IHANAAAA<3<3<3 kun saa LESTADIOLAISTA YHTEISÖÄ rakentaaaahh

[Poistettu asiatonta -Päihdelinkin moderaattori]

Ihanaa kun olet löytänyt elämällesi vihdoin tarkoituksen!

Mahtavaa, kun on ihmisiä, jotka puhuvat uskosta sydämen paatoksella. Ei kannata alistua näiden hengellisten väheksyjien pilkan alle. :smiley:

Mielenkiintoinen ilmiö muuten on se, että useinkin uskonnolliset ihmiset kokevat pilkalliseksi tai ilkeäksi, jos uskonnollisia oppeja tai jumalien olemassaoloa kyseenalaistetaan. Näin tapahtuu usein silloinkin, kun uskonnottoman tai ateistisen näkökulman lausujalla ei ole mitään tarkoitusta olla loukkaava tai pilkallinen.

Jos vaikkapa toteaa, että teismi on loogisesti ajatellen yhtä perusteltua kuin satuolentoihin uskominen, se koetaan helposti rienaavaksi vaikka kyseessä olisi ihan asiallinen toteamus. Jokin persoonallinen jumalahan ei ole käytännössä sen enempää olemassa kuin satujen peikko tai keijukainen.
Tarkoitus ei siis ole mitenkään pilkata peikkoihin tai keijukaisiin uskoviakaan ihmisiä.

Lapsi uskoo joulupukkiin aikansa, ja sitten ei enää usko, kun kasvaa tarpeeksi isoksi huomaamaan että joulupukki kuulostaa epäilyttävästi iskältä tai vaarilta, tai naapurin sedältä. Emme kuitenkaan kutsu lasta tämän jälkeen ajoulupukkistiksi (vrt. ateisti) tai joulupukinkieltäjäksi, tai joulupukin pilkkaajaksi. Hän on vain oivaltanut jotain todellisuudesta, joka voi hetken aikaa kirpaistakin, mutta on kuitenkin tarpeellista.

Ilmiö on myös ihmisten vuorovaikutuksen kannalta lamaannuttava ja jarruttava.
Ei tarvitse lähteä plinkkiä pitemmälle huomatakseen miten hengellisten yhteisöjen yhteisenä perusperiaatteena on se että vain yhteisön ohjelmaa ja uskoa kannattavat puheenvuorot hyväksytään.

Muissa kuin hengellisissä yhteisöissä paljon helpommin etsitään vastauksia kysymyksiin, hyväksytään se tosiasia ettei mikään suunnitelma ole välttämättä koskaan aivan valmis, että maailma muuttuu, uuden tiedon osoittautuessa ristiriitaiseksi yhteisön “oppikirjojen” kanssa ei kaivetakaan juoksuhautoja maailmaa vastaan syvemmiksi vaan myönnetään että asiat voivat muuttua.

Jopa tiukkapipoisina ja omien eturyhmiensä hyötynäkökohtiin vahvasti sitoutuneet poliittiset puolueet uskaltavat käsitellä asioita erilaisten tulevaisuusskenaarioiden valossa.

Hengellisyys on metkaa touhua, ja sen olemassaoloa puolustellaan nykyään kai enimmin sillä että “eihän se nyt mitenkään vaarallista ole”. Sillä ei pidetä väliä onko siitä mitään hyötyä kenellekään tai onko haittoja ajattelulle enemmän kuin hyötyjä.

^ Niin, en mina Plinkissä sitä ilmiötä ole niin kauhean voimakkaana nähnyt, mutta jossain sosiaalisessa mediassa kyllä.

Muistan eräätkin pitkät keskusteluketjut facebookissa jonkun uskovaisen kaverini kanssa, jossa veulattiin läpi ne tyypillisimmät oletukset ja olkinuket.

“Voi , miksi sinä vihaat Jumalaa?” - Ei, en vihaa. Ei voi vihata jotain mitä ei ole olemassa, vaikka Raamatun Jumala olisikin aikamoisen ilkeä tyranni. En vihaa muitakaan olentoja, joiden olemassaoloon en usko; esim. vampyyreita tai ihmissusia.

“Rukoilen puolestasi että löydät Jeesuksen” - Rukoile toki jos haluat. Rukoilulla voi olla meditatiivisia vaikutuksia rukoilijaan itseensä. Mutta eikö tuo “puolesta rukoilemisen” ajatus ole pohjimmiltaan vähän omahyväinen?

“Olet tiedeuskovainen”. -Käsite on absurdi. Tieteellä ei ole pyhiä kirjoja joita palvoa, ja se korjaa itse itseään. Tiede ei ole palvonnan kohde, vaan työkalu jota käytetään tiedon hankkimiseen. Sitä voi käyttää oikein tai väärin, niinkuin kaikkia työkaluja.

“Ihminen saa uskoa mihin haluaa”. - Niin saa! Minullakin on uskovaisia ystäviä, sekä kristittyjä että muslimeja, ja puoluetovereitani on ehdokkaana seurakuntavaaleissa. Eräs opiskelee parhaillaan papiksi.
En suutu kenenkään uskomisista, vaan siitä jos sen perusteella aletaan polkea muiden ihmisoikeuksia, eriarvoistaa ihmisiä, tai jos uskonnollinen yhteisö toimii piilopaikkana hyväksikäytölle ja riistolle.

Jos lie todella olemassa joidenkin uskontokuntien jumalia niin rukouksesta voi olla hyötyä, tai voi olla haittaa, jos nimittäin erehtyy rukoilemaan vääräuskoisesti epäjumalaa.

Muussa tapauksessa omaehtoinen rukoilu voi toimia hyvänä keskittymisharjoituksena. Maailman murheet ovat poissa niskasta kun keskittyy keskustelemaan Jumalansa kanssa. Pakotettu tai painostuksen alaisena tehty rukoilu (kuten taannoin koulussa) taas saattaa olla haitallista ja kielteistä ajattelua lisäävää.

Maininta että aikoo rukoilla toisen puolesta voi olla lempeä ja hyvää tarkoittava ilmoitus mutta voi myös olla töykeä ja sisäisesti ristiriitainen tölväisy. Jumalahan on luonut sen toisen juuri sellaiseksi kuin se toinen on, ei Jumala neuvoja tarvitse. Ja Jumala ylläpitää sitä toista juuri sellaisena kuin on tarpeen, kaikkien kannalta parasta. (tuo edelläoleva siis siinä tapauksessa että esirukoilijan Jumala on kaikkivaltias, kuten kristinuskon Jumala)

Tämä ei liity ketjun otsikkoon mutta palstan aiheeseen ehkä sentään liittyy sikäli että viinasta eroon pyrkivä saattaisi etenkin alkuvaiheessa tarvita jotakin mihin takertua kyetäkseen ottamaan elämän vastaan raakana, ilman turrutusta.

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma.

Jos uskotaan Korkeampiin Voimiin, on hengellisten kertomusten valossakin hyvin todennäköistä että Korkeammat Voimat ovat ihmisen kaltaisia siinä että he ovat kovin arkoja kunniastaan, odottavat jatkuvaa palvontaa, rukoilua, mielistelyä, uhrauksiakin, ja ovat lisäksi kovin arvaamattomia käytöksessään.

Jos siis erehtyy rukoilemaan “vääriä jumalia”, saattavat oikeat jumalat hyvinkin ottaa nokkiinsa ja kiukutella monin tavoin.

Kenen Jumalat sitten ovat “epäjumalia” ja kenen taas “oikeita jumalia” ?

Kysymys on hankala, ja siitä asiasta tapellaan edelleen verisesti pitkin maailmaa. Luultavasti tapellaan siihen asti kunnes yhdessä todetaan että ei niitä oikeasti tainnut ollakaan. Mutta, se voi vielä olla kaukana tulevaisuudessa. Vaikka jo hiljaa mielessä myönnettäisiinkin että eivät nuo hengelliset tarinat ihan tosia taida olla, niin kovin vaikeaa on myöntää kokonaisen valtarakennelman ja kulttuurin perustuvan osittain ihan huuhaalle… pelätään ensin sitä väärässä olemisen häpeää ja toisekseen sitä että josko pitäisi rakentaa jotain uutta tilalle -mitähän sekin olisi, tuntematon pelottaa.

Ja tietysti, kun ihminen varmuuden vuoksi pelkää vähän kaikkea, niin aina siellä on pieni epäilys; jospa niitä henkiä sittenkin on, ja jospa ne sitten taas suuttuvat kun lakkaamme niitä palvomasta ja rukoilemasta.

Vaikea juttu.

Tämä on oikeastaan aika ontuva johtopäätelmä. Hengellisten kertomusten pohjalta voidaan arvioida vain hengellisten kertomusten kirjoittajien näkäkulmia asioihin. Siinäkin suhteessa on syytä pitää erillään tarinoiden metaforat ja se todellisuus ja intentio, joiden pohjalta tarinat ovat syntyneet. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Kalevalan alkukertomus sotkasta joka munii muniaan.

Toiseksi esimerkiksi voidaan ottaa tämä meidän luterialinen kristinusko, jonka keskeinen muotoilija oli kirkkoisä Augustinus. Augustinus oli Platonisti, eikä todellakaan uskonut mihinkään ihmisen kaltaisiin henkiolentoihin. Wikipedia puhuu skeptisestä rationalismista ja rinnastaa tämän Descatesin filosofiaan:

»Älä mene ulkopuolellesi, vaan palaa itseesi. Totuus asuu ihmisen sisällä, ja jos havaitset luontosi muuttuvaksi, nouse yläpuolellesi. Mutta muista noustessasi, että nostat itsesi järkisielusi yläpuolelle. Pyri siis tavoittamaan paikka, jossa järjen tosi valo sytytetään. Sillä mihin jokainen hyvä järkensä käyttäjä pyrkisi, ellei totuuteen?»

Augustinus puhuu yleisestä ja erillisestä ilmoituksesta, joista erillinen tarkoittaa vanhoja tekstejä ja yleinen fyysistä maailmaa, joka ympäröi meitä. Augustinuksen mukaan meidän tulee tutkailla pikemminkin yleistä kuin erillistä ilmoitusta.

Toisin sanoen ainakin kristinuskon perustana on todellisuus ja Kolmiyhteinen Jumala on pelkkä metafora. Augustinus toki toteaa, että tämä metafora riittäköön niille, jotka eivät enemmästä ymmärrä.

No se ainakin on varmaa, että helvetti on ihmisten keksimä paikka ja käsite.
Vai onkohan kuitenkaan?
Hmmm. jos helvetti onkin se mikä on saatanoineen ja esikartanoineen.
Tuohan selittäisi paljon ja olisi kevyesti yksinkertaisempi selitysmalli kaikelle mitä voi nähdä ja
kokea.
No onpas tosi huuhaata, miettivät varmaan kaikki.
Rajoittunut mieli tuppaa uskomaan mitä sinne on aikojen saatossa syötetty, sukupelvesta toiseen.
Ja selittämään kaiken sinne syötetyn pohjalta.
Tuossa mielessä väittäisin kyllä taas, että jokainen uskoo johonkin ja loppupeleissä on ihan
sama mihin uskoo. Sillä on merkitystä, mitä siitä mihinkin uskomisesta seuraa.

Mutta uskonnolliset fundamentalistit ja vähän maltillisemmatkin uskovaiset puhuvat yleensä vain Raamatusta, eivätkä Augustinuksesta tai Descartesista. Kaikki tuntevat Raamatun, Augustinusta eivät edes kaikki kritistyt.

Kristinusko perustuu siis Raamattuun. Raamatun tarinoissa Jumala todellakin on perin eriskummallinen ukkeli: herkkähipiäinen, despoottinen, kostonhimoinen ja oikukas, joka pelleilee jo Abrahamin kanssa vaatien tätä uhraamaan oman poikansa, sitten hukuttaa maailman ihmiset ollessaan pahalla tuulella. Uudessa testamentissä Hänen armonsa ja rakkautensa ilmenee oman pojan sadistisena kiduttamisena ja tapattamisena, eikä ihmiskunta muutu silläkään juuri hullua hurskaammaksi (sic).
Kuvaan on ympätty mukaan oletus, että jos ihminen ei ahkerasti mielistele ja ylistä tätä “laupiasta” Taivaan Isää, hän saattaa joutua helvettiin ikuiseksi ajoiksi kidutettavaksi.

Makes sense?

Helvettiä koskien löytyy tosi hyvä kuvaus Platonin klassikkoteoksesta “Valtio”. Platon kuvaa viimeistä tuomiota, jossa ihmiset jaotellaan riemuun tai kärsimykseen. Molemmille tuomion pituus on tuhat vuotta ja tuomio annetaan ansioiden pohjalta. Tuhannen vuoden kuluttua sielu saa uuden ruumiin ja pääsee uuteen elämään. Ennen Platonia, viimeiselle tuomiolle joutuivat egyptiläiset. Egyptissä hyvät palkittiin ja pahat annettiin sieluja syövän pedon herkkupaloiksi.

Kristinusko on joskus kolmannella vuosisadalla Roomassa kehitelty synteettinen uskonto, johon on otettu sopivasti aineksia vähän joka suunnasta. Kolmiyhteinen Jumala tulee hindulaisuudesta, vuodenkiertoon sovitetut juhlapyhät egyptiläisiltä ja vähän kaikkea sieltä sun täältä. Tällä keinoin saatiin aikaan yhtenäinen valtionuskonto, koska uskonnon avulla oli helpompi hallita ihmisiä, kuin sotilaiden voimin. Varsin suurella varmuudella, nykytieteeeen tukeutuen, ihmishahmoista jumalaa voidaan siis pitää ihmisen omana teologisena luomuksena.

Jo 2000 vuotta ennen Platonia hindulaiset totesivat Jumalan olemuksesta: “Brahman on lopullinen, yliaistillinen, kaikkialla läsnä oleva, absoluuttinen ja ääretön olemus, kaiken koskaan olleen, vaikkapa ainiaan olevan tai koskaan tulevan summa. Brahman ei ole jumala monoteistisessä mielessä, sillä sitä ei voi kuvata millään olevan tai ei-olevan määritelmillä - se on kaikkien määritelmien tuolla puolen. (wikpedia).”

[Poistettu provosointia -Päihdelinkin moderaattori]

Isäpuolenikin on fiksu äijä ja hän on mua paljon elämässä jeesannut ja todennut monia totuuksia ja häntä hieman mukaillen lausun:

Yksi pärinä-perttu kyselee enemmän kuin kymmenen viisasta smokkia ehtii vastaamaan

Onhan luonnouskonnoissa ollut hyvin kauan persoonallisia jumalia. Ukko-ylijumala,
thor, mitä niitä kaikkia on jokapuolella ollut ja on kai yhä jossain piireissä.
Sitten on ihan kirjoitettua aineistoa käsittääkseni tuhansia vuosia ennen kristinuskoa
ja niistä on käsittääkseni aika helppo vetää yhtäläisyyksiä keskenään.
kristinusko on evoluutiota kuten kaikki on.

Eikä evoluutio ole sinällään hyvä tai paha, se on kehitystä ja kehittymiseen liittyy myönteisiä puolia ja
haitallista.
Hyödyllistä olisi mielestäni ihmisten ja ehkä ihmiskunankin etsiä peinintä yhteistä nimittäjää, tai pienimpiä.
Ihan muutamaa vaan joista olisi mahdollista olla yhtä mieltä. Vähänkin kun monimutkaistetaan ideoita, uskomuksia,
tietoa ja kaikkea, kuvaan astuu kaikenlaiset voodoopapit taikasauvoineen ja markkinamiehet paritiisin
myymiskikkoineen. Ja kaikki mahtuu tietty mukaan, mutta perussäännöt saisivat olla riittävä selkeät.

Lyhyemmin sanottuna: Brahman ei ole mitään. Se on pelkkä sana. Niin kuin Jumalakin. :bulb:

Raamatussa on kuitenkin persoonallinen Jumala, joka mm. käyskentelee paratiisissa, ja jota Aatami ja Eeva menevät piiloon. Hän on siis konkreettinen, fyysinen olento.
Jos häntä ei miellettäisi missään määrin fyysiseksi, konkreettiseksi olennoksi, miksi puhutaan Herrasta tai Taivaan isästä? Miksei saman tien Rouva, tai Taivaan äiti?
Miten ylipäätään kohdistaa rukouksia jollekin, jossa ei ole mitään konkreettista?

Youtubessa oli hauska video, jossa iloinen mies kantoi kylttiä jossa luki “Allah is a gay!”. Hän sai paljon myönteistä huomiota, johtuen kai siitä että teki tempauksensa Priden aikaan. Jokunen raivostunutkin tielleen kyllä osui.

Miekkonen oli luonut mieleisensä jumalakuvan, kuten täälläkin on kehotettu tekemään. Hän perusteli myös, että koska Allahia ei konkreettisena olentona ole olemassa, hänet voi mieltää minkälaiseksi vain. Vaikkapa gayksi. :smiley: