Inhimillinen tekijä

Eilen kakkos kanavalta tuli ohjelma alkoholismista,’ Kun viini vie naisen’ Kolme naista keskusteli omasta alkoholismistaan. Minulle paljonkin tuttuja asioita ja tuntemuksia, joita naiset käsittelivät. Piristävää oli jotkut uudet näkemykset. Sanotaan , että kertaus on opintojen äiti. Hyvin pitää paikkansa kohdallani, koska aivoinfartin myötä syntynyt vaurio aivoissani tykkää pyyhkiä pois entistä tai radikaalisti sumentaa muistoja ilman alkoholiakin.

Uusinta to 16.9 klo 18.00
Helena Itkosen vieraina lääkäri,toimitusjohtaja, kirjoittaja.
HK

*Ohjelma löytyy toki myös Yle Areenasta: areena.yle.fi/video/1269841

Niin, tulihan tuo katseltua, tottakai. Ohjelman vieraista Satu Rapila on ollut samoissa merkeissä telkussa ennenkin, viime vuonna Aamusydämellä -ohjelmassa yhdessä toisen nuorehkon raitistuneen miehen kanssa…

Sinänsä uutta tietoa alkoholismista tai juomisen lopettamisesta ei minulle tullut… juominen loppuu, kun ihminen ei kestä enää juovaa itseään, jatkohoito riippuu sitten omista tarpeista. Minulle ohjelman paras anti olikin ehdottomasti nähdä juomisen lopettaneita ihmisiä, joilla menee elämässään ilmeisen hyvin eli raittius toimii. Näistäkään kolmesta naisesta ei uskonut enää mitenkään päällepäin, että viinaa on mennyt joskus liikaa.

–kh

Joo pakkohan tuo ohjelma oli katsoa. Mahtavaa jotenkin kuunnella ihmisiä, jotka ovat selvinneet selvään elämään ja nauttivat siitä! Ajatuksia herätti se alkoholistin pohjakosketus, kuinka pohjalle pitää mennä. Siihen ei ilmeisesti tyhjentävää vastausta ole, vaan se on jokaisen kohdalla erilainen.

Jäin miettimään myös sitä, että mihin ryhmään sitä itse kuuluu, kun alkoholi ei tällä hetkellä määrää elämää, eikä ole ollenkaan koko ajan mielessä. Myöskään kauheaa juomahimoa ei ole. Toki välillä tulee mieleen, että ai että nyt maistuis lasi kylmää valkkaria (ja kun tiedän, että siinä samalla menisi koko pullo, niin ohitan tuon tunteen). Mutta siis - raitistunut alkoholisti elää täysin ilman ajatustakaan viinasta ja juomaton alkoholisti haaveilee juomisesta, mutta yrittää pysytellä kuivilla? Ymmärsinkö oikein?

Tällaiset asialliset ohjelmat ovat erittäin tarpeellisia ja antavat myös toivoa muille :slight_smile:

Minä en ainakaan osaa sanoa, mihin kuivilla olo loppuu ja mistä raittius alkaa… Selvänä eläminen helpottuu kyllä hiljalleen kun juomatonta aikaa karttuu, samaten ajatukset juomisesta alkavat painua enemmän taka-alalle.

Oma tilanteeni nyt, kun olen elänyt selvänä noin 1,75 vuotta ( :slight_smile: ) on sellainen, että muistan kyllä päivittäin mikä suhteeni alkoholiin on, haluankin muistaa, mutta juominen ei enää hallitse ajatuksia. Juomisen päähänpinttymä on helpottanut. Kun alkoholi oli elämässäni mukana, se kummitteli taustalla kaiken aikaa, vaikka tilanne ei olisi liittynyt juomiseen millään tavalla. En osannut nauttia elämästä sellaisenaan.

–kh

Ajan kanssahan kaikesta toipuu - kaiken järjen mukaan. Nuo “oikea raittius” ja “kuivuus” pälätykset ovat mielestäni aika turhia. Keneköhän etua ne palvelevat? Turhaa miettimistä, jos kuitenkin tuntee voivansa hyvin :smiley:

Niinhän se oli minullakin, kun kaikki, siis aivan kaikki elämänosa-alueet oli sen juomisen vallassa tai rakennettu jotta voisi juoda. Siinä sitä sitten huudeltiin aikansa raittiuttakin, mutta kun en kyennyt pääsemään pois siitä kehästä, jonka olin itselleni juomisen varaan rakentanut. inhimillisessä tekijässäkin mainittiin se oma pohja joka oli koettava ja niin oli minunkin, mutta olisihan se voinut olla hieman aikaisemminkin, mutta minkäs teet.

Tunnistin selvästi itseni noista tarinoista, vaikka mies olenkin. Kai meissä sitten on paljon samoja piirteitä.

En tietenkään voi puhua kuin omasta puolestani ja kokemuksestani, mutta jotenkin tuntuu että silloin kun ne palikat todellakin osuu kohdalleen, niin silloin tietää heti mitä on tehtävä. Silloin tietää että pohja on saavutettu, silloin kaikki on selvää ja olo tuntuu heti paremmalta.

Ainakin minun kokema tunne oli niin voimakas, ettei minulle jänyt mitään epäselvää siitä, mitä minun oli tehtävä. Ensimmäisten kolmen viikon aikana minä yritin vielä pari kertaa kyseenalaistaa tuntemukseni, mutta juomaan minusta ei enää ollut. Voi olla etten enää koskaan tunne mitään niin voimakkaasti, mutta ei sen väliä, pääasia että silloin tunsin.

Eihän tästä mitään selvää saa, mutta ei silläkään ole niin väliä :smiley:

No, meitä on niin monenlaisia toipuneitakin. Mikä on jollekin turhaa, voi olla jollekin toiselle hyödyksi :slight_smile:

Olen elänyt ‘kuivilla’ puolisentoista vuotta ja sitten taas raittiina melkein 13 vuotta, ja believe me, sen eron huomasin kyllä… Valitettavasti vasta sitten kun oli myöhäistä :slight_smile:

Olen täällä Plinkissä oppinut senkin, että alkoholismi voi kehittyä eri tavoin, samoin kuin raitistuminenkin. Aikaisemmin ajattelin aina niin, että kaikki muutkin ovat käyneet täsmälleen samat prosessit läpi kuin minäkin :slight_smile:

Minulle puolestaan oli ihan käänteentekevää todella tajuta se, että raitistua voi silloinkin, kun väkisin viedään hoitoon (lääkäri Sadun tapaus).

Vuosia sitten kuulin monesti sen, että raitistua voi vain silloin jos itse haluaa sitä. Olin jumittunut omissa ajatuksissani ‘ei kannettu vesi kaivossa pysy’ -syndroomaan, enkä osannut ajatella että halu raitistua voi syntyä hoidossakin :slight_smile:

Pitkä aika elää kuivilla. Jotenkin ajattelin, että jos ihminen lopettaa, siellä taustalla on se oma halu lopettaa. Toisaalta, kyllähän sitä itsekin vähenteli, muttei halunnut luopua kokonaan juomisesta. Mutta ne raittiit pätkät kestivät vain joitakin kuukausia. Niin, oman ajattelutavan muutos ei - sen välttämättömyys - ei ole kenellekään itsestäänselvyys. Sehän se on raittiuden lähtökohta. perun siis puheeni :smiley:

Niin - luulen, että on iso ero siinä, pysyykö korkki kiinni juomisen pelosta vai raittiuden halusta. Käymällä säännöllisesti AA:ssa voi varmaankin ajatella tuon juomisen pelon pysyvän yllä pitkäänkin. Jossain vaiheessa taitaa kuitenkin tulla vastaan kyllästyminen jatkuvaan pelon alla elämiseen, josta seuraa irtautuminen AA:sta ja retkahtaminen. Halu juosta raittiuden perässä on paljon kannustavampaa. Oman tunne-elämän normalisoituminen ja halu ryhtyä korjaamaan omia huonoja tapojaan ovat aika isoja asioita. Moni kertoo luulleensa, että ongelmat häviävät, kun lopettaa juomisen. Niin se varmasti onkin. Selvän pään kanssa ikävä kyllä näkee myös todellisuuden, ja todellisuuden kanssa eläminen voi käydä raskaaksi, ellei ole valmis muuttamaan ongelmia tuovia käyttäytymiskuvioitaan. Pohjimmiltaanhan niiden ongelmallisten käyttäytymiskuvioiden takana on minä-minä-minä asenne, johon muut ihmiset väistämättä hermostuvat. Sillä tavalla ei ole kovin helppoa elää, eikä pysyä irti viinasta. Toinen ongelmallinen käyttäytymiskuvio liittyy sinä-sinä-sinä asenteeseen. Silloin elämä ikäänkuin tapahtuu muiden välityksellä. Raskasta se on sellainenkin uhrautuvaisuus. Tuo me ajattelu taitaa olla todella monimutkaista ja vaikeaa. :laughing:

Minun raittiuteni alkoi juuri tästä. Ajatus siitä, että kerta kerran jälkeen tekee samat mokat ja lasillinen viiniä muuttuukin pullolliseksi oli lannistavaa. Lopulta tarpeeksi lannistavaa, että oli pakko tehdä päätös, että ei pisaraakaan. Olen todella onnellinen siitä, että tuli se lakipiste.

Mistä sitten tietää, että on tehnyt sen lopullisen raitistumispäätöksen? Itse en ole tehnyt mitään erillistä selkeää päätöstä (enkö siis ole vielä valmis luopumaan kokonaan?) lopettamisesta. Olen vain huomannut, etten tarvitse alkoholia ja se vain sotkee elämää monella tavalla. Olen myös huomannut, että moni ongelma/vaikea asia pysyy elämässäni riippumatta siitä, juonko vai en. Nyt ne pitää vain kohdata selvin päin ja hakea ratkaisuja ilman, että pää on sekaisin.

Mutta mitään lopullista, erityistä raitistumispäätöstä en ole tehnyt. Pitääkö sellainen tehdä ja jos, niin miten? Vai voiko tämä onnistua muutenkin? :unamused:

Jokainen raitistukoon omassa uskossaan - tämä on varmaan se tärkein periaate. Aivan puhtaasti omalta kohdaltani tuollainen päätös oli selkeästi monivaiheinen tapahtumaketju. Ensimmäisenä oivalsin, että käytän niin paljon alkoholia, ettei se ole hyvä asia. Sitten oivalsin, etten kykene vähentämään alkoholinkäyttöäni. Kesti kauan tehdä tästä sellainen johtopätelmä, että minun kannattaisi lopettaa alkoholinkäyttö kokonaan. Vieläkin kesti aikaa oivaltaa, että lopettaakseni, minun pitäisi aivan oikeasti ryhtyä lopettamistoimiin. Varmaankaan en olisi ryhtynyt lopettamistoimiin ilman päätöstä lopettaa. Silloin toki tuollainen “päätös lopettaa” tuntui kovin ristiriitaiselta, koska en uskonut kykyihini lopettaa.

Ehkäpä oletkin aivan oikeassa. En minäkään ole missään vaiheessa päättänyt lopettaa. Ensin totesin, että minun on joko jatkettava juomisen tietä tai valittava lopettamisen tie. Sitten päätin ryhtyä lopettamistoimiin. Nuo lopettamistoimet ovat auttaneet minua pysymään irti viinasta.

Tuo lopettamisen tie näkyy päivä päivältä vievän etäämmälle juomisen tiestä, mutta toiset ovat kertoneet, että kyllä ne aika ajoin ovat sen verran näköetäisyydellä toisistaan, että valinnan voi tehdä uudelleenkin. Eihän siihen oikeastaan tarvita, kuin ryhtyminen retkahtamistoimiin.

Tuo “tie”-ajattelu tuntuu mielikuvana hyvältä: juomisen tie ja raittiuden tie. Alkoholisti ei voi kulkea kuin yhtä tietä kerrallaan, vaikka kuinka tekisi mieli vetää tielinjat yhteen: olla kännissä ihan joskus vain ja klaarata elämänsä muuten kuin raitis, eli fiksummin olla kohtuukäyttäjä.

Oma suosikki-itsepetokseni oli pitkään ajatella juomista juttuna, jonka voin pitää jotenkin irrallaan muusta elämästä, vaikka todellisuudessa juominen sekoitti koko paketin. Ei ole esim. “baarielämää” ja “normaalielämää”, eli kahta elämää yhdessä ihmisessä. On vain tämä yksi ja sama, ainoa ihmiselämäni, ja valittavana yksi tie jota pitkin tallata. Se juomisen tie kulkee nyt onneksi sen verran sivummalla, etten sitä näe…

–kh

Näin juuri käy minulle. Vaikka kuinka päätän, että vain no aina kuitenkin pari lasillista, koko pullo menee ja lisäksi pari kolme siideriä. Päätöksen lopettamisesta olen tehnyt kuukausi sitten, mutta ei tunnu onnistuvan.

Upeaa tuossa TV-ohjelmassa oli myös se, että nämä naiset olivat tarpeeksi rohkeita tullakseen julkisuuteen. Onhan tämä nyt niin hävetty sairaus. Mekin täällä anonyymeinä. Minä olen vain parille ystävälle kertonut ongelman laajuudesta (en tosin aivan rehellisesti heillekään) ja lopettamispäätöksestä.
Nyt onneksi monet julkkikset, iskelmälaulaja, näyttelijät (Edelman, mikä muutos ulkonäössä) ovat kertoneet avoimesti alkoholiongelmistaan.

Lukekaapa vähentäjien puolelta kuinka erilailla tämä(kin) ohjelma voidaan nähdä. F-metsä.

Eipä tuo mikään ihme ole. Juova alkoholisti ei ymmärrä raitistunutta. Maailmat eivät kohtaa, jos toisella osapuolella mieli on edelleen juomisen kannalla, vaikka ajatus ei juuri nyt juomisessa olisikaan. Riippuvuus saa ihmisen puolustamaan riippuvuuttaan ja suhtautumaan ei-juoviin vähintään epäluuloisesti, jopa vihamielisesti, kun koko ajan saa varoa ettei joku kajoa siihen omaan rakkaaseen juomiseen. Rehellisyys pelottaa.

–kh

Mahtavaa, salaliittoteorioita :mrgreen:
Joskus voi olla kyse yksinkertaisesti juuri siitä mistä kirjoitetaankin.

Hyvin moniulotteista pohdintaa :confused: Mitä on kirjoitettu ja missä on salaliitto :confused: Ehkä on parasta, että itse olen vain samaa mieltä siitä, mitä kuivahuikka on kirjoittanut :confused: vai olenko sitten mukana salaliitossa, vai näenkö ympärilläni olemattomia salaliittoja. :confused: Onneksi on kirkkaat silmät joilla katsoa ja raitis pää, jolla ajatella. :laughing:

Välillä mietin kovastikin myös sitä, miksi Hippiäisellä on niin kovasti tuota migreenioiretta :mrgreen: - ahdistaako jokin täällä lopettajien keskustelussa :confused: