Huumeidenkäytön opettavaisuus

Tällaista oon miettinyt kun monet (etenkin psykedeelejä) käyttävät leijuu, kuinka käyttö on tai on ollut opettavaista. Mä olen taipuvainen olemaan samaa mieltä, kyllä melkein kaikki huumeet mitä olen käyttänyt on mua jollain tapaa opettaneet. En kuitenkaan koe että niiden käyttäminen olisi välttämätöntä oppiakseen juttuja ja tuntuu myös että monien doussien kohdalla ois voinu ottaa opiksi vähän vähemmilläkin toistoilla… :unamused:

Kans jos katselen ja kelailen muita ihmisiä jotka on käyttäneet niin kyllä se käyttö aina jättää pysyvät jäljet, muuttaa ihmisenä. Eikä muutos välttämättä ole loppupeleissä huonoon suuntaan - tosin muutos parempaan näkyy vasta sitten kun käytön on jättänyt taakseen. Jotenkin tuntuu että esim. monet entiset alkoholistit tai nistit on kyllä jotain oppineet sen uransa aikana. Tuntuu kans että ne jutut mitä oppii itsestään ja maailmasta on aina todella vaikeita ja kipeitä oppitunteja, tulipa ne kaman kanssa tai muuten vaan.

Kertokaa ihmiset, koetteko oppineenne jotain kamailusta? Siis muutakin kuin kuinka kasvattaa pilveä tai fiksata subua. Onko takana ollut kamaura muuttanut teitä ihmisenä? Onko muutos ollut mielestänne parempaan vai huonompaan vai jotain siltä väliltä? Millaiset asiat on muuttuneet?

Mä koen ‘nähneeni maailmaa’ aika paljon kamailun ohessa, nähneeni paljon ihmisiä ja oppineeni ihmisluonnosta asioita jotka pätee kyllä ihan joka ihmiseen, ei vain kamapiireissä.

Mä oon ainakin oppinut sen, että arvostan nykyään enemmän aitoja ja rehellisiä ihmisiä. Kuitenkin nistien elämän pääsisältö on yleensä päihteet, joten kaikki muu menee sen aineen ehdoilla, johon milloinkin on koukussa. Näin ainakin mulla. Vaikka pystynkin aina normielämää elämään, oon paljon ihmisiä kusettanut ja hyväksikäyttänyt saadakseni kamaa.

Oon oppinut itsestäni sen, että yks syy mun päihteilyyn on se, että pelkään epäonnistumista. Sit kun oon vetänyt, niin voin piiloutua sen taakse ja syyttää epäonnistumisesta kuosiani, enkä itseäni. Nyt oon alkanut kelaa, ettei mun tarvi pitää sellaista tekosyytä kokoajan takataskussa, ja et on ihan normaalia joskus tehdä virheitä. Ja haluisinkin päästä väärinkäytöstä eroon 15 vuoden jälkeen. Ja pitäis päästä sanoista tekoihin.

Tuossa asiassa nasaalisti on todellakin tarpeen katsoa peiliin. Mikä on se ensimmäinen askel tuossa muutoksessa?
Mikä on siis se konkreettinen teko asian suhteen?

Mä oon oppinu PALJON! En enää tahdo heittää päivääkään hukkaan olemalla niin sekaisin, etten edes muista sitä! Ennen ku aloin kamaa käyttämään, koin olevani erilainen kuin muut, en pitänyt itsestäni ja olin melko ujo. Yllättäen alkoholi ja 15-17v kokeilut pillereil ja pilvel auttoi siihen asiaan; kaikenlisäks luokan suosituimmat käytti kamaa…

Aloin käyttämää vain etten tappais itteäni tai et kuolisin… Olin aivan helvetin masentunu ja dokasin jatkuvast sekä olin aivan hukas elämän suhteen… Olin ollu pari vuotta, osittain ylikin masentunu tosi pahast. Aina meinasin et jos lopetan ni palaan samaks ihmiseks mut niin ei käyny… Tiedän mihin alalle tahdon mennä, tiedän kuinka kehittyä ihmisenä ja oon oppinu arvostamaan aivan normaalia elämää kaman takia. Tiedän ettei oo itestäänselvyys et on ruokaa ja rahaa maksaa laskut; tiedän myös et mä voin olla koko päivän vessas ja yrittää vetää yhtiä vetoja ja se jos mikä on musta säälittävää…

Mä oon oppin arvostaa mun siskoja ja vanhempia ja he taas luottavat muhun. Oon oppinu paljo pitkäjänteisemmäks ja sosiaalisemmaks; sekä avoimeks omist asioista.

En voi sanoa et mitään en vaihtais pois, koska mul on kamala vauvakuume… :frowning: Mul sai toinen sisarus muksun vajaa v. sit ja toinen saa kans tänä vuonna. Mut mun on ilmeisest tarkotus ensin katsoa se koulu ja miettiä olenko ees oikeassa parisuhteessa; aika paljon joutu kokemaan silloin ku käytin ja ennen korvaushoitoa tilanne oli jo siin pistees et jos ei onnaa, me erotaa.

Mut monest mietin ku tapaan ihmisiä et missä vaihees elämää ne on; katselen sivulta ja paljon voin sanoa oppineeni. Ihan positiivisessa mielessä… Mulla piikitys liittyy nykyään joka kerta itsetuhoisuuten ja sitä on tosi harvoin; toivottavast ei enää ikinä ja mä osaan arvostaa elämää ja selvänä olemista aivan erilailla ku ennen. Mä oon tajunnu itekin sienimatkoilla kaikist syvimmät asiat, kuten et luonto on se paikka josta mä ammennan energiani ja haen voimavaroja arkeen ja tietynlaista nöyryyttä asioiden suhteen; ei voi aliarvioida montaakaan asiaa ellei niitä oikeasti tunne!

Menis koko yö jos kaiken oppimani kirjoittaisin, mut mä näen myös ihmiset ketkä vain käyttää hyväks erilaisina. Esmes oon muutaman kerran tosi säälinistille joutun lainaa 2-4mg xonee ku se idiootti myy omasa ja on sit ilman. Viimeks ku palautti muutaman päivän myöhäs ni en lainaa enää ku 2mg jos lainaan enää lainkaa ku en oikein luota siihen! Se on ainoa joka multa uskaltaa kysyä ja oon sanonkii et ei tod. tuu tavaks mut aina mä oon sen saanu takas ku vuosikaudet tunnettu ja sit kukkaa on tarjon ku myöhäs on ollu. No mulle se on silkka bisnes et saan vähä kukkaa ja samal näen miten mä en enää koskaa tahdo elää, koska se on just sellanen paikka mis mä oon ennen asunu ja ne on siin kunnos mis mä oon ennen ollu… :frowning: Mut samal se toivoo et se pääsis samaan ku mä, sil ei vaa tahdonvoima riitä. Tiedän et se käyttää mua vain hyväks, kuten mäkin sitä mut mä myös näen sen onnettoman elämän ja toivon et se ottais itteää niskasta kii, koska myös se on korvaukses (ollu vuosia), asuu kaveril joka korvaukses ja sit on viäl yks ja toinen joista yks taas korvaukses… Ja vermet jatkuvast esil… :unamused: :astonished: :angry: S Ä Ä L I T T Ä V Ä Ä!!!

Ennen kun aloin käyttää, olin melko suvaitsematon ihminen. Mielestäni esim. nistit olisi pitänyt kaikki marssittaa vaan saunan taakse ja pam. Haaveilin myös rikkaudesta, kuuluisuudesta yms, ns. turhasta. Olin myös itseäni kohtaan todella kriittinen, olin liian lihava, en koskaan tarpeeksi hyvä. Kun aloin käyttää, voisin sanoa että koko arvomaailmani heitti kuperkeikkaa. Kamankäyttö on kyllä ehdottomasti muuttanut mua ihmisenä. Ei aina hyvään suuntaan, muttei pelkästään huonoonkaan.
Nykyään osaan arvostaa aivan eritavalla, perhettäni, kotia, ruokaa, vapautta. Elämän perusasioita, joita joskus pidin itsestäänselvyytenä. Nyt tiedän turhankin hyvin ettei MIKÄÄN ole itsestään selvää, vaan nuo kaikki edellämainitut voi menettää hyvinkin helposti. Nykyään olen myös suvaitsevampi. (johtuisiko siitä että itsestänikin tuli nisti), pidän jokaista ihmistä arvokkaana, oli sitten juoppo, hullu, tai kerjäläinen. Tiedän että jokaisella on kuitenkin tarina(usein rankka sellainen), miksi on johonkin elämäntilanteeseen päätynyt. Ja jokaisella on mahdollisuus myös muuttaa elämänsä suunta niin halutessaan. Toki myös psykedeelejä nappailessa “oppin” ajattelemaan koko maailman uudella tavalla, mutta enemmän arvostan ehkä kuitenkin asioita jotka olen kantapäänkautta oppinut, kun meno on ollut rankinta, ja olen tuntenut olevani todella yksin.

muoks. Huumeidenkäytön myötä olen (ihme kyllä), alkanut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, ja en ole enää miettinyt mitä muut minusta ajattelevat, tai olenko tarpeeksi laiha, kaunis, mukava… en tiedä johtuuko siitä ettei tuollaisia turhuuksia enää kerennyt miettimään vetojen perässä juostessaan, vai siitä että tunsin että muut käyttäjät hyväksyivät minut sellaisena kuin olin. mutta jokatapauksessa mielestäni tämä muutos oli erittäin toivottu. Itsetuntoni on nykyään hyvä, ja olen sinut itseni kanssa, kun ennen asia oli aivan päinvastoin.

Todella hyviä ajatuksia ja huomioita chatarinah:ilta! Komppaan monia noista, itsekin ajatellut melkein kaikesta samalla tavalla ennen huumeita. Niin se elämä muuttaa ihmistä, tavallaan antaa selkään ja pieksee, tekee nöyräksi ja kiitolliseksi elämästä ja niistä pienistä, tärkeistä asioista, mitkä monelta menee ihan ohi, kun on niin paljon muuta “tärkeämpää”…