Idiootin tarina

Kirjotan nyt oman tarinani huumeista. En tiedä miksi.

Kaikki alkoi syksyllä 2008 kun muutin syvältä maaseudun peräkammarista kaupunkiin joka on nimeltään Pori. Olin tällöin 20 vuotias ja henkeen ja vereen rokkari. Ihannoin tällöin suuresti kaikenlaista rappio-/“rock n’ roll”-elämäntyyliä ja tämä oli yksi syy minkä takia halusin vetää huumeita. Olin siis aikamoinen idiootti. Idiootti maalaisjuntti joka joi paljon. Huumeet ja musiikki olivat ainoat asiat jotka kiinnostivat mua. Ja naiset.

Tutustuin noihin aikoihin erääseen nistiin joka oli samanlainen “jeejeehuumeita”-tyyppi kuin minä. Aloin vetämään teemuja sen kanssa aika paljonkin. En erityisemmin pitänyt edes niistä. Ekoilla kerroilla tuli vaan huono olo ja oksentelin, mutta halusin vetää niitä koska niitä pystyi piikittämään ja se jos mikä mua kiinnosti. Mulla oli hirveä pakkomielle opetella piikittämään. Näihin aikoihin tutustuin myös piriin. Niitä ekoja pirivetoja en unohda varmaan koskaan; Olin aiemmin illalla ottanut teemun ja sitten kaveri painoi suoniini sen pirin. Tällöin en tiennyt yhtään mitään siitä miten hitaat ja nopeat vaikuttavat yhdessä. Kun mäntä oli pohjassa niin oksensin hillittömästi ja taukoamatta varmaan minuutin, jonka jälkeen nousin ylös, katsoin peiliin ja uskomaton euforia ja energia valtasi minut. Rakastuin. Kiskoin sitä sitten heti joku 5 päivää samoilla silmillä, kunnes psykoosissa juoksin jotain kuvitelmiani karkuun kaupungilla ja soittelin hätänumeroon. Tällöin en tiennyt vielä diapameista mitään. Tutustuin siinä sitten myös moniin uusiin narkkareihin.

2009 käytin piriä vain noin kuukauden välein ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Soitin kitaraa ja musisoin kymmeniä tunteja putkeen piripäissäni, ja se jos mikä oli kivaa ja kehittävää. Näihin aikoihin poltin pilveä todella paljon. Poltin tuona vuonna varmaan kahdeksana päivänä kymmenestä, aamusta iltaan ja vielä vahvaa kukkaa. Istuin perseelläni hiljaa kotona, usein yksinäni, usein join kaljaa ja jumitin täysin omissa ajatuksissani. Jos olin oikein aktiivinen niin saatoin jopa ottaa kitaran käteen. En oikeen tiedä mitä näin siinä koko kasvissa kun sitä piti koko ajan hiisata. Kyllä vieläkin toisinaan tykkään savut polttaa, mutta voisin sanoa että sen polttelu on vähentynyt 98% prosentilla. Siinä se vuosi sitten oikeastaan meni.

2010 alkoi jo olla paskempaa aikaa. Polttelin pilveä edelleen samaan tahtiin ja join vähintäänkin pari kolme kertaa viikossa. Aloin saada raivokohtauksia ja pistin asuntoni paskaksi monet kerrat. Mun ja tyttöystäväni (joka ihme ja kumma jaksoi katsella mua) väliset riidat äityi välillä pelottavan pahoiksi. Siinä syksyllä aloin vetämään piriä oikein kunnolla. Se oli niin hyvää ettei sitä voinut olla vetämättä. 60%. Yliampuvia puolen gramman tööttejä tietysti. Vedin tällä tyylillä jostain syyskuusta joulukuuhun. Laihduin tuona aikana helposti 10kg. Vähintään kolmena päivänä viikossa tuli vedettyä. Usein viikkokin samoilla silmillä. Diapamia vaan naamaan kun alkoi ahdistaa. Eräs tälläinen em. viikko päättyi ihanalla tavalla kun pääsin viikoksi putkaan kuivumaan. Olin täydessä psykoosissa siellä, mua syytettiin ties mistä hirveyksistä ja hirveä paine joka suunnasta. Näkivät varmaan kuinka heikossa kunnossa olin ja päättivät hiostaa oikein huolella. Yrittivät kusettaa kaikenlaista jotta sanoisin vahingossa jotain josta joku hirviöpäätekijä joutuisi kuseen. Ei niitä kiinnostanut vittuakaan mitä meikäläiselle olisi käynyt siviilissä jos olisin murtunut. En ikinä unohda sen huutavan sian naamaa. Se on ehkä edelleen pahin kokemus jonka oon käynyt läpi. Pirin vetäminen loppui suurimmaksi osaksi siihen. Varmaan vielä puoli vuottakin ton tapahtuman jälkeen sain pahoja pelkotiloja. Lisäksi kun pirin vetäminen loppui niin päivään herääminen oli oikeastaan mahdotonta.

2011 aloin pikkuhiljaa tutustumaan kunnolla bubrenorfiiniin ja opein nauttimaan siitä. Alkuvuoden juopottelin, keväällä taisin olla 2kk käyttämättä mitään huumeita, paitsi pilveä ja alkoholia. Oli pakko mainita tuo koska se oli mulle tosi suuri saavutus. Se “raittiuskausi” päättyi siihen kun juhannuksena vedin pirivedot Yyterin rannalla. Mehuun väsättynä koska vettä ei ollut. Ihan kuin olisi taas koomasta herännyt. Rannalla oli paljon dokaavia nuoria naisia ja vetojen jälkeen halusin harrastaa seksiä joka ikisen kanssa. Loppukesästä en sitten oikeen mitään muista. Bubrea, rauhottavia ja jostain laastarista tehtyä litkua tuli vedettyä koko ajan. Kun kysyin ex-muijalta tuosta kesästä niin se sanoi että joka toinen päivä istuin sekaisin kuin apina puiston penkillä ja joka toinen päivä puhuin vaan itseni tappamisesta. Muistan että syksyllä taisin olla jonkun kuukauden vähän fiksummin, koska muistan siitä ajasta jonkun verran.

Syksyllä -11 alkoi sitten taas yks helvetti. Aloin käymään a-klinikalla, koska tykkäsin diapameista. Ja dormicumeista. Sain sitten saman tien 100kpl purkin 2mg xanoreita per kuukausi, joita söin tapani mukaan kuin idiootti + 30 dormicumia kuukaudessa. Voi luoja kuinka kipeäksi mä tulin kun noi xanorit loppu. Oli vitsit vähissä. Se oli kamalaa enkä suosittelisi sitä lääkettä kenellekään. Kolme sellasta sadan tabletin purkkia taisin ehtiä hakea, sitten tiputin lääkityksen rivatrileihin, ja sen jälkeen diapameihin. Dormicumit hain koko vuoden joka kuukausi ja suoneen tykitin joka ikisen. Pahimmillaan 10ml pumpulla lykkäsin kymmentä kerrallaan. Kyllä olen idiootti. Olen rännittänyt varmaan kaikkea mitä ei pitäisi. mm. lääkkeitä, essoja, happoa ja jopa viagraa. Taisin vain haluta kuolla.

Pohja tuli vastaan ja ei ollut enää todellakaan kivaa. Silloin on vaan pakko keksiä jotain muuta tai päättää päivänsä. Oon menettänyt about kaiken. Maailman parhaan naisen, ystäviä, luottotiedot, asunnon, auton, varmaan n. 40 matkapuhelinta jotka lensi seinään… Lopetin päihteiden käytön kolme kuukautta sitten seinään. No nykyään tulee satunnaisesti jotain nautittua, mutta hallitusti ja harvoin. Se on sellaista viihdekäyttöä. Ei tulisi mieleenkään palata tuohon järjettömään sekoiluun. En ollut vieroituksessa vaikka kieltämättä ensimmäinen kuukausi mun olis varmaan pitänyt olla lepositeissä. Tuntuu että ton kolmen kuukauden selvän jakson aikana oon oppinut enemmän elämästä kuin viimeisen kahden vuoden aikana. Oon saanut oman osani sekoilusta, 24 vuotiaana. Olen miettinyt että ehkä mun pitäis hakea klinikalta vielä diapamit ja syödä niitä tarpeen vaatiessa. Tällä hetkellä oon niin herkässä ja paskassa mielentilassa etten saa mitään aikaiseksi. Ensimmäistä kertaa vuosii olen kiitollinen siitä että olen hengissä, sen sijaan että kiroaisin että oon hengissä.

Jos meinaa olla tyhmä niin pitää olla kova. Pidän itseäni kovan vastakohtana, mutta yritän selvitä.

^ Onnittelut ekoista selvistä?? kuukausistasi. Sanoit että jotain vetelet edelleen, vaikka nyt itse luokitteletkin sen “viihdekäytöksi”. Sanoisin että kyse on kuitenkin siitä ettet ole vielä kyennyt luopuu aineista kokonaan, ei siis “viihdekäytöstä”. Mutta silti hienoa, jos tuo maailmanlopun menosi on edes rauhoittunut. Ja hienoa on se, jos olet saanut halun elää ja lopettaa sekoilu. Voimia sulle, niitä varmasti tarvitset! Johonkin auttavaan tahoon yhteydenotto ei varmasti olisi pahitteeksi?

^^ Luulenpa, että tulet vielä tarvitsemaan kuntouttavaa hoitoa. Siellä oikeasti oppii itsestään ja päihdeongelman monimuotoisuudesta ja kaikista niistä tavoista, joilla sitä voi itseään kusettaa. Se ei vie kuin puoli vuotta tai vuoden elämästä, ja vaatii tietysti kovaa motivaatiota, mutta on epärealistista ajatella lopettavansa ihan vaan omin voimin.