En nyt tiedä miten tätä lähtisi järkevästi purkamaan, mutta kulunut vuosi on ollut aivan helvetin raskas. Peliongelmainen olen ollut varmaan 10vuotta, mutta nyt viimeiset 1-2 vuotta on olleet todella pahat. Kerta toisensa jälkeen olen yrittänyt lopettaa, mutta aina olen repsahtanut uudestaan.
Viime vuoden lopussa tunnustin ongelmani lähimmäisilleni ja he auttoivatkin minut pikavippiveloista ja lähdin psykologin juttusille. Nyt olen repsahtanut vuoden aikana useita kertoja. Pisimillään olin pelaamatta pari kuukautta, mutta siihen katkesi sekin. Matkalla kariutui parisuhteeni, muiden luottamus ja vanhemmilta 10000-20000 euroa rahaa. Eli aika paljon murhetta olen aiheuttanut muille.
Nyt viimeisimmästä kerrasta on muutama päivä aikaa ja tänään onkin 3.päivä ilman pelejä. Vanhemmat totesivatkin, etteivät pysty minua enempää auttamaan ja kyllähän sitä tyhmempikin sen tajuaa sanomatta. Päällisin puolin minulla olisi nyt erittäin hyvät mahdollisuudet onnistua, sillä olen saanut töitä, joissa on ihan mukava käydä ja ystäviä ym. löytyy kyllä runsaasti. Mikä vittu siinä vain on, että sitä pystyy siitä huolimatta tuhoamaan oman elämänsä.
Pikavippipaikkoihin on nyt laitettu lainauskieltoja ja pelitilit on suljettu, mutta pelurihan aina keksii keinot. Rahaongelmien lisäksi, henkisesti tämä on ollut äärimmäisen tuskaista. Tunnen itseni niin saatanan säälittäväksi, etten kehtaa edes suvun pariin mennä joulua viettämään. He toki odottaisivat minua kovasti, mutta en juuri nyt vain halua mennä.
Aika sekava teksti tuli, mutta jouduin tämän melko kiireessä kirjoittamaan (työajan väärinkäyttöä). Noh tänään on ollut hyvä päivä kun en ole pelannut, joten kai sitä voi hieman itseensä olla tyytyväinen.
Moro Shakkinappula!!
Nuo itsesyytöksen tuntemukset on kyllä sellaisia, joihin voin sanoa että helposti samastun ja muistan kuinka kamalalta olo voi tuntua. Repsahdukset taitaa pääsääntöisesti saada olon aina edellistä aallonpohjaa matalammaksi, siksi kannattaakin edes yrittää ajatella ilolla lopettamista, siitä riippumatta kuinka mones lopetus se on. Olet nyt lopettanut pelaamisen, minusta se on huippujuttu ja olalle taputuksen paikka!!
Meillä pelureilla on todella kovat panokset, niitä ei mitata pelkissä euroissa, kuten kohdallasi taitaa olla. Ehkäpä et täällä kirjoittelisi, jos olisit kaiken toivon menettänyt ja luovuttanut. AINA on mahdollisuus aloittaa pelitön loppuelämä. Se on edellytys sille että muut asiat saadaan sitten pikkuhiljaa kuntoon. Sinulla on työpaikka, siitä sitten, velkoja maksellen ja pitäen kiinni pelittömistä hetkistä, päivä kerrallaan. Jälkien korjaus on hidasta, varsinkin aluksi, mutta sitäkin palkitsevampaa.
Olisiko kuitenkin kannattavaa mennä juhlistamaan joulua perheen / suvun kanssa?? Saisi muuta tekemistä kuin omissa ajatuksissa vellominen. Eivätköhän he ilolla halua myös sinut mukaan joulua viettämään.
ja vaikka sen joulun viettäminen etukäteen tuntuu ahdistavalta, ja muutenkin vastenmieliseltä.
niin aika monesti se silti on aivan ihanaa, ja tunnelma on lämmin, kaikki oikeasti rakkaimmat on
lähellä, ruoka on hyvää, ja on pari päivää kun ei ajatella pahoja ajatuksia
sulla on jo asenne kohdalla, vietä joulu vanhempiesi kanssa, ja näytä niillekin asenteesi.
aika varma selviämistarina, jos luottokortit, ja pankkitunnukset annetaan läheisten huostaan,
sen se monesti vaatii=tehdään pelaaminen mahdottomaksi
Eli pankkitunnukset tosiaan annoin vanhemmille jo ensimmäisen repsahduksen jälkeen, mutta totta kai keksin kiertoteitä ja avasin uusia tilejä, joille sai vippejä nostettua. Todella typerää touhuahan tuo on, mutta ei sitä oikein voikaan käsittää, ellei satu tätä riippuvuutta omistamaan.
Joulusta olen päättänyt, että en sitä vanhempien luona vietä. Jotenkin ajatus on niin ahdistava, vaikka ei minun ongelmastani siellä tarvitsisi juuri Jouluna puhuakkaan, ellen haluaisi. Kuitenkin se ajatus pyörii omassa mielessä jatkuvasti ja vähän tuollainen isompi sukulaisporukka ympärillä niin ei tällä hetkellä kuulosta kovin houkuttelevalta.
Niin lopuksi ja mikä tärkeintä, en ole tänään pelannut.
eka pelaamaton päivä on hyvä alku, huomenna toinen
juu, eihän siitä tunnuksien repimisestä hyötyä ole jos ei halua lopettaa, sitähän se on jos availlaan uusia pankkitilejä
oli miten oli niin, säästä 2€ rahaa, ja vie äidillesi ja isällesi joku joulukukka, jätä sitten vaikka ovenkahvaan roikkumaan.
et ehkä usko nyt, mutta se olisi heille aivan mielettömän hieno teko sinulta, lopulta kuitenkin, te rakastatte toisianne
No niin omien laskujen mukaan 10.päivä ilman pelejä. Joululahjaksi lupasinkin vanhemmilleni pelittömän Joulun ja sen onnistuin pitämään. Mitään kauhean kovia taisteluja en ole joutunut vielä käymään, mutta toisaalta olen huomannut olevani hieman masentunut. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että on päättänyt luopua pelaamisesta ja alitajuisesti sitä jotenkin kaipaa. Sinänsä vain hullua, että nythän pitäisi osaita iloita jokaisesta pelaamattomasta päivästä.
Jos koulussa olis ollut samanlainen nero, kun nyt on pelaamisen kanssa, niin raketti insinööri olis vähintään. Verkkopankin sulkemiset on helppo kiertää ja visa electron käy rahojen siirtoon ja onhan niitä moneybookerssia ja muitakin.
Välillä tuntuu, että tosiaan olis aika vetää ittensä jojoon kiikkumaan ja jättää velkojat ja nettikasinot kaipaamaan. Tiedä vaikka nettikasinot lähettäis kukkavihkon surunvalitteluna hyvän asiakkaan poismenosta.
Nuo perkeleen pikavippipaikat koitui minun kohtaloksi. Kun vihdoin viimein sain luottotietoni takaisin, niin se oli jotain ihmeellistä, kun sai vipin otettua. Siitä se ajatus sitten lähti ja lähti mopo samantien.
Nyt ei oikein tiedä itkiskö vai nauraisko. Itkut on itketty ja nyt on vaihteeks se vittu joo olo, jolloin perintä toimiston laskut painuu laatikon pohjalle avaamattomana. Niin…edunvalvojan olen hommaamassa ja siitä voi kaikki tunnistaa minut. Viikko sitten alkoi seinät kaatua päälle ja tuli mieleen kaikenlaista. Kolmeen yöhön en unta saanut ja aattelin vaan velkoja ja niitä kirjeitä perintätoimistolta. Ampuma harrastuksen myötä oli muutama panos jäänyt jäljelle ( ei oo enää kun vein poliisille ) ja ajattelin jo keksiä keinon miten ilman asetta saa panoksen lähtemään.
Nyt tuli taas joulun pyhinä vippipaikkoja harrastettua ja olisko parituhatta uutta velkaa, joista muutamat erääntyy parinviikon päästä ja sitten loppukuusta ensi vuonna loput.
Kolmetonnia on jo perinnässä ja odottelen sieltä haasteita oikeudesta, kun ei niistä selviä kun on liian moneen paikkaan ja maksusuunnitelmat on ihan mahdoton hoitaa.
Mutta nyt ajattelin, että nämä uudet hoidan niin, että saan ensiviikolla rahaa, eli eläke tulee. Ainakin osan saan peruttua ja maksettua pois. Kun pikavipin saa perua 14 vrk kuluessa ja siitä 30 vrk on aikaa palauttaa rahat, niin minun laskujen mukaan minulla on vielä mahdollisuus helmikuun 1 päivä hoitaa muutama vippi pois. Niihin vanhoihin en enää paljon voi vaikuttaa, mutta uusia en perintään päästä. Tietysti voisi joitain maksaa nyt kuun vaihteessa ja sitten kikkailisi eräpäivien siirroilla, mutta kun on moneen paikkaan, niin ei oikein itsekkään jaksa kaikkea selvittää.
Jotta huh huh…mihin sitä on taas sotkenut ittensä, mutta eiköhän taas olis aika ottaa talvisota asenne ja tehdä se minkä voi.
Hyvin ikävältä, mutta myös tutulta kuulosti tuo tarinasi vieras. Kannattaa kuitenkin taistella sairautta vastaan, vaikka välillä kaikki tuntuukin niin turhalta!
Omalta osaltani vuosi vaihtui hienoissa merkeissä, eli pelaamatta tuli oltua. Nyt voi sitten hyvillä mielin aloittaa “uuden elämän”, vaikka toki pieni pelko on koko ajan läsnä, että onko tämä taas jotain alkuhuumaa ja pelikrapulaa. Joka tapauksessa, mikäli laskuni vain pitävät paikkansa niin tänään on 16.päivä ilman pelejä! Ei paljoa, mutta parempi sekin kuin nolla
Tänään 24.päivä ilman pelejä. Yöllä näin taas jotain unta pelaamisesta ja sen tuomista tunteista, jotka vaihtelivat mahtavasta voiton saamisesta, suunnattomaan ahdistukseen kaiken mentyä. Jotenkin hirveän helpottavaa herätä, kun ensijärkytyksen jälkeen tajuaa nähneensä vain unta.
Olotila on muuten varsin kelvollinen, mutta omaan perheeseen ahdistaa pitää yhteyttä. Toisaalta olisi ihan mukava heitä nähdä, mutta en ole heitä viimeisen repsahduksen jälkeen tavannut, joten vaikealtahan se tuntuu heitä jälleen silmiin katsella. Vanhempiini olen sähköpostilla pitänyt sentään yhteyttä, mutta sisarukseni kanssa en ole sanaakaan vaihtanut…
En tiedä, onko sitä täysin vailla järkeä vai ei, mutta jotenkin uskon vielä pystyväni elämään ilman uhkapelejä, vaikka näitä repsahduksia hyvin monta onkin takana ja jokainen niistä aika iso. Kun vain ei joutuisi syömään jälleen kerran omia sanojaan.
