Joko riittäis

Kolmen vuoden tauon jälkeen kirjaudun nolona sisään ja luen nolona vanhoja juttujani. Mutta; nyt myönnän että juomattomuus on mullekin ainoa vaihtoehto. Hyvästi kohtuuyritykset. 2 tipatonta viikkoa takana, mistä olen iloinen muttei kestä olla liian ylpeä…
Olen siis tissutellut, juopotellut, kännännyt ja lipitellyt lähes päivittäin monta vuotta. Nyt on alkanut jo useammalta läheiseltä kuulua negatiivista kommenttia. Kauan se kestikin. Ihmeellistä on silti, että itse myönnän olevani alkoholisti mutta moni läheinen ei usko mun olevan?!
Vaikea ilta.

Tervetuloa takaisin! Et ole varmasti ainoa, joka on käynyt täällä joskus kääntymässä mutta palannut vielä kentälle. Osa ei palaa sieltä enää kertomaan miten “kohtuukäyttö” alkoi sujua, mutta sinä palasit, onnittelut siitä.

Tärkeintä minusta on, että alkoholisti itse ymmärtää lopultakin olevansa alkoholisti - ja ymmärtää senkin, mitä se merkitsee juomisen kannalta jatkossa. Muille ihmisille, läheisillekin, “alkoholistia” tai muuta titteliä tärkeämpää on ehdottomasti se, että pitkään liikaa juonut ihminen oikeasti lopettaa juomisensa ja alkaa omaehtoisesti pistää elämäänsä kuntoon. Teot puhuvat ensin, keskusteluyhteydet ja luottamuskin alkavat korjaantua pikkuhiljaa niiden ihmisten kanssa, jotka oikeasti välittävät.

Tsemppiä.

–kh

Mitäpä sitä häpeilemään, jos on joutunut ymmärrystä etsimään. Useimmat eivät koskaan oivalla. :smiley:

Tervetuloa ja tsemppiä ihan hirmuisesti täältä!! :smiley:

Huomenta Eweliina :slight_smile:

Tervetuloa takasin ja olet henkissä . Sillä on merkitystä.
Kolme vuotta on pitkä aika juoda, siitä toipuminen vaatii aikaa et Anna sitä itsellesi.
Olet kuitenkin hoksannu jotain minkä varaan voit alkaa rakentamaan uutta alkua .

Terveisin Kanthoona !

Huomenta ja kiitos kovasti positiivisista viesteistä!
Eilisillasta selvisin, juomishimo kesti pari tuntia ja sitten aloin rauhoittua ja tiesin etten ota. Touhuilin poikani kanssa ja sen myötä olo parani.
Tänään mietin herätessäni tota häpeää… Välillä se valtaa mielen kun miettii miten on valehdellut ja piinannutkin läheisiä. Ja itseä! Itsepetos on todella alkoholisteilla hiottu huippuunsa.

“Teot puhuvat ensin, keskusteluyhteydet ja luottamuskin alkavat korjaantua pikkuhiljaa niiden ihmisten kanssa, jotka oikeasti välittävät.” Tämä on niin totta, siksi aloitinkin tämän “prosessin” olemalla hissukseen ja juomatta. Nyt, kun pari viikkoa on mennyt, haluan alkaa keskustelemaan aiheesta ja miettimään tarkemmin miten tästä eteenpäin. Voi tehdä kipeää huomata kuka sitten oikeasti välittää ja kuka ei. Osa ystävistä on reagoinut hyvin itsekkäästi mielestäni; eli ensimmäinen ajatus heillä on että olen tylsä ja huonoa seuraa heille jos en juo. Ehkä jonkun juomattomuus herättää vielä juovissa pelottavia ajatuksia heistä itsestään?

Ja nyt töihin, ilman krapulaa ja hyvien yöunien jälkeen :slight_smile: Tsemppiä itse kullekin tähän päivään!

Onnittelut kahdesta viikosta, itselläni taistelu on vasta alkamassa…

Lähinnä viikonloppuisin painottuu nämä meikäläisen juomiset mutta kesän aikaan on lipsunut ja pahasti. Kolmisen vuotta on mennyt ilman selvää viikonloppua ja nyt tuli mitta täyteen. Vähentäjien puolelle kirjoittelin varovaisesti mutta luulen että tämä lopettaminen taitaa olla enemmän minunkin heiniäni, sitä kohtuukäyttöä on tullut harjoiteltua niin monta kertaa että sen tietää että se EI ONNISTU minulta.

Kolme lasta minulla on, perhe siis on, oma talo ja perunamaa näin kuvainnollisesti, työ ja kohtuu toimeentulo. Kaikki siis on päällisin puolin kunnossa mutta juomishimoani en osaa selittää, mistä se johtuu. Vähitellen lisääntyneet määrät ja käyttökerrat ovat hiipineet hiljaa osaksi elämääni ja minua. Läheiseni tuntevat ongelmani mutta perhepiirin ulkopuolelle ei puhuta, kiiltokuvapuoli on päällepäin.

Hiljaa olen päätökseni tehnyt, en puhu siitä muille kuin teille täällä, antaa perheen yllättyä positiivisesti ensi viikonloppuna. Omia tunteitani olen tutkiskellut ja ehkä pelko ajoi minut tähän päätökseen : olen saavuttanut unelmani enkä halua menettää kaikkia sitä mitä minulle on annettu. Täytyy olla elämää ilman viinaa, on oltava asioita joista voi nauttia selvinpäin, on näkemättömiä paikkoja ja kokemattomia asioita lasten kanssa, lasten tulee voida luottaa äitiinsä koska isä on niin paljon poissa työnsä vuoksi. Siinäpä niitä syitä, nyt on pakko lopettaa kun alkaa itkettämään ja töitäkin pitäisi tähän vuorokaudenaikaan tehdä… :cry:

Juomisen lopetettuaan ihminen alkaa pikkuhiljaa siistiä elämäänsä uutta, selväpäistä elämäntapaa paremmin vastaavaksi. Ja kun hän alkaa jossain vaiheessa tehdä “inventaariota” myös tuttavapiirinsä suhteen, hän voi huomata, että osa “ystävistä” näyttääkin nyt muuten kuin lasin läpi katseltuna pelkiltä hyvän (juoma)päivän tuttavilta. Omallakin kohdallani iso lauma baarituttuja tipahteli elämäni ulkopuolelle ensimmäisen puolen vuoden aikana, kun se lopultakin ainoa meitä yhdistävä tekijä (samassa pöydässä juominen) jäi pois.

Kommentistasi päätellen olet saanut jo tuntumaa siihen, millaista on olla selväpäinen ihminen juovien seurassa. Selväpäisyyttään joutuu joskus jopa selittelemään, mutta eniten kiinnostuneita toisen juomisesta tuppaavat usein olemaan he, joilla itselläänkin on alkoholiongelma. Tästä päästäänkin siihen inventaarioon: onko minun raittiina enää syytä hakeutua juovien ihmisten (ehkä samalla alkoholistien) seuraan? Edistääkö se raittiuttani millään tapaa, vai voiko se olla jopa vaaraksi? Saanko päihtyneiden seurasta enää irti mitään tavoittelemisen arvoista?

Vastauksia noihin ja muihinkin kysymyksiin voi kukin etsiä itse. Raittius on lähtökohtaisesti yksilölaji - toisin kuin juominen, joka on näin juopossa maassa monelle se helpompi vaihtoehto, oman terveyden ja viime kädessä hengenkin kustannuksella.

–kh

Tervetuloa joukkoon! Täällä on pohdittu sitä, miksi sitä vaan juo, vaikka kuinka päättäisi että nyt riittää. Omalla kohdallani ajattelen, että se on se riippuvuuden rakenne. Olemme itse sen aikojen saatossa vahvistaneet sellaiseksi, että lopulta “oma tahto” ei ohjailekaan sitä juomista, vaan koko ajan riippuvuuden signaalit heittää meille tuhat ja sata hyvää syytä ja ohjetta kuinka ajautua alkoholin pariin. Poisoppimiseen menee aikaa ja kärsivällisyyttä. Itselläni raitista taivalta takana muutama kuukausi, ja yllätyn edelleen, mitä juomiseen johtavia ajatuksia päähän pukkaa vähän väliä. Ihan vaan kaunis maisemakin olisi hyvä syy punkkupullon hankkimiseen, tai sitten se että sataa, tai on hyvä sää, on virkeä tai väsyttää. Alkoholi on itselläni liittynyt ihan kaikkeen, paitsi synnyttämiseen ja odotusaikaan, jotain alueita sentään olen rauhoiittanut…

Jonkun narkkarin kohdalla riippuvuuden huumeisiin ymmärtää ja ajattelen, että aine vie ja koukuttaa. Mutta kokolailla sama se on alkoholin kanssa, tää vain jotenkin hyväksytään.

Mullakin ystävistä jotkut haukkoivat henkeään, kun kerroin, että enää en ota. Ikävää palautetta en kuitenkaan saanut, mutta korostan niille aina sitä, että tää on mun ratkaisuni ja johtuu mun ominaisuuksistani alkohilinkäytön suhteen. Joillekin toisille kohtuukäyttö on ok, mutta mulle ei. Mun riippuvuus on sitä luokkaa, että ei onnistu. Kokeiltu on.

Voimia sinnittelyyn kaikille meille alkoholinrakastajille. Räpistellään!

Iltaa vaan.
Mariina, voimia alkutaipaleelle. Oon samanikäinen kuin sinä ja myöskin perheellinen. Lapset auttaa usein olemaan juomatta mutta ei se vaan riitä sekään kun on riippuvainen. Kaatokännissä en ole kotona tai missään silloin kun lapset on mukana mutta kyllä ovat liikaa nähneet mua “läträämässä” :frowning: Kun olivat pieniä, en juonut ja se oli hienoa, mutta sitten pikkuhiljaa ote alkoi luisua, en tiedä missä kohtaa ja miksi.

Olen tosiaan jo näiden parin selvän viikon aikana ehtinyt tilanteeseen, jossa kaverit pääsivät kommentoimaan valintaani. Osa kannusti, osa ei. Täytyy tässä henkisesti tsempata ottamaan vastaan erinäisiä reaktioita ja omia tunnetiloja. Baareihin ja juhliin en aio hakeutua, mutta ongelmani onkin ollut myös kotona tissuttelu. Täältä ei voi lähteä pakoon. Paitsi ulos tietenkin välillä happea haukkaamaan. Tai netin ihmeelliseen maailmaan.

Minusta on hienoa lukea että moni on ollut kuukausia ja vuosiakin ottamatta. Ja ettei se aina ole yhtä tuskaa kokoajan. Nyt mulla on päällä sellanen ahdistusolo, vaikka en usko että juon tänään. Katselin yhtä likööripulloa mutta ei se huutanut avaamaan. Taidan antaa sen pois kun ei puolisokaan juo likööriä.

Rulla, kyllähän sitä alkoholisti keksii mitä naurettavimpia syitä juoda. Vaikkapa kumminlapsen nimipäivä kelpaa…

Mä yritän iloita pienistä asioista elämässä. Esimerkiksi siitä että keväällä sain lopetettua masennuslääkityksen, jota tarvitsin monia vuosia. Ja siitä että minut vakinaistettiin töissä. Oikeastaan ei nuo olekaan pieniä vaan isoja ja tärkeitä asioita. Nyt kyllä polveilee tämä kirjotus melkoisesti, mutta helpotti vähän purkaa ajatuksia. Missä se raittiushumala viipyy…

Selkeää iltaa kaikille.

Anna se likööripullo äkkiää pois jollekkin, tai kaada se viemäriin. Tämä neuvo koskee siis vain jos olet lopettamassa alkoholin käytön, muussa tapauksessahan sen kannattaa säästää myöhempää juomista varten.

Kiitos Prossa. Myöhempää juomista varten kuulosti huonolta, joten viemäriin kävi liköörin tie… Nyt tunkemaan puita saunan uuniin.

Hyvää pohdintaa! Tärkeää on myös erottaa toisistaan ajatus ja teko. Aika monella meistä on tekemistä impulssikontrollimme kanssa. Mutta: ajatuksen ja teon välillä kuluu aikaa. Ajatukseen pääsee kiinni ja siihen voi ehtiä vaikuttamaan, ennen kuin se muuttuu teoksi.

No tuo oli sankarillista toimintaa! Itselleni alkoholin poisheittäminen on vaikeaa. On se sellainen aarre vailla vertaa. :mrgreen:
Noista kavereiden kommentoinneista vielä: Jotkut saattaa luulla, että nyt kun ei itse juo, alkaa tuomita muiden käyttämistä. Kerro niille, että juomattomuus on sinun ratkaisusui ja tärkeää oman hyvinvointisi vuoksi, ja että muiden käyttö on heidän oma asiansa. Kun ihmiset juo porukalla, ja ollaan oltu kännissä, muiden juomia määriä ei juuri noteeraa. Vasta sitten jos käyttäytyminen poikkeaa kovasti “normaalista” tai tuottaa muille harmia, sammuskelua, rähinöintiä, käpälöintiä tms. siihen kiinnitetään huomiota, ja kotona tissuttelu jos mikä ei näy. Sinä itse tiedät tilanteen ja missä mennään. Jos mielestäsi alkoholi on sinulle ongelma, se on.

Koitahan jaksella, ja kaikki muutkin rimpuilijat. Syviä unia ja levollista yötä!

Ei kukaan ole raitistunut ensimmäisellä yrittämällä, eipä kai toisellakaan. Asian sisäistäminen ja oppiminen vie aika aikaa.

Se että uskaltaa tunnustaa murtumiset on ensimmäinen askel, sillon kun asiaa ei enää salaa tai vähättele, on jo oikealla tiellä. Vaikka vielä kompastuisi, aivot työskentelevät jo raittiuden puolesta.

“Aika monella meistä on tekemistä impulssikontrollimme kanssa. Mutta: ajatuksen ja teon välillä kuluu aikaa. Ajatukseen pääsee kiinni ja siihen voi ehtiä vaikuttamaan, ennen kuin se muuttuu teoksi.”
Tätä olen harjoitellut kovasti nyt. Eli kun tekee mieli rynnätä jääkaapille, pysähtyy kunnolla miettimään mitä ajatuksia päässä pyörii ja koittaa kääntää niitä eri suuntaan kuin ennen. Yleensä olen heti mielitekona mennyt ja kaatanut juoman lasiin sen kauempaa miettimättä. Tai pyöritellyt ajatusta juodako vai ei tuntejakin, vaikka samalla olen sisimmässäni tiennyt koko ajan että juon kohta kuitenkin. Nyt sisäistän vaihtoehtoa, eli että mitäs jos himosta huolimatta en joisikaan? Minä päätän. Ei riippuvuuteni. Ja kun ajatuksen ja teon välissä kuluu tarpeeksi aikaa, jonka käyttää oikein, päädyn olemaan ilman lasillista ja olokin paranee.
Kadehdin ihmisiä, joilla oletusajatus on olla ottamatta ilman sen pidempää pohdintaa tai vaikeutta vaikka alkoholia olisi helposti saatavilla. Mutta niillä ihmisillä ei olekaan riippuvuutta. Plääh. Olen tajunnut sen saman minkä moni muukin täällä, että en enää koskaan voi suhtautua alkoholiin “normaalisti” ja kevyesti. Joudunko loppuelämän olemaan varuillani alkon läsnäollessa vai tuleeko siihen jokin varmuus ja rentous jossain vaiheessa?

Itse tykkään ajatella alkoholismiani ihan prosentuaalisestikin: on arvioitu, että meillä Suomessa 80% ihmisistä pystyy käyttämään alkoholia ongelmitta. Loppuosa kansasta jakautuu suunnilleen siten, että 10% on juomatapojensa ja -määriensä vuoksi vaaravyöhykkeellä, ja 10% on vaikeuksissa. Jälkimmäinen osuus sisältää myös meidät alkoholistit, mutta alkoholistien tarkka määrä on tuntematon. Alkoholismi kun on luonteeltaan sellainen “sairaus”, että diagnoosi pitäisi tehdä itse - ja kukapa liikaa juova on mielestään “alkoholisti” silloin, kun haluaa vielä juoda? Tietoa puuttuu, stereotypiat vaivaavat (alkoholisti = automaattisesti spurgu), ja ennen kaikkea: juova alkoholisti on tietyllä tapaa sokea omalle tilanteelleen, kieltomekanismiensa vanki. Ihminen tulee tietoiseksi alkoholismistaan usein viiveellä, vasta sen jälkeen, kun juomisen lopettaminen on jo onnistunut. Hänen lähipiirilleenhän tilanne on ollut selvillä tavallisesti jo vuosien ajan…

Omalla kohdallani olen hyväksynyt sen, etten luultavasti koskaan kykene suhtautumaan alkoholiin (tai siis sen juomiseen ja sitä juoviin ihmisiin) muuten kuin korkeintaan neutraalisti. Hyviä tai hauskoja puolia päihteilystä on melko vaikeaa enää keksiä, mutta eipä minun tarvitsekaan, kun en hakeudu enää seuraan jossa juodaan. Ja koska suhtautumiseni alkoholiin on ollut vääristynyttä aivan alusta alkaen hyväksyn senkin, etten voi koskaan täysin ymmärtää, miten se 80% ihmisistä (“tavikset”, kohtuukäyttöön aidosti pystyvät) kokee ne saunaoluensa, viinilasillisensa silloin tällöin tms., kun koko ajattelutapa on itselleni loppujen lopuksi aivan vieras. En vain tajua sitä. Mitä mielihyvää niistä muutamasta alkoholiannoksesta saa…? :wink:

–kh

Tätä en tajua minäkään, en sitten millään vaikka kuinka yritän. Minä tulen ihan oikiasti vihaiseksi vain muutamasta alkoholiannoksesta jos tiedän etten saa lisää jostakin niin paljoa että saan vedettyä vähintään lähes koomakänniä.

Täsmälleen sama havainto ittestäni. Mitä järkee on juoda noin vähän ja yks ilta ? Kun pudottauduin joka päivä läträämisestä putkien ottamiseen, piti huolella kasata “aloituspakkaus” ja varmistaa, että lientä on riittävästi. Nyt kun vilasee niitä määriä, mitä meni viikossa, kahdessa ilman syöntejä niin eihän se ole järjellistä sellaset cooma-annokset kenellekään. Silti ei ymmärrä “sivistynyttä” tapaa, kun noi %-laskelmat varmasti oikeen antavat. Se ajattelutapa on mennyt niin under my skin, veriin, että onpa joka kerta tilaisuuden koittaessa tiedossa, mihin päädyn, jos otan, siispä ei kiitos, en ota. :smiley: