Hyvä hiekkalinna :)

Tervehdys

Nyt vasta löysin nää sivut, vaikka olenkin hoitojen konkari ja raittiuttakin jo 1,5v takana. Päihdehistoriani on pitkä ja kivinen. Luojan kiitos tämä viimeisin raittiuteni on kantanut jo jonkin aikaa, päivä kerrallaan. En voi samana päivänä puhuakkaan ongelmieni tasosta juovana ja raittiina aikana, mutta…

Olen käynyt noin kerran viikossa ryhmässä (AA), mutta nyt jäänyt vähemmälle. Masennuslääkettä popsinu katkolta lähtien. Nyt on NIIN NIIN tahmeaa, että! Aamuisin en nousisi millään ylös sängystä, enkä aina nousekkaan. Olen työkokeilussa 4h/5x viikko ja opiskelen iltaisin. Minulle on myös siunaantunut kaksi ihanaa lasta. Puuhaa riittää. Yritän olla “normaali” ja kun näin ei olekaan, niin ahistaa ja tunnen alemmuuden tunteita. Miksi on niin vaikeaa päästä tavalliseen vuorokausi rytmiin??? Ottaa päähän ilmoitella “duuniin” poissaoloista, tekis mieli jättää koko kokeilu! Olen pyrkinyt rehellisyyteen ja nyt oon ihan pulassa mitä sanon. Pelästyin jatkuvaa alavireisyyttä (retkahtanut ennen siihen) ja otin yhteyttä päihdetyöntekijääni. Nyt mulle tarjotaan kaksuuntasta. Oon ollut tietoinen alkoholismistani jo kahdeksan vuotta. Oli kova paikka nöyrtyä jo alkoholismiin. Muutama vuosi sitten oli muotia tunkea adhd:ta ja nyt tuota kaksuuntasta. Suostuin testeihin, mutten koe olevani kumpaakaan, puhdas holisti vaan.

Mä olen allerginen vielä noille kaikenmaailman työntekijöilleen tietokoneineen, josta ne voi katsoa miten olen voinut vuonna nakki ja pannu. Pelko jäänyt lastensuojelusta ja kaikista auttavista pakkotahoista. Tästä syystä nautin käydä aa:ssa. Kukaan ei kirjoittele musta raportteja ja arvosteluja. Toki olen myös kiitollinen avusta, mutta se toimi vasta kun olin siihen itse valmis.

No niin, nyt kuitenkin arki tuntuu jyräävän mut alleen. Oliko mulla vaan sellaista aa-humalaa toi eka vuosi? Sain kiksejä kun kävin iltapesulla (ennen aina nukuin maskit naamalla). Kaikki arjen jutut ilahdutti. Olen toki saanut elämääni järjestystä ja onnistumisen iloja raittiuden myötä. Nyt vaan alavireisyys vaivaa. Huomaan eristäytyväni, ja en hoida kaikkia vastuitani niin hyvin kuin osaisin. Ottaa päähän olla mä!

Raittiuttani arvostan eniten ja pelkään aktiivista alkoholismia todella paljon. Menetin juomiseni takia kuitenkin KAIKEN! Nyt olen saanut elämäni takaisin. Yritän toitottaa itselleni, että:“Hiljaa hyvä tulee ja Ensimmäiset asiat ensiksi”. Voi kun saisi vapaaviikon itsestään…

Kertokaa kokemuksianne, please!

Tervetuloa Niinuska - ala mulle ystäväksi.

Älä anna itsesi unohtaa, että raittiina mielalahäiriötkin kokee kirkkain värein. Minullakin taitaa elämä olla vähän kaksisuuntaista - ylä- ja alamäkeä. Mutta ainakin lapsen jaksoi kiivetä rinnettä vain siitä ilosta,että sai lasketella rinteen taas alas. Siksipä en kerro koko asiaa kenellekkään, ettei minusta tehdä tasamaan hiihtäjää (tämä ei ollut neuvo sinulle).

Ja muista, kun puhutaan pitemmistä raittiuksista - kukaan ei ole retkahtanut ollessaan mukana AA:ssa. Jostain syystä AA hommista joutuu pitämään taukoa, jos haluaa retkahtaa.

Heips

Toi oli aivan ihanaa! Mä en halua olla hiihtäjä, vaan laskettelija. Mäkihypyt jätän rohkeimmille. Kyllä mun mielestä ylä ja alamäet kuuluu ihmisen elämään. Jos mulla nyt todetaan (pääsen kyllä vasta ens vuoden puolella testeihin sikainfluenssa ruuhkan takia) joku kaksuuntanen, niin lääkkeistä kieltäydyn. Mulle on vuosien varrella yritetty syöttää pilleriä jos jonkinmoista. Jos olisin totellut näitä ehdottelijoita (lääkäreitä), niin mulla olisi nyt myös lääkeriippuvuus. Sen verran viherpipertäjä olen, että flunssaan valkosipulia ja ahdistukseen ulkoilua tai lepoa. Nyt tietenkin ryhmät autaa vaivaan kun vaivaan.

Toi viimeinen kommentti että aa:ssa ei voi retkahtaa on niin totta. Onneksi pääsen lauantaina kotiryhmään. Mulla oli täs vähän muutoksia, kun ugge lähti reissuhommiin ja ollut sopeutumista yh arkeen. Muutin raitistuttuani toiseen kaupunkiin, enkä ole etsinyt lapsenvahtia. Lauantaina pääsen.

Rupesin miettimään, etten vaan ole petaamassa paikkaa ryyppäämään. En haluaisi uskoa moista, mutta ei olis eka kerta… Säikähdin tosiaan viime viikolla ja otin yhteyttä päihdetyöntekijääni. Sitä virheellisesti kuvittelee olevansa vahva ja ryhmät jää väliin (tulee muka tärkeempää tilalle). Siitähän tää munkin soppa on syntynyt (ryhmät jääny väliin). Toisaalta tää kuvio on niin yksinkertainen: älä juo ja käy ryhmissä, siis hoida itseäsi jatkuvasti. Mulla hoitaminen jäänyt vähemmälle ja seurauksena olen itseni kanssa solmussa. Urpo mikä urpo!

Tää päihdelinkki on mulle vähän uusi systeemi. Otan sut sikari sakari mielelläni ystäväksi, heti kun tajuan miten se tehdään (oon varsinainen bittinikkari).

Siunausta ja raittiita päiviä. Pidetään huolta itsestämme ja toisista.

[quote=“niinuska73”]
Otan sut sikari sakari mielelläni ystäväksi, heti kun tajuan miten se tehdään.
quote]

Ihan helppoa, istutaan virtuaalihiekkalaatikossa selät vastakkain ja lapiodaan molemmat onnellisena hiekkaa pikku ämpäriin. Lapsetkin sen osaa.

Tervetuloa vaan Niinullekin. Saattaa vaikuttaa hieman mystifioinnilta, mutta näin joulun lähestyessä monia AA:laisia alkaa epämääräisesti ahdistaa. Joillakin se on ehkä valon puutetta ja yleistä Pohjolan perusihmisten ankeusaikaa, mutta itselläni olen pitänyt jokavuotisen ilmiön taustalla juuri tuon paljon puhutun pukkijuhlan kammoamista… No, oli miten oli…

Smokki jo tuossa mainitsikin, että raittiina joutuu/saa elämän ottamaan kybällä. Sekä hyvän että pahan kokemukset ovat paljon rankemmat kuin juovana aikana. Tähän on aluksi jokseenkin vaikea tottua, siis ekan 50 raittiin vuoden aikana. Itse en ole oikein keksinyt muuta torjuntakeinoa ongelmilleni kuin lisäämällä ryhmissä käyntiä ja etenkin niiden laatua.

Myös asiasta puhuminen auttaa huisisti, eli kummi saa taas kuulla kosolti marmatusta :slight_smile: Jaettu pulma kun tuntuu yleensä ei vain puolittuvan, vaan murentuvan kymmenykseen alkuperäisestä.

Jos alkoholistin mieli sairastuu, on AA-ohjelman neuvon mukaan etsittävä asiantuntija-apua. Lääkärien puheilla ramppaaminen ei tietenkään auta, jos jutustelee pelkästään niitä näitä - tässäkin on oltava peloton ja perusteellinen, ja ennen muuta rehellinen.

kahleeton

Sinulle niinuska korostan samaa, minkä S&S jo kertoikin. Kukaan ei ole joutunut juomaan sen takia, että on käynyt liikaa AA:ssa. Heitä, jotka ovat harventaneet käyntejä ryhmissä ja jääneet omiin oloihinsa, sekä pikku hiljaa lipuneet “entiseen elämään,” onkin pilvin pimein.
Paikoilleen jämähtämisen ja/tai “uuden” diagnoosin + siihen määrättävän kemiallisen helpotuksen sijaan mie suosittelen ensin kokeilemaan ulkoilua, palavereja enemmän ja vaikka pitsin nypläystä tai jotain puuhaa. On nimittäin käytännössä todistettu sekin, että jos ihminen vaikkapa heti herättyään alkaa suggeroida itseään ajatuksella “voi voi kun masentaa,” niin varmasti masentaa viimeistään ennen puolta päivää.
Elämä ei muutu ruusutarhaksi kun juominen loppuu. Ohdakkeista sen sijaan pääsee eroon jos haluaa.
En tarkoita näillä hörinöilläni sinua henkilökohtaisesti, vaan juomattomuutta yleisellä tasolla.
Onko muuten tullut tehtyä 4. ja 5. oikein viimeisen päälle? Vai eikö ollenkaan. Jotkut ovat sanoneet, että se tulee halvemmaksikin kuin ilopillerit.
Hyvällä alulla olet raittiuden tiellä, koska olet jo toista vuotta juomatta. Suosittelen jatkamaan ja jopa lisäämään palavereja. Yksin saattaa alkaa tuntua turhauttavalta. Työkokeiluun kannattaa suhtautua hyvin tunnollisesti, koska sen jälki vaikuttaa oikean työn saannissa merkittävästi.

näitä piirteli paarma, the old timer…

Heips

Kaunis kiitos lämpimistä sanoista ja ajatuksista. Tuntuukin jo paremmalta. Tänään sain hoidettua hommiani ja eilinen päihdetyöntekijällä käyminen rauhoitti sitten kuitenkin kummasti. Täytyykin olla tarkkana, että en jää “hoitotyhjiöön”. Kävin Tuhkimon toissa kesänä ja siellä painotettiin ottamaan vastuu omasta hoidosta. Nyt olinkin laiminlyönyt vastuuni ja mieli meni sykkyrälle. Luojan kiitos sekin meni ohi.

Mua on auttanut paljon AA:n “fraasit” ja tietenkin tyyneysrukous. Tällä hetkellä tuntuu oikein mukavalle. Napostelen anopin tekemää mustikkapiirakkaa kaakaolla. Nam!

Ehkä alkaa jo tottua ylä ja alamäkiin selvästä päästä. Aluksi oli hankalaa, kun ei saanut “nollattua” itseään koomakänneillä. Nyt osaa jo rauhottua ja tietää ettei fiilikset voi kestää ikuisesti. Pahin kestää 20min. Kerrat harvenee. Täytyy pitää mielessä, että alkoholismi on tunne-elämän sairaus. Kerkesin kuitenkin juoda noin 20v. eli en voi odottaa toipuvani siitä ihan hetkessä. Omien voimavarojen tiedostaminen on haasteellista. Arjen tavalliset askareet voi olla toisena päivänä aivan hepreaa ja toisena menee ihan itsestään.

AA ystävä soitteli mulle tossa päivällä ja tuli tosi hyvä mieli. Raitistumisen myötä päihde tutut jäänyt ja tilalle on tullut toipuvia ystäviä ja niitä “normi-ihmisiä”. Oon saanut myös paikattua välejäni vanhoihin “oikeisiin” ystäviin.

Askelista… Myllyssä Riitta sano, että on ihan hyvä jos tekee askeleen vuodessa. En ole lähtenyt suorittamaan niitä. Nelkku on tehtynä ja vitosta työstetään. Koen kuitenkin eläväni kolmosta vahvasti. Kai noi askeleetkin menee jokaisella omaan tahtiin. On aivan mieletöntä, että on tällainen ohjelma joka toimii!

Jatketaan päivä kerrallaan raittiina. Siunausta ja kaikkea hyvää!

Ihan helppoa, istutaan virtuaalihiekkalaatikossa selät vastakkain ja lapiodaan molemmat onnellisena hiekkaa pikku ämpäriin. Lapsetkin sen osaa.

Jee, ton mä osaan! Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku. Kiva kun on kaveri hiekkalaatikolla :smiley:

Minkälainen viikonloppu sinulla oli ystäväiseni?

Omien raittiusperiodien suurin ongelma on ollut ns. kuivahuikkaaminen eli juomisaikojen nostalginen muistelu, mikä on sitten johtanut raittiuden katkeamiseen ja eri pituisiin juomisperiodeihin. (Ennen raitistumisyrityksiäni olin monta vuotta krooninen alkoholisti - join joka päivä).

Heipä hei

Terkkuja mun elämästä. Viikonloppu meni mukavasti, kiitos kysymästä. :confused: :smiley:

Mielen sykkyrä lähti purkautumaan ihan perinteisellä keskustelulla päihdetyöntekijän kanssa (vaikka jäikin vähän ristiriitainen olo). Paras oli kuitenkin ryhmä lauantaina. Sain töihinkin ilmoitettua itsestäni ja sieltä suunnalta kaikki ok. Vieläkin on vähän sellainen olo, että haluaisi olla vaan kotona. No, kotona on kiva olla!

Sikainfluenssa ei ole iskenyt, mutta olin vähän vatsataudissa su ja ma. On tää raittiina oleminen mielenkiintoista ja haastavaa. Vaikka olin (oikeesti) kipeä, niin tuntu että valehtelen ja selittelen, kun peruin tapaamisia. Vanhojen toimintamallien tunteet on vielä läsnä. Juovana aikana olin maailman lahjakkain selittelijä, nyt pyrin elämään rehellisesti ja avomin kortein. Luojan kiitos, on tullut jo uusia toimintamalleja. Tunteetkin menee ohi. Olen tehnyt töitä itseni kanssa, jotta tunnistaisin tunteita. Mitkä aitoja tunteita ja mitkä ns. “siirrännäisiä”. Suurin saavutukseni on, etten ryhdy heti toimintaan tunteessa. Parempi istua alas ja odotella, että pöly vähän laskeutuu ja sitten vasta reagoida tomimalla.

Olen iloinen tänään, kun mun raitis/toipuva ystävätär tulee meille yökylään. Illalla tiedossa nokkapalaveria ja herkuttelua :sunglasses: .

Kuivanappailusta: Itselläni on “toinen raittius” meneillään. Ensimmäinen kaatui retkahdukseen. Nyt jälkiviisaana ajattelen, että siihen oli muutama syy. Liika suorittaminen -loppuun palaminen. Kuivanappailu ja kateus (miksi muut voivat juoda). En ottanut vastuuta itsestäni ja elämästäni (syytin muita kaikesta ja luulin olevani special alkoholisti joka on kokenut ihmeparantumisen, eikä tarvitse ketään tai mitään). -Nyt vähä nolottaa nuo ajatukset :blush: .

Jotain loksahti kohdalleen Tuhkimossa. Nöyryys - totuudelle avointa mieltä. En olekaan ihmeparantunut, voimavarojeni kanssa tasapainoilen vieläkin ja en etsi enää syyllisiä, vaan KV:lta voimaa. Olenkin laittanut tuhkimon jälkeen elämäni remonttiin. Kaupunki vaihtui, juovat ystävät jäi, ryhmät luonnollisena osana viikkoa (kuin suihkussa käynti). Olen valmis tekemään MITÄ TAHANSA ettei tarvitse juoda. Ja sokerina pohjalla, teen oman osuuteni.

Olen iloinen, että löysin nää plinkin sivut ja kaltaisiani ihmisiä. Täällä voi kuitenkin puhua aiheesta ihmisten kanssa, joilla on omaa kokemusta (24/7). Oliskohan ideaa ohjata porukat lukee näitä mietteitä? Terveet (ei holistit) yrittää ymmärtää tätä kuviota (sairautta), mutta onhan se heille vaikeaa. Nyt, kun puolitoista vuotta raittiutta, niin tuntuu että esim. isä näkee, et olen terve. En kuitenkaan ole terve. Sairastan alkoholismia loppu elämäni. Olen saanut etäisyyttä aktiiviseen alkoholismiin ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä. Raitistumiseen olen saanut apua niin monelta kultaiselta ihmiseltä. Ryhmissä olen tavannut niin ihania ihmisiä, etten kuvitellut juovana aikana sellaisia olevankaan olemassa. Rukoilen, että osaisin antaa edes murusen sitä hyvää muille, mitä on siunaantunut osakseni.

Elikkästä, kiitollisuus on tällä hetkellä pinnassa. Selvisin omasta kriisistä selvinpäin :laughing: , ihmisten avulla. Tänään ajattelin, etten juo. Päivä kerrallaan.

S&S:lle halit ja hymyt!

Raitista päivää. Siunausta ja kaikkea hyvää. (Mummu aina toivotteli :wink: )

Kiitos sinulle kanssa siitä, että olet olemassa. Ilahduin, kuin hait voimaasi AA:sta. Sopiva määrä itsetyytyväisyyttä ja sopiva määrä nöyryyttä - kas siinäpä hyvä respeti hiekkakakulle.

Heippa kaikki

Mielen sykkyrä on lähtenyt purkautumaan ja ollaan jo iloisemmalla mielellä. Elämäntilanteet on muuttuvia. Osaksi varmasti mun sykkyräni johtui siitä. Olen pyrkinyt hoitamaan oman osuuteni. Yritän parhaani, ettei muiden ihmisten tekemiset ja tekemättäjättämiset vaikuttaisi mun mielentilaan. Nyt kuitenkin pääsi niin käymään. Mies lähti reissu-hommiin ja jäin “yksin” ensimmäistä kertaa raittiuteni aikana pidemmäksi aikaa. Vaikka täysin tiesin että näin tapahtuu, niin tuli se silti puun takaa. Tunnekuohahduksia puhelimessa, ukko parka. Olen yrittänyt pysyä tyynenä ja kannustavana -onnistunutkin usein.

Ryhmässä lauantaina jotain kuitenkin taas tapahtui. En oivaltanut sitä heti, tuli vähän viiveellä. Vaahtosin ryhmässä itsekkäästi omaa pahaa oloani ja hiffasin vasta jälkikäteen, että vieressäni istuva henkilö on elänyt reissumiehen vaimona jo vuosia -tyytyväisenä. Lähdin sitten sitä ajattelemaan ja ajattelin ottaa mallia. Nyt on pysynyt tunteet kurissa puhelimessa ja muutenkin letkeempää elämää.
Nyt, kun mies on ollut poissa kotoa noin kolmisen viikkoa, meillä menee lasten kanssa hyvin. Ilo huomata, että mä pärjään. Välillä toivois, että olis joku välillä puhumassa lasten kanssa ja joku ulkoiluttamassa koiraa. Itsekin kaipaan seuraa, sitä omaa kultaa.

Nyt olen järjestänyt uudelleen tukiverkkoa ja vähän testaillutkin sitä. Päihdetyöntekijälle sain sen ajan helposti. Sieltä ohjattiin masennushoitajalle. Masennushoitaja kehotti alottamaan uudelleen masennuslääkkeet. Osallistun myös johonkin tutkimukseen, jossa tutkitaan masennuksen vaikutuksia sepelvaltimotautiin ja diabetekseen. Siinä tehdään rasituskoe ja laajat labrat. Mielenkiintoista saada tietää oman kehon kunto. Tästäkin tulee ohjelmaa.
Mutta kyllä mä olen vielä sitä mieltä, että AA on paikka, missä mä hoidan mun päihdeongelmaani. Onhan noi tukena ja apuna, mutta AA toimii mulle! -muita mä vähän kyseenalaistan…

Kääk! Olin silloin juovana aikana “yksi pojista”. Kun oman kaa meni poikki (syynä mun juominen) otin itselleni laastarisuhteen helposti ja mieluiten sellaisen, jonka kanssa voi juoda. Täysin typerää, mutta näin mä elin. Nyt, olen saanut liitolleni toisen mahdollisuuden. Kävin Tuhkimon (hoitokoti naisille) ja nyt käyn naisten AA:ssa. Olen tässä syksyn mittaan miettinyt, että voisi jo lähteä sekaryhmään. Vähän jännittää. Ihan tahalleen oon vähän ollut noista komeista osapuolista erossa (paitsi omastani), kun silloin juovana aikana pysty rakastumaan kolme kertaa päivässä. En halua sitä enää. Miten miesten kanssa ollaan selvinpäin? Muutamassa sekaryhmässä käynyt vierailemassa ja niissä tulee hienoja puheenvuoroja. Ehkä mä uskallan vielä tän vuoden puolella. Nyt tuntuu siltä, että menen hoitamaan itseäni, enkä katselee komeita suomalaisia miehiä -fiksujakin vielä, kun ovat lopettaneet alkoholinkäytön.

Eikä tässä vielä kaikki. Mulla on muutama ystävä vaiheessa: päihdeongelma on, mitään sen eteen en viitsi tehdä, tätä en kuitenkaan jaksa. Yksi lähti monien katkojen jälkeen hoitoon. Haluaisin auttaa, mutta en oikein tiedä miten? Olisiko hyviä vinkkejä? Ryhmään oon kysynyt. Tää, joka lähti hotoon, niin alku ainakin hyvä. (olisin jo luullut sen keskeyttävän). Juovat ihmiset jotka haluavat raittiutta, soittavat ja kysyvät minulta neuvoa. Miten voisinkaan neuvoa toisia, kun olen välillä itsekin niin neuvoton!

Tässä suosikki neuvoja: 1.Älä ota ensimmäistä
2. Hakeudu ryhmään (useat käyvät jo a-klinikalla)
3. Hakeudu laitoshoitoon, siellä on hyvä levätä ja ajatella kaikessa rauhassa.
4. Puhu jonkun ihmisen kanssa
5. Älä edelleen ota ensimmäistä

              Ja vahvana:    Jumala suokoon minulle tyyneyttä
                                    hyväksyä asiat joita en voi muuttaa.
                                    Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja 
                                    Viisautta erottaan nämä toisistaan

Tällaisia ajatuksia tänäyönä. Huomenna itsehotopäivä monilla tahoilla. Senkin olen ymmärtänyt, että hoitovastuu minusta itsestäni on minulla itselläni.

Raittiita päiviä, siunausta ja kaikkea hyvää!

Ystäväni, aarteeni …

Näinhän se on. On vaikea huomata omaa onnellista asemaansa, ellei havaitse ympärillään toisia ihmisiä. Jotkut ottavat päivänsä vastaan tyyneydellä, ja jotkun joutuvat epätoivon valtaan. Hyvin suruissa mielin luen Mysticon ja Inkiväärin palstaa, enkä löydä sanoja joilla lohduttaa, enkä sanoja joilla auttaa. Voin vain itsekkäästi lohduttautua ajatuksella, että he kärsivät puolestani, jotta tietäisin, mitä viskipullolla on minullekin tarjolla, jos en välitä riittävästi omasta jaksamisestani huolehtia. Tee sinäkin Niinuska rakas töitä, että pysyt kuivilla. Alkoholistin jokainen raitis päivä on ihme ja tekemällä ihmeitä, luomme toivoa siitä, että ihme voi sattua jokaisen kohdalle.

Hieno kirjoitus Niinulta. Rehellisyys, rakkaus ja suvaitsevaisuus ovat ne toipumisen kolme avainsanaa.

Itseltäni meni vuosia ennen kuin pystyin noin selkeästi palasteltuun analyysiin kuin Niinu. En osannut tulkinta tunteitani riittävän neutraalisti - ja suurin osa vuosikymmeniä sitten jo muotoutuneista alkoholistin hoito-ohjeista pysyivät lähinnä “omituisina tauluina” ryhmän seinillä. Onneksi tuli vaiston viemänä tehtyä pääosin oikeita toimenpiteitä, ja toistaiseksi pysynyt raittius alkoi rakentua.

Ehkä tärkeintä oli samastuminen. Katsoin ohjelman suosituksen mukaan “ympärilläni olevia tovereitani” ja yritin tehdä samoin kuin hekin. Ihme ja kumma, sehän alkoi hokkus pokkus toimia :slight_smile:

Pitkän raittiin elämän aikana on ollut pakko tajuta se, että suurinta osaa sairauteen kuolevista ei voi auttaa. Voi vain tehdä sen mitä itse voi ja jättää loput karman tai jumalan hoteisiin. Jos raittiutta kertyy hieman pitempään, joutuu näkemään monen läheisemmän ja kaukaisemman ihmisen uppoavan alkoholismiin.

En osaa mitään neuvoa antaa. Itse kerron horjuvalle vain oman tarinani, AA:n kumulatiiviset kokemukset sekä omat sen hetken tuntemukseni - osa kokee samastuksen ja avaa silmänsä, osa pitää korvansa lukossa ja nokkansa pystyssä. Näin se Darwin vaan niittää laajaa ja lukuisaa juoppokenttää, jos saan luvan hieman kylmähkösti summata.

kahleeton

Kiitos “Kahleeton” kirjoitukseni kehumisesta. Koulussa äidinkielen opettajakin kehuu analyysejäni. Välillä joudun solmuun analysoidessani itseäni ja omaa toimintaani. Siihen on toiminut: “Ensimmäiset asiat ensiksi”.

Niin, kun alkoholismi vie tuttuja ja tuntemattomia… Se on vaan niin surullista. Minulla oli kausi, kun yritin raitistaa kaikki. Eihän se onnistunut. Nyt autan mielelläni jos ihminen haluaa lopettaa juomisen. Auttamista olen joutunut rajaamaan ja tarkistamaan. Enää en kuuntele (ainakaan mielellään) humalaisia puheluita. Ryhmään olen aina valmis rohkaisemaan. Olen oppinut, etten ole niin ehdoton. Jos joku retkahti, niin otin itseeni. Nykyään suru ja harmi piipahtaa mielessäni, mutta toivon ja rukoilen, että raittiuden siemen on istutettu. Olenkin sanonut ystävilleni, että aina saa yrittää :smiley: . -ja toivottomia tapauksia ei ole olemassa.

Paljon on vielä oppimista ja oivaltamista. Vaikka puolitoista vuotta on jo mennyt, niin tunnen olevani niin alkutaipaleella raittiudessani. Toisinaan tuntuu, että juoma-ajoista on vain muutama viikko. Onneksi juoma halut ja himot ei enää kiusaa. Kuitenkin tuntuu, että joutuu opettelemaan koko elämän uudelleen. Niin se varmaan onkin. Välillä harmittaa (suoraan sanoen vituttaa), kun olettaa erheellisesti itsensä toipuneen enemmän, kuin onkaan. Minulla on vielä vaikeuksia arvioida voimavarojani. Suorittajan rooli laskeutuu harteilleni huomaamatta. Yritän nyt olla tietoisempi ja valppaampi. Fysiikka tuntuu olevan kunnossa ja aivotkin pelaa. Välillä on vaikeaa ottaa iisisti. Maailmassa on niin paljon kivaa tekemistä. Juovana jäin kaikesta paitsi. Masennus rajoittaa jaksamistani, mutta olen kuitenkin jo luottavaisin mielin elämäni suhteen. Hiljaa hyvä tulee. Tärkeysjärjestykseni on muuttunut. Nyt ekana tulee raittius, toisena lapset ja perhe (+koulu jne.). Olen kantapään kautta oppinut tämän. Onneksi opin, olisi minunkin elämä päättynyt varmasti ennenaikaiseen hautaan.

Kello on jo taas vaikka mitä. Turhaa rutisen rytmistäni, kun näin valvoskelen. Voisinkohan vaan hyväksyä, että tässä elämän vaiheessa yökyöpelöin. Minusta on ihanaa, kun kaikki nukkuu ja voin vaikka hengailla täällä. Kukaan ei kärsi. Olen vain yrittänyt tunkea itseäni “normaali yhteiskunnan jäsen”-muottiin (8-16). Tällähetkellä en siihen ihan sovi, mutta edistystä tapahtunee kokoajan. Laittaahan iltakoulukin “käyntiin”… (seli seli seli). Mä tykkään valvoa!

Anyway, kaikkea hyvää ja raitista päivää.
Ihanaa, kun olette olemassa :smiley:

Oman tulkintani mukaan AA:n muotoilu, jossa juoppo taas toipuu “yhteiskunnan hyödylliseksi jäseneksi” ei suinkaan tarkoita sitä, että alkaa tehdä kolmea työtä, opiskella, rakentaa taloa ja hoitaa muksujaan yhtä aikaa. Tein itse tuon virheen. Alas tultiin että rytisi.

Nyt katselen asiaa aika lailla toisin. Hyödyllisyys ei tarkoita 8-16 (nykyään pikemmin 8-18) -muottiin änkeämistä, ei liikaa suorittamista, ei työpaikoilla kusetettavana ravaamista, ei loputonta opiskelua, ei 5 lapsen kasvattamista… Se voi olla yhtä lailla toisten auttamista, hengellistä kehittymistä, talkootyötä, ystävän tukemista, kehitysmaan lasten ruokkimista…

Aika monella alkoholistilla on taipumusta maanis-depressiiviseen “elämän rytmiin”, vaikkei varsinaisesta sairaudesta olisikaan kyse. Holisti masentuu ja luovuttaa helposti (tai sitten ei luovuta millään ja heittää veivinsä), lupailee maanisina jaksoina suorittavan itselleen ja muille sitä ja tätä, haalii vastuita eikä osaa osaa sanoa ei.

Nyt puhuin toki siis itsestäni :slight_smile:

kahleeton

:unamused: Osui ja upposi. Eritoten tuo “ei luovuta millään ja heittää veivinsä”.

Ylämäki, alamäki. Itselläni on suuri vaikutus, miten asioihin suhtautuu. Juovana aikana olin mestari aloittamaan kaikkea ja yhtä nopeasti innostus lopahti. Nyt olen alkanut järjestää menneisyyden sotkuja. Olen saanut tämän raittiuteni aikana paljon omaa päätäni järjestykseen.
Pikkuhiljaa olen alkanut selvittää raha-asioitani. Sain luottotiedot menetettyä päihteidenkäytön kielteisenän seurauksena. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä tuo kamala velka summaltaan oli. Kerran olen velkaneuvojan tavannut. Niiden ohjeiden perusteella ollut yhteydessä perintäfirmoihin ja ulosottoon. Välillä on tuntunut kovin raskaalta ja häpeä siinä sivussa mausteena. Oli vaikeaa alkaa soitella firmoihin ja selvittää omia sotkujani. Yllätyin kohteliaasta ja ystävällisestä palvelusta, kun rohkenin tarttua härkää sarvista.
Viikonloppu meni papereiden syöttämisessä tietokoneeseen. Nyt olen “velkakartalla”. Tiedän tilanteeni. En olisi kuvitellut, mutta tunnen tyytyväisyyttä tehdystä selvitystyöstä. Kelan kanssa olen sopinut liikaamaksettujen tukien perinnästä (viimeinen erä tammikuussa :slight_smile: ). Opintotukikeskuksen kanssa olen tehnyt maksusuunnitelman ja he antoivat minulle korkoja anteeksi :smiley: ). Nyt siis jäljellä ulosotto ja perintäfirmat. Huomenna soittelu jatkuu.
Vaikka masentaakin ja on alavireinen ole, niin olen kiitollinen, että toipuminen etenee kuitenkin. Vuodenpäivät olen velka-asiaani järjestellyt voimieni mukaan. Nyt tilanne on edennyt ja maksusuunnitelmat saanen alkuun ehkä jo tämän vuoden puolella. Asia edistyy, se on pointti!
Toinen iso asia, joka edistyy myös on muutto. Asumme nyt aivan liian pienessä kodissa perheeseemme nähden. Kun tänne muutin, niin olin ikionnellinen, että minulla oli katto päänpäällä ja perhe kasassa. Olen vieläkin. En ole aktiivisesti etsinyt isompaa asuntoa. Innostuin pari kuukautta sitten, että se voisi olla mahdollista. Nyt olen hakenut isompaa asuntoa. Seuraavat pariviikkoa ratkaisee senkin asian. Se on vielä aivan realistinen juttu!
Olenkin ollut varovainen ja tarkkaavainen itseni kanssa, etten aloita “uutta elämää” jatkuvasti, vaan ylläpidän tätä nykyistä, rakasta. Vaikka minulla olikin huonompi jakso (hoidossa kutsutaan kriiseiksi, päihdetyöntekijällä maanisdepressioksi), enkä edelleenkään ole huippukunnossa, tukiverkkoni toimi. Mikään ei räjähtänyt käsiin. Raittiina mentiin senkin läpi. Hieno saavutus sinäänsä.
Vaikka välillä sapettaakin ja tekis mieli heittää hanskat naulaan, niin siltikään en lähtis dokaa. Mun koulujutut, velka-asiat ja muuttokuviot edistyy hitaasti, mutta varmasti. Jokapäiväisessä arjessa rutiinit voisi sujua jouheammin. Ainahan on parantamisen varaa. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen, että olen saanut tänään olla juomatta. Joskus alemmuuden tunteessa tuntuu, ettei tämmönen kökkö kelpaa mihinkään, eikä saa mitään hyvää aikaan. Nyt tuli sellanen välähdys, että olen itseasiassa saanut aikasta paljonkin aikaan raittiuteni aikana. Multa on kadonnut arvaamaton käytös, tunteet on tasaantunut (onneksi ei kokonaan), kiinnostus omiin asioihin lisääntynyt ja kaikki kolhut ja ruhjeet parantunut (enkä enää kompuroikkaan :sunglasses: .
Sit kun sais ton järjen ja tunteen kohtaamaan…
Ei vaiskaa. Rahallisesti köyhä ja veloissa. Henkinen pääoma senkuin kasvaa, jihuu!

Voi sinua :blush: ystäväiseni. Ei ihme, että ylämäki tuntuu jyrkältä, kun pulkassa on noin paljon tavaraa. Muista ottaa rauhallisesti ja rennosti - ei kaikkea tarvitse saada valmiiksi heti. Huilataan :smiley: välillä, juodaan kaakaota ja syödään makkaraa …