Joskus muutos... tulee.

On outoa kirjoitella tänne nyt ja tässä. Elämässä ei näytä tapahtuneen mitään uutta ja mullistavaa ja välillä tuntuu jopa pahemmalta. Joskus viikko sitten muistin aina silloin tällöin vuosien aikana käyneeni täällä. Lukemattomilla eri tunnuksilla, salasanat aina unohtaneena. Nyt olen palannut ja tämä lienee ensimmäinen kerta kun rupean mitään kirjoittamaan. Olen jonkin verran lueskellut muiden threadeja, löytäen niistä osia itsestäni ja elämästäni. Tämä lienee yleinen kokemus täällä.

Oma taustani alkoholiin on lyhyt ja ytimekäs. Rupesin juomaan armeijan jälkeen ja lähes ensimmäisen olutpullon myötä tunsin löytäneeni jotain valtavaa. Tuolloin ajattelin vain, miten hienoa juopottelu on ja rakastin humalan eri asteita - joskus niitä rajuja krapuloitakin. Ystävät vetivät samassa tahdissa mutta kun vuodet kuluivat huomasin jääneeni jälkeen - edistyneeni vain juomisen saralla.

Minulla on puoliso ja pieni vauva. Luulisi, että siinä on syitä raitistumiseen. Valehtelin kai itselleni, että näin automaattisesti kävisi. Ajattelin, että uudesta elämästä löytyisi ikään kuin “ihme”, jota en itse kyennyt itselleni tuottamaan.

Olen nyt 30-vuotias ja olen juonut yli kymmenen vuotta. Juon itseäni harvoin todella humalaan, mutta vastapainoksi juon jatkuvasti. Viimeisen vuoden ajan olen juonut työpäivät läpeensä ja ammatissani se onnistuu melko helposti. Päivittäin annokseni vaihtelee mäyräkoiran molemmin puolin. Alkoholivero ei tahtia haittaa, karsin vain ruoasta, vaatteista ja kaikesta.

En ehkä vieläkään ole fyysisesti riippuvainen alkoholista, sillä lyhyet raittiit hetket ovat minulle lähinnä henkisesti haastavia. Jos jotain muuta tekemistä ilmenee, en juo. Viime vuosina olen tosin hiljalleen lakannut haluamasta mitään ja tunne-elämäni on vähintäänkin rajoittunutta.

Ajattelen juomista jatkuvasti. Olen rakentanut itselleni salaisen maailman (piilopulloja, salassa juomisen tekniikoita, valheita, “kadotettua” rahaa, jne.). Puoliso on välillä huomautellut juomiestani, olen harvoin vaikea, mutta niitäkin kertoja on ollut. Hän ei tiedä paljonko juon, kukaan ei tiedä. Joku vuosi sitten lakkasin kehtaamasta edes parhaalle kaverilleni kertomisen, hän kun selvästi alkoi pitää minua “ammattilaisena”.

Juon joskus baareissa, mutta päivisin. En viihdy seurassa ja kotona juomiseni on sitten monimutkaisten valheiden takana. Pulloja on vintillä, “lenkillä”, kauppareissulla, missä vain. Olen mestari järjestämään itselleni kännit ja tulen raivon partaalle, jos joku estää minua jatkamasta juomista. Vintille olen tosiaan rakentanut pahvilaatikoiden taakse pienen pystybaarin: siellä on kirja, taskulamppu ja oma salainen hetki. Pullojen ja tölkkien kätkeminen on yhtä helvettiä ja jos kotiani ravisteltaisiin, sieltä sataisi pullonkorkkeja.

Ja nyt, kahden kuukauden juomisen jälkeen, lopetin eilen. Tänään töissä vapisin, hikoilin, mutta selvisin. En juonut. Se johtuu osaksi tästä foorumista. Ensimmäistä kertaa vuosiin tunnen kuuluvani jonnekin. Häpeän toki myöntää että vuosien varrella olen hakenut täältä innostusta omaan juomiseeni - säälittävää ja julmaa. Nyt olen kuitenkin toisella asialla, mietin miten helkkarissa saisin vähennettyä juomistani pysyvästi.

Olen varmasti kroppani rikkonut tällä harrastuksella. Mielenterveys ei aina pelaa ihan kunnolla, rajut masennukset ja euforiat vaihtelevat. Joskus ajatus ei kulje, aivot ikään kuin ovat hidastuneet. Muisti pätkii aika usein muuten, pelkään, että se on pysyvä vaurio. En edes viitsi ajatella missä kunnossa maksa ja sisäelimeni ovat. Enkä oikeastaan nyt välitäkään.

Syön masennuslääkkeitä ja käyn psykoterapiassa. Terapia ei oikein etene, jos juon ja masennuslääkkeet jätän aina pois kun rupean ottamaan. Nyt yritän saada niistä kemioitani taas paikoilleen. Juomista ne toki rajoittavat, mutta olo ei ole ihan normaali.

Haluan lopettaa juomisen, tai ainakin rajoittaa sitä. Uskon, että se on lastenleikkiä sitten, kun aito ja pysyvä halu siihen syntyy. Mistähän sen saisi? Tänään homma on toiminut mutta vintillä odottelee kuusi pulloa kaljaa sitten taas huomista.

pahinta on se, ettei tunnu miltään ja tietää, että parin kaljan jälkeen tuntuisi jo paremmalta. Tosin, tarvitsen alkoholia, että minusta tuntuisi edes normaalilta.

Heips Troy.
Tulin tuolta lopettajien puolelta kommentoimaan, niin samanlaiselta tarinasi kuulostaa kuin omani aikanaan. Oikeastaan täysin identtiseltä.
Itse elin vuosia siinä piilottelu helvetissä.
Se alkoi entisen avioliittoni aikana; aloin juomaan, koska en saanut miestäni omaa juomistaan lopettamaan. Fiksua, mutta koin sen ainoaksi keinoksi selviytyä siinä liitossa, liitossa josta en eroa saanut vaikka usein pyysin, suorastaan kerjäsin sitä. Lopulta voimattomana turvauduin alkoholiin, sen antamaan “turvaan”. Sen avulla “selviydyin” paremmin tunnemylläkässäni eikä todellisuus näyttänyt enää niin kurjalta ja tylsältä.
Kun vihdoin sain eron, jäi alkoholiongelma luonnollisesti itselleni. Sen käyttö oli jo niin arkipäiväistä, että en edes harkinnut lopettamista.
Hetken aikaa sai juoda vapaasti, kukaan ei kytännyt… kunnes elämääni astui uusi mies, elämäni rakkaus.
Alussa piilottelu oli helppoa mutta kun saman katon alle muutimme, muuttui se hippasen vaikeammaksi.
Anteeksi että nauran, mutta tuo kuvailemasi vinttipiilo tuntui juuri sellaiselta minkä olisin itsekin voinut tehdä, jos meinaan olisi vintti :laughing:
Mutta onneksi on koira.
Yleensä oli puoli yhdeksän illalla aika “lähteä lenkille” ja sitten reippaasti hölkäten kauppaan, ennen kuin menee kiinni. Onneksi meillä on myös parveke maan tasolla, pimeässä sitten kauppakassia tölkkeineen hilamaan kaiteen yli parvekkeelle. Ja hymyillen ovesta kotiin. Toki olin jo lenkin aikana kiskaissut pari, siitä se tyytyväinen hymy.
Lasten ja miehen mentyä nukkumaan, pussi pois parvekkeelta ja taivas oli taas auki :smiling_imp:
Myös häkkikellariin ostin silloin tällöin 24 laatikon, siidereitä yms. juotavaa. Itselläni on ainoa avain sen lukkoon ja aina haukkana mukana jos jonkun piti siellä käydä, ettei kätköni paljastuisi.
Pyykkitupa reissut, kaupassa käynnit, koiralenkit ja yleensäkin kaikki reissut milloin oli mahdollisuus, ostin juotavaa heti juotavaksi ja kätkettäväksi.
Tarinoita olisi kymmeniä ja useimmat niistä nyt naurattaa, silloin ei todellakaan naurattanut :open_mouth:

Sinun laillasi, olin todellinen mestari, oskarin arvoinen “kaappijuoppo”.
Oman vaikeutensa asiaan toi kun lapset alkoivat vahtimaan juomistani. Vanhin lapseni löysi joskus piilotölkkejäni ja kaatoi ne armottomasti viemäriin.
Mutta mitäpä se alkoholistia estäisi, juomaan ja hämäämään onnistuin aina.

Tästä tulisi liian pitkä tarina, jos kertoisin kaikki kommellukseni, lopettamisyritykseni jne. mutta omalla kohdallani auttoi vain lopettaminen.
Tuskin lohduttaa, mutta yritin muutaman kerran pitää taukoa, päättää että nyt en viikkoon, kuukauteen juo. Onnistuin toki pitämään nuo tauot(lukuun ottamatta vuoden taukoa, se oli jo LIIAN pitkä aika :imp: ) mutta joka kerta kun oli taas “lupa ottaa” alkoi juominen kahta rankemmin. Ja paheni jokaisen tauon jälkeen.
Itselleni lopullinen lopettamispäätös syntyi vasta sitten, kun aloin olemaan fyysisesti ja psyykkisesti rapakunnossa.
Annokseni (olen vasta tämän linkin avulla ne oppinut laskemaan…) oli vähintään 8 päivässä viikolla, viikonloppuisin meni molempina päivinä yli 20.
Syömiseni oli todella onnetonta, olut kun täytti “mukavasti”, ja voit kuvitella miten hyvää kropalle nuo annokset tekivät, elopainoa kun tällä likalla on 50kg.

Oho, tästä tulikin oma tarinani, tai osa siitä :open_mouth:

Jo tuo, että HALUAT tuosta viinahelvetistä eroon, on askel parempaan suuntaan. Olet tiedostanut ongelmasi ja siitä on hyvä jatkaa.
Itse en juopotteluvuosinani edes HALUNNUT tietää viinan vaaroista, enkä tosiaan tiennytkän ennen kuin kroppani sen kertoi.
Vasta jälkeen päin, ollessani 4 kk raittiina, aloin tutkia asioita. Aikaisemmin en uskaltanut.

Mutta, kirjoittelehan lisää.
Asenteesi on ainakin jo nyt hyvällä mallilla, mutta tavasta ON vaikea päästä eroon. Useimmille se on taistelu, itselleni se oli vapautus.
Ei enää tarvitse juoda ja elämäkin on muuttunut huomattavasti helpommaksi kun voi olla rehellinen.

Tämä minun juomiseni on välillä hieman outoa. Tämä viimeisin pitkä kausi käynnistyi viime vuoden heinäkuussa ja päättyi tämän vuoden kesäkuussa. Siinä oli sitten kesä ja heinäkuu lähes täysin raittiita kausia. Niitä ennen, tuo pitkä kausi, oli aika rankkaa juomista. En ollut humalassa (siis pahasti änkyrässä) useinkaan. Join kuitenkin noin 3-5 litraa olutta päivässä (en laske annoksia, lasken litroja - litrassa noin kolme annosta?). Tällaista tahtia jatkan yleensä 7 päivää viikossa, ilman taukoja. Joskus krapula iskee kyllä, etenkin, jos ei ole syönyt juuri mitään järkevää ja on muutenkin jo tosi poikki.

Nyt viime viikko oli sitten tyypillinen töitä/kaljaa -viikko. Hieman huolestunut olen ollut siitä, että olen vihdoinkin ruvennut juomaan kovempia aineita. Makea valkoviini putoaa helposti, ja koska juon salaa, myös nopeasti: “nautiskelen” 0.75l pullon n. 30 minuutissa esimerkiksi. Olen rahapulassani myös tehnyt kokeiluja kirkkaiden kanssa sillä seurauksella, että olen entistä uupuneempi ja huonommassa kunnossa.

Eli juomistyylini on tissutella jatkuvasti, pitkiä aikoja, ilman kunnon humalaa. Täysraittius on ehkä ainut vaihtoehtoni, mutta juuri nyt sen tavoitteleminen tuntuu liian raskaalta. Yritän vähentää ja nyt on jo toinen päivä ilman olutta. Jos selviän perjantaihin, edessä on kasa kiusauksia - rahaakin tulee taas tilille, joten en ole kovin optimisti sen selviämisen suhteen.

Kiitos hei Lumilintu kirjoituksestasi. Tunnistin tosiaan itseni kertomastasi. Olin hieman huvittunut menetelmiemme samankaltaisuudesta: minulla on esimerkiksi myös ainut avain talomme vinttiin. Yritän tosissani vähentää rajusti juomistani. Yritän ihastua elämään ja menee varmasti joku tovi, ennen kuin kroppa ja mieli tottuu olemaan selvänä. En tiedä aiemmistani yrityksistä hallita juomistani, mutta tämä tuorein tuntuu kyllä ensimmäiseltä ihan tosissaan kokeillulta.

Tiinaliina, et ole ainut, jolla hidas nettiyhteys haittaa elämää. Täytyy toivoa, että tilanteeseen tulee tulevaisuudessa kohennusta. Muistin pätkiminen on muuten pelottavaa. Itse huomaan, että osa keskusteluista on kadonnut ja en saa millään palautettua mieleeni asioita, joita minulle on sanottu. Itsekin olen juovuksissä lähnnä vetäyvä (nousuhumalan euforiaa lukuun ottamatta).

Niin, siitä lopettamisesta. Täytyy katsella miten tämä viikko etenee. Kun raha tulee tilille, homma saattaa hyvinkin karata käsistä. Sitten kun on pari olutta saanut, ei millään ole enää väliä ja tuntuu että kaikki on loistavasti.

Täällä kans yksi tissuttelija (toivonmukaan ex-sellainen) tunnistaa noita kuvioita. Samanlainen oli meno itsellänikin vielä tovi sitten. Tarttee vain tulla se kuuluisa “mitta täyteen”, jotta tietää mitä on tehtävä… :wink:

Jep, juuri tuota (omasta mielestäni tissuttelua) oli elämäni aika pitkälle.
Kuukausia aamuni alkoi oluella. Jos mies töissä (aamuvuorossa) jo kahdella, sillä silloin mulla ei ollut autoa ja menin bussilla töihin.
Miehen iltavuoron aikaan teimme aina “auton vaihdon”. Hän haki mut ruokatunnilla, meni töihin ja minä sitten illalla yhdentoista jälkeen hakemaan häntä.
AINA kun heitin miehen iltavuorron, kipaisin töihin palatessani tietyssä kaupassa hakemassa ensin yhden, ajan kuluessa jo kolme olutta. Yhden tempaisin parkkipaikalla, loput sopivin väliajoin työpaikan vessassa :blush:
Ilmeisesti toleranssi alkoholin suhteen oli jo niin valtava, että kaksi puolen litran olutta ei pääkoppaan paljon vaikuttanut. Autollakin ajelin, harvoin alle 0,5 promillen, mutta olo ei OLLUT mitenkään humalainen. Luoja että häpeän sitäkin :blush:
Perseet kyllä osasin vetää, kun oli “lupa”, eli viikonloppuisin :laughing:
Siinäkin laatikko ei tuntunut missään, miehestä taas huomasi jo yhden puolen litran oluen jälkeen että ottanut oli. Salaa vedin kätköistäni vaikka yhdessä otettiin, se oli niin pirun hidas, heheh.

Jep, lopettaminen oli mahdoton ajatus, tuolloin. Epäonnistuneet tauot johtivat itselläni kahta kauheampaan juomiseen, joten tuli niin kuin kantapään kautta koettua se, että EN OLE kohtuu käyttäjä.
Uskon että jokaisen täytyy nuo asiat joskus käydä läpi, itse. Siis silloin kun ajattelee omaa henkilökohtaista juomistaan.
Jotkut toteavat että vähentäminen onnistuu, joillekkin ainoa oikea ratkaisu on lopetus.
Me ihmiset olemme erilaisia ja yksi sopii toiselle, toinen toiselle.

Kaikille vähentäjille positiivista ajattelua alkoholin käytön hallintaan ja nauttikaa selvistä päivistä ajatusmallilla;tänään ei tarvitse ottaa . Toimi itselläni lopetukseen, varmasti en tiedä toimiiko vähentämiseen mutta kannattaa kokeilla :wink:

Ajelin bussissa töistä kotiin ja yritin miettiä omaa alkoholihistoriaani. Se on yllätyksekseni melko monipolvinen. Muistan selvästi sen, milloin homma lähti käsistä. Se lähti käsistä silloin, kun toivo muuhun meni ja jäin kai jotenkin makaamaan omien ajatusteni kanssa. Joskus silloin nuorena tosin se ensimmäinen olut tuntui jo enteilevän tätä nykyisyyttä. Olen yrittänyt hallita juomistani niin monilla eri tavoilla, etten aina ole itsekään uskonut yritykseen.

Tänään sain lahjaksi mojovan päänsäryn. Selvänä ollaan edelleen ja innostuneena lueskelen täällä muiden viestejä. Olen vakuuttunut siitä, ettei lopettaminen onnistu ennen kuin saan elämääni jotain oikeaa sisältöä. Tuntuu hieman ahdistavalta tajuta, että olen ainakin kymmenen vuotta ajatellut kaikki ajatukset humalassa. Pitäisi varmaan kokeilla millaisiin tuloksiin päätyy selvänä.

Noh, kolmas päivä meneillään, viikonloppua pelätään.

Itse on kanssa tissuttelija vaikka tottakai siihen sisältyy silloin tällöin kännäämistä. Olen monta kertaa yrittänyt vähentää mutta se on ollut sitten sellaista joka iltaista itsensä kiduttamista kunnes olen salaa vetänyt jossain yhdellä kulauksella puoli pulloa viiniä.
pari viikko a sitten kun asuin kuukauden työmatkalla hotellissa join joka ilta 7 - 12 annosta. En uskaltanut lopettaa siellä, koska pelkäsin aivan kauheasti vieroituoireita yksin. reissussa päätin, että kun tulen kotiin niin pistän korkin kiinni. Tiistaista asti olen ollut juomatta. Katkaiseminen ei ollut vaikeaa, koska minulla oli vahva halu ja en ollut yksin. Sinäkään et ole yksin, joten ole siitä onnellinen. Voin vain kuvitella miten vaikeaa yksinäisillä alkoholisteilla on lopettaa.
Yöllä nukun levottamasti ja näen painajaisia + muita omaa elämää koskevia unia. Ne ovat vain pahentuneet päivien mittaan. Mutta nämä unet pistävät minut ymmärtämään, että olen todellakin toipilas. Yöt ovat minulle kuin terapiaa vaikka välillä pelottaakin. En todellakaan ala nyt juomaan. Haluan parantua. On hieno tunne, kun tunnen, että toipumisprosessi on alkanut.
Olen siis juonut melkein päivittäin 4 vuotta vähintään kuusi annosta. Ja tällä kertaa en ala juomaan myöskään siinä vaiheessa, kun painajaiset loppuu. Katsotaan mitä tapahtuu mutta tämä kaamos kohdataan täällä tänä vuonna selvinpäin

Joo joo ypsilon. Whatever!!! Ei kannata aina takertua termeihin. Kyllähän sitä ihminen aina voi jollain tavalla “parantua”, kun alkoholista puhutaan. Esimerkiksi hermoston toiminta paranee, maksan toiminta paranee, ajatuksenjuoksu paranee jne. kun on juomatta. Mutta tästähän vois taas väitellä vaikka satasivua ja silti ei pääsis puusta pitemmälle.

kyllähän Ypsilon on siinä oikeassa että eihän normaali ihminen piilottele pulloja yms… jos se ei sittenkin tunnu väärältä/häpeältä :frowning: no itse en pulloja piilottele ,mutta häpeän silti aamulla itseäni kun kerään “hylsyt pois” :unamused:

Minä myönsin kyllä oman ongelmani itselleni, mutta en HALUNNUT lopettaa. Yritin kyllä kohtuu käyttöä, huonolla menestyksellä. Jokaisen “tauon” jälkeen oli meno entistä rajumpaa, määrät vain lisääntyivät. Elämässäni oli yksi asia ylitse muiden;alkoholi. Kaikki muu tuli sen jälkeen.
Täällä vähentäjissä, lukiessani ihmisten tarinoita, huomaan helposti eron omaan juomiseeni. Välillä oikein hymyilyttää lukiessani niitä, aika “lepsua” meininkiä omaani verrattuna :smiley:

Tuolla lopettajien puolella käydään mahdotonta vääntöä alkoholismista.
Itse olen sitä mieltä, että ihminen kyllä itse tietää oman suhteensa alkoholiin, muiden kokemuksia voi verrata omaan elämäänsä, mutta suunnan voi valita vain itse. Vähentäminen on joillekin mahdollista, joillekin ei.

Tiedän vain itsestäni että en enää juo, en halua juoda, kieltäytynyt alkoholista en ole lopettamispäätöksen jälkeen. Kukaan ei kiellä minua juomasta, kukaan ei voisi sitä estää jos haluaisin juoda. Olen itse päättänyt elämäni jatkon ja rehellisesti sanottuna olen onnellisempi kuin koskaan juodessani.
Eikö se kuitenkin ole elämän tarkoitus? Olla onnellinen . Mikä sen onnellisuuden antaa, on jokaisen oma henkilökohtainen asia :wink:

Minusta tämä on valitettavaa, että yleisesti uskotaan, ettei alkoholismista voi parantua. Kyllä siitä voi parantua, olen itse siitä elävä esimerkki.

Tuo on tuttua toimintaa. Olen muutaman kerran saanut itseni todella noloon tilanteeseen juuri noin toimimalla. Ei tuommoisia huikkia montaa pysty humaltumatta ottamaan…
Mutta kun ei ilennyt avoimesti juomaan sellaisia määriä, mitä humaltuakseen tarvitsi, tai täyttämään sen holistisen tarpeen. Eli, minä häpesin niitä määriä.(mm.)

:bulb:

“Alkoholismi on sairaus, alkoholisti on sairas” -ajatus ei sovi minun pirtaan, vaikka aikaisemmin toistinkin kuin papukaija muun muassa AA:n näkemystä siitä (alkoholismista) sairautena. Sairaudella päähän paukuttaminen on minulle ollut enemmän tuhoavaa kuin parantavaa ja eheyttävää toimintaa.

Itse olen nyt ollut vajaan viikon raittiina. Kun kirjoitan tänne ylpeänä itsestäni niin välittömästi joku tulee ja tallaa saavutukseni alas vähättelemällä ja viittaamalla jotenkin tähän suuntaan, että " et sinä kuule poika oo saavuttanu vielä mitään ja tuota menoa repsahdat pian".
Itselleni on iso juttu se, että en ole juonut nyt kohta viikkoon. Nautin virkeistä aamuista. Sen verran minulla on kokemusta vähentämis / lopetus yrityksistä, että nyt en ala uskottelemaan itselleni, että kyllähän minä tämän hallitsen. Huomaan, että selvänä olo on uusi kokemus jälleen. Pää tuntuu kokoajan tekevän jotain työtä. Ihan samanlainen olo, kuin joskus opiskeluaikoina , kun luki kokeisiin, niin aivot väsyi. Nyt aivot tuntuu väsyvän koska niitä ei voi turruttaa illalla alkoholilla. Sekin tuntuu hyvältä. Ihan kuin viisastuisin lukematta tai miettimättä mitään.
Olen myös sitä mieltä, että juomisen pystyy lopettamaan hakeutumatta hoitoon, jos ei ole ihan rappiolla. Mutta ensimmäisellä kerralla se ei onnistu jos ei ole lukenut riittävästi alkoholismista. Itselläni tuntuu siltä, että nyt on paras lopetus meneillään. Olen lukenut kaikkea mahdollista alkoholista. Ja mikään lukemastani ei tue sitä, että minun kannattaisi tissutella.
Juomiseni on alkanut työreissuryyppäämisellä hotellihuoneessa. Nyt olen kotona ja on helppoa olla ilman viinaa. Suurin haasteeni on edessä lähiaikoina, kun alkaa taas muutaman viikon työmatka, jossa olen yksin hotellissa. Tiedän, että siellä tulen käymään ratkaisevan taistelun. Viiden vuoden aikana olen varmaan viettänyt pari kolme juomatonta iltaa hotellissa. Seuraava työreissu tulee olemaan minun elämäni hetki johon minun on tartuttava.

Onhan tänne tullut tukku viestejä sillä välin, kun oma nettiyhteyteni oli poikki. Noh, ja onhan se nyt sitten tunnustettava, että viikko tuli juotua. Aloitin lauantaina, kun piti vain käydä kaupungilla. Sen sijaan, että olisin uusia kenkiä katsellut, painelin niin suorinta tietä baariin naukkailemaan edullista nelosta. Ajattelin silloin lauantaina, että ehkä sitä yhden ottaa. Paskat. Join muistaakseni viisi ja sitten kaupan kautta kotia. Sama jatkui sunnuntaina ja sitten työviikko vedettiinkin samaa tahtia. Työpaikan vessa alkaa haista oudolle, kun siellä juo - onko joku huomannut saman?

Vanha tyyli siis seurasi heti yhtä raittiusviikkoa. Säästin ruoasta - eli söin mikropitsoja tuossa kuuluisassa vessassa - ja kulutin kaikki rahat kaljaan/siideriin. Perjantai aamuna olin jo sen veran heikossa kunnossa, että sydän tuntui tulevan rinnasta ulos ja huimasi jatkuvasti. Työmatkalla mietin, että tähän tämä jää, mutta ei. Kaljaa vain koneeseen ja ihmisrauniona viikonloppua viettämään.

Onneksi oli tuo nettikatkos. Olisi vain tänne tullut soperrettua kaikkea ei-niin-ajankohtaista-tai-kiinnostavaa. Yritän nyt tosiaan taas motivoitua juomattomuudesta. Huomaan nyt selvästi, että koko touhussa on omalla kohdallani aika paljon itsetuhoisuutta. Olen perillä riskeistä ja omassa kropassa/mielessä on jo meneillään muutoksia ja minusta välillä tuntuu, että ne vain innostavat juomaan lisää.

Kun olen kirjoittanut siitä, että pitäisi jotain mielekästä tekemistä keksiä, tarkoitan varmasti sitä, että toivottomuuden tilalle pitäisi tuoda toivoa. en tiedä millainen ryteikkö on raivattava, että valoa alkaisi näkyä.

Tänään VOI OLLA, että juon. Kotona on kätköissä vielä kaljaa ja tilaisuus taas tarjoutuu päivällä. On niin helvetin typerä vetää kahden tunnin kännit ja kuvitella, että se on sitten elämää. Joskus ajattelin, että oma alkoholinkäyttöni on vain ongelmallista. Ei se ole. Se on sairasta ja säälittävää.

Pahinta, mitä minulle nyt voisi vielä tapahtua, on se, että löytäisin jostain ryyppykaverin.

Lueskelin pikaisesti tätä tässä threadissa käytyä keskustelua. Paljon hyviä juttuja, kiitos niistä. Tämä päihdelinkki nyt sentään tuntuu kodikkaalta, joten jos ei niitä ryyppykavereita ihan heti löydy, tämä paikka toimii hyvin.

Moi Troy,

Pystyt kuitenkin katkaisemaan juomisen. Sitten kun oot katkassu niin älä alota uudestaan!!! Jos et lopeta, KUOLET!!! Pelasta ittes! Kukaan muu ei sitä pysty tekemään.
Äläkä sääli itseäsi. Nyt jos lopetat niin ei se juominenkaan hukkaan ole mennyt. Selviytymiskokemus voi antaa sinulle suuren elämänkokemuksen jota kautta oppii oikeasti arvostamaan oikeaa elämää. Se prosessi kannattaa. Ihan oikeesti vittu nyt otat ittees niskasta kiinni!!! Lopetat ja annat itsellesi aikaa.
Itse käyn samaa taistelua läpi kuin sinä ja olen päättänyt selvitä voittajana. Tuu messiin…

Tässä on näköjään keskusteltu alkoholismista, mitä se on, onko se sairaus tms. En tiedä, mutta olen tätä toki kohdallani paljon ajatellut. Välillä mietin, että minulla on tämä kauhea sairaus ja siksi juon. Tuo ei kuulosta kauhean uskottavalta OMALLA kohdallani. Useimmiten miellän alkoholismin - ehkä hieman vanhanaikaisesti - heikkoutena. Ei, en tarkoita, että kukaan juo vain siksi ettei osaa sanoa ei. Uskon kuitenkin, että syyt kieltäytymisen vaikeuteen ovat henkisiä luonteeltaan.

En tiedä olenko itse vieraantunut elämästä, itsestäni, ihmisistä tai ties mistä, kun tuntuu että syitä kieltäytyä on vaakakupissa varsin vähän.

Nojoo. Aion nyt käyttää aikaa kaikkien tämän threadin viestien lukemiseen. Otin tuossa oluen ja puolen litran siiderin ja huomasin, että ruoka ei maita ollenkaan. Mahdankohan olla lähestymässä jo tämän sairauden/huonon tavan rappiovaihetta.

Kiitos kutsusta, yritys on kova. Kykenen usein katkaisemaan juomiseni, jos ilmenee selkeä pakko. Vaikkapa se, että joudun ajamaan autoa, katkaisee juomiseni varmasti. Hyvä sinänsä, tosin tuolla jossain tulevaisuudessa on sellainen hetki, etten enää tuostakaan välitä. Toistaiseksi kuitenkin.

Olen aika tarkasti 10 vuotta juonut rajusti. Pieniä taukoja, pisin 4 kuukauden mittainen, on mennyt raittina mutta muuten aika lailla päissäni aika on vietetty. Riippuvuuteni olen laskelmoinut toistaiseksi olleen “psyykkistä”, mutta nyt tässä kuukauden aikana olen pohtinut sitä fyysistä puolta.

Aivoni ei tunnu toimivan ja ruumis tärisee, kouristelee ja tuntuu kummalliselta jos ei juo. Parin kaljan jälkeen olen taas “oma itseni”. Tai siis jokin raunioversio itsestäni.

Yritän tosiaan lopettaa mutta tällaisena hetkenä motivaation kanssa on niin tai näin. Uskon, että lopettaminen omalla kohdallani olisi todella helppoa, jos vain saisin sen ensimmäisen askeleen otetuksi. Ei tunnu helpolta eikä juuri tänään todennäköiseltä.

Lauantaina tuli otettua ja tänään sunnuntaina myös. Ajattelin tuolla vinttibaarissani, että eiköhän tämä elämä tässä ole jo laitettu selväksi. Tai, nimenomaan ei selväksi - kyllä te tiedätte. Otin kolmannen oluen, käänsin kirjan sivun ja kuuntelin miten tuuletinlaitteet katolla puhalsivat. Sitten mietin, että ehkä olen nyt lauantaina ja sunnuntaina juonut kuitenkin vähemmän kuin vaikkapa koko viime viikolla. Sunnuntai aamuna, tänään, olo oli aika taivaallinen. Ei krapulaa, ei ahdistusta, ei tärinää. Join hieman - ja itseasiassa asunto on tällä hetkellä varustettu varsinaiseen bakkanaaliin.

Katsotaan, mitä ensi viikko tuo.

Itse en enää jaksanut tuosta välittää. Ajelin varmaan viimeiset kuukaudet aina yli 0,5promillen pöhnässä. Pulssi nousi aikas korkealle aina kun oli poliisiauto näkyvissä… :open_mouth:
Tuo yksi niistä lukuisista häpeää aiheuttavista muistoista. Luojan kiitos, ei mitään koskaan sattunut :blush:

Niin tuttu tunne.
Ensin päättelin fiksuna tyttönä että vältyn noilta oloilta kun juon vain kaljaa ja siideriä, eli kaikki viinit ja vahvemmat pois.
No kyllähän se hetken toimi, mutta kun määrät näissä “miedoissa” nousi, olot palasivat.
Lopullinen stoppi tuli eteen siinä vaiheessa, kun näitä oloja; paniikkikohtauksia, tärinää, sydämen tykytyksiä ja hengen ahdistuksia tuli silloinkin kun olin vetänyt kaljaa muutaman tölkin.
Jännää miten sitä yrittää kaikki mahdolliset keinot, että voisi jatkaa juomista, sehän se oli minun elämäni tarkoitus: olla AINA pienessä sievässä.
En vieläkään tiedä MIKSI join ja miksi määrät vain lisääntyivät :unamused:
Elämässäni oli ja on kaikki hyvin. Olen tullut tämän puolen vuoden aikana pikku hiljaa siihen tulokseen että alttiina riippuvaisuuteen, asiassa kuin asiassa, en vain osannut lopettaa, lopulta en edes enää uskaltanut lopettaa.
Kännissäkin välillä itkin ja join, koska en voinut antaa alkoholipitoisuuden laskea veressäni liian alas, vierotusoireiden pelossa.
Kyse ei ollut enää halusta juoda vaan pakosta.
Se hyvä olo, arjesta irtaantuminen, minkä takia joskus olin aloittanut juomiseni oli jo menettänyt merkityksensä, juomisesta tuli osa arkeani, suurin osa.

Olet vielä alussa Troy, tai siis “olojen” alussa, juomishistoria on kuitenkin pitkä. Olet myös pystynyt pitämään taukoja, mikä on positiivista sinänsä.
Itse en edes halunnut pitää taukoja, minullahan EI ollut ongelmaa :laughing:
En ajatellut alkoholin käyttöni olevan mitenkään liiallista.
Sinä olet ajatellut ja ehkäpä kohtuukäyttö on kohdallasi mahdollista. Ainakin omaan itseeni näen pieniä, mutta selviä eroja juomisen suhteen.

Ja tuohon päätöspisteeseen pääsin “vain” reilu kuuden vuoden päivittäisellä tissuttelulla, korostettuna parilla kunnon ryyppypäivällä, joka viikko.

Itseni piti käydä se pohja tsiikailemassa, muutamien “lopetus”-yritysten saattelemana ennen kun tajusin luovuttaa.
Enää ei ollut PAKKO juoda :smiley:

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle, paljon itsekuria vähentämiseen ja kirjoittelehan taas kuulumisiasi :wink: