Interaktiivinen AA

Heippa!

Olen muutaman kerran ollut mukana AA-ryhmissä eri puolilla Helsinkiä. Ryhmissä istutaan hiljaa ja kuunnellaan toisten tarinoita.
Osaatteko neuvoa AA-ryhmää, jossa keskustelu ja älyllinen vuorovaikutus on sallittu?

Tervehdys Nappipekka. Tutun kuuloista juttua. Itselläni oli juuri samankaltaisia tuntemuksia alkutaipaleellani. Mut toisaalta tänään ymmärrän sen, että yksi parhaita asioita vertaisryhmässä on, kun opettelemalla opettelee kuuntelemaan, mitä toisilla on sanottavana. Teksteissähän sanotaan: “Opimme kuuntelemisen taidon…” Muussa tapauksessa pian huudettais kilpaa ja oltaisiin puhumassa toistemme päälle, kuin kapakassa ennen vanhaan :slight_smile:

Eikähän missään kielletä käymästä älyllistä tai vaikka täysin älyvapaata keskustelua ryhmän päätyttyä. Meillä ainakin täällä “pohjoisessa” on tapana pitää välillä ns. “jälkipalavereita”.

Huomenia

Just noin. Menet paikalle hyvissä ajoin ennen paltsun alkua ja jäät sen jälkeen juttelemaan vanhempien AA:sten kanssa.

Ainakin eräässä aa-ryhmässä oli aikoinaan tyyli, että joku piti lyhyen alustuksen jostakin aiheesta, esimerkiksi missä vaiheessa kannattaa kertoa aa-han liittymisestä aviopuolisolle, työnantajalle, tuttaville… Sitten vapaasti keskusteltiin aiheesta. Puheenvuorot kyllä pyydettiin ja niitä kuunneltiin. Hyvä idea teoriassa. Käytännössä tahtoi mennä siihen, että muutamat “vanhat ja viisaat” olivat jatkuvasti äänessä. Vaikka hiljaisemmillekin annettiin periaatteessa puheenvuoroja, niin ujoimmat eivät kerinneet niitä pyytää, ennenkuin joku toinen oli jo napannut sen. Samaan tyyliinhän se menee varsinaisen palaverin ulkopuolellakin jutuissa, niinkuin yleensäkin porukoissa. Taitaa joka tapauksessa olla paras systeemi nykyään miltei kaikissa ryhmissä käytettävä kiertävä puheenvuoro. Silloinkin tietysti jotkut pyrkivät venyttämään omaa vuoroaan kohtuuttoman pitkään, vaikka mitään niin tärkeää asiaa ei olisikaan. Pienessä ryhmässä se vielä voidaan sietää, mutta isommissa joudutaan rajoittamaan puheenvuoron pituutta. Mutta jokainen ryhmähän toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja tarvittaessa muuttaa käytäntöä. Se alussa mainitsemanikin ryhmä on siirtynyt kiertävään puheenvuoroon.

Kaikissa ryhmissä joissa mä oon käynyt, on kiertävä puheenvuoro paitsi Vuoriryhmässä puheenvuorot jaetaan etukäteen palaverin alussa innokkaimmille.
Joissain isoissa ryhmissä on myös rajoitettu puheenvuorojen pituus (esim 3 min), ettei ne “vanhat valtiomiehetkään” pääse pitämään puolen tunnin puheenvuoroja ja kaikki ehtivät puhua. :smiley:

Tällaiset kaavat tietysti eivät sovi spontaaniin keskusteluun, mutta eipä AA:n paltsun kuulukaan olla spontaania jutustelua, vaan jokaisella tulee olla rauha puhua oma puheenvuoronsa ilman muiden välikommentteja tai yhteenääneen puhumista.

Spontaanin rupattelun ja ajatustenvaihdon aika on sitten ennen ja jälkeen paltsun niinkun edellä sanottiinkin, tai röökitauolla (hyi).

Tutkimusten mukaankin järjestäytynyt vertaistuki on erityisesti hyväksi päihderiippuvuudesta toipumisessa, joten käydäämpä AA:ssa ja NA:ssa. :bulb:

PS. Ja erityisen hyvä huomio edellä myös se, että ryhmissä on jopa pakko opetella kuuntelemisen taitoa ja malttia kuunnella muita.

Suomen AA:ssa on ihan omat tavat ja käytännöt!

Muualla tapana on pitää tunnin kokoukset ja puheen vuorot pyydetään. (Eri juttu on sitten tulokaspalaverit, yms.)
Tämä nimenomaan antaan mahdollisuuden älylliseen kommukointiin, koska voit käyttää useamman puheenvuoron per palaveri. Puheenjohtaja huolehtii siitä, että kaikki saavat halutessaan puhua!

.

On Euroopassa toinenkin maa jossa toimitaan aivan samalla tavalla eli kiertävä puheenvuoro.

Myös Aasiassa on ryhmiä joissa on kiertävä puheenvuoro. :smiley:

Ainoostaan siinä yhdessä ei ollu Mapusassa, jossa se himputin vetäjä kutsu mut kokoushuoneen eteen ekana pälisemään niin etten ollut yhtään varautunut puhumaan ekana. :open_mouth: Meinas lirahtaa pöksyyn kun olin vielä snadisti kai viekkareissa ja heti kärkeen: “Our lovely visitor from Europe, please come right here and share!” tai jotain sinne päin. : P

Mutta ei siinäkään ryhmässä kukaan saanut pitää enempää kuin yhden puheenvuoron.

Nappipekka hei!

Mitäs jos perustaisit sellaisen ryhmän? Voisi olla paljonkin kysyntää Hesassa.

En tiedä mitä varten olet hakeutunut AA:han ? Jos sinulla on halu lopettaa juominen niin silloin olet oikeassa paikassa ? Jos et halua lopettaa vaan ehkä selvityä vain juomisen aiheuttamista seurauksista niin silloin mahdollisuudet saada apua AA:sta eivät ole kovin hyvät.

AA perustuu jakamiseen. Ryhmätilanteessa jaetaan kokemus, voima ja toivo jotta itse kukin voisi ratkaista yhteisen ongelmansa.

AA ei siis perustu tietoon tai mielipiteisiin vaikka niitäkin toki oheistuotteena saa eväiksi. AA:n näkemyksen mukaan alkoholiongelma ei ole ratkaistavissa pelkästään oman voiman tai oman tahdon avulla saatika oman älyn turvin. Näitä kaikkia toki tarvitaan mutta niistä ei ole alkoholiongelman ratkaisijaksi. Ne eivät yksistään riitä.

Hyvää jatkoa - päivä kerrallaan. :smiley:

No kannattaisiko itse aukoa sitä suutaan siellä ja aloittaa tuo tollainen keskustelu mitä haluat… EIkä odottaa että muut tekee sen sun puolesta?, :imp:

Suomi on sitten AA-statukseltaan yksi AA-alue!
Tämä selviää GSO raportista 2011.

Lisäksi tietoa:
Käsikirja suosittelee pienille maille ja kieliryhmille oman AA-alueen. Alue jaetaan piireiksi, piirien rajat ryhmät sopivat keskenään.

Jokaisella ryhmällä on sama oikeus: valita ryhmäedustaja piiritoimikuntaan ja Alue-edustajakokoukseen. Jokainen piiri saa valita kokeneen edustajan Aluetoimikuntaan (AA-palveluun).

Mitä pienempiä piirit ovat sitä helpommin voidaan pitää yhteyttä kaikkiin piirien ryhmiin ja jakaa myös valtuutetun tuomat kansainväliset kokemukset.

(Mitenköhän Nimettömät aikoo nyt asian hoitaa? :smiley: )

Eiköhän se oo ihan sama.

Kaikki ryhmät missä raitistumisesta puhutaan ja siihen pyritään, on hyviä. :sunglasses:

Hyviä ryhmiä ei ole ilman palvelua! :bulb:
Tarvitaan pohjalle palvelurakenne.