bentsoja ja etanolia, niin jatkuva kierre on valmis. Kyllä moinen alkaa ahdistaa ja masentaa ketä tahansa. Huumeriippuvainen tietää kyllä, mistä narusta pitää vetäistä että tähän kierteeseen saa mukaan läheisetkin, jotka saattavat alkaa uskoa että kyllä se varmaan on niin, että tylsää täytyy olla kun oma lapsi sen kerran sanoo. On syytä tehdä lapselle selväksi, mistä se tylsyys johtuu eikä usko hänen manipulointiinsa “elämän tylsyydestä.”

Kohta 4. Kun opiskelu on tylsää ja helppoa, niin kouluhan sujuu sitten hyvin. Pyysitkö häneltä tutkintotodistuksia tai vastaavia nähtäväksesi, jotta voisit todeta että näin on? Kysyitkö, mitkä ovat ne kolme työpaikkaa, joita hän on hakenut, ihan nimeltä mainittuina?

Kohta 5. Ajattelit varmasti poikasi parasta, kun annoit hänelle leffaliput lainkaan riippumatta siitä olivatko ne jo voimassa tai eivät. Ettei hänellä olisi niin tylsää, kuten hän aiemmin kertoi. Olisitko voinut toimia jotenkin toisin?

Kohta 6. Mikä toimi meillä? Palaan tähän hetken päästä uudella viestillä, tästä tulee jo muutenkin tosi pitkä juttu.

Kohta 7. Pojallasi ei ole lääkärin koulutusta, mutta hän käyttää lukemaansa yhteisvaikutustietoutta taitavasti omaksi hyödykseen, kaikki huumeriippuvaiset tekevät näin mikäli se heitä hyödyttää. Tällä siis perustellaan sitä, että lääkkeet joita lääkäri määrää ovat vaarallisia ja pahoja mömmöjä, mutta kadulta hommatut kamat tekevät pelkkää hyvää ja parantavat oloa.

Muut, kommentoikaapa. Etenkin Malibu ja A:n äiti.

Hei taas NM, kiitos vastauksestasi. On hyvä, että kaikesta huolimatta jaksat kirjoittaa. Lyhentelin tuota kirjoitustasi ja jätin ne osat, joita nyt seuraavaksi kommentoin. Numeroin ne 1-7, helpompi kohdistaa. Sanon nyt etukäteen, että tarkoitukseni ei ole osoitella, syyllistää tai arvostella toimintaasi vaan ainoastaan herätellä sinua tarkastelemaan omaa toimintaasi, olemaan itsekäs, ottamaan maalais- tai kaupunkilaisjärjen käyttöön aivankuten aiemmin olen sinulle kirjoittanut.

Kohta 1. Minulle on yllätys, että opiskelijaterveydenhuolto toimii noin nopeasti. Tosi hyvä juttu. Kysyitkö pojaltasi, miksi häntä pelottaa soittaa ja varata aikaa? Noin yleisellä tasolla totean, että tästä lapsen asioiden hoitamisesta pitäisi kaikkien läheisten pyrkiä irti, mitä pikemmin niin sitä parempi. Nyt joku muu on varannut ajan, ei hän itse. Jatkossa hän voikin todeta, että enhän mä sinne halunnut mutta kun sinä varasit ajan. Vastuu on siis jollain muulla, ei huumeriippuvaisella.

Kohta 2. En ota kantaa lääkärin toimintaan, ainakaan vielä. Hänellä on ollut syy, kun on Mirtazapinia määrännyt. Lääkkeen vaikuttava aine on siis mirtatsapiini. Ettei tule väärinkäsityksiä, niin alla faktaa lääkkeestä:
Kayttötarkoitus Lääkettä käytetään masennuksen hoitoon.
Vaikutustapa Mirtatsapiini vaikuttaa keskushermoston välittäjäaineiden, lähinnä serotoniinin ja noradrenaliinin, toimintaan siten, että masennuksen oireet lievittyvät. Vaikutus alkaa yleensä parin viikon kuluessa. Hoitoa jatketaan yleensä 4-6 kuukautta oireiden poistumisen jälkeen.
Annostus Lääkärin ohjeen mukaan. Lääkitystä ei saa keskeyttää äkillisesti, koska tästä voi aiheutua vieroitusoireita.Lääkettä käytetään vain poikkeustapauksissa alle 18-vuotiailla lapsilla ja nuorilla.
Lääkkeen ottaminen Tabletit niellään kokonaisina, pureskelematta nesteen kera. Yleensä lääke otetaan juuri ennen nukkumaan menoa. Suussa hajoavaa tablettia pitää käsitellä kuivin sormin. Se asetetaan kielen päälle ja siinä hajonnut tabletti niellään sellaisenaan tai veden kera. Lääkepakkauksen sisällä on tabletin tarkempi käsittelyohje, joka kannattaa lukea huolella.
Haittavaikutukset Lääke voi lisätä ruokahalua ja aiheuttaa painon nousua. Joskus lääke saattaa aiheuttaa turvotusta, päänsärkyä tai huimausta. Lääke voi voimistaa alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. Itsetuhoiset ajatukset voivat lisääntyä etenkin lääkehoidon alkuvaiheessa.Mirtatsapiinilla voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Tämän takia muiden lääkkeiden samanaikaisesta käytöstä on syytä sopia lääkärin kanssa.Lääke voi etenkin hoidon alussa väsyttää, mikä voi heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa.

Kyseessä on siis lääke, jota on tarkoitus nauttia kuten lääkettä. Vaikutus ei tunnu heti, vaan se ottaa oman aikansa. Huumeiden vaikutus taas tuntuu heti, mutta kestää vähän aikaa. Sivuvaikutuksiakin voi olla, ne ovat kuitenkuin kuin itikan pissa Itämeressä vaikka saisi ne kaikki jos niitä vertaa huumeiden aiheuttamiin vaikutuksiin ja ongelmiin. Huumeriippuvainen osaa kyllä käyttää sivuvaikutuksia omaksi edukseen niin taitavasti, että niihin on helppo varsinkin läheisten uskoa.

Kohta 3. Huumeiden käyttö tekee kaikesta muusta paitsi kaman vetämisestä tylsää, varsinkin jos pohjalla on jatkuva kannabiksen käyttö yhdistettynä vaikkapa amfetamiiniin tai buprenorfiiniin. Tähän vielä päälle bentsoja ja etanolia, niin jatkuva kierre on valmis. Kyllä moinen alkaa ahdistaa ja masentaa ketä tahansa. Huumeriippuvainen tietää kyllä, mistä narusta pitää vetäistä että tähän kierteeseen saa mukaan läheisetkin, jotka saattavat alkaa uskoa että kyllä se varmaan on niin, että tylsää täytyy olla kun oma lapsi sen kerran sanoo. On syytä tehdä lapselle selväksi, mistä se tylsyys johtuu eikä usko hänen manipulointiinsa “elämän tylsyydestä.”

Kohta 4. Kun opiskelu on tylsää ja helppoa, niin kouluhan sujuu sitten hyvin. Pyysitkö häneltä tutkintotodistuksia tai vastaavia nähtäväksesi, jotta voisit todeta että näin on? Kysyitkö, mitkä ovat ne kolme työpaikkaa, joita hän on hakenut, ihan nimeltä mainittuina?

Kohta 5. Ajattelit varmasti poikasi parasta, kun annoit hänelle leffaliput lainkaan riippumatta siitä olivatko ne jo voimassa tai eivät. Ettei hänellä olisi niin tylsää, kuten hän aiemmin kertoi. Olisitko voinut toimia jotenkin toisin?

Kohta 6. Mikä toimi meillä? Palaan tähän hetken päästä uudella viestillä, tästä tulee jo muutenkin tosi pitkä juttu.

Kohta 7. Pojallasi ei ole lääkärin koulutusta, mutta hän käyttää lukemaansa yhteisvaikutustietoutta taitavasti omaksi hyödykseen, kaikki huumeriippuvaiset tekevät näin mikäli se heitä hyödyttää. Tällä siis perustellaan sitä, että lääkkeet joita lääkäri määrää ovat vaarallisia ja pahoja mömmöjä, mutta kadulta hommatut kamat tekevät pelkkää hyvää ja parantavat oloa.

Muut, kommentoikaapa. Etenkin Malibu ja A:n äiti.

Mä oon tässä asiassa samaa mieltä Laurin kanssa. Toivottavasti tuo unettomuus ei johdu pirin-käytöstä… Tuo koulu-terveydenhuolto toimii jos asuu samalla paikkakunnalla kuin millä opiskelee, itse kun en asu; terkkari ei voi auttaa missään asiassa.

Tuo on osittain totta. Mieluiten tahdotaan lääke joka vaikuttaa heti (bentsot tai huumeet). Silti mullakin on huonoja kokemuksia monesta masennus-lääkkeestä ja moni käyttäjä on todella niitä vastaan; osittain siksi että niistä sanotaan että ei tule vieroitus-oireita mutta kyllä tulee! Itse syön tarvittaessa vain Supriumia joka mulla auttaa nopeasti eikä aiheuta ihan järjettömiä oireita lopetettaessa sivuoireista puhumattakaan. Monet masennus-lääkkeet kuitenkin turruttavat myös hyvät hetket; elää kuin sumussa ja mikään ei tunnu miltään. Silti nuo estävät esim. essojen vaikutuksen, monesti heikentävät amfetamiinin vaikutusta jne. Osa ei syö niitä sen takia. Käyttäjän kannalta olis paras et määrättäis bentsoja jotka sentään päihdyttävät toisin kuin masis-lääkkeet. Harva sitä serotoniini-syndroomaa pelkää; monet vetävät huumeita jotka voisivat yhtä hyvin aiheuttaa serotoniini-syndrooman yhtä aikaa. Tuo, että masennus-lääkkeet blokkaavat määrättyjen aineiden vaikutuksen on useimmin syy siihen, että niitä ei käytetä. Voi olla, että poika toivoi myös jotain muuta lääkettä kuten bentsoja jotka vievät masiksen heti ja sekoittavat myös pään…

Elämä on tylsää lopettaessa. Pitään. Kaikki pitää harjoitella uudestaa, ei ole valmiuksia tehdä mitään; ei osaa tehdä mitään ja mikään ei anna mieli-hyvää. Monest tämän jatkuva esiin-tuominen on retkahduksen petaamista. Masennus on hyvä syy käyttää, silti ne ketkä on pitkään olleet masennuksessa jo ennen käyttöä; sietävät sitä vielä heikommin. Usein kun lopetetaan niin voi vielä vetää lääkkeitä, pilveä ja alkoa. Se tosiaan tylsentää ihmistä. Sit pitäis saada piriä tai bubrea et sais sen tylsyyden pois. Pilvenkäyttäjät eivät usko että pilvi masentaa; en uskonut itsekään. Syy ei ole kamassa, elämä vain on tylsää. Ennenkuin itse päättää tehdä elämästä mukavampaa. Masennus tietty estää tätä, mutta on masentuneita ihmisiä ketkä ei vedä kamaa. Sitä selvää aikaa pitäis olla vähintään ½v takana, ennenkuin aivot alkavat palaantua normaaliksi. Kama antaa aivoille paljon enemmän dopamiinia ja serotoniinia joten aivojen ei sitä itse tarvitse erittää enää. Lopettaessa aivot eivät eritä enää noita välittäjä-aineita vaan menee jonkin aikaa ennenkuin aivot palautuvat ns. normaali-tilaan. Tämän takia monet retkahtavat uudestaan, koska kuvittelevat että koko loppuelämä on tylsää ja masentavaa. Mitä enemmän tuota ajatusta ruokkii, sitä varmempi on ettei pärjää ilman aineita.

Oon itsekin lopettanut koulun tuon takia. Tosin jäin myös muista jälkeen paljon. Mä epäilen että nämäkin ovat niitä syitä joita alitajuntaisesti etsii, jotta voisi taas palata vetämään. Normi-elämähän ei suju kuten pitäisi; masentaa ja kaikki on tylsää. Eri asia oli kun veti kamaa. Auttaisi raittiutta jos miettisi vain niitä huonoja hetkiä pohjalla ollessa; kun ei ollut kamaa eikä rahaa ja karseita viekkareita mut aika kultaa muistot tässäkin asiassa… Tässä vaiheessa ei kannata lopettaa koulua todellakaan ellei ole varmasti toista paikkaa. Itse oon kyl sitä mieltä (a-klinikalla myös) ettei liian nopeasti kannata lähteä opiskelemaan. Kuntouttava työtoiminta olisi parempi, siinä ei vaadita niin paljoa ja silti on mielekästä tekemistä päivisin. Mun mielestä myös kannattaisi kysyä ne työpaikat, koska tulee mieleen että nyt on jo päätös tehty että “musta ei ole elämään selvänä, koska elämä on tylsää enkä saa nautintoa mistään”. Työpaikkoja on vaikea saada joten jos ei oteta töihin niin voi sanoa että “en mä päässyt töihin, en tahdo mennä kouluunkaan; ala on väärä”, jolloin ollaan taas nolla-pisteessä. :frowning:

Mä oisin aikoinaan ajatellut tässä juuri noin, et “äippä anto leffa-liput jotta mul ei olis tylsää, ei se ymmärrä lainkaan et oon masentunu eikä yks leffa piristä mun elämää lainkaan; kukaan ei voi ymmärtää mua kuka ei oo tätä samaa kokenut”. Mua pyydettiin mukaan ja tuli jotain marinaa ku en lähteny, mut ku ei kiinnostanu mikään. Ennemmin jäi kotiin istumaan yksinään. Nyt jos poika on retkahtanut, niin kannattaa pitää kiinni siitä, että kotiin tullaan selvänä. Kaverit jos heittävät kamaa piuhalle (velaksi) tai tarjoavat, niin tarjoavat kyllä yö-paikankin. Kyllä toisista huolta pidetään kun autetaan puolin ja toisin. Meilläkin punkkas usein ihmisiä, tai valvoi vaikka ite oltais nukuttu. Joillakin ei ollut kämppää mut yö-paikka löytyi aina.

Käyttäjät osaavat Pharmaca Fennican paremmin kuin lääkäri; tosin vain niiltä osin jossa lääkkeet ovat päihdyttäviä. Käyttäjät tietävät jo lääkäriin mennessään mitä lääkettä tulisi saada ja jos tuleekin jotain muuta lääkettä; ni se ei kelpaa. Tuo masennus-lääke ei päihdytä ja vaikutus alkaa vasta kk:den kuluttua, sitä ennen itselääkintä on parempi vaihto-ehto; eihän kk:tta pysty kestämään kun lähellä on sellaisiakin “lääkkeitä” jotka toimivat heti… :frowning:

Voi myös olla, että poika tahtoo “relata” masentavan arjen rinnalla jolloin tietenkin huumeet ovat se tuttu ja turvallinen vaihto-ehto. Kaikkea muutahan on jo kokeiltu, raittiutta, koulua, terkkaria jne. Rahoitus onnistuu kyllä aina, kaverit jeesaa aina tarvittaessa jonka takia tuosta kierteestä on vaikea päästä pois ilman että pääsee eroon käyttäjä-kavereista… :frowning: Toivottavasti oon väärässä mut kaikki merkit viittaa siihen että on jo oikeuttanu itselleen retkahtamisen. Itsekin kerroin asiat noin äidille, että hän ikäänkuin arvaisi et tuun retkahtamaan. Tästä tuli nyt paljon pidempi kuin Laurin kirjotuksesta… Voimia, pysy tiukkana jos on retkahtanut… Tuolta joulu-topicista voi tosi hyvin huomata kuinka kaikilla on roolit joka taas pilaa kaikkien joulun jos joku sanoo yhdenkin väärän asian…

Paljon voimia NM ja kaikki muut!

Lauri taas tässä NM, lupasin edellisessä viestissäni palata siihen kohtaan 6., mikä on hiukan lyhennettynä tuossa yllä sitaateissa.
Vastaan tässä kysymykseesi, millaisia sopimuksia, toimia ja sanktioita itse kykenin asettamaan lapselleni ja miten ne toimivat. Sitä en osaa sanoa, toimivatko ne NM teillä. Toisaalta, ellei kokeile ei tiedäkään. Oikeastaan tärkein maalaisjärjen toiminnan ilmenemismuoto tai ruumiillistuma on sanonta: “Teot puhuvat enemmän kuin sanat.” Ennenkuin lupaukset tai sopimukset kääntyvät teoiksi, mitään ei oikeastaan ole tapahtunut eikä mikään ole muuttunut. Tämä koskee niin huumeriippuvaista kuin läheisriippuvaistakin.

Tässä niistä käyttämistäni keinoista muutamia, ne eivät ole kronologisessa järjestyksessä vaan latelin ne tähän sitä mukaa kuin mieleeni tulivat:

  1. Usean vuoden kulujen ja sakkojen maksamisen = käytön mahdollistamisen jälkeen tein vertaisryhmän tukemana päätöksen, ja päätin lopettaa kaiken rahoituksen ja maksamisen, liittyi se sitten mihin tahansa. Kerroin tämän myös lapselleni, joka välittömästi aloitti vedätyksen ja manipuloinnin sanoen että:
  • vai niin, nyt häneltä sitten menee luottotiedot ja niiden myötä mahdollisuus tulevaisuuteen
  • hänellä on maksamattomia huumevelkoja, jotka nyt sitten peritään tiedät kyllä faija miten …
  • sitten täytyy ruveta rikolliseksi ja ryöstelemään autoja ja mummoja
  • jos et nyt kumminkaan lopettaisi rahan antamista kun mulla on ajatuksena lopettaa huomenna, mutta ennen sitä tarttis maksaa noi velat …
    Koska olin asian viipaloinut mielessäni, päätökseni tehnyt ja kovettanut itseni nuo vedätykset menivät kuin vesi hanhen selästä. Tuntui kyllä ensin todella pahalta. Pelkäsin vaikka mitä tapahtuvan. Vaan ei tapahtunut muuta, kuin että noin kuukauden ajan rahanpyyntöyritykset jatkuivat mitä röyhkeimmällä kiristyksellä ja manipuloinnilla, mutta onneksi pysyin päätöksessäni enkä alkanut toimia kuten ennen. Sitten anelu, kiristys ja uhkailu loppuivat. Olin itsestäni ylpeä, olin saanut yhden “napanuoran” läheisriippuvuudestani poikki. Muistan aina sen, kun kerroin tästä ryhmässä, nieleskellen ja silmät kosteina. Porukka rupesi taputtamaan minulle.
  1. Yhteydenpito lapseeni oli yhteen aikaan todellinen riesa, tarkoitan sillä sitä että läpi vuorokauden kaikki puhelimet olivat hälytysvalmiudessa, jotta voisin vastata lapselleni jos hän vaikka on pulassa ja “auttaa” häntä. Päätin, että tästä pitää tulla loppu, öitä ei saa kukaan perheessä nukutuksi ja koko elämä menee täydeksi kaaokseksi.
    Kerroin lapselleni, että nyt tähän tulee muutos. Annoin hänelle kaksi aikaa viikossa, muistaakseni keskiviikkoisin klo 18.00-18.30 ja sunnuntaisin klo 11.00-11.30, jolloin hänellä on mahdollisuus soittaa minulle jos asiaa sattuu olemaan, ja jolloin hänen puheluunsa vastaan. Ja jokaisesta kerrasta, jonka hän soittaa noiden aikojen ulkopuolella, napsahtaa yksi viikko soittokieltoa. Lisäksi täsmensin vielä, että tästä lähtien minä en soita hänelle vaan hän minulle. Manipulointi oli sitten seuraavanlaista:
  • mitäs jos mulle sattuu jotakii ja tartten apua
  • jos vaikka joku uhkaa hakata mut ku oon velkaa niin mitäs sitten
    Vastaukseni oli, että Suomessa 112 auttaa kun on hätä. Ja taas oli yksi “napanuora” poikki. Noita sakkoviikkoja taisi olla parhaimmillaan viisi kappaletta, mutta pidin kiinni asettamastani sanktiosta. Homma tasoittui, kun lapseni huomasi että vanha vedätys ei enää pelitä.
  1. Asioiden tekeminen lapsen puolesta. Kuten NM, minäkin tein ihan kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat lapseni puolesta, motiivinani oli se että kuvittelin että jospa ne auttaisivat häntä elämässä eteenpäin ja raitistumaan. Hän ei niitä osannut, tai viitsinyt, tai jaksanut, tai että se on niin tylsää niitä kirjoitella tai mikä muu syy tahansa. Otin vastuun niistä asioista ja tekemisistä, jotka eivät minulle kuuluneet vaan lapselleni. Ja aina kun jokin ei mennyt “putkeen”, niin syy oli minun = sähän ne hakemukset teit, sun vika kun ei tullut fyrkkaa tai muuta vastaavaa. Tämänkin lopetin ja kerroin hänelle, että jatkossa saa tulla toimeen ihan itse näidenkin juttujen kanssa. Taas yksi “napanuora” irtipoikki.

  2. Olin lapselleni useita vuosia koskien hänen huumeidenkäyttöään nalkuttanut, huutanut, uhkaillut, itkenyt, pyytänyt, rakastanut, perustellut ja niin edespäin ilman mitään näkyvää tulosta ja muutosta, muuta kuin se että itse voin jatkuvasti huonommin ja huonommin. Silloinen ryhmänohjaaja sanoi minulle kerran, että mitä jos kokeilisin toisenlaista tapaa ja mallia. Se tarkoitti sitä, että tunteenomaiset purkaukset pois ja tilalle kylmän asiallinen ja viileä suhtautuminen tyyliin: “Sinun valintasi, sinun päätöksesi, sinun seuraamuksesi, sinun vastuullasi”. Kokeilin tätäkin, ja se toimi. Oma oloni koheni, ja myös lapseni minkä olen häneltä myöhemmin kuullut. Taas “napanuora” poikki ja irti.

Tässä muutama juttu, ei suinkaan kaikki mitä tein. Nämä ovat ihan peruskauraa, sitä maalaisjärkeä. Näihin pitää itse olla valmis, ja olla päättänyt että päätös myös pitää. Mitä aprikoit NM, mitä noista yllämainituista olisit valmis kokeilemaan?

Lauri ja Malibu, olen lähes kaikesta kanssanne aivan samaa mieltä! Epäilen voimakkaasti, että poika on petannut kamanvetojaksoa ja myös opiskelun lopettamista esittämällä, kuinka surkeaa hänellä on. En halua puolustella toimintaani, olette oikeassa. Kuitenkin, kun yöllä klo 3 yhtäkkiä herää puheluun, jossa poika nyyhkyttää sitä, kuinka kaikki on mennyt pieleen ja kuinka miettii jopa itsensä tappamista, on vaikea olla rauhoittamatta ja toimimatta. Soitin aamulla terkkarille, joka sitten pyysi poikaa itse soittamaan hänelle. Poika soitti ja meni tapaamaan häntä.

Poika on kertonut minulle, että ainakin SSRI-lääkkeillä ja amfetamiinilla on yhteisvaikutuksena serotoniinisyndrooma, johon voi siis kuolla. Siksi hän ei ole suostunut mielialalääkkeisiin, jos hän vaikka ei voikaan olla vetämättä. Siihen olen sanonut, että sittenhän on erittäin hyvä syy olla vetämättä. Se, että hän on kolme kertaa ollut vähällä kuolla piikityksen aiheuttamaan verenmyrkytykseen, ei häntä ole hetkauttanut. Addikti ajattelee niin toisin kuin me, jotka emme käytä.

Tuo työ hakeminen ja siitä puhuminen voi hyvinkin olla myös opiskelun lopettamisen valmistelua, kuten Malibu arvelit. En ole viitsinyt ottaa siihen kantaa. Mielestäni poika ei ollut alunperinkään vielä valmis opiskeluun, eihän hän ole edes lopettanut huumeiden käyttöään, saati sitten toipunut tuosta vakavasta sairaudesta! Itse hän sinne kouluun halusi pyrkiä viime kesänä ja pääsi lähes parhailla pisteillä. Päämotiivi oli ilmeisesti kuitenkin tuo paikkakunnan vaihto, jotta pääsisi kuiville. Uskoisin, että hän on vielä sellaisessa ristiriitatilanteessa, ettei ole ihan tosissaan valmis lopettamaan kokonaan. Malibu varmasti tietää, mitä tarkoitan. En halua painostaa poikaa opiskelemaan väkisin, mikäli hän ei siihen pysty. Toki olen kehottanut juttelemaan opinto-ohjaajan tai vastaavan kanssa, mitä hänen kannattaisi tehdä. Aluksi suorituksia tuli kovaankin tahtiin, mutta nyt kun poika ei ole pystynyt valvomisen vuoksi koulua käymään, on hän jäänyt jälkeen. Hän on kyllä lahjakas ja osaava tuolla omalla alallaan, pärjäisi varmasti hyvin, jos jaksaisi sinne kouluun mennä.

Tuosta tyhjyyden ja kiinnostamattomuuden tunteesta ollaan puhuttu pojan kanssa vuosia! Olen aina sanonut hänelle, että se johtuu kaman käytöstä. Ja sanon edelleenkin. Nyt viime aikoina olen myös tuonut esille sitä, että voi mennä puolesta vuodesta vuoteen, ennen kuin aivokemiat palautuvat (kiitos Malibu tästä valistuksesta!). Että pitää jaksaa odottaa. Ja että mielialalääkkeet saattavat auttaa tässä vaiheessa. Tähän poika sanoi viimeksi eilen, että eivät palaudu sittenkään. Hän oli juuri nähnyt jonkun tv-ohjelman, jossa sanottiin näin (joku keskustelu korvaushoidosta ihan äskettäin). Ehkä tuo vastaan väittäminenkin on kuitenkin vain petaamista kaman käytölle. Puolustus sille, että kohta on pakko lähteä vetämään. Kuten on suunnitellut jo viikkoja.

Poika tuli muuten eilen puolen yön paikkeilla ja heräsi aamulla aikaisin. Oli huonolla tuulella, söi kuitenkin paljon (ehkä ei ole siis piriä vetänyt). Sanoi olleensa kaverilla, nimeä ei kertonut. Nyt hän on taas lähtenyt, ei jaksa kovin kauaa täällä meidän kanssa olla, kuten arvelin etukäteenkin.

Sitten noihin sanktioihin.

1

Ymmärrän täysin Lauri tuon tilanteen. Meidän poika on ehkä hiukan hienovaraisempi manipuloinnissaan. Hän ei esim. koskaan ole pyytänyt maksamaan velkojaan, niitä on ulosotossa iso summa. Kerran minä jopa lupasin maksaa osan, jos poika lopettaa kaman käytön. Poika ei siihen suostunut vaan sanoi “Sä et mun velkoja maksa!”. Hän ei muutenkaan pyydä rahaa muuta kuin joskun 3-5 euroa, jos tupakat on loppu. Tänne kotiin olen kyllä ostanut röökiä, sillä sitä olotilaa ei kestä katsoa kukaan, jos poika on ilman tupakkaa. Meistä muista perheenjäsenistä kukaan ei polta. Ruokaankaan poika ei pyydä rahaa, hän hakee vaikka jostain leipäjonosta tai jopa roskiksista. Kotiin tullessaan hän toki syö jääkaapistamme ja saa syödäkin. Hän ei siis kiristä rahaa.

Puheluasiatkin on meillä vähän toisella tolalla. Nimittäin ongelma on se, että poika ei juuri pidä yhteyttä kotiin. Hän ei edes vastaa tekstiviesteihin tai puheluihin muuta kuin äärimmäisessä hädässä. Tämän syksyn aikana sellainen tilanne on ollut kaksi kertaa. Joskus aikaisemmin kyllä tiheämmin. En voi sanoa, että hänen soittelunsa olisivat riesa. (Suurempi riesa on itse asiassa äitini, joka soittaa lähes joka päivä, omia asioitaan).

Mun poika ei ole syytellyt mua koskaan siitä, että olisin hoitanut huonosti hänen asioitaan. Jostain kumman syystä sossuasiat (siis rahan tulo) hän on aina hoitanut itse ja ajoissa. Tuo avun pyytäminen eri systeemeistä on hänelle vaikeaa. Ehkä se on niin, kun on oikein masis päällä, on vaikea soittaa ja pyytää apua. Silloin minun on hyvin vaikea olla auttamatta.

Tuon saman olen itse huomannut. Tiedän niin paljon tästä huumeriippuvuudesta, ettei poika pysty enää shokeeraamaan tai hätkähdyttämään samalla tavoin kuin ennen. Tiedän myös, ettei nalkutus auta ja alan vähitellen uskoa, etteivät perustelunikaan toimi. Tai ehkä hän jopa uskoo minun perusteluitani (esim. tuo että kaman käyttö aiheuttaa tylsyyden tunnetta ja masennusta), mutta ei halua sitä myöntää (koska ei ole valmis luopumaan aineesta).

Kiitos Lauri ja Malibu, kun yritätte opettaa ja rohkaista minua muuttamaan käyttäytymistäni! Vaikka teistä saattaisi tuntua, että taas kiellän, puolustelen ja uskon vaan poikani vedätystä, ei se ihan niin kuitenkaan ole. Vaikka en voi ihan hirveän hyvin, en ole lähimainkaan niin huonossa jamassa kuin olin esim. 4-5 vuotta sitten. Esimerkiksi töissä jaksan tällä hetkellä oikein hyvin, olen jopa innostunut siitä. Kyllä tällä hetkellä poikani voi paljon huonommin kuin minä, siitä olen tietysti huolissani. Toki mulla on vielä tsemppamista itseni kanssa. Ja siinä olen saanut teiltä runsaasti rohkaisua ja tukea!

Tulipa pitkä juttu. Jatketaan taas toisella kertaa…