Oon täs jonkin aikaa lueskellu muiden kokemuksia, itse samaan aikaan taistellessa kaljatölkkiä vastaan. Turhaan. Viikko on paras saavutus n.10vuoden juopottelun jälkeen. Nyt ois tarkoitus yrittää taas raitistumista.
Mut pumppu huutaa hoosiannaa ja hakkaa kahtasataa, ei vaan kertakaikkiaan uskalla lopettaa. Miten olette selvinneet vieroitusoireista?
Ei ole kokemusta tuollaisesta pitkäaikaisesta juomisesta, mutta muutamien päivien juomisen oireista loiventamalla eli annosta pienentämällä tai katkon benzolääkkeillä. Ehkä sinun kannattaa mennä katkolle? Siellä saat varmaan parhaan hoidon lopettaa turvallisesti pitkään kestänyt juominen. Luultavasti katkolla myös ohjaavat, miten jatketaan oireiden hoidon jälkeen turvallisesti.
Kerran yritin. Sain kyl lääkkeitä ja kehoittivat menemään maanantaina a-klinikalle. Tais olla vkonloppu ku ite menin päivystykseen. No en mennyt, koska jotenkin siitä olosta muka viisastuneena pystyin olemaan viikon ilman. Olin ylpeä itestäni, mut taas on tekemistä, et sais ton olotilan rauhoittuu.
Oletko siis juonut lähes 10 vuotta joka päivä, vai onko siinä ollut välipäiviä? Ymmärsin ensin, että olisit lähes joka päivä 10 vuotta juonut ja siksi ihmetytti, että sulla on ollut avokatkolääkkeet sen sijaan, että olisivat ottaneet sinut osastolle katkolle.
Lähes joka päivä. Pelkkää olutta, mut kuitenkin. Määrät vaihtelee parista pariintoista\päivä. Sanoinkin sairaalassa, etten täällä olis jollei olis niin paska olo, mut ei… Kai sitä sit osaa esittää niin selvää, vaik on aivan loppu.
No, auttoivatko ne avokatkolääkkeet silloin? Jos sait niillä putken poikki, niin silloinhan lääkitys oli ihan riittävä, eikä tarvetta laitoskatkolle ollut??? Eipä siellä laitoskatkollakaan mitään ihmeitä tehdä, hoidetaan vain akuutit viekkarit pois, jotta saadaan putki katkeamaan turvallisesti, eikä laitoskatkokaan yksinään ketään raitista, vaan sen jälkeen, kun sieltä on päässyt ulos, on alettava miettiä, miten tästä eteenpäin. Moni on lähtenyt katkolta suoraan takaisin radalle, kun olo on kohentunut taas niin paljon, että kestää ryypätä 
. Suosittelisin sua nytkin hakeutumaan päivystykseen, koska alkoholin vieroitusoireet voivat tosissaan olla hengenvaaralliset, jos keittoa on mennyt noinkin pitkään yhtä soittoa ja olo on tosissaan kurja. Itse olen aikoinani saanut ihan karsean viinakrampin paljon lyhyemmän, jos toki varsin intensiivisen, putken päätteeksi. Jos ne sairaalassa antavat sulle avokatkolääkkeet, niin otat ne ja jolleivat ne auta, niin mene takaisin päivystykseen tai soita apua, jollet pääse omin jaloin enää minnekään. Jos taas saat putken poikki kotilääkkeillä, niin sen jälkeen sun kannattaisi tosiaan ottaa vaarin siitä A-klinikkaneuvosta . Sieltä saisit ehkä apua siihen, ettet aloittaisi dokaamista uudestaan heti, kun pahimmat kauhumuistot ovat haalenneet, kuten niillä on tapana tehdä, kun päihderiippuvuudesta on kyse.
Edit: Olisi myös hyvä, jos saisit jonkun kaverin sinne pitämään vahtia siltä varalta, että iskee akuutti hätä, etkä tosiaan omin avuin pääse hakemaan apua. Kaverin seura voisi myös rauhoittaa oloa, jos kovasti liskoja puskee sängyn alta, vaikket ihan kuoleman kielissä olisikaan.
Loiventamista en suosittele katkaisumetodiksi, jos kyse on tosiaan pikkukohmeloa pahemmasta olosta, koska alkoholi puoliintuu niin nopeasti, että täytyy olla aika kelloseppä, että saa titrattua annokset kohdilleen niin, että saa lasketeltua turvallisesti maaliin. Toki loiventaminen saattaa onnistua, mutta aika arpapeliä se on ja voi johtaa vain ojasta allikkoon. Tietenkään ei kannata lopettaa seinään ihan yksinään ja kylmiltään, jos tuntuu, etteivät pää ja kroppa sitä kestä, vaan pitää pientä promillelukemaa yllä siihen saakka, että saa hankittua apua.
Tosiaan, jos on pelkkiä vieroitusoireita, niin avokatko on ihan ok. Laitoksella ne pystyy tarkkailemaan, jos on muitakin ongemia tullut kuin vieroitusoireet. Vaikuttaa, että tässä tapauksessa voi olla sydämessä jotakin.
Saa tarvittaessa nopeasti muutakin hoitoa kuin ne pamit ja unipillerit siellä laitoksella. Tietenkin se on tilannekohtaista, tarvitseeko laitoshoitoa vai riittääkö pelkkä vieroituslääkitys kotiin.
Itse olen pari kertaa ollut katkaisulaitoksella. Toisella kertaa paskansin koko ajan verta ja halusivat tarkkailla, että pitääkö leikata. Toisen kerran syytä en muista. Mahaongelma on jatkunut vuoden ja nyt puolestaan oksentelin verta noin kuukausi sitten, mutta en mennyt katkolle ollenkaan, vaan hoidin homman kotona itsekseni. Lopetin siitä viikon päästä juomiseni kokonaan ainakin toistaiseksi.
Kyllä täytyy olla kovat viinanhimot jos tuollaisten jälkeen vielä suunnittelee juomisen lopettamista vain toistaiseksi.
Entäpä, jos juomisessa kyse juomishimon sijaan on enemmän siitä, että ajatustasolla alkoholihelvettikin on taivas verrattuna elämään selvin päin - tai edes kohtuukäyttöön?
Sen ajatustason työstäminen vaatiikin sitten aikansa: ensin ylipäätään oivalluksen työstämisen tarpeesta - ko. oivalluksen varsin moni täällä lienee tosin saanutkin.
Tiedän, tiedän: on aivan yleistä puhua “viinanhimosta”, mutta totuushan ei ole niin yksinkertainen. Ei ainakaan minusta: onhan alkoholi pakokeino yksinäisyydestä, itsestä, riittämättömyydestä, tunnottomuudesta…pakeneeko silloin edes elämää - mielestäni eivät yksinäisyys, halu olla joku muu, kokemus vääränlaisuudesta yms. jatkuvana olotilana elämää edusta, täysi- ja tasapainoista sellaista ainakaan.
Se, mistä kaikki kerran on alkanut, johtaa useasti niin kauas taakse, ettei kaikki aivan hetkessä aukea. Sen tähden kenties avataan korkki.
Auttoi ja ei. Luulen, et lähinnä sitä tajus ite, miten huonossa jamassa sitä on ja yritti oikeesti rauhoittua. Sit kun pahin oli ohi, nii ei muutaku uudestaan…aika epätoivonen olo. Millon sitä oppii!? Mieluusti ennen kun lähtee henki…
Oppii - mitä? Elämää? Itseäsi…?
Sillä senhän jo tiedät - ja oletettavasti olet aina tiennytkin - ettei juominen tervettä touhua ole. Mutta oletko ryhtynyt juomaan sen vuoksi, että voit niin mainiosti?
Itse näet en usko, että kukaan kurkkunsa ylenpalttinen kostuttaja on harrasteensa kaikessa onnellisuudessaan valinnut. Toinen kenties toista paremmin tiedostaa haavaisuutensa, mutta sekään ei ole niin yksiselitteistä: kerkeästi kun haavankin luulee olevan se, joka vain repäissyt sen auki.
Toki katkaisu viinoitteiluun on hyvästä - etenkin tilanteessa, jossa välitön vaara vaanii sopivaa hetkeä - mutta kuolemanpelko ei kauaa riitä pitämään ihmistä nuhteessa elämän pelottaessa vielä enemmän. Sitä pelkoa ei aina itse oivalla, sillä sen muodot ovat moninaiset: se ei usein edes näytä pelolta, vaan vaikkapa yksinäisyydeltä, itseinholta…
Itse pidän olennaisena tarkastella, katsoa itseään, etsiä. Ei siis syyttää, vaan juurikin: katsoa. Siten sallii itselleen mahdollisuuden myös nähdä ja löytää, muutoksen alkaa. Muutoksen, jonka tähden alkoholista ei tarvitse lohtua. Jonka tähden humaloitumiselta ei tarvitse “pidättäytyä” hampaat irvessä, vaan jonka ansiosta voi nauttia tästä päivästä, tässä näin.
Muutos ei tapahdu päivässä, ei viikossa, harvoin vuodessakaan: voit edistyä ja retkahtaa jälleen. Retkahdus ei todista sinun olevan täysin epäonnistunut tapaus, sinun olevan taas alkupisteessä. Saat, voit jatkaa siitä, missä viimeksi olit. Voit kuljettaa jo ymmärrettyä mukanasi. Ajan myötä oppi alkaa näkyä pidempinä selvyys/kohtuukäyttöjaksoina: ja mitä enemmän sellaisia, sitä enemmän myös mahdollisuuksia katsoa, kuulostella. Pahimmissa huuruissa kun ei oikein itseään liki pääse, joku vaikka niin mieltäisikin: juuri siksi on hyvä ensin yrittää vähentää käyttöä tai katkoa, mutta varsin pian sen jälkeen ryhtyä kulkemaan mielensä polkuja silmät avoinna, jotta ei hetikohta olisi säntäämässä tuttua jorpakkoon johtavaa tietä.
Ongelmakäyttö luonnollisesti aiheuttaa omat lieveilmiönsä, jotka väistyvät käytön jäädessä (taka-alalle): tällöin saattaa erehtyä ajattelemaan kaiken epätoivon, masennuksen, elämän mitäänsanomattomuuden tuntojen johtuneen siitä. Jonkin aikaa on ns. valheellinen kuningasolo: jokainen dilemma selvitettynä. Kunnes kohta huomaakin: ei ole. Herää aamuun, joka on harmaa, vaikka ei ole ottanut tipan tippaa aikoihin…kysyy itseltään, mitä tämä on, mikä minussa on vikana…ja tietää, mistä harmaan päälle väriä. Tai jos siitä ei väriksi olisikaan, niin harmaa ei haittaa, kun vähän ottaa…ja vähän enemmänkin…
Joten sen vuoksi minusta on merkittävää pureutua tekijöihin taustalla, ihmisen katsoa sisimpäänsä - millä en siis todellakaan tarkoita itsensä syyttämistä, en edes vastuuttamista, vaan: itsensä, itsestään oppimista.
Tääl taas. Nyt olen päättänyt, et meen klinikalle. Ei tästä muuten mitään tuu. Väsyttää jumalattomasti koko ajan, töissä pitäis jaksaa käydä. Rankkaa touhua tämä juominen. Hävettää myöntää, mut tiiän, et on pakko mennä hoitoon.