Tasan 6 kk sitten juotuani kaksi lasillista punaviiniä, en ottanutkaan enään kolmatta. Kaadoin pullon lopun lavuaariin, enkä ottanut kumpaakan niistä kahdesta terävästä, jotka tavallisesti seurasivat, kun punkku oli juotu. Olin hetken hämilläni, keitin teet ja katselin YLEn pääutislähetystä. Sen jälkeen en ole juonut yhtään.
Join päivittäin 8-10 annosta. Harvoin sen enempää, mutta koskaan en sen vähempää, yhtä taukoa lukuunottamatta, viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pullo viiniä ja kaksi viskia tai konjakkia. Se oli minun ilta-annokseni. Join itseni alkoholistiksi 35 vuoden aikana. Ensin pieniä määriä harvoin. Sitten kertoja tihentäen ja määrää lisäten. Minä en voi syyttää alkoholismistani ketään muuta kuin itseäni.
Äkkipäätä ajatellen voisi sanoa, että luopuminen oli helppoa. Ei se ollut. Tuo hetki oli vaatinut pitkän kypsyttelyn. Olin yrittänyt lopettaa. Lopetukset olivat jääneet tauoiksi. Olin yrittänyt vähentää liukuen kuitenkin aina lopulta entistä suurempiin määriin. Vaati jonkinlaista ponnistelua, etten juonut enempää, kuin nuo 8-10 annosta. Miksi lopettaminen tuli juuri tuolloin? En tiedä.
Näin jälkeenpäin ajatellen väittäisin, että lopettaminen onnistui tuolloin, koska olin sisäistänyt sen, että olin alkoholisti. Ymmärsin, että minulla on ongelma, joka ei parane ilman toimenpiteitä. Aikaisemmin en ollut itselleni ongelmani syvyyttä tunnustanut. Ymmärsin kyllä jo aika kauan, että juon liikaa.
Tämä plinkki on auttanut minua pysymään raittiina. Luen kirjoituksia joka päivä. Aika usein olen kirjoittanut ja kommentoinutkin. Olen ollut aika innoissani raittiudestani, joten olen saattanut olla turhan kärkäs jakamaan omia mielipiteitäni. Anteeksi, jos olen jotakuta loukannut olemalla liian tyrkky.
Minulle raittiina oleminen on ollut hyvin positiivinen ja iloinen asia. Aina välillä tulee halu ottaa paukku ja tuntea se mukava tunne, kun ensimmäinen lasillinen vaikuttaa.Tiedän vaan niin hyvin, että siihen se ei jää. En usko olleeni tänä aikana oikeasti lähellä retkahdusta, mutta ymmärrän, että niin voi käydä. Sen ongelman ratkaisen sitten kun niin käy. Ei pidä liikaa pelätä kaatumisia. Välillä käy kipeää, kun ihminen liikkuu.
Olen raittiudestani nyt ylpeä. En enään pelkää, enkä ujostele sitä. En kyllä omasta mielestäni julistakaan, enkä ainakaan muista kertakaan yrittäneeni vaikuttaa kenenkään juomiseen. Kukin tyylillään.
Muistan hyvin, kuinka aluksi pelkäsin niitä hetkiä, kun piti kieltäytyä. Mitähän muut sanovat? Pitävätkö he minua luuserijuoppona, kun en ota? Nauravatko kaverini minulle? Olin arka, koska häpesin alkoholismiani ja pelkäsin juomattomuuteni paljastavan minut. Kuinka nurinkurista ja outoa ajattelua! Juoppo juo jotta ei paljastuisi juopoksi! Herran tähden, että olin tyhmä. Sitä paitsi; ei ketään kiinnosta yhden keski-ikäisen juopon tekemiset, varsinkaan juomiset. Meitä riittää.
Kaikille plinkkiläisille kovasti onnea ja voimaa pysyä raittiina! Toivon, että teille kaikille tämä olisi yhtä positiviinen asia kuin minulle. Minä elän taas! Minulle on ihan yksi lysti millä keinoin raitistuitte ja millä keinoin raittiina pysytte. Jos yksi keino ei riitä, käyttäkää toista. Suosittelen ottamaan kaiken sen avun, mikä vain tarjolla on. Hyvää jatkoa kaikille!
