Jo vuosia sitten kuollut alkoholisti

Jo vuosia sitten kuollut alkoholisti-isäni on alkanut pyöriä mielessäni. Olin yläasteikäinen hänen kuollessaan, nyt olen päälle parikymppinen.

Oikeastaan yhä tuntuu vaikealta käyttää termiä alkoholisti, sillä hän ei juonut jatkuvasti. Vain viikonlopuina/lomilla, kun oli vain meidän lasten kanssa kotona, äidin ollessa poissa kotoa. Ehkä muutaman kerran äidinkin ollessa kotona, mutta yleensä hänen läsnäolonsa esti juomisen.

Varhaisimmat muistot ovat ajalta jolloin olin ala-asteikäinen tai alle, pyytäessäni isää lukemaan iltasatua, jota tietenkään en saanut. Silloin en vielä ymmärtänyt mistä oli kyse.

Asiasta ei ikinä puhuttu. Aloin pelätä jo kuullesani äitini lähtevän matkoille viikonlopuksi. Vihasin häntä äänettömänä, kun hän jätti meidät isän kanssa. Vihasin isää koska hän joi heti tilaisuuden tullen kun vain lapset olivat kotona. Inhosin ja häpesin isäämme. En kuitenkaan voinut sanoa äidille muuta kuin viikonloppujen meneen aina hyvin, sillä en olisi kestänyt hänen halveksuntaansa isää kohtaan. Ajauduin siihen samaan puhumattomuuteen, sillä suojelin molempia vanhempiani. Toista tiedolta toisen juomisesta, toista toisen vihalta.

Kaikesta huolimatta jäin vanhempieni erotessa isäni kanssa asumaan. Ehkä ajattelin, etten voi jättää häntä yksin, sillä silloin hän luultavasti joisi. Samalla pelkäsin, millaista elämästä tulisi, jos hän joisi joka tapauksessa. Niin kamalalta kuin se tuntuukin, isäni kuolema oli suuri helpotus. Olin varma, että hän olisi ainakin hyvin todennäköisesti alkanut juoda entistä enemmän. Kuolema pyyhki pois ongelman. En ole muistellut isääni oikeastaan millään tavoin. Olen kyllä sittemmin kertonut poikaystävilleni ja ystävilleni isäni olleen alkoholisti. Mutta siinä kaikki.

Nyt vuosien päästä, koin hetken jolloin puhuin serkulleni onnellisista muistoista isään liittyen. En tiedä miltä se tuntui. Ihan kuin niitä ei voisi olla.

Sairastuin lapsena vaikeaan masennukseen, joka tuli ulkopuolisille ilmi ollessani lukioikäinen. Tähän liittyen tiedän, että olen vain jättänyt käsittelemättä ja unohtanut tarkoituksellisesti isäni ja hänen kuolemansa. Nyt kuuden vuoden jälkeen muistot ja ajatukset alkavat tulla itsestään pintaan.

Tällä sivustolla on monenlaisia tavallisia ja epätavallisia tarinoita alkoholistivanhemmista, mutta haluaisin tietää josko jollakulla olisi samankaltaisia kokemuksia kuin minulla.

Hei Eveliina,

Uskon, että useilla alkoholistivanhempien lapsilla on hyvin samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Ainakin minulla oli pitkälle aikuisikään saakka. Nuo ristiriitaiset tunteet varsinkin olivat kuin pullataikina josta ei saanut selvää mikä on totta ja mikä ei. Kurjat muistot ja toistuvat pettymyksen tunteet menivät niiden hyvien muistojen päälle. On helpompi tuntea ei-mitään kuin vihaa tai surua. Tuntemattomat tunteet vain kääntyvät itsevihaksi ja masennukseksi, ennemmin tai myöhemmin. Myös suhde siihen ei juovaan vanhempaan lisää ristiriitaisuutta. Meilläkään mistään ei puhuttu koskaan, paitsi että toinen vanhempani koki olevansa jumalasta seuraava hyvis ja aina muisti haukkua äitiäni. Eihän elämässä tietenkään asiat ole koskaan niin mustavalkoisia. Pitkä terapia kahteen otteeseen on auttanut minua paljon, vaikka itse ehdin siinä välissä alkoholisoituakin. Sisareni meni toistuvasti naimisiin alkoholistin kanssa ja on edelleen. Eli hyvin tuttu kuvio toistui. Se on kuitenkin mahdollista katkaista omalla kohdallasi.

Isäsi oli paljon muutakin kuin alkoholisti. Suhde molempiin vanhempiin on alkoholistin lapsella vääristynyt ja tuntee olevansa ulkopuolinen koko maailman kanssa. Valitettavasti se pieni lapsi jää useimmiten yksin alkoholistiperheessä. Sinulle olisi nyt tosi tärkeää päästä puhumaan noista asioista, joista paljon on painettu pimentoon. On ollut pakko, jotta olisi selviytynyt. Et tosiaan ole yksin, jos alkoholistien lapset merkattaisiin punaisella tarralla kaupungilla kävellessäsi, ehkä joka kymmenes olisi sellainen. Mistä voisit löytää apua, opiskelijaterveydenhuollosta, nuorten kriisipisteestä? Etsi netistä ja katso myös löytyisikö Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmää. Netissä toimii myös Alateen- ryhmä, joka on alkoholistien lapsille tarkoitettu. Ja kirjoita vaikka tänne foorumille tuntemuksistasi.
Paljon voimia sinulle!

Hei!
Olen pahoillani, että olet joutunut isäsi takia kärsimään. Minulla se kärsimys päättyi “virallisesti” äitini kuolemaan ollessani yhdeksän. En vain silloin tiennyt, että hän oli “merkinnyt” minut jo ennen syntymääni. Olen siitä hänelle hirveän vihainen, samoin kuin yhä elossa olevalle isälleni. Isäni tiesi varmasti kaiken aikaa missä mennään, mutta missään kohtaa hänen mieleensäkään ei tullut, että minä en tietäisi. Kun totuus tilanteestani viimein valkeni minulle (kuulin siitä eräältä ammattilaiselta), olin jo lähes kolmenkymmenen. Se oli - ja on - totisesti kova pala niellä! Olen aivan varma, että haluni tuhota kaikki humalassa olevat ihmiset, olivat he sitten tuttuja tai vieraita, juontaa lapsuudestani. Näin niin paljon äitini räyhäämistä ja tappelua enojeni ja tätini kanssa. Olen onnistunut tähän asti vastustamaan mielitekoani, ja aion vastustaa edelleen, mutta se on todella, todella voimakas! Niin voimakas, että se yllätti minut itsenikin. Onneksi terapeuttini sanoi, että olisi ihme, jos en kokisi näin kuin koen. On helpotus kuulla, että tunteeni ovat normaaleja.
Vielä yksi asia. Modet, jos tämä täytyy siirtää muualle kuin minne minä tämän nyt laitan, siirtäkää pois vaan. Ja jos pitää editoida tai deletoida, antakaa mennä. Minä en teille siitä ole vihainen. Tehän teette vain sen, mitä teidän pitääkin.