Isänpäivä edessä ja lasteni isä teki oharit

Tähän on tultu miehen alkoholikierteessä; hän teki oharit lapsillemme. Hänen piti tulla hoitamaan heitä tänään ja huomenna, mutta niin vaan taas viina vie ja mitään ei ole kuulunut. Asumuseromme alkoi tänä syksynä, kun tein selväksi, että lastemme luona ei enää näin käyttäydytä ( juoda).
Erittäin surullista, koska varsinaisesti rakkaus ei koskaan loppunut, luulen että sen on molemminpuolista. Tuntui mieskin varsin helpottuneelta, vaikkakin surulliselta. Juomiselle ei näes nyt ole “esteitä”; Kuningas alkoholi sai arvoisensa olosuhteet… Nyt on hommannut itselleen jonkin asunnon, jossa saa sitten juopotella vaikka hautaan asti. Enpä olisi uskonut synkimmissäkään kauhuskenaarioissani, että tähän oikeasti tullaan, niin tärkeitä lapset ovat hänelle olleet. Mutta tiedän toki, että päihdeongelmaisella ei ole muuta kuin viina siinä hetkessä mielessä. Lukemattomat kerrat olen minäkin kuullut sen itkuisen virren “että niin vain tapahtui”. Ekan kun ottaa, niin siinä on sen jälkeen vähintään 2-3 päivää täysin yhtä sumua… Eilen hän oli vielä “aivan varmasti tulossa aikaisin aamusta lasten luo”, mutta niinpä ei sitten käynytkään :frowning: Tässä olen nyt joutunut sitten tekemään isoja järjestelyjä, itselläni olisi töitä… Ja niin tyhmä olin, että luulin, että ei se nyt sentään “tällaista oharia” voi tehdä. Mutta näin se vain pystyi. Mun sydän särkyy, kun katselen pikkulapsieni pettyneitä ilmeitä; pikku askartelut on iloisena tehty päiväkodissa ja koulussa ja olivat valmiina antamaan ne isälle! Lisäksi he ikävöivät isäänsä valtavasti.

Viinasta on 4-kymppinen mieheni koettanut “räpistellä” irti nyt “melko” tosissaan 2-3 vuotta. On retkahtamisia, AA-kokouksia, A-klinikkaa, uusia yrityksiä’, itkuja ja pettymyksiä… ja taas ollaan tässä. Taas kerran. Mutta tämä omaan asuntoon muuttaminen on vaan vauhdittanut syöksykierrettä “uusiin sfääreihin”. Kohta lienee työpaikkakin jo vaakalaudalla, tähän asti on selvinnyt työn itsenäisen luonteen takia “näinkin pitkälle”.

On kauheaa tajuta, että itselle ainakin joskus niin rakas ihminen on muuttunut “ihmisen irvikuvaksi”. Hän toimii juuri siten, mitä on aina terveempänä ollessaan halveksinut, pettää omat lapsensa ja vielä isänpäiväviikonloppuna. Monta vuotta koetin ja uskoin, toivoin ja toivoin. Mutta ei. Onneksi sain “heitettyä pihalle”. Siltikin olen aina toivonut, että se “todellinen oivallus”, joka johtaisi siihen pysyvään raittiuteen, niin tapahtuisi
Sitä hän ainakin tietääkseni on yrittänyt. Kertoo että juominen on nykyään kuin painajaista, kaikki ilo on kadonnut jo aikoja sitten. Nämä “pikku” lieve-ilmiöt kuten ero rakkaista, ihmisten ja sukulaisten halveksunta yms eivät tietenkään saa ihmistä raitistumaan, mutta mikä se jokin “todellinen niitti on” mikä teidät on saaneet raitistumaan?. Tiedän että mies käy tälläkin palstalla lukemassa näitä juttuja. Sitä en sitten tiedä, miten tosissaan on raitistumisen kanssa ollut. Luulen että on tosissaan, mutta ilmeisesti sitä uhmakkuutta ja juomishimoa vaan vieläkin on; eihän näin olisi käynyt muussa tapauksessa.

Tämän sovitun lastenhoitoviikonlopun “unohtaminen” tuntuu niin käsittämättömältä, varsinkin kun koko viikon on kyynelehtinyt puhelmessa yksinäisyyttään ja itkenyt kuin lapsi “ikäväänsä” lapsia ja minua kohtaan. Olen kieltänyt kaikki yht. otot toistaiseksi, enhän voi uskoa enää yhtään mihinkään ja ilman täydellistä ja OIKEATA raitistumista en pysty antamaan lapsiakaan enää hänen hoitoonsa. Siis omalle isällleen! Ajatuskin tuntuu niin surulliselta ja hävettää… Ihan kuin olisin itse osittain syyllinen tähän. “Olishan minun pitänyt jo silloin alussa tajuta jne”… “niin makaa kuin petaa”, “mieti vähän kenen kanssa lapsia teet”…Itselläni ei onneksi ole samoja ongelmia; hirveintä se on hänellä kun putken jälkeen taas entistä karumpi arki iskee päin naamaa.

En tiedä, auttaako sekään jos pidän ehtona lasten tapaamiselle pidempään hoitoon hakeutumista?!. Toki se on ennen pitkää edessä tai hauta kutsuu; se on selvä. Nyt kun on mennyt vaimo, lapset, työ kohta…mitä sitten. Mitäs nyt voi syyttää, miten voi asioita selitellä kun makaa yksin jossan ankeassa luukussa. Ei ole enää mitään “selittelyn varaa” paatuneimmallakaan juopolla. Kun ei ole enää “mitään menetettävää” niin nythän voi sitten “juoda ihan vapaasti”. VAi? Miten tämä asia menee?

Kohtahan se on katuojassa…korkeasti koulutettu fiksu mies ja ns. hyvässä ammatissa…Selvänä ollessaan mitä ihanin ja rakastettavin ihminen. Tuttua, mutta siltikin niin surullista. Ihmisestä ei ole enää mitään jäljellä, siitä tuon nimimerkinkin keksin.

Kuolemanpelko ja henkinen loppuunpalaminen.

Kaikkesi olet tehnyt ja ainakin nyt minusta juuri niin kuin pitääkin, “luukut kiinni”, koska juominen jatkuu. Miehesi raitistuminen on hänestä itsestään kiinni ja jos haluat, niin voit etsiä hänelle mahdollisen hoitopaikan esim tämän: minnesota-hoito.fi/. Minnesotahoito voi auttaa myös sinua tuossa asiassa, jotta saisit käsityksen minkälaisen sairauden kanssa miehesi ja myös sinä lapsienne kanssa olette painimassa. Sieltä saat myös pätevää ohjausta mitä sinun olisi hyvä vielä tehdä, jotta miehesi hakeutuisi hoitoon, koska kirjoituksesi perusteella hän tarvitsee apua ja tukea.
Älä yhtään epäile pyytää muutakin apua, kuin mitä täältäkin voit saada.

Soita sinne, kun se ei ainakaan pahenna tilannettanne, päinvastoin. Numero löytyy tuolta linkistä.

Rahvas tuossa jo kirjoittikin tärkeitä asioita. Muistutan kuitenkin siitä, että hoitaisit myös itseäsi, että jaksaisit elää tavallista elämää lasten kanssa ja ottaa vastaan pettymykset. Alkoholismi ei ole vain yhden perheenjäsenen sairaus, se koskettaa kaikkia perheessä. Voimia!

Viestiketjun aloittajalle:
En ohjeista sinua millään tavalla. Koska kysyit, mikä oli viimeinen niitti, joka sai raitistumaan, kerron sen itseäni koskien, omana kokemuksenani.
Tuo juomistarina on kuin minusta olisi kirjoitettu. Pohja ei vielä tuossa vaiheessa tullut vastaan. Vasta sitten kun olin juonut työpaikat, omaisuus oli myyty ja jaettu, kukaan ei soittanut eikä käynyt. Ketään ei kiinnostanut, mitä tein tai olinko edes elossa. Sitten vasta tuli oma halu lopettaa juominen. Asuin tuohon aikaan erään kunnan vuokramurjussa.

Menin hoitoon erääseen päihdehoitopaikkaan useaksi kuukaudeksi. Siitä asti olen saanut olla raittiina. Entiseen elämään ei ole paluuta. Läheiseni pelastivat itsensä hylkäämällä minut. Kuulostaa kovalta, mutta niin oli parasta, koska samalla he, tietämättään, pelastivat myös minut pois juoppouden kurimuksesta. Ei ollut enää motivaatiota juomiseen, koska ei ollut ketään jota olisin voinut vedättää, ei ketään jolle valehdella ja tehdä katteettomia lupauksia. Totuus eli juopon pohja oli edessä ja se riitti. Lopetin juomisen ja olen nyt ollut raittiina pian viisi vuotta.

Kiitoksia vastauksista. Näin itsekin olen tässä asiaa seurattuani ajatellut. Nyt hänellä ei ole enää ketään kelle sanoa “erotaan sitten”, ei ole enää sitä jota ovelasti syyttää epäsuorasti kaikesta. Eikä ole enää ketään kelle valehdella. Kauanko jaksaa itselleen valehdella. On vaan joku haiseva pieni vuokraluukku ja likaiset paljaa seinät. Ei ole isänpäiväkakkua eikä mukavaa tunnelmaa. JAloissa pyörii tyhjät pullot ja luultavasi muita sisustuselementtejä ko. luukusta ei löydykää’n sängyn lisäksi. Voi se olla aika ikävä fiilis katsoa totuutta silmiin. Mutta jotenkin tuntuu että tämä tarvitaan siihen ett olisi edes se mahdollisuus. Itse olen ottanut selvää Minnesota-jutuista yms, olen täysin sama mieltä. Se olisi oiva paikka miehelle. Mutta jos toinen ei ota vastaan mitään, “asiat on kuulemma jo hoidossa, käyn jo hoidoissa”, niin minkäs teet. Jos edelleenkään ei oo valmis lähtemään minnekään hoitoon, “asiat on harkinnassa”-tyyliin…sehän vain kertoo siitä että juomatonta viinaa on vielä paaaaaallljon.

Alkoholistille on viina tärkein. Esimerkkejä:

  • Atik Ismail möi arvokkaan jalkapallomitalinsa 500 markalla viinarahojen vuoksi samoin Matti Nykänen möi arvokkaat mäkihyppymitalit liian halvalla
  • Pekka Kejonen möi pilkkahinnalla laajan jazzlevykokoelmansa viinarahojen vuoksi
  • Rauli Somerjoki pisti (Helsingissä yksiön ostamiseen riittävän) perintönsä kurkusta alas
  • Jukka Tolonen joi kantakaupungissa sijainneen kaksionsa
  • aikoinaan Suomen parhaiten palkattu näyttelijä Tauno Palo ei omistanut edes puhelinosaketta
  • uransa huipulla hyvin tienannut Laila Kinnunen kuoli köyhänä
  • F1-maailmanmestari James Hunt kuoli - suhteessa muihin formulamestareihin - köyhänä (2 viinan aiheuttamaa kallista avioeroa); ainoa omaisuus oli Wimbledonissa sijaitseva asunto
  • basistisuuruus Jaco Pastorius ajautui halpoihin baareihin, missä hän saikin surmansa

Alkoholistien kohdalla pätee valitettavan usein sanonta: “tärkeintä ei ole rahan mahti vaan mahan rahti”.

Otin vain tuon hyvästä kirjoituksestasi. Tarinasi on kaikenkaikkiaan sitä samaa tarinaa mitä kaikilla alkoholistiperheen puolisoilla ja lapsilla on taakkanaan. Onhan se raskasta, vaikeaa, ongelmallista ja tunteikasta, mutta silti päätöksesi laittaa juova mies pihalle on oikea ja teet hänelle vielä selvät sävelet asemastaan, jos jatkaa sitä juomistaan, varsinkin, kun on vielä lastenne isä. Sinä et pärjää vielä kärsivälle alkoholistille, kuten ei näytä puolisosikaan pärjäävän alkoholismille. Siksi sinun pitää alkaa suojella säännöillä itseäsi ja lapsiasi.

Jos vain mahdollista, niin anna hänelle myös mahdollisuus kuulla, että olet valmis auttamaan ja tukemaan häntä, jos hänen aikeensa raitistua on aidot. Juomisen jatkuminen ei ole aitoa raitistumista. Kerro hänelle minnesotahoidosta ja kerro hänelle, että olet valmis tulemaan hänen kanssaan hoitoon, kerro hänelle välittäväsi hänestä, mutta kerro myös ettet aio taistella hänen kanssaan jos juominen jatkuu vähäisessäkin määrin. Kerro, että lapset tarvitsevat myös isäänsä, mutta vain raitista sellaista.

Minnesota-hoito auttaa teitä kaikkia. Hae ihmeessä apua

Minä olen tuo kyseinen juoppo mies. Tänään en ole enää juonut ja asian karmeus hiipii tajuntaan. Itse näin asumuseron mahdollisuutena saada elämäni takaisin hallintaan. Aloittaa liikuntaharrastuksia, kitaransoittoa ym. Hakea tervehenkistä sisältöä elämään. Olin selittänyt itselleni että riitaisa parisuhde, työstressi, lapsenhoitostressi, taloudelliset huolet, uusperheongelmat jne. aiheuttivat ongelmajuomisen. Sitten kun olen omillani niin voin järkeni mahdilla selättää alkoholismin ja todistaa kaikille olevani sittenkin kunnon mies. Asia ei vain ollutkaan noin yksinkertaista, vaan ikävä lapsia ja vaimoa kohtaan sai hataran mieleni himoitsemaan alkoholia eikä minulla ole menetelmiä sen pahimman estämiseen. Haluan raittiutta mutta omat voimani eivät näköjään riitä. Huomenna menen a-klinikalle kysymään neuvoja. Aion myös kirjoittaa tähän ketjuun (kiitoksia aloittajalle) kertoakseni edistymisestäni.

Yllättävää mutta hienoa. Käytä kaikkea saatavaissa olevaa apua. AA, Minnesota ym, kun aitoa halua raituistua niin mahdolluudet ovat hyvät. Useimmat meistä tarvitsevat siihen apua.

Kyllä ne kortit ehtii saada sitten raittiinakin. minnesota.fi

Kävin ulkona kävelemässä mutta ei se paljoa piristänyt. Pelkotilat on erittäin kovat tulee varmaan aika epämiellyttävä ensi yö. Viime yönäkään en pystynyt nukkumaan paljoa. Eihän tässä muuta tarvitse pelätä kuin juomiseen retkahtamista. Nyt niin ei käynyt, kapakan ohi kävelin sujuvasti. Lapset on mielessä koko ajan, ikävä on kova. Jos tässä nyt jotain positiivista on niin ainakaan heidän ei ole tarvinnut nähdä minua humalassa ja krapulassa. Raittius on ainoa vaihtoehto, asiat järjestyvät sitten sitä kautta niin hyväksi kuin niiden on tarkoitus järjestyä.

Jos on vielä työpaikka tallella, ja vähän rahaa käytössä, suosittelen itsekin

www.avominne.fi
www.minnesota.fi

Olin itse lähes samassa tilanteessa vielä vajaa kaksi vuotta sitten, mutta nyt minä ja vaimoni vietämme onnellista yhteiselämää. Alkoholismi on sairaus ja sairauteen on haettava apua. Ihan oikein ettei juoppo voi olla kotona sairastuttamassa muitakin, mutta ei ole synti olla sairas. Se on synti jos ei hae apua.

Ja tietenkin kokonaan lopettaminen on ainoa mielekäs vaihtoehto. Ei kannata a-klinikalla lähteä “vähentämään”. Noissa em. hoitopaikoissahan juominen ei ole sallittua. Avominnestä ainakin heitetään pihalle jos juo.

Ainut positiivinen puoli kaikessa on siinä, että nyt sinä voit hakea apua oikeasti ja oikeasta paikasta sekä oikeaan asiaan. Sinusta välitetään, välitä sinäkin itsestäsi. Voimia, rohkeutta ja todellakin nöyryyttä peliin, niin sinunkin asiat järjestyy, miten niiden kuuluukin järjestyä. Kuuntele sydäntäsi ja älä valehtele itsellesi enää millään lailla. Jos Minne pelottaa kun joudut kohtaamaan oikeasti itsesi, niin silloin sinun kuuluu mennä sinne. Jos koet Aklinkan helpommaksi reitiksi, niin jätä se käymättä, ellet sitten hae sitä kautta kuntanne maksusitoumusta Minnesotahoidolle.

No sinä päätät asioiden järjestyksen, mutta se on oikeasti niin, että se oma sydänkin osaa kertoa sinulle mitä sinun pitää tehdä, jos vain kuuntelet sitäkin.

Vielä kerran, voimia, rohkeutta ja avoimuutta sinullekin. Asiat tuppaavat järjestymään kyllä, kunhan annat kaiken tapahtua.

Tuota, tuota…
Aikamoista draamaa sisältää nyt tämä ketju. Se ei kyllä tule edistämään kummankaan tilannetta millään lailla, jos meinaatte tämän palstan kautta kurjuuttanne ja “kuka nyt kärsii eniten” peliänne jatkaa.
Mutta, jos aikeenne ovat puhtaat: eli toisella halu raitistua ja toisella halu päästä pois alkoholistin puolison roolista, niin miksei tämä ketju voi toimia jonkinlaisena kommunikoinnin välineenäkin…
Voi olla kyllä, että puoliso saisi enemmän apua itselleen tuolta Kotikanavalta kuitenkin.

En itse halua kommunikoida tätä kautta ja tuskin sitä viestin aloittajakaan haluaa. Pyrin itse hyötymään tästä onnettomasta ajasta siten että se herättäisi minussa riittävän tahdon raitistua. Minun ongelmani on ollut se että juomattoman ajan jälkeen tunnen itseni täysin terveeksi johtuen juuri kierosta alkoholistipersoonasta. Tästä seuraa juomisajatuksia enkä yhtään ymmärrä että siitä voisi seurata jotain pahaa. Krapula ja morkkis menee aina ohi mutta ei se kiistämätön tosiasia että olen pettänyt lapseni tällä tavoin ja olen eristänyt itseni heistä. Tämä on minulle niin järkyttävä asia etten enää mitenkään voi suhtautua juomiseen niin kevyesti kuin aiemmin. Tämä on minulle uusi alku ja haluan tässä prosessissa hyödyntää myös tätä kanavaa.

Se nappaa sitten kun se nappaa! Luovuta, nöyrry, rukoile ja mieti mitä tahdot. Kannattaa mennä todella syvälle itseensä ja tutkiskella itseään, mitä todella haluat. Oletko valmis luopumaan viinasta ja jos todella tahdot, itsesi vuoksi lopettaa juomisen, niin sinulla on mahdollisuus. Oikeastaan se on todella helppoa kun vaan lakkaat yrittämästä ja luovuta!
Elämä on pelkkiä valintoja loppujen lopuksi.

Luovuttamisesta on juuri kyse. Olen pakkomielteisesti yrittänyt todistaa itselleni osaavani juoda. Olen väkivalloin kaatanut juomaa kurkkuun. Tuollaisesta paskasta luopuminen ei pitäisikään olla vaikeaa. Jos minulla olisi vaikka syöpä niin kyllä kai minä siitäkin luopuisin mielelläni.

Sinä et osaa juoda, se on fakta. Sinä et myöskään itse voi itseäsi auttaa, sekin on fakta. Luovuta ja lakkaa rimpuilemasta. Anna toisten ihmisten auttaa sinua ja kuuntele mitä he sinulle kertovat. Ole avoin, ennakkoluuloton ja nöyrä. Joskus(usein) apua tulee sieltä mistä vähiten sitä odottaisit! Heitä omavoimaisuus roskakoppaan, sillä mitä kovemmin yrität sitä karvaammin petyt ja sitä enemmän juot! Ole juomatta päivä kerrallaan, tunti kerrallaan tai vaikka minuutti kerrallaan. Siirrä juomispäätöstä aina edes viidellä minuutilla, sillä sen jälkeen ei ehkä teekään enää mieli juoda. Muistele seuraamuksia mitä juomien aiheuttaa ja käy se tie läpi, mitä tapahtuu kun otat vain yhden oluen…
Ja muista sinun ei ole pakko olla juomatta sinä saat olla juomatta jos tahdot ja vain yksi päivä kerrallaan! Eilinen on mennyttä, huominen ei ole vielä tullut ja nyt on vain tämä hetki.Miten sinä haluat elää tässä hetkessä. Mutta muista, eilisen päätökset vaikuttavat tähän päivään ja tämän päivän päätökset ja teot ovat sinua vastassa huomenna. Tämän kuulin eräältä pitkään raittiina olleelta viisaalta mieheltä ja se on niin totta ja nyt kerron sen sinulle. Ja vielä, jos haluat saada Jumalan nauramaan, kerro hänelle sinun suunnitelmasi :slight_smile: Rauhaisaa päivänjatkoa :mrgreen:

Viime yö oli tuskainen. Katkonaista unta ja hikoilua. Siitäkin oli kuitenkin hyötyä koska aamulla tunsin spontaania iloa siitä tunteesta että ei enää tarvitse juoda. Tunne oli vapauttava ja euforinen, liekö korkeampi voima koskettanut. Sitten menin käymään a-klinikan päivystyksessä. Puhalsin nollan ja kerroin että lääkkeitä en ota ja halustani pyrkiä täysraittiuteen. Kohtuuteen minusta ei ole. Sovittiin hoitomahdollisuuksien kartoituksesta. Tiedustelin erityisesti avomyllyhoidosta. Nyt olen töissä ja tarmoa siihenkin onneksi on. Toivottavasti muutkin asiat vielä järjestyvät. Tai tottakai ne järjestyvät parhainpäin kun tuo ottaminen on jäänyt taakse. Vaikka olenkin luottavainen niin tiedän että työtä pitää tehdä tän ongelman kanssa ja vielä pitkään. Nyt on vaan sellainen hyvä tunne että olen lähtenyt viimeinkin oikeaan suuntaan.

Onnea matkaan!