Tämä on asia jonka soisi jokaisen muistavan, olipa tämänhetken elämä millaista tahansa.
Kun minä tein päätöksen ponnistella kaikin voimin päästäkseni pimeydestä takaisin päivänvaloon, en tiennyt yhtään kuinka siinä tulisin onnistumaan.
Ihmiselle joka on kokenut hyljeksintää ja hylätyksi tulemista, jo yksi ystävällisen, samankokeneen ihmisen kädenojennus on niin eheyttävä, että kaikessa kivussaankin se avaa oven seikkailulle jollaista ei kuvitellut olevan. Kyse on siitä, jääkö uhrina takertuen vanhaan, vai uskaltautuuko kohdata pahimman pelkonsa ja kivuista huolimatta kohdata itsensä ja elämänsä pakenematta.
Luoja tietää minä olen pelännyt. Joskus niin paljon ettei jalat enää kantaneet. Siitä huolimatta halusin mennä pelkojanipäin. Olinhan juossut itseni väsyksiin niitä paetessani.
Tänään ei tarvitse enää paeta. Olen nimittäin oppinut yhden tärkeimmistä läksyistäni elämältä. Olen arvokas juuri tällaisenaan. Aivan kuten sinäkin. Tämän ymmärrettyäni halusin itselleni aidosti hyvää, enkä vain loputonta kidutusta ja kauhua mitä esimerkiksi elämä päihteiden kanssa jatkuvasti oli.
Minusta tämän otsikon totuuden olisi hyvä olla jotenkin itsestään selvä koko elämän ajan. Olisi hyvä jo lapsena alkaa kasvaa siihen, että jokainen ihminen on arvokas ja tasa-arvoinen, oli kyseessä sitten naapurin leikkikaveri tai se yksinäinen luokkatoveri jota kiusataan koulussa, tai se jonka vanhemmat on köyhempiä tai iholtaan toisen värisiä.
Onko kuitenkin niin, että monet vanhemmat eivät nykyaikanakaan osaa kasvattaa lapsiaan omaksumaan tätä otsikon totuutta, koska se ei ole selvää itsellekään?
Puhutaan eriarvoisuuden lisääntymisestä. Eriarvoisuus on kuitenkin jotain sellaista, jonka poistamiseen ja ehkäisyyn voimme vaikuttaa me kaikki. Se riippuu meistä.
Tasa-arvo merkitsee jokaisen ihmisarvoa ja jokaisen ihmisoikeuksia. Se ei siis tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi saada saman verran rahaa tai kaikilla pitäisi olla saman verran omaisuutta tai että kukaan ei saisi olla toista lahjakkaampi tai menestyvämpi.
Se tarkoittaa sitä, että meillä on samat perusoikeudet, oikeus elää rauhassa ja toteuttaa itseämme, saada rakkautta ja osallisuutta, riippumatta siitä paljonko meillä on omaisuutta tai rahaa tai kuinka lahjakkaita olemme.
Kovin usein esitetään laskelmia siitä mitä hyötyä kenestäkin yhteiskunnalle (tai kilpailukyvylle, tai tuotannon/pääomanmuodostuksen kasvulle) on, ja miten kalliiksi “turhat ihmiset” tulevat.
Ihmisten tasa-arvoisuus ei siihen laskelmaan oikein sovi.
Helpointa on hämätä itseään ajattelemalla, että onhan sentään minua hyödyttömämpiä, minua alempiarvoisia, niitä joilla ei siis pidäkään olla arvoa ja oikeuksia ihan niin paljon kuin minulla - ja perusteeksi kelpaa vaikka syntyperä, ihonväri, vammaisuus, uskonto tai uskonnottomuus -mikä tahansa.
Ihmisten samanarvoisuuden puolesta liputan minäkin!
Tämä samanarvoisuuskin muuten on sinänsä mielenkiintoinen juttu. Tästä on yhteiskunnan näkökulmasta tehty niin mielettömän monimutkainen asia meidän mieliimme kaikkien ihmeellisten tuloerojen, uskontojen, ihonvärien, koulutusten, omaisuuden, saavutusten, sukupuolen, iän yms. yms. kautta.
Kun ihan yksinkertaisesti se asia vain menee näin: kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja sen pituinen se. Se ei ole tippaakaan tuon vaikeampaa. Älkäämme sotkeko siihen mitään noista älyttömyyksistä, mitä tuossa edellä on lueteltu. Ja jos tuo nyt oikein vielä atomeiksi jauhetaan ja mennään syvälle, niin eihän ihminen itsessään ole yhtään minkään arvoinen. Tämä ruumis ja vartalo on vain tuotosta siitä ketjusta, mikä tällä maapallolla on miljoonia vuosia jatkunut. Tämä on tullut hetkeksi täällä olemaan, kun taas luonto korjaa joskus omansa ja se palaa taas kiertoon. Mutta se henki tai sielu mikä meissä asuu, niin no… se pitää sitten itse kokea.
Ja ennen kuin näitä puheitakaan rupeaa pitämään ja nostamaan itteään millekään jalustalle että minä tässä nyt muka tiedän kaiken, niin kannattaa vähän funtsia syvemmin sitä mitä Gandhi tarkoitti sillä lausellaan: Be the change you want to see in the world.
Nää tämmöiset iskulauseet on tosi nättejä ja kivoja. sekä sympaattisia. On fantsua näitä heitellä vaikka allekirjoitukseen nettifoorumeille ja postailla Facebook seinille. Mutta sen sijaan että näitä hokee saati muille tyrkyttää, niin se että elääkö itse noiden periaatteiden mukaan? Eiks se ole vähän tärkeämpää, kuin semmoinen huomionhakeminen.
Se on muuten vähän niin kuin se kirkonihminen joka kantaa sitä ristiä ja mitä lie, mutta ei oikeasti itse elä sekuntiakaan elämästään minkään niiden periaatteiden mukaan mistä siellä kirjoissa puhutaan. On vain elävinään. Siitä rististä tulee tärkeämpi kuin itse asiasta. Jos joku nyt saa kiinni mitä meinaan?
^ Minä ainakin nappaan kiinni tuosta ajatuksesta heti. Itseäni ruoskineena tiedän, että ihanteiden viljely on kaukana siitä että niiden mukaan elellään.
Itse olen pyrkinyt löytämään armollisuutta itseäni kohden siinä, että pyrin jakamaan ajatuksiani, omalta osalta haastaen itseäni sekä muita edes miettimään näitä asioita. Silti matkaa on minullakin siihen, että kaikessa ja kaikkialla voisi elää kaikkien noiden ihanteiden mukaisesti.
Silti koen omassa elämässäni tärkeimpänä asiana tänään julistamisen sijasta elämään omassa elämässäni muutosta, enkä enää vaatimaan sitä muilta, kuten aikaisemmassa elämässäni tein.
Toisaalta jos Gandhin lauseita ei koskaan kukaan missään viljelisi, tuskin minäkään koskaan olisin kyseisen ihmisen ajatuksiin tullut tutustuneeksi.
Olen minäkin näitä joskus kyllä jonnekin viljellyt, yhtään itse älyämättä että mitä niillä ihan oikeasti meinataan. Kai niillä jotain “hyvä ihminen” pisteitä on hakenut. Just tuo itsensä ruoskiminenhan on ollut semmoista, että sen on ikään kuin kääntänyt siihen että suorittaa jotain semmoista mistä ei oikeasti ole minkäänlaista kosketuspintaa siihen että mitä se noin niin kuin konkreettisesti voisi meinata.
Jopa se rakkauskin voi olla semmoista, että alkaa suorittamaan rakkautta.
Minulla tuohon, että en ole kokenut olevani arvokas menneisyydessä on vaikuttanut semmoinen juttukin että on aina pitänyt olla jotenkin enemmän kuin sitä mitä on. Ei ole hyväksynyt itseään ja kokenut olevansa riittävän hyvä. Ja kun ei ole kokenut olevansa riittävän hyvä, niin on tarvinnut ruveta esittämään jotain sellaista mitä ei oikeasti ole. Ja siinähän ei voi oikein käydä kuin huonosti sitten loppujen lopuksi. Eihän ihminen silloin koskaan voi kokea tyytyväisyyttä ja tasapainoa, jos on aina semmoinen tunne että tästä nyt puuttuu vielä jotain.
Sellainen terve nöyryys on puuttunut, että hoksaa sen että hei mullahan on jo tarpeeksi kaikkea! Mitenkäs en ennen tätä olekkaan tajunnut. Vähän kuin tuossa jossain ketjussa mainitsemassani Daniel Quinnin kirjassa Ismael kirjoittaja kirjoittaa, että kun leijona metsästää itselleen ruokaa, niin se ottaa vain sen minkä tarvitsee ja jättää kaiken muun rauhaan. Se ei tapa huvinsa vuoksi tai postatakseen Instagrammiin kavereille kuvia, vaan siksi että sillä on nälkä ja se tarvii ravintoa pysyäkseen elossa. Mutta kun se on saanut nälkänsä tyydytetyksi, se antaa kaikkien muiden gasellien vain olla. Näin luonto pitää huolta omasta tasapainostaan.
Eli se miten itse ymmärrän nyt tuon on se, että minun ei pidä havitella jotain semmoista mikä ei minulle kuulu, vaan tyytyä ja olla kiitollinen siitä mitä jo on. Ja oman osan kun tekee asioihin, niin silloin voi ansaita jotakin ns. enemmän tähän vallitsevaan nykyhetkeen. Eli ei se ota jos ei mitään annakkaan. Addikti kun just on semmoinen veikko mieleltään, että se vaan ottaa mutta ei anna mitään. Tämä on ollut todella vaikea juttu minulle sulattaa, mutta nyt siinä rupeaakin näkymään se koko jutun kauneus.
Ei tarvitse olla mitään sen enempää, kuin sitä mitä on. Ja se on ihan mieletön helpotus.
Siinäpä “linkki” tämän aamuiseen pohdiskeluuni hylätyksi tulemisen kokemuksesta ja sen muovautumisesta itsensä hyväksymiseksi.
Ymmärrän yhä monin tavoin olevani keskeneräinen ihminen, mutta kyetessäni hyväksymään sen osaksi itseäni, ei se enää ole taakkaa, vaan mahdollisuus kasvaa ihmisenä.
Olisi kamalaa olla jotain muuta kuin keskeneräinen. Jos olisi valmis, koko elämäkin olisi valmis, ja voisikin jo asettua haudan lepoon.
Eräässä lempi-iskelmässäni kaunis nainen laulaa kauniisti: “olen kesken, en siis lainkaan valmis täältä poistumaan / juuri kun on meno käynyt elämältä maistumaan”. Osuvasti, koskettavasti muotoiltu.
Mainittiin, että ihmisen ei pidä havitella sellaista mikä ei hänelle kuulu. Mutta mistä me tiedämme mikä meille kuuluu? Kuka on sanonut, että meille kuuluvat lämmitetyt kämpät, ruoka jääkaapissa, maailman korkein elintaso, tietokoneet ja nettiyhteydet? Ei niitä kaikilla maailmassa ole.
Metsänreunan mies mainitsee, etteikö ihmisten tasa-arvo sovi yhteiskunnan talouden suunnitteluun, ja laskelmien tekemiseen. Kyllä se sopii. Ellei yhteiskuntaa haluttaisi kehittää siihen suuntaan jossa voidaan pitää huolta niistä jotka eivät itse siihen pysty, ja taata ihmisille mahdollisuus elättää itsensä työtä tekemällä, ei myöskään taloutta tarvitssi tutkia tai suunnitella.
Tasa-arvon käsitehän voi olla myös julma; sosiaali-darwinistinen. Siksi tasa-arvon rinnalle tarvitaan myös ihmisarvon käsite ja altruismia, jossa vahvemman tulee auttaa heikompaa.
Metsänreunan mies, eikö olekin kiehtovaa että kattava sosiaaliturvajärjestelmä ja ihmisoikeuksien käsite ovat syntyneet markkinataloutta noudattavissa maissa? Eikä ensinmainittu oikeastaan muualla voi toimiakaan.
Mitä tulee Gandhiin, hän varmaankin oli hyvä mies, mutta ihmisarvoa polkevaa kasti-järjestelmää hänkään ei pystynyt Intiasta poistamaan muuten kuin virallisesti, mutta ei käytännössä.
Niinhän jossain koulukirjassani mainittiin, että teollistuvan yhteiskunnan työnantajien sosiaalinen omatunto heräsi ja he ryhtyivät parantamaan työntekijöiden asemaa.
Toinenkin näkemys on olemassa, sen mukaan aina silloin tällöin on noussut tyytymättömyydestä niiden huonommassa asemassa olevien vaatimuksia, ja asioista on usein jonkinlaista kinastelua ollut.
Etujen ristiriita kun on useimmiten ollut aika jyrkkä. Sillä, että muutoksen ja sosiaalisten uudistusten vaatijoita on ollut enemmän, on ollut jotain tekemistä sen kanssa että on onnistuttu. Ja jos nyt halutaan talouspolitiikan suuntaviivoihin verrata niin useimmiten kyllä taloudellisen ja oikeudellisen tasa-arvon puolesta ovat toimineet vasemmistopuolueet.
Ihminen on nisäkäs, jonka käyttäytymistä tietyt vietit ja vaistot ohjaa. Ihminen on myös laumaeläin, jonka toimintaa ohjaa tietyt lajin säilymisen kannalta oleelliset käyttäytymissännöt. Ihmisyys on mielestäni sitä, että yritetään päästä luonnon perkeleen kovien sääntöjen yläpuolelle. Siinä sitä tekemistä piisaa. Ei olla mun mielestä kovinkaan pitkälle tässä pyrkimyksessä edetty. Tiettyä kehitystä kyllä tapahtui, vaan nyt vaikka tietoa asioista on enemmän kuin koskaan, ollaan matkalla puun oksalle takaisin.
Sosiaaliturvamme ja sosiaalityömme on itse asiassa enemmän velkaa Martti Lutterille, kuin vasemmistopuoleille. Vasemmistopuolueiden aika meni pitkään porvari- ja pappisvihan kasvattamiseen, eikä siinä aatteen palossa paljon humaaneja lähimmäisenrakkauksia ehditty fiilistellä.
Ihmisoikeudet ja sosiaaliturva työtä tekemättä olivatkin perin tuntemattomia käsitteitä siellä, missä ns. anti-kapitalistit pääsivät vallan kahvaan pysyvästi.
Ammattiyhdistysliike on toki saanut aikaan mittavia parannuksia työelämään, ja siitä meidän on kiittäminen monesta hyvästä asiasta jotka nykyisin tuntuvat itsestäänselvyydeltä.
Luither otti kyllä aika rajusti kantaa juuri maanomistajien puolesta, kun maaorjat yrittivät vaatia jotain perusoikeuksia ja helpotuksia työhönsä. Lutherin markkinoima eriarvoistaminen rotujen välilä sitten taas oli joipa niin rajua, että kun tuossa suomenlahden eteläpuolella uusnatsit (jotka itse asiassa ovat ihan vaan tavallisia natseja, ei siinä mitään uutta ole) yrittivät ottaa julkaistakseen uusia painoksi Lutherin kirjoituksista, valtiovalta kielsi ne epäinhimillisinä ja niin törkeän rasistisina ettei sielläkään voinut julkaista -ja siellä sentään taidetaan elää aikalailla oikeistolaisemmassa ympäristössä kuin meillä?
Olen toki Lutherin kirjoituksia lukenut, ei ne niin kovin mukaansatempaavaa tekstiä ole. Kyllä Halla-aho ottaa yleisönsä paremmin, ja osaa olla vähän ovelampikin.
Luther oli tietysti oman aikakautensa kasvatti, mutta mielikuvan luominen jonkinlaisesta “Hitlerin esiasteesta” häivähtää taas vähän siltä itseltään, ns. pravda-informaatiolta.
Joka tapauksessa Luther kehitti periaatteen, että yhteiskunnan tulee pitää huolta köyhistä, ilman että heidän tarvitsee kerjätä almuja hengenpitimikseen. Tämä idea ei ollut mieleen monille sen ajan hurskaillekaan, joiden ulkokultaisuuteen kuului etenkin almujen antaminen köyhille.
Köyhien avustaminen alkoi siis kuulua yhteiskunnalle, eikä yksityisten ihmisten armollisuudelle.
Villinä aatoksena voisin heittää sellaisenkin aatoksen, että etpä sinäkään Metsänreunan ystävä olisi niin joutilaita ja kiireettömiä päiviä saanut viettää, jos vallassa täällä olisivat olleet kovimman aattenpalon sosialistit, ilman luterilaista sosiaaliturvan ideaa. Otatko tästä kopin?
Kuka on sanonut että ihmiselle ylipäätänsä kuuluu jääkaapit, tietokoneet ja nettiyhteydet? Ymmärrätkö yhtään sitä pointtia mitä yritän ajaa takaa? Ajattele nyt siis ihmistä olentona. Älä vertaa minua tai itseäsi johonkin Malesian slummissa asuvaan toiseen ihmiseen ja ajattele itsekkäästi asiaa pelkästään ihmisen näkökulmasta, vaan funtsi isommin.
No, jos nyt Valtio-mies on sitä mieltä että Luther on keksinyt sosiaaliturvan , niin mitäpä tuosta tässä väittelemään.
Suomessa Lutherin oppeja puhtaimmillaan kai nyt ylläpitää Luther-säätiö, joka julkaisee niin Lutherin kirjoituksia kuin pyhäkön lamppu-lehteäkin. Hyvä on varmasti niitäkin silloin tällöin vilkaista. Mutta voipa olla hyvä katsoa myös mitä vastapuoli asioista ajattelee.
Homojen avioituminen ja sen semmoiset nyt viimeksi ovat Lutherin seuraajia vihastuttaneet.
Miten sen sitten kans tasa-arvoisen yhteiskunnan kannalta ajattelisi, tiedä häntä. Hyviä he ovat selittämään, jopa siten että eriarvoistamalla vaikkapa näiden seksuaalisten suuntautumisten perusteella ollaankin itse asiassa vain puolustamassa sitä “oikeaa” tasa-arvoisuutta.
Mutta, minun puolestani, voidaan jättää harkintaan toistaiseksi, mistä ne tasa-arvoisuuden ja ihmisoikeuksien vaatimukset ovat alunperin lähtöisin… tästä asiasta kun on olemassa kaksi ihan vastakkaista kantaa, ja tulevathan ne esille koko ajan päihdeasioistakin puhuttaessa. Kun kummallakin katsantokannalla on kuitenkin oma suuri ja vakaa kannattajaryhmänsä, voi olla helpompaa saada aikaan kehitystä eri osa-alueisssa, edes pyrkimätttä siihen että kaikki alkaisivat tunnustaa ihan samaa maailmankatsomusta.
Ihan hyvänä juttuna muuten pidän sitä, että jotenkin saivat eteenpäin edes sen vanhan raittiustyölain uudistumisen laiksi ehkäisevästä päihdetyöstä (vai miten se nimi nyt meni) …ainakin siksi, että edes jotenkin todetaan että jokin velvollisuus on, ja että kunnilla on jotain velvollisuutta edes jotain tehdä.
Parantamista tietysti siinäkin olisi, mutta hyvä kun hiukankin yrittävät, siellä eduskunnassa.
^ Sukupuolineutraali avioliittolaki on toteutumassa kuitenkin juuri meillä; maassa jossa on suuri evankelis-luterilainen enemmistö. Siis vielä nykyisinkin enemmistö, vaikka onkon kutistunut viime vuosikymmeninä.
Koko maan väestöstä voisi siis sanoa suurimman osan olevan “Lutterin seuraajia” tässä mielessä, vaikka hengellisimmät sanovatkin varmaan kernaammin olevansa Kristuksen seuraajia, eivätkä minkään Lutterin tai mutterin.
Mutta mitenkäs siellä Neuvostoliiton työväen paratiisin perillis-maassa, äiti-Venäjän mailla, seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaankaan? Kyllähän sikäläinen homoviha ja -vainot juontanee juurensa jonnekin kauemmas historiaan kuin aikaan jälkeen suuren romahduksen ja Leninin patsaiden kaatumisen?
Päihdehuoltolain, tai raittiustyölain, uudistuksista en olekaan nyt kuullut. Ajatus niiden muuttamisesta on tosin ollut huolestuttavakin, sillä jos niitä rukataan, niitä saatetaan rukata siihen suuntaan että kuntien on entistä helpompi jättää päihdepalveluita tarjoamatta.
Nytkin lakipykälät on melko väljät ja tulkinnan varaiset: “kuntien on järjestettävä riittävät päihdepalvelut” pla pla. Ei määrittellä kuitenkaan, mikä on riiittävä.
Venäjällä hallitsee kokoomuksen sisarpuolue, enkä ole sen tasa-arvotavoitteita ihan tarkkaan tutkinut. Eiköhän ne samat liene kuin suomenkin oikeistolla. Ja kovin uskonnollisiakin ovat, joskin enemmän ortodokseja -joten hyvin lienevät pullat uunissa, noin oikeistolais-kristilliseltä kannalta katsottuna.
Tasa-arvon suhteen näyttää kaikilla tuntemillani hengellisillä liittoutumilla olevan sama asenne. Ei semmoista tasa-arvoa ole, kuolemisen jälkeenkin, ja viimeistään silloin laitetaan ihmiset oikeaan ja kunnolliseen järjestykseen. Ne on just ne meidän kannattajamme joille aukeaa paratiisn ilot ja taivasten valtakunnat -muut potkitaan sitten johonkin muualle.
Siinä se kai uskontojen perusnäkökulma tasa-arvon suhteen sitten onkin. Olipa kysymys viikinkien valhallasta tai aabrahaminuskoisten taivaasta… ja mitä niitä sitten lieneekään.
Kai niillä jotain “hyvä ihminen” pisteitä on hakenut. Just tuo itsensä ruoskiminenhan on ollut semmoista, että sen on ikään kuin kääntänyt siihen että suorittaa jotain semmoista mistä ei oikeasti ole minkäänlaista kosketuspintaa siihen että mitä se noin niin kuin konkreettisesti voisi meinata.
Ihminen voi olla oman mielensä ja egonsa vanki niin moninaisilla eri tavoilla…
Eihän ihminen silloin koskaan voi kokea tyytyväisyyttä ja tasapainoa, jos on aina semmoinen tunne että tästä nyt puuttuu vielä jotain.
