Itsepetoksesta lopettajiin?

No niin.

Kirjoittelin joskus tuolla vähentäjien puolella. Tiesin sen silloinkin, että kuulun ennemminkin tänne, mutta en siirtynyt, koska se olisi tarkoittanut sen olevan totta. Ja silloin olisin joutunut luopumaan kokonaan rakkaastani.

Tosiasia kuitenkin on, että en pysty juomaan vain yhtä. Olen äiti ja pakenen arjen tylsyyttä baariin. Minulla on aina yhtä hauskaa ja aina sen jälkeen yhtä kamalaa.

Olen masentunut ja vihaan itseäni kun en pysty lopettamaan. Juon n. 1- 2 kertaa viikossa, yleensä pään täyteen. Tulen aamuyöstä kotiin hiljaa hiipien, yleensä kaverin luota jonne ollaan hädissämme siirrytty, kun baari menee niin aikaisin kiinni. Seuraavan päivän makaan sohvalla kunnes tulee ilta ja voin ottaa opamoxin.

Mietin usein päättäväni päiväni, kun en löydä tähän ratkaisua. Toteutus on mietitty valmiiksi. Tuskin pystyn siihen, mutta se pyörii mielessä vähän väliä.

Olen hakenut apua, mutta on lähinnä tarjottu ryhmiä, ja ajatus sellaisesta on vastenmielinen. Kävin juttelemassa kokemusasiantuntijan kanssa. Se oli hyvä käynti, mutta ei se riittänyt.

En enää jaksa.
Ajatuksia?

Puhut paljon suoraan mun suulla, Tragic Idol.

Muakin on pitkään vaivannut se, että jos myöntäisin että minun pitää lopettaa ihan oikeasti , niin samalla myöntäisin, että siitä omasta rakkaasta iltojen ystävästä pitää luopua. Melkein joka päivä tunnustan vertaisryhmissä olevani alkoholisti, mutta samalla toivon, ettei se olisi totta.

Mutta, olen useamman lähes vuoden mittaisen raittiudet kokenut ja voin kokemuksen äänellä sanoa, että jos saavutat raittiuden, se tulee olemaan elämään mullistavaa. Raittiina olo on PALJON parempaa kuin tämä juova elämä, tämän varmaan tiedät itsekin.

Itsekin joskus ahdistuksissa olen miettinyt päättäväni päiväni, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei kannata, koska minulla (ja sinulla myös) on mahdollisuus muutokseen. Haluan nähdä tätä elämää ja sen päivän, jolloin olen valmis muutokseen. Ja muutenkin, vaikka olisi tällainen alkoriippuvuuskin seuralaisena, niin kuitenkin elämä on elämisen arvoista ja kuitenkin on paljon asioita, joita tutkia.

Sanoit juovasi 1-2 päivää viikosta. Miten olisi, jos kuitenkin koittaisit tehdä niistä lopuista päivistä elämisen arvoisia? Silloin muutama känni- tai krapulapäivä ei tuntuisi niin pahalta. Tai miltä tuntuisi, jos koittaisit ajatella, että okei, tilanne on tämä, mutta juuri tällä hetkellä en mahda sille mitään, tämä on elämääni. Muutokset tulevat aikanaan, kun aika on niille kypsä.

Oletko ajatellut hakeutuvasi kuntasi mielenterveyspalveluihin puhumaan asioistasi. Se voisi helpottaa asiaa, kaksi päätä ajattelee terävämmin kuin yksi.

Tsemppiä!

Kiitos Nortti95, viestistäsi tuli hyvä mieli.
Juuri ennen sen lukemista mietin asiaa, johon sain sinulta heti vastauksen. Se varmasti monelle tuttu ajatus, että jos lopetan kokonaan, niin miten voin enää koskaan nauttia mistään? Kaikki hienot hetket nautitaan lasi kourassa. Mitä jää jäljelle, kun se otetaan pois? Kokemus jää vajaaksi, ohueksi. Mutta kuten totesit, päihteetön elämä on paljon parempaa. Tämä harhaluulo on vain hyvin voimakas, se estää näkemästä sen, ja luulottelee, että elämä menee pilalle ja kaikki värit katoaa.

Mielenterveyspalvelut on tuttuja, minulla on myös kakkostyypin bibo, joka vaikeuttaa hommaa entisestään.
Uskon kyllä myös vertaistukiryhmien voimaan, mutta en jotenkin pysty siihen.

Mulle paras hoitomuoto olisi varmaan sellainen luostarin ja puuhamaan yhdistelmä, jossa olisi huvia, hiljaisuutta ja terapiaa. Sellaista ei taida olla. Mutta joku irtiotto näistä kuvioista olisi paikoillaan.

Jahas, tuollahan pyörii edelleen joku vanha laskuri, ehkä olisi aika nollata se :open_mouth:

Itsensä pettämisestä, mutta myös läheisten pettämisestä haluan myös päästä eroon.
En juo useasti, pari kertaa kuukautta kohden on viime ajat menny, mutta se kun ei sitten pysy hanskassa ollenkaan. Lapset kun saa nukkumaan, niin lonkerot sihautan auki. Ja pää ei kestä alkoholia. Humallun nopeasti ja sammun sitä nopeampaa. Vaimo ei hajustakaan välitä. Väkeviä en sentään juo.

Lapsia on 5, en halua menettää perhettäni.

Suvussani on alkoholisteja, tunnistan itsessäni samoja piirteitä. Kohtuutta ei ole. Yhden ja kahden jälkeen tulee lisää. Jos loppuu kesken niin kauppaan mars. Olen joskus jopa lasten rahapusseista ottanut kolikoita, että saan lisää.

Onneksi mitään ei ole sattunut, enkä anna sattua. Nyt vain pitää keksiä jotain, millä saan ne hetkelliset hairahdukset kauppareissulla korjattua. Sen, että otanpa mukaan pari. En tunnista suunnittelevani alkoholin käyttöä tai muutakaan, vaan hetkellinen hairahdus.

Minulla ei arjessa ole varsinaista himoa, vaan kun yhden ottaa niin himo kasvaa juodessa. Mutta silti niitä mielenvikaisia hetkiä tulee, mistä haluaisin päästä eroon, koska en halua juoda.

Vinkkejä kaivataan.

“Jokin”:nin (miten tää pitäis vääntää? :laughing: )
ketjuun jo jotain turisinkin.

Omaan ketjuuni voisin sen verran kertoa, että luin äsken vähentäjissä olevat ketjuni läpi. Olen näemmä viimeksi tammikuussa kirjoitellut siellä. En tosiaan silloin ollut valmis siirtymään tänne. Näen tämän nyt jonkinlaisena uutena rastina. Surullista luettavaa se jatkuva epäonnistuminen ja itsensä piiskaaminen.

Tänään kävin ystäväni kanssa kahvilla. Ei tullut mielitekoja, vaikka baarissa pahaa kahvia lipitinkin. Tajusin sen jälkeen, että yhtälailla voin toisen seurasta nauttia, vaikka ei olekaan alkoholia mukana. Kuinka niin itsestäänselvä asia on päässöni muuttunut muka mahdottomaksi? No ei se ole. Ei tänään, joten ei huomennakaan, muistaisinpa sen.

Odotan mielenkiinnolla, milloin se todellinen mieliteko iskee, mikä sen triggeröi, ja mihin se johtaa.
Nyt vain väsyttää. Toivon, että huomenna on energiaa tehdä mieluisia asioita.

Asiaa alkaa näemmä tunkea mieleen, kun ratkesin äsken tänne yhden viestin kirjoittamaan.

Minun kohdallani viinaelämän eläminen oli kuin olisi katsellut kaukoputkeen väärästä päästä. Se, alko, supisti näköpiirini ja rajasi koko olemassaoloni pyörimään itsensä ympärille. Ajatukset siitä, että en alkon jälkeen voisi nauttia mistään on minullekin varsin tuttu menneiltä vuosilta; tuttu, ja väärä. Juomisen jättämisen jälkeen, kun prosessi oli ohi, näköalat alkoivat laajentua ja merkityksiä löytyi monista, monista paikoista ja asioista joista ei tässä sen enempää. Alko jäi, mieliteko loppui ja ne haaltuivat muistoiksi muiden muistojen joukkoon. Kuulostaa valjulta, mutta kokemus on kaikenkaikkiaan ollut niin ratkaiseva ja syvä, että sen kuvaaminen ei tunnu olevan sanoilla selitettävissä. Yhtäkaikki: se kaukoputki kannattaa ottaa pois ja alkaa elää ilman sitä. Rajoittamattomana ja vapaana.

Nimimerkkini ei tarkoita peruuttamista, vaan menneisyyteen katselua ja omien ratkaisujeni ymmärtämisen yrittämistä. Olen vanha ja ollut juomatta kauan. En ehkä pysty asennoitumaan enää subjektiivisesti ongelman kanssa aktiivisesti kamppailevan mielialoihin, mutta taas toisaalta, ajallinen etäisyys on saattanut antaa mahdollisuuden kypsytellä ajatuksia, saada perspektiiviä.

Tämän kun saisi kokea. Oikeasti, on todella motivoivaa kuulla tälläisia näkemyksiä, kiitos siitä peruutuspeili.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, viettäkäämme sen arvokkaasti. :heart:

Moi TI, mukava että olet palannut linjoille. Toivottavasti saat apua noihin mielenterveysongelmiin. Itellä kun ei oo kokemusta mielenterveyspalveluista niin en osaa neuvoa. :confused: Tsemppiä!

Kiitos venkku!
Alkoholihan aiheuttaa varmaan suurimman osan kaikista mt-ongelmistani, tai vähintään pahentaa niitä.

Aloin kuuntelemaan erään plinkkiläisen suosittelemaa äänikirjaa “Selvin päin” ja se vaikuttaa todella hyvältä. Olo tuntuu motivoituneelta ja toiveikkaalta nyt. Huomenna olisi luvassa eräs koitos, josta toivon selviäväni ilman alkoa.

Ihmeen rauhallinen olo. Juomatta 12 päivää. Ei ole ollut mielitekoja ja olen monesti kieltäytynyt ehdotuksista.
“Selvin päin” äänikirjaa olen suurella mielenkiinnolla kuunnellut. Se on ollut silmiä avaavaa, mutta samaan aikaan vastaan on tullut asioita jotka jo tiedostinkin. Sitä tietoisuutta on hyvä pitää hereillä.

Mieli on virkistynyt ihmeen kaupalla jo tässä ajassa. Huomaan, että innostun uudelleen asioista. Nyt haluaisin hommata kaukoputken ja tuijotella aina rakastamaani avaruutta pienessä pakkasessa, kaakaota termarissa. Ai että. Kumpa tämä olo kestäisi.

Löysin vanhan vihkon, jossa käsittelen riippuvuuttani.
Järkytyin siitä, että olen paininut näiden ongelmien kanssa jo vähintään vuodesta 2016. Tokihan olen juonut jo teini-ikäisestä asti, mutta näköjään tuona vuonna, olen todella alkanut pitää juomista todellisena ongelmana. Olen listannut rehelliset syyni juomiseeni, sekä syyt miksi minun ei kannata juoda. Nämä asiat eivät ole muuttuneet neljän vuoden aikana. Yllätyin siitä, että näissä kirjoituksissa olen todennut, että ainoastaan kokonaan lopettaminen toimii minulla, mutta siitä huolimatta olen kirjoitellut vähentäjien puolella.

Sitten kirjoitukseni muuttui päiväkirjamaiseksi. Olen onnistunut olemaan n. 3kk juomatta, ja näistä fiiliksistä olen pitänyt kirjaa. Olen selkeästi kokenut silloin juomattomuuden olleen erittäin hyvästä. Kirjoituksiini alkoi tulla hypomaanisia piirteitä, kun olen saanut liikaa ideoita päähäni kerralla ja nukkuminen on ollut vaikeaa. Sitten elämässä tapahtui jotain odottamatonta, joka järkytti.
Kyseessä oli törmääminen sattumalta suureen rakkautteeni, joka ghostasi minut. Aikalailla siihen loppui kirjoittelut. Taisin masentua ja lopetin työt.

Olen iloinen, että vihko löytyi, sain paljon ajattelemisen aihetta.

Päivitystä.
En kyllä ymmärrä, tämä on ollut jopa pelottavan helppoa.
Olen ihan odottanut koska saan käydä ensimmäisen painin, mutta kukaan ei ole tullut haastamaan. Mulla ei ole mitään muuta kuin hyviä fiiliksiä juomattomuudesta.

Joskus mietin vaikka kaverin olutta tai viinilasia katsahtaessa, että ai kun maistuisi varmaan hyvältä. Mutta sekin on vaan toteamus, ei haaste taisteluun. 5 sekuntia, ja olen jo mennyt eteenpäin ajattelematta asiaa sen enempää. Tuossakin on omituista se, että olen hetken kaivannut juoman makua, en nousuhumalaa. Enhän mä nyt maun vuoksi ole ennenkään juonut.

Kertokaas. Onko tämä epäilyttävän helppoa? Riisuuko viinapiru minut hiljalleen aseista, vakuuttamalla, että olen terve ja tämän ongelman yläpuolella, ja iskee sitten täydellä voimalla, kun olen alkanut luottamaan, ettei viinapirua ole edes olemassa.

Johan tässä tovi kirjoittelutaukoa kuluikin. Ensin siksi, etten kokenut tarpeelliseksi, ja siten siitä syystä, että aloin juomaan. En käynyt juurikaan taistelua. Tilaisuus tuli eteeni ja annoin vain reilusti luvan itselleni. Siis siihen yhteen kertaan, en tietenkään niihin muihin, jotka siitä yllättäen seurasi. :unamused:

Olo on ollut arvatenkin kamala. Ei ole enää syytä lähteä samalle tielle. Yli kahden kuukauden puhdistus oli hyvää aikaa, siihen haluan takaisin. Nyt vaan nöyränä nollaamaan laskuri. :cry:

Voimia taisteluusi.
Putkis

Moi. Toisaalta sun on helpompi lähteä nyt rakentamaan raittiutta kun sulla on se 2kk selvä aika muistissa. Tsemppiä! :slight_smile:

Moi Venkku :slight_smile:
Totta tuokin, mutta nyt taas huomaan mielitekojen ilmaantumisen, heti kun krapulamorkkis on hellittänyt…
Miten sulla vähentelyt sujuu?

Alkoholi (ts etanoli) on riippuvuutta aiheuttava aine. Vaikka siitä olisi jonkin aikaa erossa niin kun sitä ottaa, niin se riippuvuuskin herää henkiin, usein vielä entistävoimakkaampana.

Joo, tuttuja nuo krapula-morkkis-mieliteko kaavat. Nyt kun oon ollut tipattomalla niin on helpottavaa olla hetkeksi pois siitä oravanpyörästä. Mutta päivä kerrallaan tavallaan tässäkin. Pääsiäiseen asti ois tarkotus olla tipattomalla ja sitten kokeilla vähempien määrien harjotusta.