INHOAN RAHAPELEJÄ

Olen sydänjuuriani myöten kyllästynyt aiheeseen rahapelit, peliriippuvuus, ylivelkaantuminen, ray, maksamattomat laskut, perintäuhkaukset, ulosottovaatimukset, rahapula, salailu, valehtelu, pikavipit ja niin edelleen. Life is out there! Tajutkaa se, hyvät pelurit, ja käyttäkää omaa järkeänne. Ennaltaehkäisy tietysti on paras lääke, pelaamista ei pidä edes aloittaa (kouluihin valistusta tupakkavalistuksen tapaan!!!). Jos se kuitenkin on alkanut niinkuin monella teinillä tupakointi, on mahdollista lopettaa käyttämällä ihan omaa järkeä ja tahdonvoimaa. Tahdonvoimaa löytyy tarvittaessa paljon enemmän monilta muilta elämänalueilta. Eihän nyt vain ole niin, että peliongelma koetaan tahdosta riippumattomaksi “riippuvuussairaudeksi”, jonka armoille sitten heittäydytään ja annetaan kaiken tapahtua, ja odotetaan avuttomina pelastusta jostain ulkopuolelta?
Moni perhetragediakin olisi vältettävissä, jos tähän ongelmaan suhtautuminen olisi terveempää. Lusikka kauniiseen käteen.

Peliongelmahan nimenomaan on riippuvuussairaus.
Tärkein valinta riippuvaisella on juuri se, heittäytyykö sen armoille ja antaa kaiken tapahtua, vai taisteleeko sitä vastaan ja yrittää vapautua siitä. Eiköhän tämä koske kaikkea riippuvuutta.
Alkoholismin ihmiset käsittävät paremmin, miten se vaikuttaa ja kuinka vaikeita hetkiä saattaa tulla pitkienkin kuivien kausien jälkeen. Sehän on ihan sama peliriippuvuudessa. Ei peliongelmaiset pilaa elämäänsä koska se on kivaa. Peliongelmaiset pilaavat elämänsä koska ovat riippuvaisia pelaamisesta. Ylösnousun mahdollistaa ainoastaan pelaajan ymmärrys omasta riippuvuudestaan ja sen myöntämisestä. Ei ole helppoa syvällisesti, ihan todella ja nöyrästi sanoa itselleen että on ongelmainen, joka ei hallitse omaa elämäänsä. Tuon vaikeuden vuoksi on taasen helppoa ajautua sen vietäväksi ja luovuttaa riippuvuuden vietäväksi.

Ennaltaehkäisyn kannalta kaikista paras ratkaisu juuri nyt tehtäväksi olisi se, että katukuvasta nuo pelikoneet ja niiden lapsia viehättävä ääni- ja värimaailma rahansaantimahdollisuuksineen poistettaisiin. Seuraavasta sukupolvesta saisimme lähtökohtaisesti ehkä paremmin selviytyvän peliongelmaa ajatellen.

Harvalla peliriippuvaisuutta sairastavalla on tarpeeksi “järkeä” tai tahdonvoimaa, että voi päättää tuosta noin vaan parantua sairaudestaan. Ymmärrän mitä ajattelet mikäli miehesi on peliriippuvainen. En tiedä mikä tarkalleen ottaen on tilanne: yritättekö vielä selvitä asioista, onko mies lopettanut pelaamista vai oletteko jo eronneet. Mikäli haluat miestäsi auttaa ongelman kanssa niin kannattaa miettiä sinun asennetta tätä sairautta kohtaan ja / tai hankkia enemmän tietoa siitä. Ja ei, tarkoitus ei ole puolustaa tai oikeuttaa pelaamista ja siitä aiheutuvia ongelmia, mutta jos et ymmärrä sairautta niin tuskin voit sen parantamisessa auttaakaan.

Olen kuitenkin samaa mieltä tuosta ennaltaehkäisystä. Helpoin tapa peliriippuvaisuuden kitkemiseksi on, että ei koskaan edes kokeile. Kukaanhan ei voi tietää, omaako peliriippuvuuden aiheuttamat geenit vai ei, ennen kuin se on puhjennut. Kouluihin, ainakin yläasteelle ja 2. asteen oppilaitoksiin pitäisi kyllä lisätä valistusta asian suhteen ja RAY:n peliautomaateille pitäisi tehdä jotain. Ikärajan nostaminen 18 vuoteen oli positiivinen alku, mutta ei vielä oikeastaan ratkaise mitään. Ongelma onkin siinä, että tämä on niin vaiettu sairaus, että ihmisillä ei juurikaan ole tietoa siitä.

Tottakai kyse on riippuvuudesta! Haluan kuitenkin korostaa oman tahdon osuutta asiaan, jota ei kaikissa sairauksissa samalla tavalla ole, sekä tähdentää sitä, kuinka ehkä liian helposti tuudittaudutaan ajatukseen, että ollaan sairaita, jolle ei mitään voida, ja apua odotetaan yksiselitteisesti ulkopuolelta. -Kyllä, voin sanoa tietäväni tiedän tästä “sairaudesta” jokseenkin paljon, se on ollut kumppaninani jo monia, monia vuosia! Siksi juuri kirjoitin: Olen väsynyt, kyllästynyt ja todennut, että ulkopuolelta parannusta on turha odottaa, kukaan ei kosketa peliriippuvaista taikasauvalla, joka poistaa riippuvuuden, sen voi tehdä vain ongelmainen itse. Niin että vielä kerran: lusikka kauniiseen käteen pelurit, jos haluatte elämänne takaisin. - Jos mieheni sairastaisi syöpää, en ikinä jättäisi häntä yksin kärsimään. Tässä tapauksessa tilanne on aivan toinen. Liittomme lienee loppumetreillään kestettyään yli kaksikymmentä vuotta.

Tässä tapauksessa turhautumisesi on täysin ymmärrettävää. Peliriippuvaiset vaan harvemmin pystyvät käyttämään järkeään sen riippuvuuden kanssa. Ja tuollaisia tapauksia on kyllä olemassa, ollaan aivan pohjalla ja ei tehdä asialle mitään vaan odotetaan, että joku tulee ja vie sen sairauden mennessään. Parantuminen lähtee siitä, että halutaan itse parantua ja tehdä sen eteen töitä. Valitettavan harvoin vaan tälläistä heräämistä tapahtuu, ennen kuin uhkat ja pelot konkretisoituu, eli se kuuluisa pohja saavutetaan. Ja peliriippuvaisen auttaminenkin voi joissain tapauksissa pahentaa asioita, eli “pidetään pulju pystyssä” sillä aikaa kun pelaaja pelaa kaikki omat rahansa.

Olet oikeassa tuon suhteen, että halu parantua ja tehdä asioille jotain on lähdettävä pelaajasta itsestään. Tukea tietysti yleensä tarvitaan, mutta ei kukaan pelaajan puolesta ratko ongelmia. Hyvä esimerkkitapaus löytyy täältä foorumilta ensimmäiseltä sivulta, mutta en nyt ihan hyvien tapojen vuoksi sano, että mikä.

Kaikkea hyvää ja voimia Pelivaimo.
Pelurit eivät ehkä pysty kontrolloimaan itse pelitilannetta mutta pitäisi pystyä pysymään peleistä poissa.
Eli jos tämä itsehallinta on nollassa,eli mennään pelamaan vaikka seuraukset ovat tiedossa niin eihän mikään tuki sitten auta joten pelatkoon sitten.
Läheisiltä ei kuitenkaa voi pyytää tukea loputtomiin.
Meillä kaikilla on vain yksi elämä ja ehkä kymmenen ei edes riittäisi tueksi kun toinen jatkaa samaa rataa.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu.Tiedän että jossain vaiheessa EI ENÄÄ JAKSA ,ja ei tarvitsekaan.
Jos vielä kerran yritetään ja se on jo itse asiassa 100 kerta niin oliko se sitten sen arvoista?

Näin se vain on. Kukaan muu ei tule lopettamaan pelaamista pelurin puolesta. Mitään taikatemppua siihen ei ole.

Jokaisen on löydettävä omat syyt, seuraukset ja pohja. Tämän jälkeen on valmis muutokseen, ja apuakin ollaan valmiita ottamaan vastaan. Jos ei hae apua, ei ole valmis muutokseen. Eikä myös ole valmis jättämään pelejä. Pohja on se hetki, kun tekee mitä tahansa aloittaakseen peleistä vapaan ELÄMÄN.

Täälläkin on valitettavia esimerkkejä siitä, kuinka asiaa vähätellään eikä neuvoista välitetä. Toisaalta, ei nuo neuvot varmaan itseänikään olisi auttanut aikanaan kun olin aktiivinen peluri. Neuvot auttaa vasta kun on pohja koettu. Sen kokemiseen tarvitaan pelurille jonkun asteinen “herätys”, mutta se pitää tapahtua itse. ITSE tajuta mihin kulkemansa polku on viemässä. ITSE myöntää ongelmansa. ITSE lähteä hakemaan apua.