Jos alkoholismi olisi peli, niin miten sen voisi voittaa:

“Alkoholismi on krooninen sairaus, mistä ei voi parantua” on ymmärtääkseni yleisesti hyväksytty tosi asia (korjatkaa jos olen väärässä).
Toisin sanoen alkoholismista ei voi tulla terveeksi. Se on osa ihmistä kuten muutkin krooniset sairaudet (astma, Epilepsia, nivelreuma, jne.). Alkoholismista ei pääse eroon ja se on tieto joka saattaa jo itsessään masentaa monia. Eli jos alkoholismi olisi lautapeli (kuten esim. shakki) jossa vastustaja on alkoholi, niin parhaimmassakin tapauksessa alkoholisti saavuttaisi korkeintaan tasapelin. Tilanne voisi olla kannustavampikin, eikö?

Aloin miettiä voisiko alkoholistin tilanteen nähdä jollakin tavalla positiivisemmin, jopa niin että alkoholisti voisi nähdä itsensä jopa tietyssä tilanteessa “pelin” voittajana? Sairauksien yhdistävä tekijä on se, että ne rajoittavat sairaan ihmisen elämää (esim. alkoholisti ei voi juoda alkoholia). Mutta mitä tapahtuu, jos “voitto” määriteltäisiinkin eri tavalla? Jos voitto ei tarkoitakkaan sitä, että pääsemme eroon rajoitteesta vaan se tarkoittaisikin sitä että alkoholi ei ole vaihtoehto ollenkaan? Toisin sanoen tavoitteena ei olisikaan “pelin” voittaminen, vaan ainoastaan vastustajan poistaminen pelistä. Silloin peliä ei voi ainakaan hävitä.

Sellaisia ihmisiä joille alkoholi ei ole vaihtoehto ensinkään on olemassa ja monet heistä ovat henkilöitä jotka eivät ole koskaan edes maistaneet alkoholia (esimerkiksi edesmennyt politiikko Johannes Virolainen) ja näin ollen he eivät myöskään täytä “alkoholistin” määritelmää. He voittavat pelin pakottavasti, koska laudan toisella puolella ei ole vastustajaa.

Onko mahdollista että alkoholisti saavuttaa mielentilan jossa alkoholista ei kieltäydytä häviön pelon vuoksi, vaan sen takia että alkoholi ei ole vaihtoehtojen listalla alkuunkaan?

Piristävän positiivinen ratkaisu. Näinhän sen pitäisi ollakin. Moni pelkää juomisen lopettamista juuri tuon häviön ja kasvojen menettämisen pelosta. Että jää jostakin paitsi. Ettei elämässä ole enää mitään hauskaa. Kun näiden negatiivisten mielikuvien pelottamana ei uskalla edes kokeilla, tai luovuttaa heti ensimmäiseen vastoinkäymiseen, ei koskaan saa tietääkään ettei todellakaan ole menettänyt mitään.

Mutta, kuten sanoit, poistamalla vihollisen heti alussa, ei ole mitään hävittävää.
Kuinka tämän positiivisen lähtökohdan saisi syötettyä päihdetyöntekijöille ja terveydenhuoltoon?

Kai siinä pätee sama kuin muussakin elämässä ja myös peleissä.

Jos uskoo että on tuomittu häviämään eikä mitään voittamisen mahdollisuutta ole, niin huono on ennuste.
Usko omiin kykyihin ja voimiin ja käytännön taitoihin sekä oman halun voimakkuuteen voi antaa juuri ne tarvittavat lisäedut joilla selviytyy voittajana.

Rauhallisuus on varmasti valttia. Ei kannata hötkyillä eikä provosoitua, houkutuksiin ei kannata langeta -se mikä näyttää epätodellisen hyvältä, yleensä myös on sitä. Hetkelliset nautinnot kannattaa punnita katsellen niitä pitemmän ajan, jopa vuosien kehityskulkua vasten.

Pelko ja jännitys mahdollisimman vähiin. Ja taas se kielteisten ennakko-odotusten välttäminen. Kuten myös kielteisten menneisyyden asioiden sotkeminen tämän päivän haasteisiin.
Itse kai selvisin suurelta osin juuri siksi että tajusin sen totuuden; vaikka elämässä on turpiinkin tullut ja monen asian edessä olen joutunut nöyrtymään niin tämä homma on kuitenkin kiinni niin paljon omasta itsestäni, nyt ei edes paha maailma ole kaatamassa tappiota niskaani. Minulla siis ei ole mitään estettä voittamiselle.

Luulenpa, että jos haluaa alkoholisminsa jotenkin mielikuvien kautta ottaa käsittelyyn, niin tuo pelinäkökulma on terveempi kuin uskomus siihen että kysymys olisi jostain ylhäältä asetetusta tuomiosta josta ei voi edes valitta vaan sitä on elinkautisena kannettava ja kärsittävä, ainoastaan lievää helpotusta joskus rukousin saaden.

Oikeastaan aika positiivinen ja rakentava näkökulma.

Täytyy nyt kyllä sanoa, että tätä kysymyksen asettelua en oikein ymmärrä.

Olenko minä hävinnyt jotain kun elän raittiina?

Olenko siis hävinnyt jotain koska olen tiedostanut, että en kertakaikkiaan voi käyttää alkoholia?

Elänkö siis jotenkin vajavaista elämään kun sitä ei määrittele joku sisuskaluista kumpuava hillitön halu juoda viinaa ylen aikaa?

Joooooooo, ei jummarra ollenkaan!

Niin… kuitenkaan mitään ulkopuolisia vastustajia ei ole. On vain se yksi alkoholisti, jonka pitäisi opetella tulemaan toimeen ilman alkoholia, raitistuakseen. Kuka pelaisi siellä toisella puolella?

Alkoholistin maailmassahan tietysti saattaa olla niitä näkymättömiä vastustajia, joita hallitaan juomalla. Tämän tunnistan. Kun töissä on ikävää niin juodaan. Alkoholisti 1, työpaikka 0. Jos poikaystävä on vittumainen niin juodaan. Alkoholisti 1, poikaystävä 0.

Onhan se aika hullua. Todella. Mutta sitä alkoholi tekee, vääristää maailmankuvan, kun sitä riittävästi litkii, niin terveydelliset seuraukset on kovat.

Samaa mieltä Haleyn kanssa.

Ainoa mitä voin todeta, että ainakin minun elämäni parani 100% kun lopetin juomisen.

Kyllä. Minulla on juuri tällainen elämänvaihe menossa. :slight_smile: ei tee mieli juoda koska seuraukset tiedetään ja tunnetaan, sanoisinko että omakohtaisesti. :smiley: juominen ei ole enää vaihtoehto yhtään millekään. Raittius on se minkä valitsin silloin kun lopetin. Se oli paras päätös.

Aloituskysymys kai oli ihan selkeä, mielikuvan valinnasta oli kysymys. Ei tietystikään alkoholismi oikeasti ole peli .

Sitä voi kylläkin käsitellä pelin mielikuvan kautta. Ihan kuten se monen esittämän ikuisen ja elinkautisen ikinäkorjaantumattoman entisen spitaalitaudin kaltaisen tuhoonjohtavan tuomion kaltaisenakin. Todellisuudessa me kaikki elämme elämäämme kokonaisuutena, ja ikävä kyllä, joskus siinä on mukana päihdeongelmakin.

Pelinä sitä voi sikäli käsitellä, että omista siirroista ja ennakoinneista, tietotaidosta, erilaisissa tilanteissa tehtävien oikeiden ratkaisujen ja vaarojen huomioimisen monimutkaisesta toimintakentästä.

Monista peleistä se toki poikkeaa siinä, että vastustajaa ei ole. Sitä peliä pelataan itsensä kanssa. Pikkupoikana poikkesin joskus hyvin vanhan naapurinmiehen juttusilla. Silloin jo kahdeksankymppisenä hän oli niitä 1800-luvulla syntyneitä, monenlaisissa olosuhteissa eläneitä ja paljonnähneitä. Hänellä oli usein shakkilauta keittiön pöydällä ja peli kesken, kun kävin tervehtimässä. Pelikaveria ei koskaan näkynyt. Kun kysyin joskus kenen kanssa hän pelaa, oli vastaus :“Tyhjälän Taatan kanssa…” Selvisihän asia sitten minulle kun ukko siirtonsa tehtyään kiersi toiselle puolen pöytää, katseli ja pohdiskeli taas mahdollisuksia sieltä käsin.

Tuo alkoholismi (kuviteltuna) pelinä on samanlainen, itse asiassa. Omassa päässä ne tapahtuvat kuvitellun vastustajankin siirrot. Erona on vain se, että siinä on ihminen jo pelin alussa päättämässä kumpi mieluummin saisi voittaja olla. Joko tietoisesti tai alitajuisesti, jommallekummalle puolelle se aivosolujen mahtava laitteisto on asettumassa.

Voittajia on, siis niitä joiden olemassaoleva, konkreettinen “arkiminä” ottaa selkävoiton ja tietää olevansa pelin jälkeen riippumaton alkoholinkäytöstä, mutta valitettavan paljon on niitäkin jotka syystä tai toisesta häviävät. Ainakin joskus voi kysymys olla myös siitä että ei ole uskallettu voittaa, vaan on kuviteltu vastustaja joksikin ulkoiseksi ja mahtavaksi jota ei edes voi voittaa, vaan on nöyrästi ja mielistelemällä sitä pyrittävä korkeintaan johonkin näennäiseen tasapeliin tai pattitilanteeseen jossa lopullinen häviön uhka kuitenkin leijuu pään päällä kuin se entinen hiuskarvan varassa heiluva miekka.

Mutta joo, tämä on tosiaan vain yksi mahdollinen mielikuva jonka kautta voi asiaa käsitellä. Jos joku ajattelee, ettei se ainakaan hänelle sovi, niin mitöäs, sitten vaan jonkun muun ajattelun kautta asiaa käsittelemään.

Tuo vahvennetulla korostettu lause jo tuo esiin tuon koko ajatuksen outouden.

Ei helvetti, en mää edes juoma-aikoina ole ajatellut koskaan kieltäytyessäni tarjotusta juomasta, että mä häviän jotakin niin tehdessäni.

Antti kirjoitti

Oikeassa olet alkoholismisairauden luonteesta.

Alkoholismilla ja shakkipelillä on yhteistä, että ne ovat tunnettuja kaikkialla maailmassa. Sekin on yhteistä, että molemmista on kirjoitettu tavaton määrä toinen toistaan paremmin perillä olevia kirjoja ja lehtiartikkeleita. Yhteistä on myös niiden ihmisiä kokoava luonne. Kapakoissa istuu tälläkin hetkellä suuri määrä alkoholisteja juomassa, hankkimassa humalatilaa ja tuhoamassa aivosolujaan. Toisaalla on peliin innostuneiden shakkikerhoja, missä pinnistellään aivonystyröitä mitä ovelimpiin siirtoihin. Vaikka kyllä niissäkin saatetaan juoda alkoholia.

Mutta on erojakin. Harvoin shakinpeluu orjuuttaa niin, että pelaaja tuskissaan toivoo voivansa lopettaa pelaamisen. Monen monet alkoholistit sen sijaan tuskastuvat riippuvuuteensa jopa siinä määrin, että rukoilevat vapautusta siitä. Jotkut hakevat apua lääkkeistä, hoitolaitoksista, terapiasta tai harrastuksista, ja joku saa avun, joku ei.

Shakin peluu yksinään saattaa ehkä olla kiehtovaa ja tyydyttävää. Niin omin voimin ja yksinään raitistuminenkin. Kuitenkin kokemus on osoittanut, että alkoholistin tehokas toipuminen vertaistuen piirissä on paljon mukavampaa ja antoisampaa kuin yksin ilman mitään tukea. Tunnetuinta vertaistuen toimintaa tapahtuu AA:n ryhmissä. Muitakin on, kuten tämä päihdelinkki.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Perusasiana edelleen se, ettei elämä ole peli. Ei alkoholismin, työnteon, parisuhteiden, sosiaalisen aseman eikä minkään munkaan suhteen.

Mutta joskus on monimutkaisia asioita tietysti helpompi omassa mielessään käsitellä kun luo niistä hiukan yksinkertaistettuja mielikuvia.

Mielikuva pelistä ei lopulta hullumpi olekaan -mielikuvana. Jos se auttaa ihmistä poistamaan vaikkapa sen alkoholismin tai jonkun muun harmia aiheuttavan jatkuvan kiusan elämästään niin se on aivan ok.

Silti, olen näiden epäilijöiden kanssa sikäli samassa rintamassa, että mielikuvia ei pidä uskoa ihan yksi yhteen todellisuuden kanssa samanlaisiksi. Siispä järki mukana, ja kannattaa muistaa että mielikuva on aina kuitenkin vain työkalu, ei siihen pidä hurahtaa kuin “toiseen todellisuuteen”
Mielikuvaa pelistä käytettäessä siis palaan jo esittämiini pelinkaltaisuuden työkaluihin:

"Jos uskoo että on tuomittu häviämään eikä mitään voittamisen mahdollisuutta ole, niin huono on ennuste.
Usko omiin kykyihin ja voimiin ja käytännön taitoihin sekä oman halun voimakkuuteen voi antaa juuri ne tarvittavat lisäedut joilla selviytyy voittajana.

Rauhallisuus on varmasti valttia. Ei kannata hötkyillä eikä provosoitua, houkutuksiin ei kannata langeta -se mikä näyttää epätodellisen hyvältä, yleensä myös on sitä. Hetkelliset nautinnot kannattaa punnita katsellen niitä pitemmän ajan, jopa vuosien kehityskulkua vasten.

Pelko ja jännitys mahdollisimman vähiin. Ja taas se kielteisten ennakko-odotusten välttäminen. Kuten myös kielteisten menneisyyden asioiden sotkeminen tämän päivän haasteisiin.
Itse kai selvisin suurelta osin juuri siksi että tajusin sen totuuden; vaikka elämässä on turpiinkin tullut ja monen asian edessä olen joutunut nöyrtymään niin tämä homma on kuitenkin kiinni niin paljon omasta itsestäni, nyt ei edes paha maailma ole kaatamassa tappiota niskaani. Minulla siis ei ole mitään estettä voittamiselle. "

Mutta, jos jollekin tulee tästä mielikuvatyöskentelystä heti kovin vastenmielinen olo, niin eipä mitään. Sitten kannattaa omalla kohdalla etsiä joku toinen , paremmin sopiva ja parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tähtäävä toimintamalli.

Tervehdys.

Alkoholismista voi toipua, elämä eheytyä ja tervehtyä. Alkoholismi on kuin peli, juominen ja sen suunnittelu on sen siirrot
ja päihdehelvetti sen tulos. Ja juomisen lopettaminen on myös kuin peli, jokainen raitis aamu/päivä on sen siirrot , elämän
eheytyminen on sen tulos. Kukaan ei voi sanoa, että raitistumisen peli tulisi olemaan helppoa ja elämä eheytyisi heti juomisen
lopetettua, mutta sen makeempi voitto, kun neet kaikki vastoinkäymiset kykenee selvittämään ilman, että viinaa/päihteitä
pitää siihen sotkea.

Hankitusta kurjuudesta on mahdollisuus päästä irti, ensimmäinen siirto on se, että tänään en juo.

Pelimielikuva on monessa mielessä toimiva. Jos alkoholismi on päässyt paisumaan “itseäänkin suuremmaksi asiaksi” ja sellaisena sitten riepottelee koko elämää, on hyvä saada se jollain tavalla mielessä hallittavan kokoiseksi. Sellaiseksi että löytyy edes pieni usko selviytymisen mahdollisuuteen.

Pelinä ajatteleminen voi olla yksi tapa käsitellä asiaa -kokoisenaan, eikä elämää suurempana ja mahdottomana käsiteltäväksi.

Ensimäinen siirto todellakin voi olla juuri edellisessä viestissä esitetty ; tänään en juo. Se on kai aika hyvä aloitus.
Seuraavana voisi vähentää kuvitellun vastustajan (eli kenties omien mielitekojen?) voimia toteamalla että kappas vaan, peliähän tämä onkin, ja peliä johon ei tarvitse niin helvetisti koukuttua. Eli peli omana itsenään, ja muistetaanpa myös elää elämää, sitä suurta osaa elämästä johon alkoholilla ei ole osuutta. Ja sitä vahvistaen alkoholismipeli kutistuu tavallaan kokoisekseen, hahmotettaviossa ja hallittavissa olevaksi, sen kokoiseksi että sitä voi hermoilematta käsitellä.

Paniikki ja pelko kun lamaannuttavat ihmisen toimintakykyä, ja lamaantuneena tekee useimmiten huonoja siirtoja.
Helposti luovuttaakin, ja siinä se sitten on. Taas mennään eikä uskota että olisihan tässä voittaakin voinut.

Tämä on hyvä peli!

Tähän saa itse tehdä säännöt! Koska oikeasti ei ole vastustajaa vaan omat tottumukset ja halut. Peli on helppo ja vaikea. Vaikea koska itseään jymäyttää myös pahassa ja tottumuksen voima on suuri.
Kukaan ei voi sanoa että sinulla on väärät säännöt jos niillä voitat pelin.
Älä silti tyrkytä sääntöjä toisille.

Tämä on hyvä peli!
Koska voittajia voi olla yhtä monta kuin pelaajia. Paremmuutta ei mitata. Jokainen voittaja on maailman paras omassa pelissään.

Omilla säännöillä pelaten voitin.

Mutta sitä ennen meni kyllä useampi vuosikymmen siten että sattuma korjasi satoa… kun ei ollut tuonkaan asian suhteen minkäänlaista tavoitetta lopputuloksen suhteen. Ei sitä tullut ajateltua.

Addiktiosta toipumisen vertaaminen peliin on tuttua Allen Carrin Easyway-tupakoinninlopettamisohjelmasta, joka ei oikeastaan ole varsinainen ohjelma vaan ajatusmalli jonka omaksuttua tupakoinnin lopettaminen on helppoa tai jopa hauskaa.
Nikotiiniriippuvuus kuvitellaan Pieneksi Nikotiinihirviöksi, joka asuu ihmisen sisällä ja yrittää saada ihmisen polttamaan tupakkaa. Lopettamis-pelissä tuo pieni hirviö pitää näännyttää nälkään, jolloin se kuolee ja poistuu ihmisestä. Peli kestää vain parista päivästä muutamaan viikkoon, joten se on lyhyytensä takia melko hellppo nakki.
Tärkeintä on oivaltaa kuitenkin, ettei lopettamisessa ole kyse luopumisesta, vaan vapautumisesta. Puhutaan “nikotiinivankilasta”, josta ihminen voi helposti päästä pois parissa viikossa.

Alkoholiriippuvuudesta toipuminen voi olla pidempi prosessi, ja kenties mutkikkaampikin, koska päihteen antama palkitsemisjärjestelmä aivoissa on monimutkaisempi kuin tupakan. Ja vaikka jotkut uskomukset väittävät tupakkariippuvuuden olevan vaikeimpia mitä voi olla, sen vierotusoireet ovat kuitenkin melko kesyjä verrattuna päihteiden aiheuttamiin oireisiin.
Tupakoinnin lopettajille ei ole juurikaan ollut tarpeen järjestää edes laitosmuotoisia katkaisu- ja vierotushoitoja, tai kuukausien mittaisia kuntoutuksia. :bulb:

Mielenkiintoisia kommentteja, kiitos niistä! Tämän ”peli” ajatuksen taustalla on eräs idea/pihvi, josta saattaa olla oikeasti konkreettista käytännön apua alkoholisteille. (Toivottavasti saan avattua ks. idean helposti ymmärrettäväksi) Nimittäin niin kauan kuin alkoholisti pelaa peliä alkoholistille voittamatonta vastustajaa vastaan (alkoholi), hän ei voi voittaa koska ”alkoholismi on krooninen sairaus josta ei voi parantua”. Alkoholisti ei siis voi koskaan voittaa peliä nimeltä alkoholismi niin, että voisi alkaa jälleen juomaan. Jos alkoholisti jaksaa taistella alkoholia vastaan, niin se tarkoittaa elinikäistä taistelua koska alkoholismista ei voi parantua. Eli parhaimmassakin tapauksessa alkoholisti pystyy ainoastaan siirtämään pelin lopputulosta eteenpäin, aina kuolemaansa asti. Päivä kerrallaan. Ja tämän tiedostaminen saattaa jo itsessään masentaa pelaajan (alkoholistin). Mutta jos alkoholisti onnistuu poistamaan alkoholin pois pelilaudan toiselta puolelta, niin peli päättyy pakottavasti alkoholistin voittoon koska ilman vastustajaa peliä nimeltä alkoholismi ei ole edes olemassakaan (kuten niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät ole koskaan maistaneet alkoholia). Toisin sanoen jotta alkoholisti pystyisi ”voittamaan” pelin nimeltä alkoholismi, ”voitto” pitää määritellä toisella tavalla. Voitto pelissä nimeltään alkoholismi tarkoittaa sitä, että koko peliä ei edes pelata.
Jotta tähän tilanteeseen päästään, pelaajan tulee mukautua pelin todellisiin sääntöihin. Ja ”tuntea vihollisensa”. Todellinen vihollisensa. Alkoholisti käy kamppailua alkoholia vastaan juuri samoissa määrin, kuin alkoholi itse kävelee hänen kotiinsa kaupasta: eli ei ollenkaan. Alkoholistin mieli/aivot ovat hänen todellinen vastustajansa, jotka ohjaavat alkoholistia tekemään vääriä johtopäätöksiä eli ratkaisemaan asiat väärin: alkoholilla. Alkoholistin mieli/aivot ovat oppineet valehtelemaan niin hyvin, että sama valhe ”alkoholi auttaa!” tuntuu joka kerta jotenkin tuoreelta/harkitsemisen arvoiselta. Ainakin hetken. Päivästä ja vuodesta toiseen. Tämän oivaltaminen avaa alkoholistille ”voiton” mahdollisuuden, koska ihminen pystyy manipuloimaan omaa mieltään käyttämällä samoja keinoja mitä alkoholistin mieli käyttää alkoholistia vastaan: valehtelua. Törkeää valehtelua, kuten hänen vastustajansa tekee. Ajatus että ”alkoholi auttaa!” on yksiselitteisesti törkeää valehtelua, kuten jokainen alkoholisti tietää.
Jotta tähän päästään, alkoholistin tulee ”kirjoittaa historiansa uudestaan”. Ja se uudelleen kirjoittaminen pitää tehdä siellä missä itse ongelmakin on: ihmisen aivoissa. Alkoholisti pelaa peliään sitä paremmin, mitä suuremman valheen hän pystyy luomaan. (tähän ei saa sekoittaa moraalia, etiikkaa, rehellisyyttä, tjs. vaan hyväksyä valhe/petos ainoastaan osaksi pelin luonnollisia sääntöjä) Kun tavoite on saavuttaa mahdollisimman korkea petoksen taso, niin mikä olisikaan parempi kuin kieltää tosiasiat? Toisin sanoen, kun alkoholistin aivot valehtelevat törkeästi että ”Alkoholi auttaa!” niin paras vastaus on törkeä valhe eli kiistää tosiasiat: ”Alkoholi? Miksi alkaisin nyt sitä käyttämään, kun en ole koskaan ennenkään juonut?”.
Näin toimimalla pelin nimikin muuttuu ja siitä tulee uusi peli nimeltä ”paras valehtelija voittakoon!”. Ja kun puhutaan valehtelusta/petoksesta, niin silloin ihminen on vahvoilla, todella vahvoilla. Ihmiskunnan historia on täynnä todisteita siitä, että kun puhutaan systemaattisesta valehtelusta/itse petoksesta niin siinä ihminen on aivan omalla tasollaan! Systemaattisessa valehtelussa ihminen on mahdollisesti parhaimmillaan tai ainakin hänellä on vähintään kotikenttä etu + sisäpelivuoro. Ja nyt päästään siihen pihviin, mistä mainitsin kirjoituksen alussa. Nimittäin…
Kun alkoholisti alkaa pelaamaan peliä ”Paras valehtelija voittakoon!”, niin peli nimeltään ”alkoholismi” jää taustalle. Se ”katoaa” sillä aikaa, kun alkoholisti keskittyy kinaamaan oman mielensä kanssa siitä onko hän koskaan maistanut alkoholia vai ei. Ja kun peli nimeltään ”alkoholismi” jää taustalle/katoaa, niin silloin alkoholisti on ”voittanut” pelin koska hän ei enää taistele/pelaa alkoholia vastaan vaan ainoastaan omaa mieltään/aivojaan vastaan. Siis todellista vihollistaan vastaan.

No siittä sitten Antti pelaamaan peliä oman raitistumisesi kanssa.

Aivan mielenkiintoinen peliteoria Antilla!

Pelissä saa huijata itseään (eli niitä totuttuja rutiinejaan kuten juomista) ihan niin paljon kuin itse ilkiää.
Suurelta osaltahan kaikki mielikuvat poikkeavat kai jossain määrin totuudesta, itsensä uunottaminen ajattelemaan toisin on kai ihan hyvä työkalu -oikein käytettynä.

Ihminen saa itsensä uskomaan melekin mitä tahyansa. Ja toisetkin ihmiset, jos vaan auktoriteettia ja karismaa riittää.

Itsesuggestiostakin voidaan puhua. Jollain sellaisella oli osuutensa siinäkin että minä alkoholismini jätin sinne jonnekin menneisyyden yhä hämärtyviin ja himmeneviin usvankaltaisiin muistikuviin. Ei se ihan noin mennyt kuin Antti esitti, mutta juuri itsensä psyykkaamisessa jotain yhteistä siinä oli. Olemme kaikki erilaisia, ja erilaiset ovat elämän kuviotkin. Jollain muulla voi sitten homma hoitua jollain ihan eri tavalla. Mutta tuotakin teoriaa kannattaa ajatella.

Tuli tässä aamukahvia juodessa mieleen, että kyllä se alkoholismi toisinaan aika peliä oli. Omiakin sääntöjä tuli joskus venytettyä . Oli siinä joskus jänniä hetkiä, hauskaakin, sattumakin joskus heitteli eteen yllättäviä kuvioita, ja toisinaan meni ihan ketuillekin monessa suhteessa. Jotenkin reaalielämän pakoilun tuntua monesti. Niinkuin pelit tahtovat olla. Mutta, mikäs, niin kauan kuin se huvitti niin huvia se oli. Ja kun lakkasi huvittamasta, olikin aika puhaltaa peli poikki. Vetää henkeä ja funtsia viitsiikö enää pelata tuollaista peliä jossa ei tunnu voittavan yhtään mitään.

Oliko alkoholismista irrottautuminen sitten peliin verrattava tapahtuma, kai se on kiinni siitä millaisia sanoja kukin haluaa omasta elämänhallinnastaan käyttää. Joillekin se varmasti on ollut sitä, ja joku taas pitää pelivertausta aivan paheksuttavana. Miten vaan, kukin sen terminologia valitsee itse, omaan käyttöönsä. Pääasia että pääsee haluamaansa lopputulokseen. Tai edes sinne päin, ellei ihan kaikkea saisikaan haluamaansa järjestykseen.

Tässä asiassa kuitenkin tärkeintä oli voitto, ei niinkään ensimäinen palkinto. Palkintoja kun ei välttämättä jaeta missään.
Voitto kai on sekin jos on lakannut häviämästä juopottelunhalulleen? Jos se halu on kutistettu olemattomiin tai ainakin elämässä niin merkityksettömäksi ettei siitä kiusaa ole.