Iloa elämään

Mistä saa iloa ja hyvää mieltä, kun raittiutta on kestänyt jo monia kuukausia? Pitäisi olla -tarpeeksi lepoa, monipuolinen ruokavalio, liikuntaa, rentoutumista, harrastuksia jne. Mitäs kun mikään ei auta, päivät on vaan samanlaista tasapaksua etenemistä. Masennuslääkkeitä on kokeiltu, ja ne ei sitä iloa ja tyytyväisyyttä elämään ole tuonut. Juominen ei ole ratkaisu. Se ilo on hyvin lyhytaikaista, ja pitkäaikaisseuraukset kyllä tiedetään. Kertokaas omia kokemuksia…? Saan harvoin lapsille hoitajaa, joten vapaa-aikaa ei juuri ole- ja sekin aika menee nukkuessa ja siivotessa.

Masennus estää kyllä varsin tehokkaasti iloitsemasta yhtään mistään…sen verran keskivaikeaa sellaista minäkin olen kokenut.

Mutta kysyit, mistä saa iloa elämään. Kaipa se on niin, että pitäisi itse oppia iloitsemaan elämästä. Minä olen opetellut nauttimaan “joka hetkestä”. Pieniä pysähdyksiä, vaikka ollessasi ulkona lasten kanssa. Kuuntele aistejasi, mitä nenäsi kertoo? Kenties syksyisen metsän viekoitteleva tuoksu leijuu seassaan hiukan suopursun kitkeryyttä… Mitä sanoo tuntoaistisi? Viileä tuuli hyväilee poskea ja sormenpäitä ja auringonsäteet kutittelevat…yms. Pitää opetella tarttumaan hetkeen, löytämään ilo ja nautinto juuri tästä hetkestä. Pyykinpesustakin voi tehdä mielessään leikin tai seikkailun. Mehän monet olemme mieleltämme melkolailla lapsia, kun niissä ii’issä rupesimme aivojamme tuhoamaan, joten meidän on opeteltava leikkimään. Itse olen huomannut sen, että minä nautin elämästä nykyään niin paljon, etten tunne tarvetta etsiä iloa tai nautintoa “ulkoapäin”. Samoin “hauskanpidon” tarve on kadonnut. Perusarki on ihanaa, kun vain löytää tavallisuudesta sen ihanuuden!! Ja sullahan on lapset. Unohda tiskit tai pyykit yhden kerran ja mene leikkimään lasten kanssa, uppoudu heidän maailmaansa! Ja muutoinkaan ei tee pahaa opetella katsomaan maailmaa lapsen silmin, kuin näkisi kaiken ensimmäistä kertaa. Mitä kaikkea ihmeellistä ja ihanaa sitä löytääkään…!?

Eli lyhyesti, iloa elämään saa opettelemalla iloitsemaan elämästä. Ja kyllä sen oppii kun sinnikkäästi opettelee!! :smiley:

Itselläni kesti kauan toipua niin paljon, että alkoi tulla ilon hetkiä. Alussa mieliala tuntui menevän alamäkeä, osittain syynä ehkä pettymys siihen, että kaikki tapahtui niin hitaasti. Synkintä itselläni oli noin puolen vuoden tienoilla, jolloin ajattelin kokoajan itsemurhan toteuttamistapoja ja itkin koko sen ajan, kun olin yksin, ja välillä kyyneleet tulivat vaikka ei olisi saanutkaan. Sitten alkoi pikkuhiljaa tulla iloisia hetkiä, iloisia tai tavallisia päiviä, jopa viikkoja. Edelleen vajoan välillä, mutta en ehkä niin syvälle enkä pitkäksi aikaa.

Uskon (en perusta nyt mihinkään tiettyyn lähteeseen) että aivojen välittäjäaineiden toiminta on alussa aivan sekaisin, ja koska vika voi olla osittain solutasolla (reseptorien määrä muuttunut) ei masennuslääkkeetkään tepsi. Vasta kun solukalvot uudistuvat ja reseptorien määrä nousee, tilanne korjautuu.

Toisen elämää ei voi elää, eikä minulla ole kokemusta kuin itsestäni. Mutta silti uskaltaisin rohkaista, että kun vaan tekee asioita hyvin, ensivaiheessa huolehtii, että syö hyvin, täydentää vitamiinit ja hivenaineet sekä välttämättömät rasvahapot, että elimistö saa rakennusaineita korjaustöihin, ja jatkaa tätä riittävän monta kuukautta, jonain päivänä huomaa, että parempaan päin ollaan menossa. Sitten voi alkaa rakentaa muita elämän palikoita kuntoon.

Pakko kommentoida ihan ensin Wika sinulle. Ajatella mistä kurimuksesta sinäkin olet selvinnyt, aivan uskomatonta. Ja miten hienoa, että et antanut periksi ja alkanut juomaan tai vielä pahempaa, heittänyt lusikkaa nurkkaan omatoimisesti. Olen iloinen puolestasi. :stuck_out_tongue:

Sadeh, täällä on monta tarinaa joissa elämänilo on ollut hukassa vielä pitkään lopettamisen jälkeenkin, kuten tuo Wikan tarina. Itsellänikin punainen lanka alkoi löytymään vasta tuossa kevään korvilla. Lopettamisestani on nyt vuosi. Anna aikaa itsellesi ja hoida ítseäsi, kuten tuossa edellä jo mainittiinkin. Elämästä nauttiminen vaatii asennemuutoksen, jota voi Mustikan kuvaamalla tavalla opetella. Hyvä opas, monien lopettajien suosiossa ja itsellenkin tärkeä De Mellon kirja Havahtuminen voisi antaa sinulle uutta näkökulmaa elämään.

Kiitos Basilica, sinä olet sellainen aurinko keskuudessamme :slight_smile:.

Oih, kiitos kovasti, nyt kyllä taisit juuri sinä tuoda sen auringon minun päivään… :smiley:

Sadeh, en tiedä millaisia ihmissuhteita sinulla on, mutta ehkä kaipaat ihmisten seuraa? Kenties uusia ihmisiä, ihmissuhteita, ystäviä, uusia ajatuksia tms?
Ajattelin niin, kun mainitsit että saat harvoin lapsille hoitajaa eikä ole vapaa-aikaa.

Usein elämäniloa ja virikkeitä löytyy muiden ihmisten kanssa olemisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä. Ihmisten pariin siis!

Terveelliset elämäntavat ja liikunta ovat hyviä asioita ja niistä kannattaa pitää kiinni, mutta nekään eivät yksinään aina tuo iloa elämään, ainakaan jos ne muuttuvat pakkopullaksi.

Kiitos vastauksista. Luin Wika sinun päiväkirjasi, ja olet kyllä upeasti selvinnyt. Ei tää juomattomuus oo mikään helppo juttu ollenkaan. Välillä on mutta kun kaikki vaikuttaa kaikkeen. Noista aivoista ja ravinnosta lähtien. Stressi ja muut asiat. Jos voiskin olla autiolla saarella ja siellä olisi kaikki tarvittava (paitsi ei alkoholia) olis niin helppoa olla juomatta vaikka ikuisuuteen asti. Tosi elämä vaan ei oo niin helppoa. Sitä haluais nopean helpotuksen, ja muistissa säilyy alkoholin tuoma “pika-apu” kaikkeen vaivaan. :laughing: Mutta eihän se niin mee…kyllä se on vaan oltava juomatta ja kärsittävä tätä elämää. En tunne kaipaavani uusia ihmisiä tai ystäviä elämääni, olen aina ollut hieman erakko-tyyppinen. (paitsi humalassa todella sosiaalinen). Täytyy vaan koittaa elää päivä kerrallaan ja tehden oikeita valintoja, jos niistä seuraa hyvää mieltä, se on aina parempi. Ehkä se ilokin joskus voimistuu.

Sadeh, kiitos kommentistasi ( :blush: en ole tottunut positiiviseen palautteeseen :slight_smile:). Oikein paljon voimia sinulle!