Interferonihoito

Onko joku käynyt sen läpi?

Kokemuksia?

Mä olen käynty läpi joskus 1995. Hoito on varmaan aikapaljon muuttunut siitä.
Aloitettiin haastatteluilla ja veri ym. kokeilla ja koepalalla maksasta.
Rankka hoito, pistoksia oli 3krt/vkossa ja ekan kuukauden ajan kuume nousi pistoksen jälkeen aina n.39 asteeseen. Mun olisi ollut mahdotonta olla töissä/koulussa siihen aikaan. Sitten alkoi helpottamaan. Loppuhoidon aikana alkoi hiuksia putoamaan.
Hoito tais kestää 6kk ja seurantaa taisi olla 3v. Hoito tehosi mun kohdallani eikä ole tullut takaisinkaan. Doupannut olen senkin jälkeen mutten toisten välineillä.

Kauan piti olla puhtaana ennen kuin pääsit siihen? Mitä kautta siihen mennään?Normi tk lekurin??

Se puhtaana olo aika on kait paikkakunnasta riippuvainen mutta n.2vuotta. Mä menin terveyskeskuslääkärin kautta joka sitten kirjoitti lähetteen eteenpäin ja tuli aikanaan kutsu haastatteluun.

Nykysin pitää olla puhtaana vuosi. Oon kuullut, että joskus on puolikin vuotta riittänyt. Nykysin ei mun käsityksen mukaan ole kuin yksi pistos/viikko. Hoito kestää 3-12 kk.
Oon myös kuullut, että nyt on tullut uusi paremmin siedetty lääkeyhdistelmä, eli hoito ei enää välttämättä ole ihan niin raju kuin aiemmin. Tosin onhan niitä sivuvaikutuksia useimmilla. Tiedän kyllä henkilöitä, jotka ovat selvinneen hoidon läpi ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia.
Itse en oo interferonihoitoa läpikäynyt, enkä aio mennäkkään niin kauan kun maksa-arvot pysyvät normaalina. Jos ne joskus huonontuvat niin sitten hoitoon varmasti menen.

Paikkakunnalla missä minä asun pitää olla kaks puhdasta vuotta takana. Itseasiassa Tk-lääkärikin sanoi mulle että vuosi jopa puoli vuotta riittää, mutta tartuntatautien polilla sanottiin kaks vuotta.
Itselläni olisi tarkoitus aloittaa hoidot helmikuussa.
Jännittää että pystynkö käymään koulua ja jaksanko miten kotona?

Mun paikkakunnalla on myös se 2v. putsia aikaa oltava.

Itse säästyin tältä hoidolta kun c-hepatiittini lähti itsekseen pois,mutta mieheni joutui tai pääsi tähän hoitoon,ja voin sanoa sivusta seuranneena että hoito on todella rankka,niin fyysissesti kuin psyykkisesti! Miehelläni tuli paljon haittavaikutuksia,univaikeuksia,hengitysvaikeuksia,sydämessä kipua,naama turposi,lihas särkyjä,kuumetta aina piikin jälkeen,päässä paineen tuntoa ja kipua,näkö heikkeni,veri arvot oli pielessä,immuuniteetti heikkeni,oli koko ajan väsynyt ym,alkoi tulla masentuneisuutta,itsetuhoajatuksia,mieheni kesti yli puolet hoidon kestosta,sitten lopetti hoidon kesken,ja lääkäri sanoi että hyvä kun lopetti kesken. Viime verikokeessa c-heppis oli negatiivinen,nyt on edessä toinen verikoe jossa katsotaan onko c-hepatiitti lähtenyt elimistöstä pois,toivotaan että on lähtenyt,ettei kärsinyt turhan takia.Toivottavasti teillä jotka hoidon aloitatte teillä on vaikka puoliso tukena,tai joku muu tukena,ottaa sen verran koville tuo hoito,joillekkin se tietenkin on helpompi,joillekkin taas todella raskas,niinkuin miehelleni. ja kyllä pitää olla sen 2vuotta ilman aineita että hoito aloitetaan.

:open_mouth: Se on näemmä todellakin yksilöllistä kuinka toi interferonihoito toimii. Toiset sanoo sitä kevyemmäksi kuin ne oletti, toisilla taas se on helvettiä… :question:
Onneksi olen myös tapaus, kellä häipyi itsestään C-hepa. :smiley:

Tasapuolisesti terve kaikille!

Olen uusi täällä ja en tiedä onko tämäkään oikea paikka minulle avautua? Joka tapauksessa olen pääsemässä interferonihoitoon lähiaikoina, koska sairastan c-hep 3a:ata. Olin vuosikaudet tyystin tietämätön koko viiruksesta ja elin ihan normi elämää, töissä päivällä ja perheen kanssa kotona illalla. Kuulin kuitenkin että eräs läheinen tuttuni oli käynyt kokeissa ja saanut positiivisen vastauksen. Siitä alkoi mulla henkisen ja fyysisen tasapainon heikkenemine ja lääkäreillä ravaaminen. Tästä on kohta vuosi aikaa. Ylävatsa ultrassa ei kuitenkaan näkynyt mitään poikkeavaa, maksa-arvot ovat lievästi koholla ja näin ollen pääsen hoitoon ehkä tässä kuussa, jos kaikki menee hyvin. Alkoholin jätin vuosi sitten, ennen kuin tiesin koko sairaudesta. Iv- jutut lopetin yli 8 vuotta sitten ja muutenkin olen pysytellyt päihteistä erossa, koska sain niistä tarpeekseni nuorempana. Totesin itselleni että se entinen elämä ei johda mihinkään. Ei siihen aikaan kun sitä kavereiden kanssa kokeiltiin tiedetty mitään mistään hepatiiteista, eikä tunnettu ketään kuka sairastaisi ja vaikka minulla oli aina omat värkit, niin silti vain se jostain tuli. Seksistä? Tuskin, mulla on vaimo ja terve lapsi. Voisi kai sanoa että mulla kävi huono tuuri, mutta ei se tuuri ollut joka sen neulan suoneen pisti. Kyllä on vituttanut ankarasti näin jälkeenpäin asiaa spekuloidessa, onneksi vielä on toivoa.

Mulla ei oo c-hepaa, vaik useamminkin ennen käytettyjä vermejä käyttäny; tosin oon keittäny ne ku asiasta ties… Mut mulla on pari kaveria ketkä on saaneet ceen, vaikka on omat vermeet. Tämän asian syyn huomasin ja kerroinkin heille samantien; oli käytössä klikkikuppeina joko lasit tai jäätelö-kauhat ja niitä annettiin vetojen jälkeen meille. Sanoin et en ota, koska sul on cee. Sano et hän tiskaa sen, sanoin et se ei sitä virusta välttämättä poista et pitäis keittää vartti vähintää ja sekää oo varmaa; hän siis vain huuhteli sen vedellä ja kaikille annettiin samaa kauhaa jatkuvasti… Eli samat klikit, verivalat, pussien pohjat muilta (mikäli kerran käytetyllä ruiskulla otetaan verta ni virusta siirtyy pussiin) ja jos joku jättää just klikit veto-putken jälkee ni sieltä hakemalla kaikista viimeiset aineet; saa kyllä tehokkaasti hepan tms. Etenkin ku se cee ei säily kovin pitkään, tais olla alle pari vrk:tta (lukee topicis iv-käytön vahinkojen minimoiminen tms.), eli tuossa on ku yhdes piikittää ja klikit menee sekasin niin tuoreet virukset, et siitä taitaa melko helposti tarttua, ikävä kyllä :frowning: . Oon itekin kyl käyttäny ennen ku sain tiedon netistä; samoja juoma-laseja. Tiskasin ne ensin mut saa kyl kiittää jotain ylempää tahoa ettei sitä ceetä oo. Toivottavast pääset hoitoon tai cee koteloituu… Tsemppiä, tosi upeeta et oot ollu kuivil 8v! :smiley:

Tohon vetokuppiteoriaan minäkin päädyin. C:een tarttuminenkin taitaa olla yksilöllistä ja väitetään että se olisi tarttunut jopa nuuskatteassa samalla pillillä tms. jos limakalvot olleet rikki… Tästä ei kuitenkaan itsellä ole esittää sen suurempaa näyttöä. Ennenkaikkea kehottasin ihmisiä käymään verikokeissa, sillä c:een kanssa pystyy elämään ja hoidot paranee jatkuvasti, mutta jos asiasta ei tiedetä ja jatketaan samaan malliin sekakäyttöä, saattaa se maksa sanoa poks.
Lääkkeet ja viina ovat pahasti samoin kuin rasvainenruoka. Mitä useampi ihminen tietää sairaudestaan sitä helpommin pystytään C pitämään aisoissa ettei taas uudet ihmiset sairastuisi.

Julkaisen tämän myös saunan puolella.