Se on jännä huomata kuinka sitä on mennyt pari vuotta esittäen jotain mitä ei ole. Nyt kun jälkikäteen ajattelee ei ole edes tuntea itseään enään. Sitä niin kovasti ei suostu myöntää että on ongelmia, että tekee kaikkensa että niitä ei myös näykkään. Aivan hullua kyllä tämä. Jos joku on samanlaisessa tilanteessa, että on ongelmia esim alkoholin kanssa, niin kannattaa olla kyllä iha oma ittensä ongelmineen päivineen. Tää tällänen salailu ja valehtelu tuntuu tosi pahalta. Siitä tulee sellainen vankila missä asuu itte. Nyt vasta alkanut tajuamaan tätä oltuani 2kk 3vk selvinpäin. Tosi pahalta tuntuu, ihan kuin olisi valehdellut kaikille mun ympärillä oleville ihmisille.
Onkos joku ollut tälläsessä samanlaisessa tilanteessa? Miten tässä nyt sit pitäis olla ku on tajunnut tän? Miten tähä pitää suhtautua?
Tiedän että tää on ollut mulle suojelukeino, ja nyt kun olen vahvempi (ei viinaa) tämä tulee esiin. Pistää kyllä miettimään ja pään pyörälle, ja saa kyllä olon tuntumaa syylliseltä. Jotenkin myös tosi vaikeaa päästää tästä valehtelusta että kaikki on hyvin irti, mutta pakotan itseni tekemään sen, koska tajuan nyt asian oikean laidan.
Moi
Silmät auki rehellisenä 
. Itse en ole koskaan valehdellut tai juonut piilossa, siis tarkoitan perhettäni koska en kapakoissa kiertele. “Jemmapulloja ei ole”. Turha menneitä on liikaa murehtia “nyt on nyt, silloin oli silloin”
Tv. Tuppi
Täytyy kyllä sanoa että syntymän jälkeen, tää asioitten selvittely mitä nyt joutunut tekemään, on kyllä kaikkein pahinta ollut. Sitä näkee itsensä juuri sellaisena kun on, ja se ei vastaa ollenkaan sen aikaisemman juovan minän näkemyksiä. Täytyy kyllä sanoa että kun näitä muittenkin ketjujen tekstejä lukee, että tässä maassa täytyy olla muitakin yhtä vahvoja ihmisiä kuin minä olen. Sen verta on tämä ollut minullekkin vaikeata, ja sitten kumminkin on monia jotka on tästä selvinneet. Päivä kerrallaan, niin tässä tilanteessa pitää olla. Sen olen poiminut monen sanomisista täälläkin foorumilla.
Tähän vielä biisi joka kertoo aikasta hyvin elämäntilanteesta jonka kaikki jotka luopuu juomisesta/päihteistä joutuu käymään läpi: http://www.youtube.com/watch?v=VFqEDAA_Eh4&feature=BFa&list=PLD16F87F7B8DEA470&lf=mh_lolz
Omalla kohdallani raittiuden yksi vapauttavimpia kokemuksia on ollut se, kun on ollut pakotettu riisumaan kaikki vuosien saatossa erinäisten pelkojen edessä luomansa valheelliset naamionsa, samalla aloittaen ensi kertaa elämässään tutustumaan siihen, kuka oikeasti on.
Minulla päihteiden käyttö toi tullessaan sellaiset roolileikit, että nyt mietittynä ei ole ihme, etten tuota leikkiä selvinpäin kestänyt.
Raitistuttuani henkinen tuska kasvoi sietämättömäksi, lähinnä siitä syystä etten enää yksinkertaisesti tiennyt mitä roolia olisin kenekin ihmisen kanssa vetänyt. Sen jälkeen kun henkisesti murruin, koin äärettömän vapautumisen tunteen, kun sain myöntää itselleni, etten yksinkertaisesti tunne yhtään sitä ihmistä, joka minua peilistä takaisin katsoi. Onneksi olin pakottanut itseni vertaisteni joukkoon ja vielä suurempi onni minulla oli siinä, että sain tutustua erääseen kohtalotoveriin, jolla oli aivan samankaltaisia kokemuksia kuin itselläni oli ollut. Hänen kokemuksiensa kautta, aloitin läpi elämän kestävän tutkimusmatkan minuuteeni, joka jatkuu päivän kerrallaan, niin kauan kuin itse olen oman osuuteni asiassa tekemään. Omalla kohdallani omaan itseni tutustumisesta on tullut niin mielenkiintoista, etten enää osaisi palata entiseen valheelliseen roolileikkiin, ellen samalla alkaisi valehdella itselleni ja siinä samalla palaisi sekottamaan päätäni erinäisillä aineilla. Tänään olen saanut kohdata itseni sekä oman raadollisen rikkinäisyyteni siinä määrin rehellisesti, etten enää tuohon valheen kehään halua palata.
Kun opettelee rehellisesti tutkimaan omaa itseään ja omia vaikuttimiaan tekemistensä taustalla, tulee huomanneeksi sellaisen mielenkiintoisen asian, että tällä tiellä matkaamisessa on se hyvä puoli, että vaikka vastaan tulee ihmisiä, joiden kanssa ei välttämättä kemia kohtaa, voi rehellisesti ja hyvillä mielin miettiä, ettei se ole kenenkään syy, vähiten minun itseni, koska tiedostan kohdelleeni noita ihmisiä samalla tapaa kuin toivoisin itseäni kohdeltavan, eikä minun muuta tarvitse yrittääkkään tehdä.
Toisaalta ne ihmiset, joiden kanssa kemiat sitten kolahtaa kohdalleen, oman kokemukseni valossa mietittynä ovat tuon kohtaamisen jälkeen ihmisiä joista ajan saatossa tulee niitä tärkeimpiä ystäviä, jotka kulkevat samaa tietä kanssasi, tuuppien sinua eteenpäin juuri silloin kun itsestäsi tuntuu että elämä pistää eteen sellaisia vastatuulen puuskia, että itsestäsi tuntuisi helpommalta jäädä tien sivuun makaamaan.
Rehellisyys itselle ja sitä kautta toisille luo suvaitsevuuden, jonka ilmapiirissä on helppoa matkata tätä elämän mittaista matkaa päivän kerrallaan.