Irti Oxaminista

Sauna
1

Hei kaikki,
olen uusi täällä, mutta tarinani koskee Oxaminin vähentämistä itse.

Olen riippuvainen Oxaminista. Viime vuonna juuri näihin aikoihin sain vahingossa uuden reseptin, vaikka vanhaa oli vielä jäljellä. Siitä alkoi sellainen kierre, että napsin oxaminejä kuin pastilleja. Reseptissä oli 8/päivä joten määrä kaksinkertaistui. Siis en ottanut 16 per päivä vaan oli vapaus ottaa niin paljon, että jaksoi työssä.

Kysymys: miten alan vähentää määrää. Nyt otan tuon 8/päivä, joskus vähemmän. Mutta Kela vaatii (olen sairaslomalla) selvityksen eli B-lausunnon, miten lääkkeitteni käytön määrä aiotaan vähentää “normaalille” tasolle. Mikä lienee normaali? Olen yrittänyt päästä A-klinikalle vieroitukseen, mutta nyt olen jonottanut kaksi kuukautta. Soitin sinne ja sanoivat, että jono on tosi pitkä.

Olen tilannut omalääkärin, mutta aika on vasta 18.3.

Kysynkin, miten teillä on sujunut tuo vähentäminen ja miten pitäisi aloittaa. Tällä hetkellä käytän korkeintaan tuon 8 kpl, joskus vähemmän.

2

Tervetuloa palstalle Kati!

Nyt pitäisi ensin tietää minkä kokoisia nappeja nuo oxaminit sinulla on? 15mg, 30mg vai 50mg?
Oksatsepaamin “normaali” annostus voi olla mitä tahansa 7.5mg-150mg/pv väliltä. Itselläni oli aikoinaan 120mg/pv.

Mitä taas lääkkeen vähentämiseen tulee, niin sen voi tehdä huomattavasti nopeammin kuin varsinaisen lääkkeen lopetuksen. Vähentäisin itse välittömästi kaksi nappia pois päivä annostuksesta ja sitten kahden viikon välein yksi nappi pois siihen asti kun olet tyytyväinen annostuksen kokoon.

Oksatsepaamin ongelma usein on myös lyhyt vaikutusaika ja täten pitoisuudet voi heitellä liikaa. En näkisi mitenkään huonona ideana vaihtaa tuo oxamin johonkin pidempivaikutteiseen bentsoon. Kuten diapam tai rivatril. Mutta tämä vain siinä tapauksessa, että tarkoituksesi on jatkaa bentsojen syömistä (jota en voi kauheasti suositella). Mihin vaivaan muuten nappeja popsit?

3

Joo bentsojen vähentämisen voi tehdä itse pitkän tai lyhyen kaavan kautta. Itse olen juuri vähentämässä Xanorejani, koska on mennyt enemmän kun “saisi”. Mä suosittelen aina pitkää kaavaa, jos se on mahdollista koska itse siedän sen paremmin. Eli esim. vähennys 1 tabletti viikossa, mutta nythän on paljon kiinni myös siitä miten vahvoja oxamineja olet syönyt.

Itsellä sallittu annos on 2,5 mg xanoria päivässä. Nyt yritän “lyhyempää kaavaa” tiputuksessa, koska en ole pitkään syönyt “yliannoksia”, vain pari viikkoa. Mutta mitä pidempään on liikaa nappeja mennyt, niin tolet on jo nousseet sen verran, että mielummin siinä vaiheessa yritän sitä tiputusta pidemmän kaavan mukaan.

Mun nykyinen annos on 3,5 mg xanoria päivässä. Itse olen nyt vähentänyt niin, että 4 päivää (3:s päivä meneillään) syön 3,25 mg, sitten 4 päivää syön 3 mg päivässä. Sen jälkeen ajattelin että voin vikat 2 annostiputusta tehdä viikon ajoilla (jos lääkkeet riittävät), kunnes ollaan taas 2,5 mg:ssa vuorokaudessa.

Mä yritän mahdollisimman pienillä tiputuksilla, koska se on mulle helpomopaa. Ja xanor 0,5 mg vastaa oksatsepaamissa n. 30 mg:n annosta. Jos siis ihmettelet noita pieniä “annoksia” ja tiputuksia.

4

Olen sairaslomalla, ollut jo elokuusta lähtien. Syynä työpaikkakiusaaminen ja täydellinen uupumus, diagnoosilla toistuva masennus. Oxaminin pitoisuus on 15 mg. Mulla on myös mielialalääke Venlaflaxin 150 mg/päivä.

Nyt olen miettinyt onkohan mulla myös kaksisuuntainen mielialahäiriö. Pelottaa mennä mihinkään, varsinkaan yksin. Jos olen esim. kaupassa, mulle tulee hirveen huono olo (oksettaa) ja jos olen yksin pitää lähtee pois. Kun mies on mukana, yritän koota nopeesti ostokset ja ulos.

Lisäksi saan joskus hirveen inspiraation tehdä jotain; siivota, askarrella, ommella, leipoa. Mutta jonkin ajan kuluttua ei mikään kiinnosta ja kaikki jää silleen. Menen vain sänkyyn ja sinne jään. Raivostuttaa joskus miehen käytös, vaikka hän vain yrittää piristää tai ymmärtää. ´

Olen linnoittautunut kotiin enkä käy oikein missään. Tai ainakaan en helposti lähde ovesta ulos. Mikään ei enää kiinnosta :frowning:

5

Vielä edelliseen: itsemurhayrityksiä on ollut jo kolme tänä aikana. Alkoholi oli ongelma kevään ajan, mutta nyt olen päässyt siitä eroon. Yksinkertaisesti syynä näihin liikakäyttöihin on ollut jaksaminen töissä. Mutta tietenkin itse olen ne aiheuttanut :frowning:

6

Voihan toi olla kaksisuuntaistakin, mitä mullakin on epäilty. Tosin päätyivät lopulta vakavaan masennukseen (mulla uusiutunut nyt kai 7:s kerta) olen itsekin sairaslomalla ja käytin xanoria vuosikausia elämästä ja töistä selviytymiseen. Riippuvuushan siitä tulee, eikä sitä ilman pärjää nyt kotioloissakaan.

En tosin välttmättä uskoisi että sulla on kakssuuntaista ihan näin mutu-tuntumalta, koska ne jaksot mania ja masennus vaihtelee ja kestää pidempiä aikoja. Mäkin vaikka olen masennuksessa, niin alan yhtäkkiä “riehumaan” eli siivoamaan ja pyykkäämään ja jynssäämään ja kohta se pysähtyy enkä enää jaksa mitään.

Jos sulla on sen verran oxaminia, että pystyt niin tiputa 15 mg/vrk:ssa ja kerran viikossa. Myös 4 päivän välein toimii, mutta se on henkisesti kyllä rankempaa. Meillä on täällä myös lataamo-palsta, missä on masennustopic jos tuntuu että sinne haluat kirjottaa.

Oletko sä pitkään ehtinyt syödä tota oxaminia yleensäkkin? Ja kuinka pitkään “yliannoksella”? Ja vielä kysymys, että tarviitko kauppaan ottaa rauhottavia? Koska mähän en käytännössä koskaan enää poistu asunnosta ilman rauhottavia, täten kaupassa pystyn käymään niiden avulla mutta ilman niitä siitä ei tulis mitään. Mulla on käyttöä xanorin käyttöä jo alla n. 8 v. niin tosi vaikea toimia ilman sitä. Tosin on aina rinnalla ollut myös masennuslääkitys, joita on vuosien varrella vaihdeltu monestikkin.

Tosi inhottava toi sun tilanne, kun tuntuu että jos syyt ovat tossa työpaikkakiusaamisessa, niin sunhan ei missään nimessä kannata irtisanoa itseäsi, jos on vakituinen paikka tulojen kannalta. Mutta aika selkeätähän se on, että jos joudut takaisin töihin, missä meininki jatkuu niin ei se ainakaan voi parantaa sun tilannetta.

Voimia tilanteeseesi ja kirjottele ihmeessä lisää! Minä en syyllistäisi sinuna itseäsi lääkkeiden ylikäytöstä. Elämässä tilanteet voi mennä joskus vaan niin rankoiksi, ettei sitä kestä muuten ja tuo tilanteesi kuulostaa juurikin siltä. Pikkuhiljaa jos pystyisit niitä määriä laskemaan niin se olisi hyvä. Ja jos 15 mg kerralla tuntuu liialta, niin puolita sen tabu ja vähennä vaan 7,5 mg kerralla.

Itseään on tollasissa tapauksissa turha syyllistää, koska itse olen myös annoksia nostanut pahimmissa kriiseissä. Vaikka itse olisi sen aiheuttanut, niin lääkkeiden käyttöön on syy, ja kuten ymmärrän tekstistäsi et ole tavoitellut mitään euforiaa vaan käyttänyt lääkkeitä jaksamiseen elämässä. Kuten minäkin, en koskaan ole saanut rauhottavista mitään “fiiliksiä”, ne vaan on auttanut kestämään pahimmat tilanteet elämässä joten kuten.

Hyvä että olet päässyt alkoholista eroon, koska se pahentaa masennusta ja aiheuttaa myös lisää niitä ahdistusoireita kun se juomisen lopettaa. Voimia kovasti.

7

Voi kiitos Sinulle. En tiennytkään että täällä on näin kultaisia ihmisiä. Palaan taas asiaan kun olen yksin.

8

Ihana kuulla Kati! Täällä on kyllä moneen junaan meitä, mutta myös hyvää vertaistukea ja kultaista väkeä, siksi kai itsekkin tänne jumahdin. Kirjottele kun ehdit :slight_smile:

9

Joo lämpimästi tervetuloa! Kannattaa ainakin vilkaista myös muita palstoja, joita päihdelinkin keskustelualueella on. Tämä saunahan on tämmöinen yleisalue, että itse olen aina viihtynyt täällä parhaiten (kun ei aina jaksa vaan jauhaa mömmöistä ja ahdistavista jutuista).

Kiva keskustelusivusto monestakin syystä, mm siksi, ettei joudu kuuntelemaan dissailua, vaikka olisi vähän hölmöillytkin.

10

Eipä taas ole mennyt kovin hyvin. Mulla on ollut hirvee pahoinvointi koko ajan ja taas on lisääntynyt lääkkeiden määrä. Perjantaina meni vain 6 tablettia, mutta lauantaina meni sitte taas enemmän. Sunnuntaina taisi mennä sama määrä kuin lauantaina. Eilen 8 ja tänään aloitin kahdella, mutta taas tuli huono olo ja piti ottaa kaksi lisää. Vissiinkin se 8 olisi optimi. Joten tänään mulla olisi tarkoitus pysyä siinä kahdeksassa. Yleensä jos mulla ei ole pahaa oloa, odottelen että tulee vapinat ja otan vasta sitten lisää. Tällä saan vähennettyä muutamiakin tabletteja.

Muutenkin olo on niin masentunut. Tulevaisuutta ajattelen koko ajan. Mitä teen kun sairasloma loppuu? Mistä saisin apua, varsinkin keskusteluapua ja terapiaa. Työkyvyttömyyseläkkeelle (olen 58 ja syksyllä täytän 59) en varmaankaan pääse. Miten sitten rahallisesti tulee toimeen?

Joinakin päivinä ajattelen, että olis paras kun kokonaan päättäis päivänsä. En jaksa hoidella asioita. Äitini on halvaantunut ja 300 km päässä hoitokodissa. Hän soittaa joka päivä ja valittaa joka asiasta. Esim. patja on huono, tai että on liian kylmä ym. mahdotonta, jota en jaksa kuunnella.

11

Niin, jäi kesken kun luulin mieheni tulevan kotiin. Mietin tässä yksi päivä, että onko minulla yhtään mukavaa muistoa äidistä. Ei kyllä tullut mieleen. Yksi päivä hän sanoi, että “miksi te olette tällaista tehneet vanhalle sairaalle äidillenne, saisitte hävetä”. Vuosi oli väliä etten vastannut hänelle, nyt taas olen kuunnellut hänen valituksiaan. Paitsi silloin kun olen itse niin maassa kuin olla ja voi.

Onhan mulla toki iloisia asioitakin. Kaksi tytärtä ja kaksi tyttärentytärtä. Varsinkin nuorempi tyttäreni soittaa usein ja kyselee miten voin. Ja hän saa minut joskus pois kotoa, vaikka lounaalle tai shoppaileen.

Miksi sitten tämä masennus, onko tämä ns. vaikea masennus, josta voisi päästä eläkkeelle?

12

^ Tervetuloa minunkin puolestani, Kati :slight_smile: , vaikkakin on ikävä kuulla, että sulla menee noin kurjasti :frowning: .

Tuo oksatsepaami voi olla sen vuoksi hankala tiputeltava, että se on niin lyhytvaikutteista, joten reflat pukkaavat päälle verrattain nopeasti. Onhan moni toki suoraan Oxaministakin onnistunut vieroittautumaan, mutta sulla kun on muutenkin mieli niin maassa ja ikäviä asioita elämässäsi, niin refloja on silloin vaikeampi kestää, kuin sellaisissa tilanteissa, kun hyvällä motivaatiolla ja muuten hyvällä mielellä(toki benzoviekkarit yleensä aina jonkinasteista ahdistusta aiheuttavat) lähtee vieroittautumaan. Siksi esim. Diapam tai Rivatril(tuo jälkimmäinen pienellä annoksella, koska se on jo benzo sieltä vahvemmasta päästä) olisi todennäköisesti nyt sulle parempi vaihtoehto, koska ne ovat pitkävaikutteisempia ja näin ollen viekkarit eivät iske päälle niin kovalla rytinällä. Ymmärsin kuitenkin, että olet ihan omissa oloissasi tuota vieroitusta tekemässä, joten silloinhan muiden lääkkeiden hankkiminen voi olla hankalaa, kun ei tahdo mennä millekään A-klinikalle tai vastaavalle tekemään pudotussuunnitelmaa. Masennukseesi saattaisi auttaa jokin mielialalääke, mutta sekin vaatisi tietysti lääkärissä käynnin. Mielialalääkkeet eivät myöskään vaikuta heti, ne saattavat tehdä vaikeita ja jopa tyystin sietämättömiä sivuoireita, joiden vuoksi niitä ei pysty käyttämään tai sitten ne eivät vain yksinkertaisesti tehoa pidempäänkään syötynä. Itselläni on niistä lähes yksinomaan paskoja kokemuksia, mutta monia ne ovat auttaneet.

Työkyvyttömyyseläkkeelle, siis pysyvälle sellaiselle, pääsy vaatii jonkin oikean mielisairausdiagnoosin, enkä tiedä, onko vaikea masennus sellainen, mutta toisaalta sun tilanteessasi ikäsi saattaa edesauttaa asiassa, kun työvuosia ei kuitenkaan ole enää montaa edessä :confused: . Itse sain pysyvän eläkkeen jo 27-vuotiaana(Olen nyt 33), mutta mulla onkin ollut äärimmäisen pahoja MT-ongelmia jo pikkutytöstä lähtien. Väliaikaiselle sairaseläkkeelle(en nyt muista sen virallista termiä) sun ainakin pitäisi päästä vaikean masennuksen vuoksi, mutta se vaatii tosiaan sitä, että asiaa selvitellään ja diagnosoidaan psykiatrin kanssa. Mikäli toimeentulosi katkeaa tyystin joksikin aikaa byrokratian rattaissa, niin oikea osoite on sossu, josta niiden pitäisi aina myöntää toimeentulotukea ihmiselle, jolla ei muita tuloja ole. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, että sun tilanteessasi on pirun raskasta vääntää noita kaikkia virasto- ym. asioita, varsinkin, jos et saa keneltäkään luotettavalta läheiseltäsi runsaasti tukea siihen :frowning: . Vaikeaksi se on tehty sairaan ihmisen elämä, siis sen sairauden itsensä lisäksi :imp: .

Pahoittelen, jos tekstissäni tuli hirveästi toistoa aiempiin kirjoituksiin tai jos muuten kirjoitin ihan puuta heinää jostakin asiasta, jonka sinä, Kati, olit jo maininnut. Luin melko ylimalkaisesti tämän ketjun nyt lävitse. Aiemmin luin vähän tarkemmin, mutta eihän mun päässäni mikään pysy :unamused: :blush: .

Suuresti tsemppiä ja paljon voimia sulle toivottelen joka tapauksessa :slight_smile: .

Edit: Nyt luin hieman, HUOM!: hieman, tarkemmin tekstisi, Kati. Olet siis A-klinelle menossa, eli hyvä juttu tuon pudotussuunnitelman vuoksi. Harmi tosiaan, kun jonot ovat niin pitkät :frowning: . Juu, ja sitten sulla olikin jo mielipidelääkitys. Voi olla, ettei tuo venlafaksiini sovikaan sinulle ja se tekee osaltaan noita kurjia olojasi :confused: . Eipä siitäkään vieroittautuminen välttämättä helppoa ole, kokemusta on :angry: , mutta ehkä lääkkeen vaihto ns. lennosta johonkin toiseen mielipidelääkkeeseen saattaisi olla ratkaisu :confused: . Kaksisuuntainen mielialahäiriö voi olla kyllä pätevä diagnoosi pysyvään sairaseläkkeeseen(Itselläni on mm. kyseinen tauti), mutta se vaatisi tosiaan sitä psykiatrin tekemään diagnoosia, eivätkä oireesi ihan täysin täsmää bipoon, jos mielialavaihtelusi ovat hyvinkin nopeita. Eivät nopeat mielialavaihtelut toki bipoa poiskaan sulje. Mullakin mielialat saattavat heitellä jopa 5 min. välein ihan äärilaidasta toiseen, vaikka mulla bipo onkin.

Sun kannattaisi hankkia lähete mielenterveystoimistoon, jotta pääsisit psykiatrin juttusille. Lähetteen saa ihan “tavalliselta” lääkäriltä, mutta kokemukseni mukaan julkiset MT-palvelut ovat, ainakin täällä meilläpäin, varsin ylikuormitettuja, joten jonoa saattaa sinnekin olla kilometritolkulla, eikä lääkärillä välttämättä ole aikaa juuri muuhun, kuin respojen kirjoittamiseen :imp: :frowning: . Yksityinen psykiatri olisi nopea ja helppo ratkaisu, mutta se vaatii rutosti rahaa ja ymmärsin, ettei sulla nyt olisi kauheasti ylimääräistä. Tosin MTT:n kautta saatat saada lähetteen yksityiselle psykolle, jolloin Kela korvaa ainakin osan kustannuksista, mutta sekin on taas pitkä polku ja vaatii erinäisiä selvityksiä. Huoh :unamused: …

13

Olen jo käynyt ns. yleisen puolen psykiatrilla ja psykoterapeutilla. Tulos oli tällainen: Psykoterapeutti oli hävettävän ilkeä minulle ja hänen luonaan käynnit oli yhtä h…vettiä. Joka kerta hän keski uuden syytöksen: olen epäkypsä, ilkeä ihminen ja olen itse aiheuttanut nämä tilanteet (itsemurhayritykset), joten pitäisi ottaa niskasta kiinni. Ja kun eräällä istunnolla sanoin, etten millään jaksa mennä työpaikkaan takaisin, hänen mielestään minun pitäisi irtisanoa itseni vai “kostanko jotenkin työpaikalleni”. Olen ollut yhdeksän vuotta samassa työpaikassa, joten irtisanoutua en aio. En tietenkään niin tyhmä ole. Joka kerta oli vaikea mennä hänen luokseen ja aina tulin itkien kotiin. Hän lopettikin istunnot kuin seinään ja sanoi, että soittele sitten. Omaiset ja muutama ystävä (joita minulla on) eivät missään nimessä allekirjoita sitä, että olen epäkypsä tai ilkeä. Päinvastoin, olen ollut liiankin kiltti.

No, psykiatrista oli sen verran apua B-lausunnon kirjoittamisessa, että hän kopioi jostain vanhoja tietoja (olen käynyt siellä aikaisemmin, joskus viitisen vuotta sitten) ja määräsi mulle sen aikaisia lääkkeitä. Voi pyhä pietari. Enhän minä tiennyt mitä hän kirjoitteli. Ei hänellä ollut aikomustakaan keskustella kanssani, joten mielestäni hän oli väärä henkilö tekemään B-lausuntoa.

Onneksi minulla oli ihana työpaikkalääkäri (jäi nyt äitiyslomalle), joka on kirjoittanut noita B-lausuntoja.

Ei mulla sinänsä ihan hirvee rahaongelma ole, mieheni tienaa kuitenkin hyvin, mutta tekee nöyräksi jos en ansaitse mitään. Olen ollut pidättyväinen omista tarpeistani, enkä ole juurikaan ostanut koko aikana mitään itselleni. Ruokamenotkin on pienentyneet huomattavasti. Toisaalta olemme avioitumisellamme taanneet myötä ja vastoinkäymiset aina kuolemaan asti :frowning: .

Kuntoutustuki vissiin on sellainen jota seuraavaksi saisin.

En voi vaatia, että omaiset hoitaisivat mun juttuja. Siinäkin on jo tarpeeksi kun “luuhaan” täällä kotona.

14

^ Voi helvetti, Kati :open_mouth: . Olen todella pahoillani sun puolestasi, että olet joutunut tuollaista kokemaan :cry: . Eivätpä toki ne mun omatkaan kokemukseni ole olleet läheskään aina kovin positiivisia noista MT-ammattilaisista :imp: .

Mitähän me nyt sulle keksittäisiin :confused: . Halu auttaa olisi kova, kun tietää, millaista helvettiä se elämä voi olla noiden psyykejuttujen ja kaikkien niiden lieveilmiöiden kanssa ja itse kuitenkin voin tällä hetkellä paremmin. Mulla vain lyö nyt ihan tyhjää, kun ymmärrän, että sulla on taatusti tullut jonkinasteinen kammo noita psykoja kohtaan.

Mitä ne sun läheisesi sitten sanovat? Tahtovatko he auttaa? Jolleivat, niin sitten ei voi mitään, mutta jos heillä kuitenkin olisi halua ja rahkeita auttaa sua, niin voisitko kuitenkin ottaa apua vastaan heiltä. Mä tiedän sen tunteen, kun tuntee itsensä hirveäksi taakaksi läheisilleen :cry: , mutta josko se lopulta olisi heillekin helpompaa, että ottaisit heiltä apua vastaan(mikäli he siis haluavat auttaa), niin pääsisit kuntoutumisen alkuun ehkä nopeammin ja helpommin.

halaus

15

Voi kun ikävä kuulla että on mennyt heikommin. Mulla itseasiassa sama tilanne oman xanor-tiputuksen kanssa, eilen lipsadin yhdellä tabulla takaspäin, mutta koitan tänään taas pärjätä pienemmällä määrällä.

Kamala mikä perse tuo psykiatri oli, seuraavaksi jos menet vielä psykiatrille, niin mene eri ihmiselle. Se on sellanen suhde, että jotta se vois toimia on kemioiden pelattava yhteen. Lääkäriltä tullessa pitäis olla parempi olo kun sinne mennessä, ei toisinpäin. Tosin itsekkin olen mulkuista lääkäreistä saanut osani.

Jos kuntoutus ei toimi tai et ole siihen vielä valmis, niin työterveyslääkäri voi tehdä lähetteen psykiatriseen työkyvyn arviointiin. Kannattaa katsoa tämä linkki:http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaalat/meilahden-psykiatriset-poliklinikat/Sivut/Työkyvyntutkimuspoliklinikka.aspx.

Mulla itselläni on loppui juuri sairaslomakorvattavuus-aika ja sain siis väliaikaisen 3 kk eläkepäätöksen vakavan masennuksen takia. Kuntoutuskokeilu epäonnistui aikoinaan. Olen vasta 34 v. mutta mulla on 20 v. masennustausta, vaikka opiskelu- ja työkykyä ylläpitämään ennen riittivät masennuslääkkeet ja rauhottavat. Ne laittaa käytännössä aina aluks osa-aikaisen päätöksen, koska yritetään kuntouttaa. Mutta kyllä sun ikäisellä on mun mielestä hyvät mahdollisuudet saada “lopullinen päätöskin” ajan kanssa, jos masennus on vakava eikä tilanne parane. Sehän olisi se ihanne kun saisi elämänsä taas kasaan.

Mä myös pelkään, että miten tää mun tilanne jatkuu jos en kuntoudu, mutta mulle ollaan tekemässä nyt psykiatrian poliklinikalla hoitosuunnitelmaa. Terapia-aikoja on lähes mahdotonta kunnalliselta saada, mutta sairaanhoitajan kanssa on mahdollisuus ainakin päästä puhumaan helpommin. Mua myös ahdistaa suunnattomasti nimenomaan raha-asiat ja kaikki sellanen ja se helposti lisää myös xanorin kulutusta.

Jos vaan saat sen 8 tablettia päivässä syödä, niin eihän se ole ongelma… Siis jos lääkäri määrää sen annoksen, etkä enää nosta sitä. Mutta jos sua nyt “pakotetaan” sitä tiputtamaan tai itse kenties haluatkin, niin sehän on positiivista jos pärjäisi ilman lääkkeitä. Mutta tosi rankkahan se “täysi vierotus” on.

Ymmärrän äiti-asiasi täysin. Oma äitini on koko elämänsä kärsinyt uusiutuneista psykooseista ja olen lapsesta asti joutunut kannattelemaan itseäni ja myöhemmässä elämässä äitiäni. Olin jo valmiiksi masentunut ja äidin mielenterveysongelmat: avun vaatiminen, soittelu, syyllistäminen, haukkuminen ja kaikki vastaava vei vuosikausien jälkeen multa koko pohjan alta. Yksinkertaisesti en kestänyt enää mitään takapakkia. Kuolema tuntui ainoalta ratkaisulta.

Kirjottele ihmeessä tänne ja oikein kovasti voimia tilanteeseesi! Toivottavasti tästä jauhannasta oli yhtään mitään apua. Yritä päivä kerrallaan eteenpäin, ei sitä muuten jaksa, ei millään. Äläkä ole liian ankara itsellesi.

16

Kiitos kaunis taas! Minusta alkoi jo tuntua, että itse vaan kirjoitan omista asioistani, mutta kiva kun kirjoitatte minulle. Minulla kun noita ystäviä ei todellakaan ole.

Kahdeksan tablettia on määrätty ja siihen pyrin ainakin ensi alkuun. Näin syvää masennusta minulla ei ole koskaan ollut, joten pakko minun on jotain “lieventävää” ottaa. Onneksi tuo alko ei enää maistu.

Palaan taas huomenna, kun mies tulee kohta kotiin. Kaikille hyvää illan jatkoa ja kauniita unia <3

17

Ei missään nimessä ole pelkkää sinun tilitystäsi, musta keskustelu on sitä että molemmat jakaa jotain omasta elämästään. Tilanteista ja muista. Sillä lailla saa juurikin sitä näkökantaa asioihin ja vertaistukea. <3

18

Tänään vain 7 kpl oxaminia, huraa :smiley: . Hyvää yötä kaikille!

19

Lähetin illalla pikaviestin, mutta taisi mennä taivaan tuuliin. Siis eilinen päivä meni 7 oxaminillä. Jos tuo 8 kpl on lääkäri määrännyt niin kai sen verran niitä voi ottaa. Mutta kyllä se hilkulla on jos on kovin huono päivä. Mulla kun on tuo epämääräinen pahoinvointi ja oxamin auttaa siihen.

Mä olen ns monivammainen (diabetes, korkee verenpaine, nivelrikko, fibromyalgia) eli kyllä tauteja riittää. Tulisin varmasti yhteiskunnalle halvemmaks, jos pääsisin eläkkeelle.

Lucrezia, millainen tuo kuntoutuskokeilu on?

Winston-84, luulen että läheiset ei osaa auttaa tai siis tarvitsisin oikein kunnon terapeutin. Kyllä mun mies on tosi kiltti, on jaksanut hyvin tän mun sairastelun ja on sitä mieltä, että eläkkeelle pitäisi päästä. Mullahan ei ole ollut nyt niitä alkoholi-juttuja ollut. Silloin olin varmasti sietämätön. En juonut päivisin vain arki-iltaisin. Jaksoin silloin olla illan ajattelematta iltaisin työasioita ja sain hyvin nukuttua. Tosin aamut ei ollut yhtä kivoja. Töissä ei huomattu mitään kun mulla ei varsinaista krapulaa tullut ollenkaan.

Kyllä vanhempikin tytär auttaisi. Hänen apunsa vain on sitä, että tuo pikkutytöt ilahduttaan mua. Mut aina mä en jaksa edes niitä :blush:

Nyt mun tarviis valmistautua soittaan äidille. Siihen tarvitaan tosi jaksaminen.

Halauksia kaikille

20

Siis läheisten kanssa voi jakaa pahimpia akuuteimpia juttuja ja kannattaakin, mutta onhan se niin että jokaisella meistä on sisällään myös katkeruutta, vihaa ja sellaisia tunteita, jotka voivat loukata läheistä. Eli mun mielestä niiden käsittelemiseen rakentavasti tarvitsee nimenomaan sen ulkopuolisen ammatti-ihmisen näkökannan. He pystyvät jotenkin auttamaan näiden tunteiden kanssa eteenpäin, eikä tule loukanneeksi läheisiään.

Nykyään on tuo kuntoutus systeemi tehty lähes pakolliseksi. Joku Kelan säätämä juttu. Se tarkoitti käytännössä sitä, että pitkän sairasloman jälkeen sovittiin työnantajien ja työterveyslääkärin (ja se työeläkevakuutusyhtiö johon kuulut, niille laitetaan ensin hakemus, mutta näistä kaikista asioista työterveyslääkäri tietää miten kuuluu toimia) ja siis tuon työeläkevakuutusyhtiön kanssa kuntoutuskokeilusta helpottamiseksi työhönpaluuta. Eli työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa vaan rahan maksaa työeläkevakutuusyhtiö sinulle, se on joku n. 70-80 % normaalipalkasta.

Siinä alotetaan tekemällä lyhyempää päivää, esim. ensin 1 kk 4 tunnin päivää, 2 kk 6 tunnin päivää ja viimeinen kuukausi 8 tunnin päivää, minkä jälkeen palaisit normaaliksi työntekijäksi.

Tosin tossa on se suuri ongelma, että mulla ainakin työnantajan kohtelu alkoi olla jo niin kusipäistä mua kohtaan että, se toimi jonkun aikaa mutta katkesi sairaslomaan. Juurikin kun sinulla on tuota työpaikkakiusaamista, niin en usko että se palaaminen olisi mitenkään helpompaa, vaikka tekis minkälaista päivää. Kun ne ongelmat on siellä työpaikan sisällä.

Voitko kertoa yhtään millasta sun työpaikka kiusaaminen on ja onko se työkavereiden puolelta vai työnantajien puolelta?

Toivon todella onnellista loppua tähän tilanteeseen. Sellaista että saisit kunnon apua, eikä sun pitäis palata tonne työpaikalle joka pahentaa sun tilannettasi. Että saisit terapian avulla apua käsitellä noita kipeitä tapahtumia ja sitä kautta näkisit tilanteessasi muutakin kun sen kuoleman. Joitain pieniä hyviä asioita ensin.

Olen itse elänyt sen kuolema-ajatuksen kanssa pitkään, nyt kun olen ollut poissa töistä pitkään olen luopunut sen ajattelemisesta ratkaisuna. Tosin mulla on ollut liikaa läheisten kuolemia, jotka edelleen pitävät ajatukseni sellaisena, että elämä on pelkkää menetystä ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän menetyksiä tulee ja tuntuu, etten kestäisi nyt enää yhtään kuolemaa.

Nuorempana kielsin nuo kuolemakokemukset, ja myöhemmin uudet kuolemat muistuttavat myös vanhoista menetyksistä, koska varsinaisesti en koskaan käsitellyt menetyksiäni kunnolla. Olen siis menettänyt pikku- ja isoveljeni ja tietysti kaikki isovanhemmat, mutta vanhuksen kuolema on eri asia. Sen ymmärtää eri lailla kun nuoren ihmisen kesken katkenneen elämän.

Edit: eilen pärjäsin 3 mg xanoria, mutta tiukkaa teki…