Haluaisin lopettaa juomisen ihan kokonaan. Minulle on vakiintunut tapa juoda 9x0,33 tölkkiä kaljaa joka ilta kello 19 jälkeen ihan kotosalla. Viimeinen ”yritys” lopettaa ajoittuu joululle. Joulun ja vuodenvaihteen tienoilla olin 4 iltaa ilman. Kauppareissu lopulta (3km.) kesti autolla reilun tunnin kun koko ajan käännyin takaisin jne ja sillä tiellä ollaan tätä iltaa lukuun ottamatta.
Alkoholin käyttö on ollut runsasta parikymmentä vuotta ja tasaisen vakiintunutta viimeiset 10 vuotta.
Jokunen vuosi sitten vähän kärjistyi vaimon kanssa eron partaalle tilanne, lähinnä tissutteluni ja siitä seuranneiden erilaisten ”episodien” takia. Siitä lähtien olen ottanut suurimman osan salaa ja siihen on kehittynyt ihan oma rutiininsa / kuvionsa. Tämän organisoimisesta on todella kierolla tavalla tullut jo harrastus. Salailu kuitenkin ahdistaa hemmetisti, kun on sitä tehnyt jo ihan liikaa. Pahinta on se, että osaa valehdella itselleenkin tavalla, että saa mielensä rauhoittumaan.
Olen paljon lueskellut plinkin ketjuja, yleensä morkkisten iskiessä rajuimmin. Ajattelin työntää nyt oman lusikkani soppaan ja ottaa sen yhden askelen eteenpäin etsimällä vertaistukea aloittamalla täältä. Mun kohdalla raitistuminen tarkoittaa joko tai. Ei ollenkaan tai entiseen malliin. Sukulaisilleni / työtovereilleni olisi järkytys tietää kuinka paljon juon. On ollut helppo appivanhempien tarjoamasta viinilasillisesta kieltäytyä, kun on tiennyt että on tölkkipatteri kotona iltaseiskalta odottamassa.
Juominen ja salailu on vain romuttanut itsetuntoa . On noloa nyt aikuisiällä todeta, ettei ole kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Olen kyllä hoitanut työssä ja kotona vastuuni olematta silti vastuullinen aikuinen. Haluaisin olla vastuullinen perheenisä ja töissä hyvällä itsetunnolla varustettu työntekijä. Ensimmäinen iso askel olisi päästä tissuttelusta ja sen himosta täysin eroon. Tuntuu taas vaan niin teennäiseltä yrittää pyrkiä eroon jostakin, kun syvimmiltään suhde on vielä lämpöinen. Kai se on vaan yritettävä mennä päivä ja askel kerrallaan eteenpäin, kuten täällä on usein kuultu vielä kun ei ole myöhäistä. Ja jotenkin pitäisi tuo illan tyhjiö yrittää täyttää? Yrityksissä olen lukenut kirjoja, harrastanut jotain, ollut lapsen kanssa mutta koko ajan miettinyt takaraivossa, että josko huomenna taas ottaisi muutaman? Omista hyvistä perusteluista ja syistä iltasatseille voisi koota jo melkoisen muhkean opuksen…
Tervetuloa aloittamaan lopettamista.
Alusta se on tähänkin hommaan lähdettävä. Ei minullakaan noita välimuotoja ole löytynyt tuossa alkoholinkäytössä. Parempi se on olla ilman koko juomaa kokonaan tällaisessa tapauksessa.
Alkuunhan se kummittelee takaraivossa alituiseen, vaan kyllä se ajan kanssa ohi menee.
Kannattaa alkuun ottaa se raittius silleen kevyesti, eikä yrittää heti olla täydellinen isä/puoliso/rakastaja/työntekijä/ystävä/verovelvollinen/jne. Nimittäin hermo saattaa alkuun olla hiukka kireällä. Hissukseen hyvää tulee.
Moro syntax error.
Hyvä kun liityit joukkoomme.
Askel se on pienikin askel. Ja askeleen olet nyt ottanut. Onko se pieni vai suuri jää vielä nähtäväksi.
Itse olen kanssa tota kaljaa lipittänyt joitakin tuhansia litroja. On hyvä kun olet huomannut määrän jonka pystyy helposti “salaa” juomaan. 90.33l=2,97l päivässä. 302,97l= 89,1l kuukaudessa.
1069,2 litraa vuodessa. No tämän totuuden jo itsekkin tiesit?
Terveyteenkin tommoinen määrä alkanee vaikuttaan. Mulla ittellä nousi verenpaine hengenvaaralliselle tasolle.
Ja tuttua on toi itsensä kanssa rimpuilu. Otanko vai enkö ota. Otan kuitenkin…
Episoodit seurasivat minuakin, kerta toisensa jälkeen. Pakko oli valehdella ja peitellä kun ei sitä totuutta itsekkään enää kestänyt. No täällä kuitenkin kehtaa katsoa totuutta silmiin ja joskus jopa hymy huulilla.
Ensimmäiset päiväthän ne eniten risoo raitistelussa. Kun alkuun pääsee, siis päivän pari, alkaa homma jo kulkeen kevyemmin.
Väärät riippuvuudet muodostavat valheiden verkon. Tosiasiat tunnustamalla on mahdollista vapautua salailun taakasta.
Menneitähän ei voi muuttaa, nyt olet ottamassa vastuun oman itsesi hoitamisesta. Päivä kerrallaan merkitsee mm. sitä, että joka päivä on tehtävä jotain itsensä hyväksi. Kun olet lukumiehiä, etsi käsiisi kirja Nimettömät alkoholistit. Siinä kerrotaan tarkasti, miten sadattuhannet miehet ja naiset ovat toipuneet alkoholismista.
Tänään et ole yksin
Jatketaas vähän laskentaa. Jos olet lipittänyt tuhat litraa olutta vuodessa, 4,7-prosenttinen tekee vuodessa 47 litraa puhdasta alkoholia; vajaa viisi kertaa keskiarvosuomalaisen määrän. Kun minä aktiiviaikanani tissuttelin illassa kuutisen ravintola-annosta viskiä pidemmän ajan, sen vaikutuksen huomasi kyllä seuraavana päivänä, vaikka alko teoreettisesti olikin haihtunut verestä; oli ainakin väsynyt ja turta olo.
No se salaa juominen; omalta kohdaltani, ja luulen, että yleisemminkin, ainoa joka uskoo juomisen tapahtuvan salaa on juoja itse. Kyllä läheiset, perhe ja muut, sen tietävät vaikka häveliäisyyttään tai muista syistä eivät ole tietävinään. Toinen alkkis tunnistaa myös kollegansa, vaikka vieraankin, lähes erehtymättömästi, minäkin vielä vuosien jälkeenkin.
Toivotan hyvää matkaa uudella tielläsi. Vaikeuksia tulee olemaan, viinapiru ei helpolla luovuta, mutta uusi elämä viinatta on sen arvoista! Tärkeintä on pysyä erossa alkosta; siinä on lähikuukausiksi riittämiin parannusta kuten tuolla edellä jo todettiin. Ei kannata ottaa enempää parannettavaa kuin mitä jaksaa kantaa.
Kiitos paljon kaikille! On noi määrät kyllä järkyttäviä - ja samaten se draaman määrä mitä siitä on elämän varrella seuraillut… Päivittäin olisi itselle jotenkin muistutettava noista alkoholin haitoista ja hyödyistä. Yhtään ainoaa hyötyä en löytänyt ja omalla kohdalla kaikki haitat yhteen listattuna saa häpeän punan polttamaan niskaa.
Kuinka sul nollailu etenee? Ja tervetuloa myös mun puolesta, plinkkailu kannattaa aina!
Mä en koskaan ollu noin täsmällinen dokailuissani, nollapäiviä oli ihan säännöllisesti, mutta sitten taas yheksän annosta saatto olla ihan vaan pohjat. Mutta ihan samalla lailla dokailin salaa, sen jälkeen kun asiasta oli tullu tarpeeks sanomista. [Ja yhä väitän, että vaikka äijä toki tiesi ja tajus mun juovan, ei sillä niistä määristä/kerroista/kertamääristä ollu käryä.]
Hirveesti toki myös hävetti.
Kovaa päätä ja kärsivällisyyttä alkuun, “kyl se siitä”, vaikka hemmetin lattealta kuulostaakin.
Hei ja kiitos kysymästä! En tietty ole noin täsmällinen ollut, päivän mukaan mutta suurinpiirtein noin on menty. Muu perhe yleensä jo kasin pintoihin unten mailla niin on saanut touhuilla omiaan… Muutama puoliuninen yö takana. Tänään pariin otteeseen havahtunut siihen, että miettii jo huomista iltasetin ostoa. Pitkä ja raskas työpäivä luvassa toisella paikkakunnalla ja ollut näissä yhteyksissä tapana ottaa julkinen kulkuneuvo, että saa paluumatkan tissutella rauhassa.
Yrityksissä on tosiaan olla päivä kerrallaan ilman. Aiemmin ajatus on ollut, että kärvistelen jonkin aikaa kunnes voi taas jatkaa tai jotain sen tyyppistä. Jokin sisimmässä on aina tajunnut ettei näin voi jatkua. Olisiko nyt niin, että vihdoin alkaa ottamaan sen todesta jollain tasolla, että olisi pakko lopettaa tai muuten seuraukset ovat sitten mitä ovat…
Kun alkoholisti saa olla päivän raittiina, illalla voi kiitollisin mielin käydä odottamaan seuraavaa aamua. Raittiuksillakin on eronsa. Minulle on alusta alkaen sopinut haluun perustuva, arkinen ja yhteisöllinen. Siihen kuuluu suuri joukko nimettömiä ohimeneviä kohtaamisia ja joukko läheisempiä ystävyyden asteelle muodostuneita ihmissuhteita. Yhteistä meille on alkoholinkäytön seurauksena henkilökohtaiseen pohjaan ajautuminen ja samankaltaiset toipumiskokemukset.
Isäni kuoli nuorena alkoholiin. Erakkona. Metsässä. Muistan punaisen adidas -kassin joka lensi lapsuuden kodistamme isän kanssa pihalle. Televisio, Telefunken lähti samalla.
On ollut helppoa syyttää alkoholisti –isää lapsuuden traumoista ja monista haavoista joita on yrittänyt aikuisiällä hoitaa. En sano, ettenkö olisi hankkinut haavoja ihan omin nokkineni runsain määrin lisää.
Olin eskari –ikäisen kanssa päivänä eräänä hiihtämässä. Kesken matkaa päähäni iski ajatus, että mitä teinkään lapsena?
Muistan kuinka isä luki satuja, nauhoitti niitä c-kasetille ja istuin sylissä. Lähdettiin isän kanssa Opel –Kadetilla huoltoasemalle hakemaan iltapurukumit, eli minut nukutettiin takapenkille. Muistan monet kerrat, isän kainalossa kun juteltiin suvusta, perheestä, arvoista etc. Hirmuisen paljon hyviä muistoja. Keskusteluista, läheisyydestä ja tunteesta että olen niin rakastettu kuin pikkumies voi ikinä olla.
On ollut helppo myöhemmin syyttää kaikesta alkoholisti-isää. Mutta entäs äiti jonka kanssa asuin 17v? Ei mitään mielikuvaa. Suhde on hyvä. En silti tänäänkään voisi kuvitella halaavani häntä. Olen kuvitellut että lapsuus oli kohtuullisen onnellinen. Olin aina yksin, harrastin yksin, leikin yksin. Vaatteista ja ruoasta ei koskaan ollut pulaa. En muista olleeni äidin sylissä kertaakaan. Muistan hänen lyöneen pahasti pari kertaa. Muistan hänen syyttäneen minua / isääni ties mistä. Hyvä, että silti omissa lapsen maailmoissani koin olevani onnellinen. Isä teki parhaansa minkä sairautensa eli alkoholismin rajoissa pystyi. YH –Äiti maksoi ja rahoitti, isä pullojensa kanssa rakasti.
Alkoholisti –isä rakasti. Äidille ja hänen aiemmasta suhteestaan olevalle isoveljelleni olen aina ollut se ”vahinko” siitä kierroksesta mitä äitini ilmeisimmin katuu. Rakastettu, mutta varauksin. Hyväksytty, mutta varauksin. Isä rakasti täysin varauksetta. Hän joi itsensä pois. Oman alkoholismini kautta ymmärrän paremmin. Ei isä näitä haavoja ole lyönyt. Satunnaista häpeäntunnetta, jonkin verran surua lapsuudessa.
Viime, unettomana yönä tajusin että olen syyttänyt isääni asioista joihin hän ei ole syypää. Ei vaikka oli alkoholisti.
Toi on hyvä kysymys. Riippuvuus aineeseen vai tapaan. Alkoholin suhteen olen kyllä ollut riippuvainen molemmilla tavoilla. Tupakalla joka monella istuu todella tiukassa, on myös nuo kaksi kivaa ominaisuutta. Itse pääsin tupakasta suht helposti irti nikotiinipurukumin avulla. Eli irtaannuin ensin siis tavasta. Ja sitten kahden ja puolen vuoden päästä nikotiinista irti. Kyllähän tässä vieläkin on olotiloja kun jotain ikäänkuin kaipailis.
Viimeisen viikon aikana taisi olla muutama kaljaton ilta, joten ei tämä startti kovin hyvin ole alkanut. Mikä siinäkin on, että juo vaikkei edes tee mieli? En vaan ole päässyt alkuun. En liene saanut tarpeeksi turpaan… vaimolta, ulosottomieheltä, lapselta jota en eräs aamu kyennyt katsomaan silmiin, en nettikasinoilta. Mikä mätkäisisi niin lujaa, että menisi perille?
Ja kun ei edes tee mieli ja silti tulee juotua?
Moro.
Kuten kirjoittelit: Juo vaikkei tee mieli.
Itse sanoisin sitä kyllä alkoholismiksi. Se että juo kun tekee mieli, on alkoholismin yksi vaihe sieltä alkutaipaleelta.
Kyllähän se joskus sitten mätkäisee niin että tuntuu ja tekee kipeää. Kannattaisi ehkä yrittää löytää jokin muu apu kuin se “viimeinen mätkäisy”. Ovat meinaan usein niin pirun kalliita ja kivuliaita juttuja. Eikä niitä kaikkia juttuja pysty jälkeenpäin korjailemaan.
