ideoita mitä tehdä?

Mielettömän tärkeä ja hyvä palsta, kiitos siitä.
Olen 37 v ja mulla on 40 v mies. Hän on varmaankin käyttänyt alkoholia koko nuoruus-ja aikuisikänsä enemmän
kuin minä, nykysiisn juurikaan en juo. en tartte sitä. Meillä on ollut vähän kismaa ja kesksuteluja alkosta,
mutta hyvässä hengessä. mieheni kokee myös, että ei halua juoda liikaa ja haluaa käyttää alkoa kohtuudella ja on mielestään siinä hyvin onnistunutkin.

mulla taas on olo, et övereitä tulee ja se johtuu siitä, että ei huolehdi syömisestä ja myös ettei kykene lopettamaan juomista. mies on toki hauska humalassa, mutta tietyn pisteen ylitettyä hänestä tulee myös henkisesti agressiivinen, tämä ei tietenkään ole mukavaa.

Mieheni kokee, että än tykkää nousushumalan tunteesta (niinkuin moni), mutta se ongelma on se,
että musta tuntuu että se kohtuu juominen onnistuu vaihtelevasti.
En ole todellakaan pitänyt kirjaa juomisesta enkä muista illon viime överi oli, mutta ei siitä monia viikkoja ole.

nyt sitten kävi tällänen aksidentti, että oli juonut aika lailla liikaa ja tuli kotiin,
havahduin siinä sitten että tyyppi kusee makuuhuoneen lattialle, ainut asia mikä lohduttaa on, että
se oli hänen oma tärkeä design mattonsa.heh.
mutta vakavasti puhuen, olen ihan ymmällä. olen myös niin raivona, etten saa unta.
tietenkään en ryhtynyt siivoaman mitään. siinäpä lilluu ja hoitakoon ite huomenna.

mietin vain, että mitä mun pitäs tehdä, jättää muuten hyvä mies,
mutta jos alko menee överiksi aika usein ja tää oli nyt kyllä todelliset pohjat.
mun mielestä toi on niin säälittävää. ymmärrän jos noi käy kaksikymppiselle tai jos vanhemmallakin
joskus kymmenes vuodes sattuu vahinko ja menee överiksi, mutta kyllä tää alkaa olla
vähän säälittävää ja helvetin surullista.

mun vaihtoehdot on olla surullinen, vihainen tai lähtee menee tai sanoa,
että överit loppuu tai mä lähen.
olen vaan vähän voimaton ja avuton, on surullista että alkoholi, jonka pitäs olla
niin mukava ja hauska yhdessäolon aihe menee tähän.

viimeksi uutena vuotena pyysin, että hän ottas vähän iisimmin, ei kuunnellut,
joten mä sit lähdin kotiin. eli juominen tavallaan on tärkeämpää kuin
se miltä muista tuntuu.

äh. vähän hävettää, et joo, tällästä tapahtuu,
mutta en suostu häpeemään miehen puolesta, ainoatsaan olemaan surullinen,
et alkoholilla on tollanen valta.

onko kellään ideoita mitä voin tehd?
jättäisin sen heti jos hommassa ei olis paljon hyvää.

teidän!
elämä on kummallinen juttu.

ps. ja pahoittelut kirjoitusvirheistä. oon väsynyt ja tyrmistynyt.
Olen suurkiitollinen jos jollain olis jotain ajatuksia tai vinkkejä.
joo, olis helppo sanoa, et jos överit on joka viikonloppu niin mulle riittäs,
mutta kun se ei ole niin. tosi en ole pitänyt kirjaa,
joten vaikea sanoa tarkkoja kertoja, mutta onhan niitä ainakin kerran kuussa,
sellasia, et ei jotenkin kykene lopettamaan.

Meillä vähän samanlainen tilanne. Tai övereitä tulee melko harvoin,mies tissuttelee viikolla olutta ja sitten joskus vetää ne överit. Arkena kyllä ei ole ikinä humalassa,mutta jos vetää kännit niin ne sitten kestää useamman päivän ja mies konttaa ojanpohjia ja viimeksi oli eksynyt viereisen talon rappuun missä asukkaat olivat hätääntyneet ja poliisin toimesta löysi yöllä kotiin,lompakko oli jäänyt ravintolaan ja mitähän vielä. Meillä näitä ävereitä on sen verran harvoin,että lähden lapsen kanssa silloin pois kotoa tai mies vetää överit jossain kaverinsa mökillä tms. Ne ei mua haittais,jos haluaa siten juoda niin juokoon,en vaan halua olla silloin lapsen kanssa paikalla ja nykyään teenkin etukäteen selväksi esim,että voit kyllä juoda jouluna,mutta silloin me vietetään joulu eri paikassa. mies on tähän itsekin suostuvainen ja jos tiedän että hän on ryyppäämässä en ole edes yhteydessä. Mielestäni näin olisi ihan ok,jos muutaman kerran vuodessa ottaa tollaisia irtiottoja niin ottakoon,kun muuten elämä on yhdessä ihanaa,en halua eroa vielä edes miettiä. Mua kuitenkin ärsyttää myös, että mies juo janojuomaksi kaljaa,vaikkei siitä humallu,niin en tykkää. Että ei ole oikein hyviä neuvoja kun vaikka oma miehenikin haluaa vähentää (ei usko pystyvänsä ikinä täysraittiuteen) niin ei silti oikein onnistu. Meillä se helpottaa,ettemme ole läsnä jos mies vetää överit,aina sitä tosin ei voi ennakoida.

Kirjoitin omaa tarinaa tuonne omaan aloitukseen. Itsekin olen aivan uusi tällä palstalla.

‘How you treat yourself is how you are inviting the world to treat you’ jonka voi vapaalla kädellä suomentaa vaikka niin, että jos antaa luvan huonoon kohteluun, suorastaan kutsuu muut kohtelemaan itseään huonosti.

Alkoholismin ollessa kyseessä (en yritä väittää että niin on) kannattaa varautua siihen, ettei tilanne ainakaan parane. Mietin itse aikanani näin - minkälaista on elämäni viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, jos se jatkuu tällaisena?

Onko kyseessä alkoholismi on melko olennainen kysymys, joten siitä kannattanee aloittaa. Se ei selviä juovalta ihmiseltä kysymällä, vaan tutkimalla asiaa itse :slight_smile: Alkoholisti ei kykene lopettamaan tai hallitsemaan juomistaan, ei vaikka lupaisi kuun taivaalta ja/tai järkisyyt sitä puoltaisivatkin. Addiktio vie ja ihminen vikisee…
(Niin ja mä olen ollut molempia - alkoholistin läheinen ja juova puoliso, joten olen toivoakseni suht objektiivinen)

Iloa ja valoa päiviinne! Hyvään paikkaan olette hakeutuneet.

Kiitos kaikille!
äh. tää on niin ikävää, se ettei sitä alkoholia kykene hallitsemaan ja,
että on niin suuri tarve juoda. on tarve juoda ja käyttää.
Meillä oli keskustelut aiheesta ja mies on itsekin järkyttynyt ja toivoo
ja halu muutosta terveytensä vuoksi ja että me voimme jatkaa yhdessä.
sanoin että viina tai mä. pelkää vain, että hänellä
ei kuitenkaan riitä halua , tai ehkä haluaa, mutta alkon voima on niin suuri.
sanon, että en halua tällästä elämää ja jos tämä on mitä hän haluaa niin go for it.
ja että rakastn, mutta tätä en jaksa. övereitä joita tulee liian usein ja että siihen on tarve.
mies itse puhui antabuksista. mulla on vaan sellanen olo, että alkaa usko menemään.
mitä se antabus kuuri auttaa? ei siinä muutaman kuukauden breikki paljoa asioita muuta,
se on vain uhka ja pelote, mutta sen jälkeen homma jatkuu.
mulla on olo, että antabus on apukeino ja kuivilla pitäs olla puolisen vuotta näin alkuun.
sittenhän vasta alkaa näkymään muutoksia ja on mahdollista muuttaa elämäänsä.
viinan kohtuukäyttäjäksi on vaikea uskoa pystyvän,mutta ainakaan se ei onnistu ilman
pitkää raitista kautta ja uuden elämän tavan opettelua.
miksi juon, missä tilanteissa ja mitä nyt? vertaistukiryhmät jne.
mutta minä en voi ketään viedä tai liikaa kannustaa, tehkööt valintansa.
äh!

nyyh. alko jonka pitäs olla iloakin tuottava neste.

Sulla on jo ratkaisun avaimet käsissäsi, huomaatko. Ihan oikea asenne, onnittelut! :smiley:

Ensimmäinen askel alkoholistin toipumiseen on juuri juomattomuus. Olkoon sitten antabuksen voimalla tai ilman. Eli en väheksyisi antabuskuuriakaan, mikäli sen aikana miehellesi selviää, että voi oikeasti olla elossa ja elämästä voi selvitä ja se voi olla jopa aika ihanaa myös alkoholia juomatta. :slight_smile:

Jos hän on “pelästynyt” riittävästi käytöstään, voi olla että mitään antabusta ei edes tarvita. Olennaistahan on että mies käy mielessään läpi sen, miksi alkoholia pitää olla aina, ja miksi sitä pitää juoda niin paljon. Jos vastaus on, että mitään omaa kontrollia alkoholin suhteen ei ole (juominen on pakkomielle, ajatukset pyörivät vain oluen ja juomismahdollisuuksien ympärillä), niin kyse on riippuvuudesta, eli alkoholismista. Siihen taas on keksitty erittäin pätevä hoito. Ei juo alkoholia. :wink:

Jos kyse on vain hetkellisestä “ajattelemattomuudesta”, eikä riippuvuudesta, kohtuukäyttö voi ehkä tulevaisuudessa onnistuakin ihan hyvin. Alkoholismille vain on erittäin tyypillistä juuri tuo “ei mulla mitään ongelmaa ole”-asenne, että ehkä olisin hieman varovainen kuitenkin.

hei kiitos aivan ihanista hyvistä ja järkevistä vastauksista.

Mies oli tosiaa itse hyvin järkyttynyt ja oli itsekin sitä mieltä, että
nyt antabukset, pitkä aika juomatta ja kunnon breikki
ja kaikki tämä pälä pälä en halua menettää sinua ja alko on sivuasia ja
kaikki tää normijuttu.

sanoin et mä tuen, mutta en tue mitään itse tässä skarppaan osastoa.
se on mennyt niin monesti överiksi, että mä en enää usko.
Tarkoitan, että ennenkin on ollut tätä, että alkoholin kontrolli ei pidä
ja juopottelun määrä riistäytyy käsistä.

sanoin, että tuen mutta en mitä tahansa ja että mä en halua tätä
elämääni (over käyttöä) ja hän itse päättää mitä tekee ja minä katson
pystynkä minä siihen.

nyt kun on useampi pvä kulunut niin palasin aiheeseen ja kysyin mitä
hän on ajatellut. sainkin sitten osakseni mukavat hermot ja sen, että
asiasta ei voitu keskustella lainkaan. Hän kertoi myös, että hänellä ei ole
mitään ongelmaa alkoholinkäytön suhteen, ja että nyt hän sitten skarppaa.
SKARPPAA! miten??!! miten se voi onnistua? hohhoijaa.
MIKSI pitää syytellä muita ja toisia ja suuttua niille kaikista tärkeimmille
ja tehdä koko asiasta vain kauhea riita?
juuri koska siitä ei haluta puhua.
Alkoholi ehkä on kuitenkin niin hirveän tärkeä. morkkispäivän siloittelut ja aloitan
heti antabuksen jne. on jo täysin unohdettu. Sain osakseni vain paskaa
käytöstä ja ilkeitä sanoja. anteeksi vuodatus teille, mutta on tää perkele.
Miten helpolla ois päässy kun ois sanonut, että kiva kun välität. ja sitten joku konkreettinen teko.

On niin vaikea ymmärtää. on. Täytyy kai ryhtyä etsimään omaa asuntoa.

Ei mitään anteeksipyydettävää, tämä palsta on tehty juuri omien tunteiden tuuletusta varten. :slight_smile:

Jos luet ketjuja täällä, niin huomaat että tuo on ihan tyypillinen ajatus- ja käytöskuvio silloin kun alkoholista ei halua luopua = ainakin jonkinasteinen riippuvuus on olemassa. Meidän on vaikea ymmärtää alkoholistista ajattelua siksi, kun se on niin pakkomielteistä. Ilmeisistä ja toistuvista haitoista huolimatta tarve juoda on niin kova, että meille, joilla sitä tarvetta ei ole, se tuntuu todella absurdilta. Sitähän se onkin, sillä alkoholismi on sairaus ja alkoholistin ajatuskuvio on vääristynyt.

Sulla on oikein terve ja hyvä suhtautuminen tuohon miehesi juomiseen. Jos et halua sitä katsoa ja muutto tuntuu oikealta vaihtoehdolta, se on hyvä. Jos miehelläsi on riippuvuus alkoholiin, yksin hän ei tule “skarppaamalla” tätä asiaa selvittämään. Ensin vaaditaan hyvän matkaa aikaa ilman alkoholia. Sitten vaaditaan ihmisestä riippuen vaihteleva määrä määrätietoista ja sitkeää henkistä ja psyykkistä työtä omien alkoholista riippuvien ajatusmallien muuttamiseen. Joillakin se prosessi on todella pitkä, jotkut selviävät vähemmällä. Ymmärrettävästi kaikki eivät näin kovaan hommaan halua ryhtyä.
Alkoholi kun on kaikesta ympärilleen keräämästä glooriasta ja iloisen illanvieton olennaisen osan maineestaan huolimatta ihmiselle pahimman laatuinen keskushermostomyrkky. Kun määrä kasvaa, toleranssi kasvaa, ja sitten juomatirallaa, kuten osuva nikkisikin toteaa.

Jos taas henkistä riippuvuutta ei olisi, hän olisi iloisesti ja ilman vaivoja ilman alkoa pitkiä aikoja, eikö? :slight_smile:

Oletko harkinnut esim. Al-anonissa käymistä? Sieltä voisit saada tukea itsellesi tuohon irrottautumiseen, vaikket heti pois muuttaisikaan. Kannattaa myös hankkia jostain Al-anonin kirjallisuutta, esim. kirjastosta. Se auttaa omaan jaksamiseen, ja ehkä jonkin verran myös sen alkoholismi-sairauden perusluonteen ymmärtämistä. Tämän tarkoituksena ei sitten missään tapauksessa ole taivutella sinua jäämään, vaan auttaa Sinua saamaan selkeitä perusteita omille valinnoillesi. Ettei sitten takaraivoon jää kolkuttamaan, että olisinko voinut tehdä jotain toisin. Yleensä kaikki mihin pystymme ja jaksamme on tehty, ennenkuin lähtöpäätös syntyy. :slight_smile:

Voimia Sinulle ja tsemppiä!

oi kiitos Zen! huh! huuh!
Sun vastauksesta oli niin paljon iloa, kuin joku olisi ihan konkreettisesti halannut.
kiitos siitä!
Luin sun vanhoja postauksia…ymmärrän!

Olen pettynyt itseeni siinä, että en tajunnut tätä alkoholiongelmaa heti
alussa. On niin vaikea vaikea ja vaikea nähdä milloin joku juo liikaa,
milloin ihmisellä on henkinen ja fysiologinen riippuvuus, mikä on ok.

Ja en minä tiedä mikä mun miehen riippuvuus on ja mikä taso on saavutettu,
mutta ainoa mitä mä tiedän on, että noita övereitä tulee kohtuullisen usein.
Ei vain kykene handlaamaan juomista. “Tiedän, että viina ei sovi mulle” =join sitä
taas kuitenkin, tarjottiin. “toleranssini ei kestä nykyisin niin hyvin, pitää ottaa varovasti”
=perseet.
jnejne. Musta toi ei tunnu kovinkaan mukavalta ja enhän minä voi sanella toiselle miten sen
tulisi elää. Mä vaan en halua tollasta. Pelkään vain, että alkoholi on rakkaampi.

Surullinen ja uupunut, täysin uupunut olo tuli tästä eilisestä, viimekertaisen lattialle kusasun
jälkeen hänellä oli todella lämmin , pehmeä ja hyvä ote ja keskustelujen ote,
ja hän itsekin tapahtumaa säikähtäneenä sanoi tosiaan alottavansa antabuksen ja haluaa olla
pitkän aikaa täysin ilman jne.
Sanoin, et jossain ryhmässä käyminen vois olla todella hyvä ajatus, koska mun päälle
sitä alkoholittoman elämän mahdollisesti aiheuttamaa henkistä paskaa on turha kaataa.
Väärä osoite.

Nyt sitten tämä eilinen, että miten se pystyikin saamaan keskustelun riidaksi.
olen täysin voimaton. Kysyin vain ystävällisesti mitä hän aikoo
tehdä. “Skarpata”. ei ihan nyt ollut sellanen vakuuttava vastaus. Sitten alkoikin tämä
läppä, että on se kumma kun hänessä on vain kaikki vika ja minussa ei mitään ja parisuhteen
riitoihin tarvitaan kaksi jne. jne. jne. En ymmärrä MITEN tollasiin asioihin voi suhtautua ja miten
VOI säilyttää hermonsa??!! <Kun aikuinen fiksu järkevä ihminen taantuu lapsen tasolle ja ei enää
PUHU mistään asiasta vaan on VIHAINEN sulle siitä kun kysyt ja sanot mitä tunnet.
Jotenkin se kaikki mistä puhutaan on enää sitä ala-arvoista “sinä et tiedä mitää alkoholismista
ja sulle ei kyllä mikään kelpaa”-osastoa.

Siinä tilanteessa sitä tekis mieli vetää äijää daijuun kunnolla.
Mutta onneksi on jonkinlaista hallintaa itsellä.
Mutta nyt olen vain surullinen ja lamaantunut. en todella tiedä mitä
mun pitäs tehdä. ehkä mun ei tartte tehdä just nyt mitään, unohtaa koko ihmisen
olemassaolo tossa vieressä ja tehdä vain omaa elämääni.

Kaikkein surullisinta on, että just tollasella käytöksellä mies saa sen mitä
eniten pelkää, että hänet jätetään ja että
vielä suurempaa on se, että mun tunteet alkaa hiipua. Miten voit haluta ja rakastaa
ihmistä, joka ei ole sun puolella?

Zen, olen harkinnut al-anonia, tällä viikolla menenkin, jos vain aika sopii,
täytyykin katsoa ne heti. Ehkä kauheinta on se, että mä koen itseni syylliseksi
jollain muotoa, että mussa on tää vika, koska hän minuun suuttuu niin kovasti.

En tiedä oikein mitä ajatella. Mies ei aloittanut antabuksia ja haluaa
harkita tätä kaikkea, siis suhdetta omaan juomiseensa.
On järkyttynyt tapahtuneesta ja on huolissaan.
Tavallaan olen tyytyväinen, että ei tee mitään hätiköityä ja todella
miettii ja perustelee sen ratkaisun minkä tekeekään.

Jos ihmisellä on tarve juoda ja juominen ei pysy kontrollissa vaan se
menee helposti överiksi ja ei kykene lopettamaan niin en oikein tiedä mitä
tässä pitäs tehdä.

Yritän olla ajattelematta asiaa. En voi asialle yhtään mitään.
Voin laittaa vain omat rajani. En halua alkoholin käyttöä, joka
ei pysy kontrollissa. Jos mitään ei tapahdu niin mun on pakko erota,
vaikka suhteessa onkin voittopuolisesti paljon hyvää.
Sanoin tämän myös hänelle vaikka se tuntuikin niin pahalta, mutta se
on mielestäni myös reilua.

Tuskin kukaan pystyy lopettamaan käytösmalleja tost vaan.
ja miten se tulee tapahtumaan? Olis nin ihana uskoa, että ensi kertaa
övereistä ei tule. Tietenkin tiedän, että näin ei ole vaikka olis mitkä keinot
ja haluta toimia toisin.

Minulla on surullinen olo siitä, että jotenkin en näe että hän olisi vielä
kuitenkaan valmis tekemään muutosta, uskomaan sitä että ongelma todella on
ja miten sitä käsitellä.

juuri omien rajojen vetäminen ja itsestä huolehtiminen, mitä moni muukin täällä on korostanut, on tärkeää. se, että mies ei aloittanut antabuksia ja haluaa vielä pohtia asioita, kertoo mielestäni nimenomaisesti riippuvuudesta alkoholiin. ei-riippuvainen ihminen, joka toilailee kännipäissään ja säikähtää omia tekemisiään, haluaa luopua ongelman aiheuttajasta. alkoholista riippuvainenkin ehkä haluaisi, mutta pohtii samalla kiivaasti, miten voisi vielä jatkaa juomista. tämä on mielestäni olennainen osa taudinkuvaa, koska alkoholistin on pakko jatkaa juomista, vaikka sen seuraukset olisivat miten hirveitä.

oma juopponi on kaikin puolin älykäs ihminen ja osaa analysoida välillä yllättävänkin nokkelasti itseään ja alkoholismiaan. minusta oikeasti tuntuu, että hän pystyy tarkastelemaan ongelmaansa rehellisesti ja tietää ratkaisutkin sen selättämiseksi, mutta aina juuri siinä vaiheessa, kun pitäisi ottaa kriittinen ensimmäinen askel kohti hoitoa - mennä klinikalle tai aa-kokoukseen - jarrut lyövät päälle. ja tässä sitä ollaan. mutta sentään yhden asian olen itse sisäistänyt. ennen surin ja surin ja vatvoin sitä, että MIKSI se “vielä yksi tuoppi” on aina tärkeämpi kuin minä, MIKSI baari-ilta alkoholisti-idioottien seurassa voittaa kaiken kivan yhdessä tekemisen, vaan en enää. vaikka minä olisin ja tekisin mitä tahansa, kuningas alkoholi voittaa aina.

samaa pohtinut ja vuosien jälkeen saman huomannut :slight_smile: myöhemmin sivusta seuranneena huomannut, että sama jatkuu vaikka kaveri on kokeillut vierelle useampia kumppaneita. Sitten jännä huomata, miten arjesta tulee niin valtava urotyö — siivoaminen ja työssä pistäytyminen, joskus vain hereillä oleminen: hurraa sankarille. Oli vieressäkulkijalle raskasta se elämä, kun piti toista kehua ihan tavallisista asioista: hienoa kun heräsit, jaksoit jutella, avasit television.

Hyvät alkoholistien ystävät,
Sen sijaan, että ihmettelette, miksi alkoholisti ei mene A-klinikalle tai AA:han, miettikää, miksi ette itse hae apua esim. Al-Anonista. Syyt lienevät samat kuin alkoholistilla.

Mietin sellaista, että mitä tehdä kun itsestä tulee helposti se ihminen, joka saa ikävät fiilikset niskaan,
koska on se joka nostaa ikävät asiat esiin? Miten voi puhua ongelmasta, jos se toiselle on ongelma=vaikea asia.
Miten voin hoitaa vain itseäni parisuhteessa? miten toinen voi pokkana sanoa, että alkoholi
ei ole välissämme jos se sitä jo on?

Okei, hoidan itseäni, yritän ajatella vain itseäni, voin lakata puhumasta,
mutta seh’än johtaa vain pois päin. Mikään ei tavallaan ole reilua, ei se
että minä joudun aloittamaan kesksutelun, ei myöskään se että minä olen “väärässä” tai
minun tunteitani vähätellään. En tietenkään suostu tähän ja siitä seuraa riita.

Övereiden jälkitilassa eli krapulassa mies oli sitä mieltä, että aloittaa heti antabuksen ja
nyt homma on mennyt siihen, että mun pitäsi antaa aikaa hänen miettiä mitä
hän itse oikein ajattelee.

Mutta kuinka kauan, mihin minä vedän rajan? itselleni? Hänelle?
Miksi tämä kaikki pitäsi olla sellaista mitä minä tiedän? Miksi minun
pitää miettiä tälläisiä asioita. Kuinka kauan minun tulisi odottaa? mitä hän
oikein ajattelee ja kuinka kauan? Koska mies on niin vihainen kun tästä asiasta puhutaan
niin minä en tiedä mitä tehdä. Tämä ei ole oikein missään suhteessa, mutta minkäs minä tälle voin.
Olla ajattelematta, joo onnistuu jonkin aikaa, mutta ei tietenkään kauaa.
Jääkö asia tähän jos en siihen enää palaa? Tiedän, mahdottomia kysymyksiä,
mutta näitä mietin juuri nyt. Tai niiden ajatusten vuoksi minusta tulee vihainen ja
surullinen. Koska minusta tuntuu, että se henkilö joka aiheutti tämän ei kanna siitä vastuuta ja
jättää minut yksin tämän asian kanssa. Tarkoitan, että hänen on siitä niin vaikea puhua.
Ja onko hän siihen oikea henkilö?

Miten te olette pysyneet puhumaan?

Mietin sellaista, että mitä tehdä kun itsestä tulee helposti se ihminen, joka saa ikävät fiilikset niskaan,
koska on se joka nostaa ikävät asiat esiin? Miten voi puhua ongelmasta, jos se toiselle on ongelma=vaikea asia.
Miten voin hoitaa vain itseäni parisuhteessa? miten toinen voi pokkana sanoa, että alkoholi
ei ole välissämme jos se sitä jo on?

Okei, hoidan itseäni, yritän ajatella vain itseäni, voin lakata puhumasta,
mutta seh’än johtaa vain pois päin. Mikään ei tavallaan ole reilua, ei se
että minä joudun aloittamaan kesksutelun, ei myöskään se että minä olen “väärässä” tai
minun tunteitani vähätellään. En tietenkään suostu tähän ja siitä seuraa riita.

Övereiden jälkitilassa eli krapulassa mies oli sitä mieltä, että aloittaa heti antabuksen ja
nyt homma on mennyt siihen, että mun pitäsi antaa aikaa hänen miettiä mitä
hän itse oikein ajattelee.

Mutta kuinka kauan, mihin minä vedän rajan? itselleni? Hänelle?
Miksi tämä kaikki pitäsi olla sellaista mitä minä tiedän? Miksi minun
pitää miettiä tälläisiä asioita. Kuinka kauan minun tulisi odottaa? mitä hän
oikein ajattelee ja kuinka kauan? Koska mies on niin vihainen kun tästä asiasta puhutaan
niin minä en tiedä mitä tehdä. Tämä ei ole oikein missään suhteessa, mutta minkäs minä tälle voin.
Olla ajattelematta, joo onnistuu jonkin aikaa, mutta ei tietenkään kauaa.
Jääkö asia tähän jos en siihen enää palaa? Tiedän, mahdottomia kysymyksiä,
mutta näitä mietin juuri nyt. Tai niiden ajatusten vuoksi minusta tulee vihainen ja
surullinen. Koska minusta tuntuu, että se henkilö joka aiheutti tämän ei kanna siitä vastuuta ja
jättää minut yksin tämän asian kanssa. Tarkoitan, että hänen on siitä niin vaikea puhua.
Ja onko hän siihen oikea henkilö?

Miten te olette pysyneet puhumaan?

Jos asioista ei pysty puhumaan, mitä jää? Mikä on parisuhteen funktio siinä tapauksessa? Taloudellinen pakko? Hyvä seksi? Jos mietit ystävyyttä, niin mihin olet valmis venymään ystävyyden nimissä ja/tai mitä puolestasi odotat omilta ystäviltäsi?

Syy, miksi sinun pitää miettiä tällaisiä asioita, on se, että kyseessä on sinun elämäsi… Minkälaisiin kompromisseihin olet valmis?

Hyvä nettiystävä - kuka sitten voi, jos et sinä?

Onneksi olkoon, aivan oikeita kysymyksiä itseltäsi kysyt.

Alkoholistin kaikki - ihan kaikki - toimet tähtäävät siihen, että hän voisi häiriöttä jatkaa juomistaan. Siksi juomisesta, parisuhteesta ja sen ongelmista tai ylipäätään mistään “vaikeista” asioista keskusteleminen alkoholistin kanssa on niin turhauttavaa ja useimmiten hyödytöntä. Ei hänen tarkoituksensa ole parantaa parisuhdetta tai kulkea kohti raitistumista, hänen tarkoituksensa - usein tiedostamaton - on saada juomarauha. Hänestä olisi tietysti kiva, jos siinä samalla olisi joku, joka huolehtii kodista ja lapsista, raha-asioista ja kodin töistä, hoitaa häntä ja myös hänen juoksevia asioitaan, ja jolta saa seksiä edes kohtuullisen säännöllisesti.

Tasaisesti annostelemalla katumusta, puheita rakkaudesta ja halusta lopettaa juominen saakin usein toisen pysymään suhteessa hämmästyttävän pitkään. Mutta eihän se tosiaan mikään tasavertainen parisuhde ole.

Kun jaksat, kysele itseltäsi lisää, vaikka näitä:

Onko suhde sinulle hyväksi vai pahaksi? Saatko olla oma itsesi, saatko aitoa, kypsää vastarakkautta? Tukeeko toinen sinua elämäsi kaikissa käänteissä? Onko hän turvallinen ja luotettava syli, johon voit asettua lepäämään, kun elämä kohtelee sinua kaltoin, kun harmittaa ja väsyttää ja tunnet itsesi arvottomaksi? Tuoko hän elämääsi iloa ja lämpöä, kannatteleeko hän sinua heikkoina hetkinäsi? Voitko luottaa siihen, että tapahtui mitä tahansa tiedät, on yksi ihminen, joka rakastaa sinua ehdoitta ja hyväksyy sinut kaikkinesi, eikä käänny pois luotasi, vaikka olisitkin tehnyt tai sanonut jotakin typerää? Onko hän sinulle kuin kilpi pahaa maailmaa vastaan, joka ottaa syliin ja lohduttaa? Voitko kertoa hänelle kaikki tunteesi ja ajatuksesi ilman, että niitä vähätellään ja mitätöidään?

Kiitos teille!! Ihania ja hirveitä kysymyksiä.
Niin, luulen, että mitään ongelmia ja riitoja ei olisi jos minä
en puuttuisi mihinkään tai sanoisi yhtään mitään.

Hän kyllä hoitaa duuninsa, kodin asiat ja kaiken muunkin tunnollisesti.
Juominen on milloin mitäkin. Muutamien juomista iltaisin, eri määrillä varioiden tai
sitten näitä että ei pysty kontrolloimaan.

Kai ihmissuhteet vain on niin erilaisia, syvä keskusteluyhteys. En tedä, sellaisia
minulla ei ole monessa suhteessa ollut. Luulen, että ikävistä asiosta keskustelu on hankalaa hyvin monelle ihmiselle oli alkoholiongelmaa tai ei.

niin, tietty mun on kysyttävä näitä kysymyksiä, koska tämä on mun elämä ja mun on pidettävä itsestäni huolta.
tarkoitankin, että MIKSi mun pitää olla se joka kysyy ja joka sanoo. niin, kai ne toimet tähtäävät juomisen jatkamiseen. on vaikea uskoa, ajatella niin.

ehkä ikävintä on juuri se, että en koe, että voisin vapaasti kertoa miltä musta tuntuu ja mitä
ajattelen ilman pelkoa vihaisuudesta ja mun ajatusten torjumisesta ja mitätöinnistä.
Tiedän, että se on niin väärin. niin turhaa. Niin epäreilua.
Mutta kun näin ei ole ollut aina.

Saatko olla oma itsesi, saatko aitoa, kypsää vastarakkautta? just nyt musta tuntuu sellaiselta että en saa. että joudun taistelemaan oikeutuksesta olla minä. Toisinaan. Toisinaan en. Koen, että puhuminen tästä asiasta on minun harteillani. Se tuntuu käsittämättömältä ja ehdottoman kypsymättömältä. Ehkä hän on lopulta niin itsekäs, että ei ajattele miltä minusta tuntuu. Tai ei kykene siihen. Mutta minä sitä miettimään. En voi tietää. Kysyn, sanon ja puhun. Saanko samaa takaisin?

Nyt kun hän tänään oli kotona illan, minä töissä, oli hän selvästi down. Ei juoman juomaa,
mutta olotila oli etäinen ja jotenkin ahdistuneen oloinen. Ja oudointa mitä en ymmärrä on,
että kun puhuin päivällä, että minua ahdistaa nämä asiat niin niihin ei palattu enää. En tajua, itse kysyisin ja ajattelisin vaivaako asiat sinua vielä. Hänessä on tietenkin monia puolia, siksihän tässä on.

Tarkoitan, että en voi hänelle mitään, mutta itselleni kyllä.

Yhtäkkiä pitää tietää niin paljon ja olla jotakin mieltä.

Kuten itsekin toteat, se kysyy ja sanoo, joka siihen kykenee. Voit olla onnellinen ja tyytyväinen siitä, että sinä kykenet.

Se mikä päällisin puolin näyttää itsekkyydeltä on juuri kykenemättömyyttä. Alkoholismista sanotaan, että se on tunne-elämän sairaus. Kun on kykenemätön käsittelemään ikäviä ja ahdistavia tunteitaan, niitä yrittää paeta. Tavallisimmat pakosuunnat ovat juominen, yletön työnteko ja sivusuhteet.

Luovuttaminen oli aikoinaan minullekin vaikein läksy. Kesti aikansa ennenkuin uskoin, että toiselta on turha odottaa saavansa jotakin, jota hänellä ei kerta kaikkiaan ole antaa. Sama kuin seisoisi lehtensä varistaneen omenapuun alla odottamassa, että omput alkaisivat putoilla syliin. :laughing:

Kiitos Tuisku1.

Ikäviä suoria ja todellisia lauseita.
Äh, miten olenkaan joutunut tähän tilanteeseen.

Mitä sinä lopulta teit?

Niin, ikävintä on kun toinen ei ota asioita itsenäisesti puheeksi.
Tuntuu todella typerältä kaikin tavoin tämä tilanne.