järki, tunteet ja intuitio

Viinapirun epäili joskus työ- ja ryyppykaverini itseään kuljettavan kun ei saanut komennettua järjellä kuria huikanottonsa tahtiin.
Epäilin, kuten vanhaa laulua jossa kauniisti sanotaan että “tuuli mun luitani heiluttaa…” eli totesin että onpa sanoja peräkkäin mutta kovin vähän on kosketuspintaa elävän elämän kanssa.

Kaveri sitä tuskaili että luulisi nyt, jos asia itsestä kiinni on, järkipuheen menevän omaankin kaaliin, ja kun tuntemuksetkin viinaa kohtaan ovat pikemmin katkerankiukkuiset kuin hellät ja lempiväiset niin kyllä sen täytyy pirun tekoja olla.

Ei asiasta silloin aivan kinastelua tullut, kun kumpikin sentään tajusimme ettei toinen toistaan paremmin tainnut aivan kaikkia ihmisen toimintaan vaikuttavia asioita hallita ja ymmärtää. Sittemmin on asiasta juteltu useampaan kin otteeseen, ja siihen on päädytty että iohmisen aivoissa tapahtuu aika monimutkaisia asioita, ja kepposia ihan oman ajattelun vastaisestikin.

Olen itseni totuttanut semmoiseenkin touhuun, että illalla viimeiseksi nollaan ajatuksiani päivän touhuista ja huomiseen siirtyneistä tarpeellisuuksista lueskelemalla hetken, mitä nyt sitten milloinkin olen kirjastosta tai kirpputoreilta mukaani haalinut. Joskus on sängyn vieressä kymmenkuntakin kirjaa avattuna, kesken tutkimisen, ja niistä sitten otan just sen hetken mielialoihin sopivimman illan itsekeskeisen laatuajan tuottajaksi.

Nyt sattui mukaani Lauri Järvilehdon kirjoittama “Tee itsestäsi mestariajattelija”, tänä vuonna ilmestynyt filosofian tutkijan ja kouluttajan teos. Nimi oli kyllä niin mahtipontisen myyvä, että vähällä oli jäädä kirjaston hyllyyn. Näitähän on, alkaen Dale Garnegien klassikosta " miten saavutan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" ( joka sekin hyllyssäni yhtenä kuriositeettina on, heh…)

Mutta, Järvilehdon kirja onkin itse asiassa -itse asiaa! Niinpä sen uskallan heittää tänne vinkiksi muille lukemiseen hurahtaneille. Ja yhtenä asiana sisällössä on juuri tuo ongelma, mikä meitä kuljettaa, kun järki ja tunne sitä eivät tee?

Järvilehto kertoo viimeaikaisten neurotieteen, kognitiivisen psykologian ja mielnfilosofian tutkimustulosten pohjalta ihan ymmärrettävällä kansankielellä miten ne aivoihin toistuvien toimintojen ja kertauksen pohjalta syntyneet “skriptit” tekevät meistä itseämme toistavia automaatteja , useammin kuin uskommekaan.

Järvilehdon mukaan ihmisen ajattelun työmuisti on kovin pieni, noin seitsemän asiaa kerrallaan sopii mietintään. Ja silloin avuksi nopeaan päätökseen, valintaan ja toimintaan hyppää intuitioksi epäilty massamuisti. Tiedostamattomasta ajattelusta “ponnahtaa” valmista kaavaa, toki aikoinaan opittua ja harjoituksen tulosta, joka toimii jo ennenkuin ehdimme tietoisesti edes ajattelemaankaan. Vähän kuin polkupyörällä ajo tai muusikon improvisointi joka ei asian kaikkia teknisiä tarpeita erikseen ajattelematta edes takeltelematta onnistuisi. Tätä tiedostamatonta puoltamme, tunteita ja intuitiota, voi myös kehittää, kirjan mjukaan. Ja poisoppia vahingollisista skripteistä ja skeemoista. Addiktioiden kohdalla Järvilehtokin kertoo sekä myönteiset että kielteiset lähtökohdat. Myönteistä on se, että niistä voi päästä eroon. Kielteistä taas se, että jos ne ovat syvään urautuneet niin se ei sitten aina ole ihan helppoa.

Tämä olisi kai pikemmin sopinut tuonne “mediasta poimittujen” joukkoon, huomaan, mutta kun nyt tuli tässä aloitettua niin olkoon. Höpinälle näkyy taas tulevan mittaakin, sen verran ettei kovin moni luultavasti ole näin pitkälle lueskellut - no, mitäpä siitä sitten. Menköön vaikka kaksisormijärjestelmäni kirjoitusharjoituksena, nyt taidan siirtyä taas selälleni sänkyyn, otta saman kirjan käsiini ja syventyä siihen hiukan tarkemmin.

Palaan asiaan.

Kiitos vinkistä! Kuulosti mielenkiintoiselta, joten käytän hyväkseni loistavaa kirjastosysteemiämme :slight_smile:

Olen itsekin juuri sattumoisin pohtinut intuitiota - mitä se oikeastaan on ja miten sitä voisi paremmin hyödyntää. Olen lähestymässä sitä kantaa, että intuitio on ‘sisäisen äänen’ kuuntelemista ja että se ääni on merkki siitä, että minulla on jossain tiedostamattomassa mielessäni tieto.

Tulin tuon asian äärelle ihan tyhmässä jutussa… Nimittäin mietin, miten olin onnistunut bongaamaan kymmenien vanhojen (20-25 v) poisheitettyjen australialaisten cd-levyjen joukosta sellaisia, joissa hämmästyksekseni oli minulle tuttuja biisejä. Poimin muutaman mukaani ‘sisäisen äänen’ perusteella, en tuntenut esittäjää tai nimeä tai tunnistanut edes kantta. Päättelin, että olen joskus musiikkibisnesaikoinani lukenut niistä jotain, vaikka tieto ei tietoisessa mielessäni ole enää aikoihin ollutkaan. Minua on siunattu ‘triviaalitason’ muistilla ja saatan muistaa vaikkapa Tokion olympialaisten yleisurheilutuloksia, huolimatta siitä etten aina muista mitä tein viime viikolla :slight_smile:

Asioiden ‘poisoppimisesta’ puolestaan on ihan hyvää raakadataa: omaa kokemusta!

Kognitiivisen psykologian puolella tuon työmuistin kohdalla puhutaan muistiyksiköistä (engl. chunks), joka meinaa siis sitä, kuinka monesta lähteestä ihminen kykenee kerrallaan omaksumaan tietoa päätöksentekoa varten, tai kuinka montaa eri asiaa kerrallaan voi pitää mielessä. Muistiyksiköiden määrä on melko rajallinen, maksimissaan tuon Metsänreunan mainitseman 7 kpl luokkaa, ollen useimmilla meistä puolenkymmentä kappaletta. Esimerkkinä vaikkapa numerosarjojen muistaminen ja toistaminen: kuvitteellinen kännykkänumero 0401234567 voidaan pilkkoa osiin 040 - 123 - 4567, jolloin sen muistaminen vie vain helpot kolme muistiyksikköä.

Ihmisaivojen nerokkuus on kumminkin siinä, että yhden muistiyksikön koko voi olla hyvinkin laaja, riippuen siitä, miten hyvin tieto on jäsentynyt omassa mielessä, eli kuinka tutusta asiasta on kyse. Hyvänä esimerkkinä muistiyksikön laajuudesta on shakkimestari Garry Kasparovin kyky pelata samanaikaisesti 21:tä amatööriä vastaan ja voittaa jokainen peli. Meikäläinen aloittelija kykenee hallitsemaan vain muutaman shakkinappulan kokonaisuuksia kerrallaan kun työmuisti jo loppuu, kun taas Kasparovilla jokainen muistiyksikkö käsittää useita pelejä, esim. 3 peliä x 7 muistiyksikköä = 21 peliä. Toki hänellä on myös pitkän pelihistoriansa myötä muistissaan hirvittävä määrä erilaisia pelitilanteita ja malleja, skeemoja, siitä mihin mikäkin asetelma nappuloita voisi viedä peliä.

–kh

Kasparovin shakinhallinnassa ilmeisesti ollaankin just sen tiedostamattoman, intuition puolella. Tiedot ja taidot ovat olemassa, eikä pelaajan tarvitse muistaa ulkoa kaikkia 21 ottelua jotka ovat juuri menossa. Tilanteen näkeminen nostaa esiin parhaat vaihtoehdot, ja tilanteesta harjaantunut pelaaja paitsi lukee heti itse suunnittelemansa strategian ja taktiikan, myös vastapelaajan suunnitelmat.

Samantapaista näppituntumaa tapahtuu mekidän jokaisen elämässä, asioissa jotka hallitsemme. Kukin ainakin oman ammattinsa puitteissa toimii varmasti paljon hiljaisen tietonsa voimin, joka kerta ei tarvitse asiaa eritellä alusta asti kokonaisuus kertoo mitä on tehtävä. Samoin normaalista kokonaisuudesta poikkeavat osat pistävät silmään ja häyttävät että nyt pitääkin ajatella, tämä ei rutiinilla mene. Ja ihminen voi keskittää ajattelunsa juuri siihen mikä sitä ajattelua vaatii.

Tämä tiedostamattoman ajattelun nopeus on saanut ihmiset usein hämmästelemään ja jopa näkevään joptain yliluonnollista omassakin toiminnassaan. Joskus tosiaan tuntuu käsittämättömältä että olen pystynyt “ajatustakin nopeammin” toimimaan, ikäänkuin päätöksen olisi tarvinnut tulla jostain itseni ulkopuolelta . No, nythän on todettu, että hätätilanteita varten ihmisen hermoradoissa on jopa “kriisioikoteitä” jolloin säästetään joitan sekunnin m urto-osia ja ne voivat pahassa paikassa ratkaista jopa henkiinjäämisen.

Se intuitio on osaltaan myös sitä ajatuksen urautumista, ja sehän se saa meidät toistamaan myös virheellisiä käyttäytymismalleja. Tarpeeksi monesti toistamalla saman ajattelu/toimintakaavan ne hermosolujen synaptiset kytkökset aivan oikeasti vahvistuvat, lähettävä ja vastaanottava hermosolu kytkeytyvät vahvemmin toisiinsa ja käyttäytymiskaavakin vahvistuu. Eipä taideta lopulta paljon Pavlovin koiria kummempia olla?

Siinä se poisoppimisen hanklaluus tuleekin vastaan, uusia ajatusratoja on kerrattava yhä uudelleen, vahvistettava toimimalla ja hyväksymällä se oma toimintansa. Taisi olla juuri tuota siinä selvänäolon ensi päivinä kun olo tuntui ristiriitaiselta. Aivot “tiesivät” hyvin miten piti menetellä, piti mennä viimeistään iltapäivällä hakemaan kaupasta kaljaa ettei elämä kuivaksi muuttuisi… mutta osa samoista aivoista olikin sillä pienellä tietoisella järkeilytasollaan päättänyt muuttaa koko kuolaamiskaavaa ihan toiseksi.

Retkahdus onkin mielenkiintoinen ilmiö sikäli, että se voi tapahtua vielä sitten kun itseään toistavista addiktiivisista käytöstavoista on oppinut pois. Jopa vuosien jälkeen, kun on opetellut aivan uuden elämäntavan, käyttäytymistavat ja tunteiden käsittelyn, on retkahdus yhä mahdollinen. Ns. varmalla pohjalla olevan raittiuden pituudeksi jotkut määrittelevät 3 vuotta, jotkut 5 vuotta… mutta retkahduksia tapahtuu joillekin näidenkin rajapyykkien jälkeen.

Tietysti relapsin riski ja todennäköisyys pienenee sitä mukaa kun päihteetöntä elämää kertyy taakse, mutta se on yhä olemassa. Relapsin voimakkuus ja tuhoisuus on myös mielenkiintoinen asia, ja se ettei se näytä aina korreloivan mitenkään edeltäneen raittiin ajan pituuteen ja laatuun.

Erityisesti huumeidenkäyttäjillä relapsi voi olla erityisen tuhoisa, koska elimistön toleranssi aineeseen on laskenut päihteettömässä jaksossa ja jos aineenkäyttöä jatketaan samoilla annoksilla mihin se aikoinaan lopetettiin, on tappavan yliannoksen riski suuri. Monet yliannostuskuolemat tapahtuvatkin raittiin jakson jälkeisessä retkahduksessa.
Hieman samaa ilmiötä voi olla pitkään raittiina olleen alkoholistin relapsin voimakkuudessa.

Raitistumisessa on tosiaan tärkeää oppia pois addiktiivisista käytöstavoista, siitä urasta ja vanhasta kaavasta* jonka päihteenkäyttö muodosti, mutta on hyvä muistaa että päihderiippuvuus on paljon muutakin kuin opittu käyttäytymistapa.
Päihderiippuvuudella on psyykkisen ja henkisen puolen lisäksi aivokemiallinen ulottuvuutensa, ja aivoreseptorit ovat aina valmiina reagoimaan päihdyttävään aineeseen niin, että koukku syntyy nopeasti uudelleen. Relapsin mahdollisesti aiheuttama syyllisyys ja häpeä, morkkis, voi joko vauhdittaa uudelleen addiktioon ajautumista tai auttaa pelastumaan siltä.

[size=85]*in a rut = “koukussa” (puhekieltä).
rut = ura, vanha kaava[/size]

Aivojen toiminta on niin monimutkailmiö etten paljon ymmärrä.

.

Tupakkariippuvuus on minullekin tuttu asia. Sauhuttelin ikävuodet 14-45, suunnilleen, ja ketjussa vetelin suurimman osan aikaa. Alkoholin kanssa pelasin kai 15 vuotiaasta lähes viisikymppiseen, ja joka päiväistä sekin oli viimeiset vuosikymmenet. Tupakka kenties oli kuitenkin se vahvimmin aivojen toimintaan urautunut tapa, ryypyistä sentään saattoi olla joskus vuorokaudenkin tauko -tupakasta ei tullut sellainen kuuloonkaan.
Tottakai, aine itsessään toimi kemiallisesti mutta varmasti siinä oli myös opittu ja vahvistettu tapa olennaisena kiinnipitäjänä.

Nyt sitten siihen irtipääsyyn.
Jostain sen idean silloin lainasin, en muista mistä. Se aivojen toiminnan muuttaminen, poisoppiminen ei helppoa ollut.
Ideana oli se, etten sen paremmin yrittänyt tupakanpolton huonoja puolia ajatella kuin väkisin olla ajattelemattakaan.

Aloin “suggeroimaan” itseäni, eli toistamaan irtioton mahdollistavaa asiaa niin moneen kertaan että se todeksi aivoissani muuttuisi.

Mielessäni ja väliin yksinollen ääneenkin toistin itselleni ensimmäisten viikkojen ajan lausetta “tupakka on minulle täysin yhdentekevä aine…” ja samalla sen alkuajan sitten vaan kärsin niitä vieroitusoireita, sinnittelin ja uskoin että ne sentään päivä päivältä helpottavat. Ja toimihan se.

Vasta myöhemmin olen lueskellut noista asioista ja huomannut että ihan tutkittuun tietoon tuo toimivuus perustuu. Jos olisin joko yrittänyt tupakkaa ja lopettamista enemmän ajatella ja siitä puhua itselleni tai muille , olisi homma varmaankin ollut paljon vielä vaikeampi. Aineen tekeminen yhdentekeväksi, neutraaliksi, oli se ydinajatus.
paljon myöhemmin toimin sitten alkoholin kanssa samoin, ja se onnistuikin sitten jo helpommin.

Mistä siis on kysymys:
Ilmeisesti juuri siitä aivojen tiedostamattamme toimivasta osasta, jossa suurin osa ajatteluamme tapahtuu. Sinne kun antaa syötteen joka koskee joko alkoholia tai tupakkaa, antaen sitten syötteessä joko kielteisen tai myönteisen kuvan, se biologiskemiallinen koneisto alkaa toimimaan kuin asiaan olisi nyt kantaa otettava, puolustettava (kuten vanhat skriptit pakottavat) tai vastustettava (kuten tietoisen mielen uusi ja vanhaan sopimaton käsky kuuluu). Tulos on useimmiten selvä, vanha skripti voittaa.

Vanhan kaavan heikentämiseen siis sopii hyvin se kierompi työkalu, “tarpeettomaksi tekeminen”, eli mitätöidään asian merkitys ja uusi toimintatapa saa rauhassa vahvistua.

Kun näistä kirjoista nyt tuli puhetta, niin en malta olla kehumatta myös toista just iltalukemisenani olevaa tämänvuotista kirjaa.
Richard Wiseman on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan, “Yliluonnollinen ilmiö”,(Atena kustannus oy 2012 ) jossa hän avaa monenkinlaisia jekkuja joilla meitä on joko tahallaan tai hyvässä uskossa kuljetettu ja miten ihminen itsekin “huiputtaa” itseään.

Aivojen toiminta siinäkin on merkittävässä osassa.

Tähänkin jonkin asian kieltämisen vaikeuteen löytyy kommentteja, tutkimustasollakin.

Unien tutkija, psykologi Daniel Wegner Harwardin yliopistosta kertoo unien ohjailusta. Wegner on tehnyt paljon työtä ns rebound-ilmiön parissa. Siinä on kysymys juuri edellä mainitusta tosiasiasta, eli että ihmisten, joiden pyydetään olemaan ajattelematta jotain tiettyä asiaa , on yllättävän vaikeaa pitää juuri kielletty asia poissa mielestään.(kuten se vanha juttu että yritäpä olla ajattelematta valkoista sinisilmäistä jääkarhua… )

Wegner tutki unien muodostumista, antoi osalle koehenkilöistä ohjeeksi ajatella ennen nukkumaan menoa jotain, mieluummin puoleensavetävää henkilöä aktiivisesti, ja toiselle puolelle ohjeeksi nimenomaan ennen nukkumaanmenoa välttämään kaikin tavoin henkilön ajattelua. Ja tulos oli juuri tuo sama; ne jotka olivat tietoisesti yrittäneet olla ajattelematta kyseistä henkilöä, näkivät kuitenkin unta henkilöstä kaksi kertaa useammin kuin ne jotka olivat häneen ajatuksiaan keskittäneet.

Tuo kirja, muuten on muiltakin osiltaan aivan lukemisen arvoinen, kirjoittaja on psykologian professori joten jonkinlaista vastuuntuntoakin hänellä lienee kirjoittamansa suhteen. Kannattaa tutustua!

Automatisoitunut toiminta ja valinnat esimerkiksi päihteiden suhteen nousevat mielestäni enemmänkin mentaalikehon alueelta, jonne abstrakti ja konkreettinen mieli asettuu.

Intuition ymmärrän aivan eri tavalla.

Minä ajattelen, että intuitio toimii korkeammasta tietoisuudesta (sielusta) käsin. Intuitio ohjaa ja auttaa ihmistä etenkin kriittisissä elämäntilanteissa ja valintojen edessä. Sielutietoisuus on usein häiriintynyt päihteiden käyttäjällä ja siten intuitiokaan ei toimi. Intuition on tarkoitus opastaa ihmistä, jos hän on toimimassa voimakkaasti vastaan yleisiä henkisiä lainalaisuuksia tai omaa henkistä kehitystään. Mitä tietoisempi ja avoimempi ihminen on, sitä herkemmin hän kykenee ottamaan vastaan intuition ohjausta.

Alkoholistilla on yhteys ikään kuin poikki tai ainakin pahasti pätkivä, mutta korjaantuu kyllä päihteiden jäädessä. Intuition voima antaa rauhaa, luovuutta, helppoutta ja levollisuutta sekä tietoisuuden, jossa ihminen on sopusoinnussa kaikkien olemuspuoliensa kanssa. Intuition voimasta ei kukaan vahingoita itseään tai muita.

Otetaan wikipediaa mukaan:
Eräs tietämisen perusluokittelu johtaa intuitioon. Tiedämme tai emme tiedä. Tiedostamme tietävämme tai emme tiedosta. Saamme seuraavat neljä tietämisen mahdollisuutta:

Tiedämme, että tiedämme (positiivinen tieto)
Tiedämme, että emme tiedä (negatiivinen tieto)
Emme tiedä, että tiedämme (intuitio)
Emme tiedä, että emme tiedä (tietomme rajat).

Jos tietoinen aivotoiminta on alle 7 “yksikköä” ja siellä “alitajunnassa” jota emme suoraan tunne tapahtuu miljoonia prosesseja koko ajan niin ei tässä tarvita mitään yliluonnollista selitystä. Siinä mielessä yliluonnollista että se on niin monimutkaista ettemme jaksa ymmärtää se kyllä on!

Mutta ei tämä tarkoita sitä että olisi kiellettävä Jumalan olemassaolo. Onko tämä äärettömän monimutkainen aivoajattelu tullut kehittymällä vai onko sen Jumala luonut se on ihan eri asia. Se ei kai nyt kuulu tähän keskusteluun. Asiasta voi keskustella ilman sen hengellinen-materiaalinen- peruskysymyksen esiin nostoa.
Se henkimaailman olemassaolo jää kuitenkin täällä ratkaisematta ja sen tuominen syö aina keskustelun kuten on huomattu.

Asioita voi noin miettiä jos elämä on siinä kunnossa ettei mitään korjattavaa ole. Mutta onko se? Jos asiat ovat kunnossa ei tuollaisia tarvitse miettiä. Alkoholismi on hengellistä puutetta ja sairautta. Sen kanssa ei soluoppi pärjää. Ihminen ei ole koeputki jossa seurataan solujen liikettä. Ihminen on hengellinen joskin ruumiskin on tarpeellinen. Alkoholistille on turhaa selittää reseptoreistä kun on helppo ja yksinkertainen tapa toipua: rukous ja 12 askelta. Tänään sen todistavat tuhannet ja taas tuhannet Helsingissä!
Miksi ei AA:n mahdollisuus kelpaa? Miksi etsiä toisiaankumoavista tieteistä selitystä joka löytyy uskosta eikä järjestä?
Kenen asialla ovat AA:n vastustajat? Eivät ainakaan apua etsivän alkoholistin asialla!
Basi toi esiin totuuden, kauniilla tavallaan. Hengellinen mentaliteetti on avainsana!

Keskustelu rullaa mielenkiintoisena :slight_smile: Ja ilokseni huomaan ajattelevani jälleen pikkuisen uudella tavalla. “Työmuisti - säiliömuisti” -käsitteet ovat olleet jo tuttua asiaa minulle ja varmasti monille muillekin, mutta kiinnostavasti juttu on laajennut jo riippuvuuden ja tietoisuuden alueille.

*Tuntuisiko toimivalta kuvata ajattelun tasoja esimerkiksi näin?:

Pintataso: työmuisti, aktiivinen ajattelu, uuden oppimisen alku
Syvätaso: “tietopankki”, muistot, traumat, uuden opitun asian liittyminen vanhaan, intuitio, vaistot, refleksit

Pintataso on tavallaan se ajattelun taso, jota minäkin tätä kirjoittaessani nyt käytän. Suuntaan huomioni läppärin ruutuun ja näppäimistöön, jolla sormeni liikkuvat. Olen myös tietoinen kellonajasta ja viikonpäivästä, ikkunaan vilkaisemalla selviää vuodenaikakin. Kuitenkin kaiken aikaa ajatteluni pintataso käy vuoropuhelua syvätason kanssa. Mieleni hakee jostain varastoista pintaan asioita, joilla miellän olevan yhteyksiä käynnissä olevan keskustelun kanssa. Olen lukenut elämäni aikana kasvatustieteitä pitkin 2000-lukua, minkä vuoksi tuo työmuistia käsittelevä viestini tuli suuremmin miettimättä. Tämän keskustelun ansiosta olen kumminkin ruvennut mieltämään perinteisen “säiliömuistin” uudelleen, syvämuistina. Pystyn muodostamaan syvätason asioista käyttökelpoisia yhdistelmiä, joita nostan tai joita nousee pintatasolle käyttöön kaikissa elämäntilanteissa.

Syvätasolla asuu myös intuitio, mikä on kai sitä “hiljaista tietoa”, sisäistä varmuutta siitä, miten asiat ovat, mutta jonka perusteleminen saattaa olla esimerkiksi pitkän työkokemuksen myötä jopa hankalaa: ihminen näkee työnsä jo kokonaisuutena, jota ei ole ehkä kovin mielekästä (tai mieluisaa) ruveta pilkkomaan palasiksi ja nostella yksittäisiä murusia takaisin pintatasolle, jolla asiat olivat viimeksi ehkä joskus opiskeluaikoina. Joskus tällainen pilkkominen olisi kumminkin tarpeellista, jos alkaa näyttää siltä, että jokin arjen käytäntö tökkii siinä määrin, että pitäisi paikantaa vika ja korjata se.

Syvätasolta tulevat mielestäni myös ihmismielen alkeellisimmat ja samalla ensisijaisimmat toimijat, vaistot ja refleksit. Ne ovat evoluution myötä meihin tallennettuja “ohjelmia”, joiden perimmäinen tarkoitus on turvata yksilön ja koko lajinkin säilyminen. Näin siis itse miellän sen, miksi ihminen toimii joskus kuten toimii tietämättä itsekään kovin tarkasti, miksi. Basi edellä vaikuttaisi olevan enemmän intuition ja sielun kannalla, mikä on mielestäni aivan toimiva selitys sekin. Nämä palstalle kirjoitetut asiat ovat itse kunkin tapoja mieltää asioita, jotka ovat vaikeasti arkijärjen tavoitettavissa, eli ovat juttuja, joita miettimättäkin ihminen selviytyy elämästään aivan varmasti. Itse asiassa suurimman osan elinajastamme pysymme ajattelun pintatasolla. Joskus voi kumminkin olla kiinnostavaa siirtyä ajattelemaan asioita pintahälyn taustalla, mistä tämäkin keskustelu on mahtanut saada alkunsa…? Halvempaa huvia tämä ainakin on kuin juominen. :slight_smile:

–kh

Varmaankin juuri "hiljaisesta tiedosta " on kysymys. useinkin huomaan tietäväni paljon enemmän kuin “tiedän tietäväni”, sieltä syvemmältä nousee tarvittaessa intuitioita, näppituntumaa, valmiita kaavoja.

Niistä valmiista “skripteistä” on monessakin asiassa kysymys, ja niiden muuttaminen on sitten taas se asia joka tälläkin palstalla on se olennainen juttu. Se muuttamionen vaatinee juuri sen aktiivisen tason käyttöä, tietoista ajattelua jolla vaikutetaan tiedostamattomaan.

Yksi pieni kohta kuivahikan viestissä on jota ajattelen vähän eri tavalla… minusta tuntuu että arkielämässä toimin hyvinkin paljon juuri sen syvemmän, tiedostamattoman ajattelun varassa enkä tietoisesti moniakaan asioita analysoi ennen toimimista. Suuri osa toimintaani menee intuitioiden varassa, homma on tehty niin moneen kertaan ettei enää tarvitse miettiä miten -siis niinkuin polkupyörällä ajo tai tämänm tekstion hakkaaminen, joka parilla sormellakin menee nappeja ja sormenliikkeitä enää miettimättä. Kuten se vanha sepän sanonta kuului, pää opettaa kättä ja käsi päätä…

Työssäni, kun paljon remontteeraan vanhoja taloja ja laitan vähän uuteen uskoon tiloja, useimmiten taustalla on se hiljainen tieto siitä “miten on aina tehty” ja sen varassa sitten muutellaan. Miettimään joutuu silti päivittäin, ja silloin yleensä onkin kysymys siitä ettei juuri tässä voi tehdä “kuten on aina tehty”. Silloin onkin aina mietittävä, miksi “näin on aina tehty” ja missä rajoissa voi muuttaa tapaa, mihin mikäkin vaikuttaa?

Se on aktiivisen ajattelun osuutta, mutta siinäkin nousee ratkaisuja intuitioina sieltä syvemmältä.
Ja muutaman kerran toistettuna uusikin ajattelu siirtyy sinne “automaatioiden” puolelle.

Mutta, on näissä ajatteluissa toki sekin jo täälläkin esiin tullut asia, että siihen vaikuttavat myös ne tunteet (jotka ovat samaa aivojen toimintaa, nekin) ja sitten ympäristön (yhteiskunnan, kulttuurin, uskonnon) asettamat odotukset joita pyrityään joko myötäilemään tai sitten tietoisesti vastustamaan.

Mutta siinäö n iitä aineksia sitten jo onkin sekahedelmäsoppaan jonka tuntemisesta ei ainakaan haittaa ole elämäntapoja muutettaessa.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Jos omassa toiminnassaan pitäisi kaiken aikaa analysoida, mitä olen nyt tekemässä, olisin luultavasti kuollut jotenkin tapaturmaisesti jo ajat sitten. :slight_smile: Intuitio ja rutiinit ovat enimmäkseen ihan hyvä asia.

Omassa viestissäni yritinkin vähän kömpelösti luoda kuvaa elämästä yleensä, eli miten ilmiöiden arkitasolla kukin meistä elää päivästä toiseen. Oman ajattelun ajatteleminen ei liene useimmilla ihan päivittäin tapahtuvaa, eikä edes tarpeellista, mutta kiinnostavaa kylläkin näin harvakseltaan harjoitettuna. Itse esimerkiksi tunnen saavani elämästä nyt raittiina enemmän irti, jos haluan nähdä monimuotoisuutta asioissa, jotka pintapuolisesti näyttäytyvät yksinkertaisina. Elämisen inhimillinen rikkaus on juuri siinä, että ympäröivä todellisuus on kaikille sama, joten vain oma ajatteluni on rajana sille, mitä tästä maailmasta saan irti. Jokaisella olkoon oikeus pitää oma todellisuutensa niin suppeana tai laajana kuin hyvältä tuntuu, ja oikeastaan samalla velvollisuus hyväksyä kanssaihmisten erilaiset todellisuuskuvat. Tästä kai ne riidatkin maailmassa aiheutuvat, kun osapuolet näkevät saman asian eri valossa.

–kh

Ratkaisukeskeiseksi lähestymistavaksi kutsutaan sitä, jossa ongelma hoidetaan puuttumalla ongelmakäytökseen korvaamalla se tietoisesti toisenlaisella käytöksellä, ja pyrkimällä eräänlaisella itsesuggestiolla muuttamaan esimerkiksi addiktion kohde merkityksettömäksi omassa elämässä.

Erään suuresti arvostamani gurun nimeltä Allen Carr tupakoinninlopettamis-ohjelmassa voisi sanoa olevan kyse juuri ratkaisukeskeisestä ajattelusta. Carrin mukaanhan ihmisestä tulee savuton, tupakoimaton, sillä hetkellä kun hän stumppaa viimeisen röökinsä ja päättää ettei koskaan enää tupakoi eikä laita mitään nikotiinia sisältävää sisälleen.
Tällä tavoin savuttomaksi itsensä suggeroinut ihminen kestää helposti nikotiinin fyysiset vierotusoireet.

Kas kummaa, menetelmä toimii uskomattoman hyvin! Olen itsekin savuton tämän oivalluksen ansiosta. :slight_smile:

Ainakaan minä en voinut kuitenkaan tätä oivallusta, jota voisi kutsua jopa “sormia napsauttamalla lopettamiseksi” hyödyntää ihan sellaisenaan (muihin) päihteisiin, kuten alkoholiin.
Alkoholinkäytön kausiluontoisuus ja kokonaisvaltainen vaikutus psyykeen, aivoihin ja tunne-elämään kun on ihan eri kaliberia kuin tupakan.

Osittain kyse on kyllä tästä ratkaisukeskeisyydestä alkoholinkäytön lopettamisessakin, mutta prosessi on monimutkaisempi ja jotenkin kokonaisvaltaisempi. Se on jännä.

Ai niin, terveisiä [poistettu foorumilla kielletty kirjainyhdistelmä] kevätpäiviltä! Sieltä tulossa, muihin hommiin menossa → :smiley: Hups, lausuin kielletyn kirjainyhdistelmän. Älkää huomioiko sitä kovin paljon tässä ketjussa, pyydän, pliiiss.

PS: Minusta olisi jotenkin kurjaa urautua sillä tavalla polkemaan päivästä toiseen samaa latua, että kaikki päivän toimet sujuisi ihan itsestään ajattelematta ja keskittymättä. Minusta on mukavaa tehdä uusia asioita vanhojen hyvien asioiden lisäksi, ja uusien asioiden kokeileminen tekee elämästä jännää. Ehkä siksi on myös hakeutunut duuniin jossa jokainen päivä on hieman erilainen.

Niin mitä tarkoitat? Kuka on kieltänyt ja milloin? Kun AA on esillä ja se nostetaan esille ketjussa kuin ketjussa?
Vaiko tarkoitus kokeilla edellä viesteissä ollutta “kielletyn ajatuksen” varmaa pinnallenousua?

Oman ajattelun ajattelussa lie jotain samaa kuin tietoisessa läsnäolossa , jota voi tarvita usein vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Joskus, jos tehtävänä on erityisesti kuunnella toista ihmistä, voi olla outo fiilis jos jossain vaiheessa huomaakin suorittavansa kuuntelemista, läsnäoloa.

Omien ajattelutapojen ja etenkin asenteiden tunnistaminen voi olla hyödyllistä ja joskus jopa tarpeellista, joten siinä mielessä oman ajattelun ajatteleminen ei ole olleskaan turhaa hommaa. :smiley:

PS. Olisi mielenkiintoista kuulla etenkin tupakoitsijoiden ja ex-tupakoitsijoiden kommentteja ed. viestissäni mainitsemastani ratkaisukeskeisestä, Allen Carrin “Easyway”:n tyylisestä tupakoinnin lopettamistavasta.

Varas huutaa: ottakaa varas kiinni. Randen asianvääristely ei uppoa meihin!
Syy on AA:n vastustajissa eikä Ketostixissä joka totesi asian laidan.

^Perusmies, ei nyt aleta puhua [kielletty kirjainyhdistelmä]:sta sitten ollenkaan, jookos. Tämä ei ole luonteeltaan ns. totuusketju, jossa yhden tehtävänä on ottaa todistamisen taakka itselleen ja toisten huutaa puolesta tai vastaan. :slight_smile:

Jos sinun on ihan pakko turauttaa ilmoille edes pikkuisen [kielletty kirjainyhdistelmä] -totuudellisuutta lauantain kunniaksi, mene vaikka pitämään monologia Hannun ketjuun, jossa on nyt vähän hiljaista kun isäntä on [kielletty kirjainyhdistelmä]:n kevätpäivillä Dipolissa.

–kh

Mitä tää nyt oikeesti on?
Hirvee haloo AA:sta [kiellettynä kirjainyhdistelmänä] ?

En ymmärrä muuta kuin sen että ehkä se piti tähänkin ketjuun saada? Vai onko todella jotain rajoituksia mainostamiseen tms? Olen pihalla. Ketostix aloitti kielletty-sarjan mutta onko asiassa jotain perää?