Hyvä mieli hakusessa

Olen kirjoitellut tänne joskus neljä vuotta sitten ja lueskellut ajoittain sen jälkeenkin, eli en ole ihan “uusi”. Olen saanut valtavasti hyviä ajatuksia muiden jutuista, mutta nyt tuli tarve kirjoittaa itse.

Oma tilanteeni on siis se, että olen juonut vajaa kymmenen vuotta niitä kerran viikossa -järkyttäviä kännejä, mikä tietysti on ajan mittaan täydentynyt parin-kolmen päivän putkilla ja viikkotissuttelulla. Joskus (harvoin) olen pitänyt parin-kolmen viikon taukoja. Olen 28-vuotias nainen ja väsynyt siihen, että elämässä ei tunnu olevan suuntaa eikä muuta merkitystä kuin seuraavat “juhlat”. Olen tähän asti sivuuttanut huonon fiiliksen olankohautuksella, mutta nyt alan olla kerta kaikkiaan liian väsynyt ja ärtynyt kaiken aikaa ja näköjään myös pilaamassa parisuhteeni sen takia. Olen tietysti kännimokaillut (kaatuillut, sotkenut asuntoa, loukannut ihmisiä, tuhlannut järjettömästi rahaa), mutta alakuloisuus, pahantuulisuus ja vihaisuus on se mikä suhdetta, ja muitakin ihmissuhteita, ja minua itseäni (!) eniten rassaa. Voisin tietysti alkaa valittaa, että minua ahdistaa muuten vain, en “saa otetta elämästäni”, olen huono ihminen, en osaa olla parisuhteessa, jännitän sosiaalisia tilanteita, rahatilanne voisi olla paljon parempi, en pidä työstäni, yms, yms, mutta OIKEASTI luulen että jos en joisi aika suuri osa noista ongelmista olisi muisto vain. On tottakai mahdollista, että minussa on jotain alakuloisuuteen taipuvaisuutta, pelkoa onnelliseksi tulemisesta tai ihan todellinen huono itsetunto, mikä ajaa minut juomaan.

Oli miten oli, alan olla aika finaalissa tämän ainaisen pahan mielen kanssa. On niin levoton olo, että en tiedä mihin tarttua ensin; parisuhteen korjaamiseen, itsetunnon parantamiseen, omaan perusjaksamiseen, vai pitäisikö keskittyä sen juomisen vähentämiseen. Tuntuu, että yritän mitä tahansa noista, niin joku muu räjähtää silmille koska en pysty hallitsemaan kaikkea. En jaksaisi sitä, että elämä ja joka päivä on jatkuvaa taistelua: en saa juoda, en saa olla ärtyisä muita kohtaan, täytyy tehdä töitä, täytyy jaksaa jumpata, täytyy olla sosiaalinen, täytyy pitää asunto siistinä, täytyy ottaa ilo irti pienistä asioita, täytyy pyrkiä olemaan parempi ihminen, EN SAA JUODA (kyllähän te tiedätte miten raskasta ainakin aluksi niiden taukojen ylläpitäminen on)… Ehkä en vain viitsi yrittää tarpeeksi. Mutta en myöskään jaksaisi epäonnistua koko ajan. Nimenomaan tänä keväänä olen monesta asiasta päättänyt ja TUNTENUT, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi, ja ollut varmempi kuin koskaan aiemmin, että tällä kertaa onnistun - ja joka kerran on mennyt pieleen, erityisesti juomisen kanssa.

Olisi mahtavaa, jos teillä olisi jotain ajatuksia tai vinkkejä. Onhan näistä jutuista keskusteltu melkein kaikissa ketjuissa ihanan kattavasti, ja toistan tätä samaa vanhaa. Nyt pieleen menneen pääsiäisen jälkeen ja ihan järkyttävän morkkiksen ja väsymyksen ja flegmaattisuuden kanssa kamppaillessa tuntuu silti, että pakko tehdä jotain… eli kirjoittaa tänne.

No justiinsa. On niin tuttua tuokin, että hallitsee kaikkea ja toisaalta myös se “kiltti tyttö”. Olen erittäin monta kertaa ex-parisuhteissani todennut sen, että niin kauan kun minä jaksan pysyä positiivisena ja kilttinä niin kaikki menee hyvin, mutta jos minä vittuunnun, niin sitten ei kukaan jaksa katsella. Ja näin oikeasti minulle on käynyt.

Kaksi vuotta sitten, kun tänne ensimmäistä kertaa kirjauduin, olin todella hukassa. Ihan pihalla siitä, että mitä tapahtui, kun puolisoni oli vaan häipynyt. Kaksi vuotta on mennyt ja ei ole ollut ihan helppoa, mutta sanoisin, että tällä päällä, joka minulla nyt on, suhtautuisin tilanteeseen toisin.

Kirjoitustasi lukiessani hymähdin, koska tuo “täytyy täytyy täytyy onpakkomuutaenvoi, jos en nauti-tästä-ni-sitt-mussa-on-jotain-vikaa” -tyyppinen ajattelu ja oleminen on mulle tosi tuttua.

Miksi et saa olla ärtyisä muita kohtaan ?

Tänään juuri ajattelin omaa henkilöhistoriaani siinä, että en todellakaan olisi kaksi vuotta sitten pystynyt kuvittelemaan itseäni tähän, missä nykyisin olen. Sen olen oppinut, että mikään ei ole niin varmaa kuin muutos ja kyllä elämä kantaa, jos suostuu sen kannattelemaksi.

Kirjoittelemisiin,
T: F.L.

Malttaisitko antaa itsellesi aikaa tarttua yhteen asiaan kerrallaan, noista jokainen on aikamoinen kokonaisuus. Sanontahan on, että norsu syödään pala kerrallaan.

Ehkä auttaisi, jos tarttuisit noihin juuri päinvastaisessa järjestyksessä:

  • juomisen vähentäminen → aikaa muuhun toimintaan, ja vähitellen myös voimia (juomiseen on ainakin minulta mennyt ihan uskomattomasti aikaa)
  • oma perusjaksaminen → raittiimpaan elämäntapaan sopivat vaihtoehtoiset ratkaisukeinot (muutakin kivaa voi ihminen elämässään tehdä kuin ryypätä, ja itse kunkin on löydettävä se oma "muu kiva"nsa joka tuo voimia ja auttaa kestämään harmaata arkea). Kun voimia kertyy, voi vähitellen kääntää katsetta seuraaviin haasteisiin.
  • itsetunnon parantaminen → luottamus omaan itseen, jaksamiseen ja pärjäämiseen; positiivinen kierre noiden edellisten kohtien suhteen. Kun osaat arvostaa ja pitää itsestäsi, voit odottaa sitä myös muilta.
  • parisuhteen korjaaminen → on voinut tapahtua jo edellisten myötä, mutta pitäähän sitä parisuhdetta jatkuvasti ylläpitää.

Et ainakaan maininnut, että sinulla olisi lapsia tai muitakaan huollettavia, joten varmaankin voit huoletta laittaa oman hyvinvointisi rakentamisen sijalle yksi. Toki menetetty parisuhde raastaa, mutta itsesi kanssa sinun on elettävä seuraavat vuodet ja vuosikymmenet, ja itseesi sinun on nyt panostettava.

Tunnettu sanontahan on, että ei ole sellaista ongelmaa, jota ei juomalla saisi vielä vaikeammaksi.

Uskallusta pohdintoihin!

Kiitos ihanan positiivisista ja rohkaisevista vastauksistanne! Metsatahti, niinpä! Tuo “päinvastainen järjestys” pitää varmasti ihan täysin paikkansa. Olen tässä nyt muutamana päivänä pohdiskellut, että olen aiemmin päättänyt tiukasti parantaa itseäni ja elämääni, erityisesti siis koittaa rauhoittua henkisesti ja vähentää juomista, juuri nyt, tällä hetkellä, eikä se tietenkään onnistu. Yksi asia kerrallaan, pikkuhiljaahan se pitäisi tehdä. Olen vain todella huono kestämään tätä levotonta oloa, ja kun edistystä ei tapahdu nopeasti, kyllästyn ja omistaudun seuraavalle viikonlopulle. “Ihanaa saa olla kaksi päivää kännissä eikä tarvitse ajatella eikä välittää!”

Kyllä musta tuntuu, että tiedän mitä tässä pitäisi tehdä, eli siis vähentää juomista ja etsiä sitä hyvää oloa se yksi pala kerrallaan. Pelkään vain että lipsahdan hetkellä millä hyvänsä! Saatan alkaa väsyneenä syytellä toista siitä että elämme ikuista dokaamisnuoruutta (esim.), vaikka itsehän sitä tässä teen, tai sitten en jaksa olla tarkkana omasta olemisestani ja lähden vaikka sopivasti vappulauantaina kavereille illanviettoon ilman autoa, jolla suunnittelin pitkästä aikaa meneväni. Jotenkin pitäisi keksiä että miten jaksaisi välittää asioiden kohentamisesta tarpeeksi… yleensä päädyn aina “ihan sama mitä teen”-ajatteluun.

No mullahan on sitä kiltin tytön ja diplomaatin syndroomaa, aina pitäisi asioiden luistaa. Kyllä mun mielestä saa olla ärtyisä muita kohtaan, ja luulen että muita ihmisiä kohtaan olenkin juuri sopivasti toisinaan vähän ärtyisä, heh… mutta miehelle pystyn huutamaan täyttä huutoa jos vituttaa ja harmittaa, erityisesti krapulassa. Kaikki on sen aikaa hänen syytään. Hänessäkin on monia vaikeita asioita, joita pitäisi myös selvittää, mutta kun korotan ääntäni ja alan hysteerisesti nyyhkyttää en ole yllättäen kovin vakuuttava. Viime aikoina en ole voinut sanoa mitään poikkiteloista, koska olen näköjään vuosien varrella syönyt oman uskottavuuteni känni- ja krapula- tai krapulan jälkimainingit-valituksellani.

Miten sulla foggy lady muuten on asiat edistyneet kahden vuoden aikana, jos uskallan udella?

Pakko sanoa vielä toiset kiitokset kommenteistanne, en olisi uskonut että saan näin pian näin ymmärtäviä vastauksia :slight_smile:

ps.
Luin vanhoja päiväkirjojani aamulla, ja järkytyin siitä miten samaa menoa neljä, kolme tai kaksi vuotta sitten on ollut. Aivan samat kriiseilyt ja ahdistukset, ja samat parisuhdeongelmat (sama mies siis kuitenkin kyseessä). Hävettää että en ole tässä ajassa yhtään kehittynyt /o\ toisaalta pieni valopilkku lienee se, että juominen on suunnilleen yhtä ongelmaista (samat yksinään kännien vetämiset, baariöverit ja päiviä kestävät krapulat) kuin silloinkin, ei siis sentään kauhean paljon pahempaa. Vanhetessa siitä tulee vaan huomattavasti nolompaa…