Hyvää isänpäivää!

Eräs etelä-karjalainen päihdetyöntekijä kerran loihe lausumaan, ettei hän ole ikinä tavannut päihderiippuvaista jolla olisi ollut täysin ehjä, tasapainoinen isäsuhde. Minä olen kuitenkin tavannut joitain, eikä isää voi aina leimata yleissyylliseksi poikansa tai tyttärensä ongelmiin.

Tänään isänpäivänä on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi miettimään omaa isäsuhdetta, tai omaa isyyttä; he jotka isiä ovat. Olitko isä jo päihteidenkäyttö-aikanasi, vai saivatko lapsesi jo syntymälahjana raittiin isän?

Päihderiippuvuus on koko perheen sairaus, ja aina pääosan esittäjä ei tietenkään ole isä tai äiti. Myös lapsen päihderiippuvuus voi sairastuttaa koko perheen, ja silloin kyseessä ovat usein huumeet.

Tämä ketju kuitenkin olkoon omistettu ajatuksille isyydestä; sekä isien itsensä että isien tytärten ja poikien ajatuksille.
Samalla haluan toivottaa hyvää isänpäivää omalle isälle sinne jonnekin pilven reunalle!

Mä oon isin pikku tyttö, se on musta ylpee
rahassa ja lahjoissa on tosi kiva kylpee
Isi rakastaa mua enemmän kuin maailmaa
ja paskat mulla mitään isää olekaan…!"

Hep! +1

Pitkään mietin aamulehteä taas kerran pienessä krapulassa lukiessani, että pitäiskö vaikka noiden kolmen pikkutytön takia yrittää edes vähän enemmän (lue: yhtään). Viime aikoina on juominen ollut taas pohjimmiltaan alkoholistista, vaikkakin määrällisesti jollain tapaa kohtuullista. Ainakin suurkuluttajalle kohtuullista, jos tällaisen paradoksin ymmärrätte.

Tämä onkin oiva esimerkki siitä, miten se oma kokemus ei ole koko totuus eikä sitä pidä sellaiseksi luulla. :smiley:

Minulla on ollut täysin normaali ja hyvä isäsuhde, sen sijaan äitisuhde on olllut ongelmallinen. Kumpikaan ei kuitenkaan päihteillyt.

Sama, paitsi että kumpikin päihteili, äiti enemmän. Isä oli ‘esikuva’ ja äiti, se joksi en halunnut tulla. Kaikki varmaan arvaavat kuinka kävi :slight_smile:

Hyvää isänpäivää!

Meillä päihteili molemmat, isä rankemmin tosin. Päihteiltiin myös edellisissä polvissa ja myös suvun ulkopuolella, isäpuoli ja vanhempien kaverit… Välit ongelmaiset molempiin vanhempiin. Oikeastaan paljon hullumminkin olisi kohdallani voinut käydä, jos asia olisi suoraan ennustettavissa olosuhteista ja vanhempien alkoholismista.

Isäni tapasin tänään. Kutsuin hänet luokseni isänpäiväkahville, koska hänen kämpilleen en ole linnatuomionsa jälkeen halunnut mennä. Eipä sinne ole tullut kutsuakaan. Isässä on lämpöä ja huumoria, jos hänessä nyt sitten on kaikenlaista muutakin. Aika huonosti hänet tunnen, mutta ehkäpä tässä vähän tutustutaan ennen kuin aika meidät erottaa. Toivon hänelle rauhaa ja levollista mieltä.

Mun faijani oli ns. tuurijuoppo aluksi ja myöhemmin ihan täyspäiväinen alkoholisti, en tarkalleen muista missä vaiheessa transitio jälkimmäiseen tapahtui mutta viinaa meni kurkusta alas koko lapsuuteni ajan. Tietyssä mielessä säästyin monilta alkoholistiperheessä kasvamisen lieveilmiöiltä; äitini oli ja on edelleen maltillinen kohtuukäyttäjä ja isä ei koskaan ollut väkivaltainen verbaalisesti tai fyysisesti ja selvinpäin hän oli mitä mainioin tyyppi, mikä toisaalta teki koko hommasta ihan vitun hämmentävää, sillä faijalla oli myös taipumus kaatuilla kännissä ja muutamaankin otteeseen muistan koittaneeni herätellä häntä silloisen kämppänsä eteisestä, ikää taisi itselläni olla ehkä kuusi vuotta enimmillään. Pari vuotta sitten faija siirtyi seuraavaan hiippakuntaan, missä se ikinä onkaan, pitkällisen sairastelun tuloksena ts. kroppa prakasi. Muistan vannoneeni joskus 15 -vuotiaana kuinka musta ei ikinä tule samanlaista, mutta kuinkas sitten kävikään… Toisaalta faija ei ikinä myöntänyt ongelmaansa kenellekään eikä varsinaisesti koittanut lopettaa, ehkä mun ei enää tarvitse jatkaa tätä sukuni miesten kirousta :unamused: