Olen tässä joulun aikana monenlaisiin sosiaalisiin tilanteisiin tavisten kanssa. On todella vaikea löytää omaa todellista itseään aivan arkipäivän tilanteissa. Onko Smokki oikeasti välitön ekstrovertti hauskanpitäjä, vai sittenkin herkkä, hiljainen, introvertti ajattelija. Kumpi on todellisuutta ja kumpi on rooli Mikä on aitoa minää ja miten sen kanssa pitäisi elää aivan oikeassa elämässä.
Täällä Plinkin roolileikissä jokainen tuo esiin yhden kuvan itsestään - onko se naamio, jonka taakse kätkeydytään, vai sisäisen minän itseltäkin salattu todellisuus , joka uskaltaa tulla esiin virtuaalimaailmassa, jossa jokainen voi esiintyä juuri sellaisena, kuin haluaa.
A) Mikä vika taviksissa on?
B) Miksi pitää löytää arkielämässä joku “muotti” tai rooli siitä, minkälainen on, tyyliin ekstrovertti/introvertti?
Jokainen meistä voi olla tilanteesta, seurasta ja fiiliksestä riippuen kumpaa vain. Lisäksi meillä toden totta on tuolla ihan oikeassa elämässä erilaisia “rooleja”, eli siis käytösmalleja miten käyttäydymme eri ympäristöissä ja tehtävissä.
Opettaja-Smokki ei kenties ole sama asia kuin koti-isä-Smokki, vai onko? Smokki ja Sigge työtoverina ei ole samanlainen kuin Smokki ja Sigge aviomiehenä saati isänä?
Hoitsu-RC on erilainen kuin bändin kanssa keikalla tai bailaamassa oleva RC, joka taas on hieman erilainen kuin AA:n palaverissa istuva RC.
Internetissä meistä näkyy vain kapea, tunteiden ja ajatusten kirjainrykelmiksi puristama henkilökuva.
Rehellisyys? Hei ihan tosi, ei kukaan mene sanomaan työkaverille tämän esitellessä uutta kampausta tai vaatetta, että voi ällö kun on kamalan näkönen, vaikka niin salaa ajatteliskin
Luulisin, että täällä ollaan kirjoittamassa ajatuksista ja omasta elämästä. Ei siinä mitään sen kummempia “salattuja totuuksia” tarvita. Jokainen kertoo sen verran kuin haluaa. En minä kerro kaikkea mitä minulle on tapahtunut. Ei kukaan kerro, eikä pidäkään.
Ne “omat kokemukset” on aina subjektiivisia; niihin vaikuttaa myös mm. se millaisena itsensä näkee tai millaisena itsensä haluaa nähdä.
Siksi turvaudun nolostuttavan usein parjattuun kirjaviisauteen. Se on objektiivista, kylmää ja kliinistä. Se on faktaa. Omista kokemuksista kerroin enemmän joskus menneinä aikoina (etenkin 2008 : ), jolloin toden totta olin täynnä itseäni, omavoimaisuuttani ja omaa erinomaisuuttani.
Siitä anteeksi.
Vaikka en olekaan varsinaisesti edes viisaustieteen tohtori, olen näitäkin joskus ollut opettamassa. Kirjaviisauden mukaan kirjaviisaus on kyllä kliinistä ja kylmää, mutta objektiivisuus ja fakta ovat harhaa. Kun en asiasta mitään tiedä, enkä edes siitä ole varma, niin tällä kerralla turvaudun kirjaviisauteeen.
^ Tiedän. Faktatkin muuttuvat. 1200 -luvulla oli faktaa että maailma on litteä.
By the way. Olisi kai sittenkin pitänyt mennä sinne kaljalle ja olla siellä viikko, niin olisi saanut niitä kaivattuja omia kokemuksia. Niitähän minulla ei juurikaan ole.
Enkä voi siten ikipäivänä olla vaikkapa kokemusammattilainen.
Jos tuossa suhteessa kysyt neuvoa kokemusammattilaisilta, niin kyllä he neuvovat jättämään sen baarikierroksen väliin. Ihan oman kokemuksensa perusteella. Minusta tuntuu, että sinusta on aivan hyvää vauhtia kehittymässä aivan oikea ammattilainen. Onhan olemassa muunkinlaista kokemusta, kuin viisauden etsimistä tyhjän pullon pohjalta. Kun vain on tarpeeksi nöyryyttä etsiä, sitä viisautta löytyy vaikka ihan tavallisesta jännästä muoviämpäristä.
Mä oon isolla sydämellä siinä asiassa johon aion. Teen kaikkeni ollakseni hyvä, ja mulla on tukena omat kokemukset sekä läheisen alkoholismista että omasta päihdeongelmasta, sekä pätevät opastajat.
Ja minusta toden totta tulee hyvä. Sen eteen annan kaikkeni.
Sinähän olet pikkukissa jo oppinut vastaamaan kysymyksillä kirjaviisauden mukaa kyseessä on nk. Sokraattinen metodi. Sitä paitsi kysymyksesi ovat hyviä - mitä yhtäläistä ja mitä erilaista on näissä rooleissa?
Entä sitten, kun tällainen määrä erilaisia rooleja käy liian rankaksi ylläpitää? Entä jos haluaa kehittää omia roolejaan sellaiseen suuntaan, ettei tarvitse juoda viinaa? Entä jos haluaa ottaa uudenlaisen roolin sosiaalisessa yhteisössä? Ryhtyykö tämä sosiaalinen yhteisö painamaan ihmistä takaisin siihen rooliin, joka ajaa jepen juomaan? Jotenkin on kummallista, että isänikin tyrkytti minulle jouluaattona kuohuviinilasia - samaan aikaan puhuen alkoholiongelmastani ja siitä, etten juo. Ellen rakastaisi isääni, olisin suuttunut. Nyt olin vain surullinen.
Eilen töissä työkaveri vaatii minua jälleen kerran ottamaan koko organisaation murheeet kantaakseni. Totesin hänelle hymyillen, etten ole edes organisaation jäsen helmikuun alusta alkaen. Tänään olen kiinnostunut jo aivan muista asioista. Työkaverini sai miltei raivokohtauksen, kun pesin käteni hänen ongelmistaan. Ja vaati minua pitämän yllä entistä rooliani, josta haluan eroon. Ilmeisesti hänesta oli jotenkin kauhistuttavaa jatella, että elämää voisi olla jossain muuallakin.
Aikuisella ihmisellä on elämässään tavallisesti useita erilaisia rooleja, joista valita tilanteeseen sopiva. Koska sosiaaliset tilanteet vaihtelevat ja joka tilanteessa vallitsee tietyt käyttäytymisnormit, on tarkoituksenmukaista pelata niiden mukaisesti. Tuo ei silti tarkoita, että omasta persoonallisuudestaan ja aitoudestaan tarvitsisi tinkiä.
Omalla kohdallani tuntuu, että raittiuden myötä minulle on entistä tärkeämpää saada olla oma itseni kaikissa tilanteissa. Koska kumminkin satun olemaan introvertti, pyrin karttamaan isoja porukoita, mikäli mahdollista. Tuntuu helpommalta jättää juhlat väliin kuin odottaa toisten muuttavan käyttäytymistään hillitympään suuntaan…
Mikä on aitoa minää ja miten sen kanssa pitäisi elää aivan oikeassa elämässä. 
kirjaviisauden mukaa kyseessä on nk. Sokraattinen metodi. Sitä paitsi kysymyksesi ovat hyviä - mitä yhtäläistä ja mitä erilaista on näissä rooleissa?
