Huumeet, päihdekaverit, jengit...

Vilpola
1

En halua paljastaa, kenestä läheisestäni puhun (sisarus, serkku, lapsuuden ystävä), mutta käytän hänestä nimeä L, läheiseni.

Läheiseni on 30 vuotias mies. L:llä on vankilataustaa ja on käyttänyt huumeita lähes siitä hetkestä lähtien, kun on täysi-ikäiseksi tullut. L on päivät päihteitä käyttävien kavereidensa kanssa (“kavereiden?”) ja lähes aina huumeiden vaikutuksen alaisena. Muutama näistä “kavereista” on osallisena myös sellaiseen pahamaineiseen jengiin. Onko kenelläkään tälläisestä kokemusta?

L ei näe itsellään ongelmaa ja on saanut jo useista eri kämpistä häätöjä. L ei halua olla juurikaan kenenkään läheisensä kanssa tekemisissä, mutta en ymmärrä miksei? L:ää ei koskaan tavoite puhelimitse (ja numerokin vaihtuu niin usein, että jo sen metsästäminen on suuri työ).

Kuulostaako nää asiat tutuilta? :frowning: Jotenkin kaipaisin keskusteluapua ja pelottaa kirjoittaa tänne, vaikka tuskin kukaan näistä “tuntomerkeistä” pystyy yhdistämään. Tuskin täällä edes käy sellaisia, jotka pystyisi tunnistamaan. LÄheisenä on vaan niin kamala katsoa vierestä, kun toinen “pilaa elämäänsä”, eikä halua apua :frowning:

2

Luulen jotain tietäväni.
t. Zurussa

3

Olen ymmärtänyt, että tämä keskustelukanava on sellainen että joku rohkea kyselee ja me muut saadaan siinä sivussa myös tarvitsemaamme tietoa, kaikki ei ehkä rohkene/osaa kysellä asioista. Siksi olisin minäkin halunnut tietää vastauksen edellä mainittuun kysymykseen, mutta en ehkä halua ryhtyä yksityisviesteillä keskustelemaan.

Te joilla on tietoa, olkaa ystävällisiä ja jakakaa se täällä meidän kaikkien kesken.

4

No joo… mutta kun on niitäkin ihmisiä, jotka eivät haluaisi kaikkia omia asioitaan kirjoitella yleiselle palstalle, tämän ketjun aloittaja ilmeisesti ei haluaisi. Ja itsekin haluaisin jo unohtaa nuo ajat, mutta viesti kolahti sen verran.
Silmiini jäi se, että viestiketjun aloittaja kirjoitti, ettei L halua olla läheistensä kanssa tekemisissä. Sehän on sitä, että L häpeää omaa elämäänsä, eikä sen takia halua olla sukunsa kuulolla. Läheisen, todennäköisesti itkuinen ääni, saa kuulijan syyllistymään, kun tajuaa että tuo surua läheiselle, niin että senkin takia karttaa yhteydenpitoa. Toinen asia on se, että hän haluaa pitää läheisensä poissa niistä kuvioista, kun tietää ettei ne kuulu “tavalliseen” elämään. Taustalla on minusta ajatus, että haluaa tavallaan pudota läheisen elämästä suojellakseen tätä läheistään. Siis olen aina ajatellut, että se onkin jonkinlaista “läheisen suojelua”. Aikoinaan vertaisryhmässä ollessani huumepoliisi sanoi, että päihdeongelmaisen ei saisi antaa pudota omasta läheisturvaverkostaan, koska jokainen tarvitsee “perheen” joka tapauksessa jossain vaiheessa. Aikoinaan pahimpina aikoina rimputtelin jatkuvasti pojalleni ihan senkin takia, että kaverit huomaisivat, että hänestä pidetään kiinni. Olikin kuulema asia huomioitu. Ajattelin, että ei oteta mukaan ihan kaikkiin toilauksiin, kun tiedetään, että joku pitää silmällä.
Eihän ihminen , joka tietää olevansa normaalin elämän ulkopuolella, voi ääneen läheiselleen sanoa, että kärsii tilastaan. On pakko sanoa, ettei ole “ongelmia”, pettääkseen edes itseään.
Vankilatuomiokaan ei ole viimeinen niitti, tosin siellä tutustuu moniin uusiin “kavereihin”. Mutta se leima, jonka nuori sieltä saa, vaikuttaa häneen itseensä. Olen kätellyt todennäköisesti useampaakin, ilmeisesti “pahamaineista” jengiläistä, ihan samanlaisia ovat kuin muutkin ihmiset, siis läheltä katsoen. Ja tunnen monta, jotka ovat nuorena käyneet “häkissä”, ja useimmilla on nykyään ammatit ja perheet. Mikään siis ei ole mahdotonta.
On vaikeaa ottaa vastaan kaikki ne loukkaukset, mitä saa, yrittäessään pitää yhteyttä, mutta se on, ainakin minusta tärkeä asia, ettei ihminen putoa kokonaan läheisten turvaverkosta, oli se sitten harvempikin.
Ja ensimmäisen viestin laittaja saa ihan rauhassa laittaa minulle privaattipostia halutessaan…

5

Kiitos kaikille viesteistä!

Oikeasti haluaisin kirjoittaa kaiken, täysin rehellisesti ja juuri niinkuin asiat ovat. Mutta jotenkaan “en pysty”, tai lähinnä ehkä “en uskalla”. En tarkalleen ottaen tiedä mitä pelkään? Että joku tunnistaisi? Kuka se oli? Joku suuttuisi? Haluaisin niin kirjoittaa kaiken, saada vertaistukea ja käydä kaikkia niitä asioita läpi, joita käyn itse päivittäin. Toiset päivät on helpompia, kun toiset, mutta aina tämä L kuitenkin on mielessä <3

Tuota oon itsekin miettinyt, että kokeeko L olevansa “huonompi ihminen”, eikä halua olla tekemisissä? Enhän niin ajattele, enkä koskaan niin ole hänelle sanonut! Tosin kun mietin, niin itselläni on kaksi tärkeää asiaa elämässä, ns. etappia ollut, joihin L ei kutsusta huolimatta ole saapunut. Molempiin on luvannut tulla, mutta kumpaankaan ei oikeasti ole tullut.

Myös tuo voi hyvin pitää paikkansa, ettei halua, että kuulutaan hänen elämäänsä, koska “se on liian vaarallista”. Uskoisin L:n ajattelevan juuri noin. Ja hän on varmasti oikeessa :frowning: Se elämä, mitä L elää, on itsestäni todella pelottavaa ja pelkään L:n puolesta tosi paljon. Jälleen haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta “en vaan pysty”.

Tiedän ja itsekin niin ajattelen, että niinkauan on TOIVOA, kun on elämää. Mutta kuinka pitkälle se toivo kantaa, jos läheiselläni ei itsellään ole halua hakea apua? Kuinka ei voi olla?

Kiitos sinulle, joka annoit sähköpostiosoitteesi. Harkitsen vielä hetken asiaa, mutta arvostan todella paljon, että joku oikeesti kongreettisesti olisi valmis kuuntelemaan ja mahdollisesti antamaan joihinkin ihmetyksen aiheisiin vastauksia. Ymmärsinkö oikein, että olet itse äiti ja lapsesi käyttää/on joskus käyttänyt huumeita?

6

Olen itse ollut äiti, nykyisin käyn haudalla. Kaikki on koettu.

7

Olen niin pahoillani, Zurussa :frowning: Saanko kysyä, kuinka kauan olet käynyt haudalla? Tuo on juuri tällä hetkellä peloistani suurin :frowning:

8

Zurussa: Löysin ketjun, johon olit kertonut elämästäsi poikasi kanssa. Taidan kirjoittaa sinulle yksityisesti, eikä se tarkoita, etten enää kirjoittaisi täällä. Samaan aikaan on tuskallinen olo, mutta jokin laittaa itseni kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa kirjoittamaan.

9

Niin on parempi, en jaksa enää jauhaa tällä sivustolla kaikkia vanhoja asioita, ne ovat jokaisen julkisesti luettavana, joka haluaa tutustua.

10

Anteeksi Zurussa, en tarkoittanut olla epäkohtelias, olen pahoillani kirjoittamastani.
Täällä on vaan niin paljon tekstiä ettei tahdo löytyä sitä vastausta jonka haluaisi. Siksi ehkä kirjoitin niin kuin kirjoitin.

11

Ei mitään anteeksipyytelemistä…Olen lukenut viestejäsi ja ajatellut, että minä voisin vastata viesteihisi, mutta olen ollut niin talviunessa, etten ole jaksanut.

12

Välillä sitä usein itsekin lukee kirjoituksia ja mielessään ajattelee, että “tunnen aivan samoin” ja haluaisi kirjoittaa tai kommentoida toisen keskustelua. Mutta sitten kirjoittaminen tuntuukin liian raskaalta ja ainakin itse suljen helposti koneen ja yritän paeta niitä ajatuksia.

Onko täällä muita, kenen läheinen on istunut tai on jotumassa vankilaan? Millaisesta tuomiosta on ollut kyse? Miltä se teistä läheisitä on tuntunut? :frowning:

13

Minun poikani on ollut vankilassa pari kertaa. Aina se on tuntunut vaikealta se alku, mutta sitten helpottaa. Yhteyttä voi pitää ja käydä katsomassa (jos haluaa), toisella kertaa me teimme sopimuksen että en tule katsomaan, hän soitti kyllä minulle säännöllisesti. Hän oli myös avo-osastolla ja sain itsekkin soittaa hänelle.

Tuomion syystä en totuutta tiedä, eihän äidit koskaan. Arvailla vaan voi ja huumeisiin se on jollakin lailla liittynyt.

Nyt jälkikäteen kun ajattelen, niin se vankilassaoloaika oli aika lailla hyvää aikaa minulle, koska poika oli siellä tavallaan “tallessa”. Se oli ainakin hänelle sellainen katkaisun paikka, joskaan se ei sitten kauaa kestänyt se raittius tuomion jälkeen.

Nyt sitten jälleen eletään elämää johon huumeet liittyy, joskus enemmän joskus vähemmän. Kaikki sanoo ettei saa mahdollistaa huumeiden käyttöä mutta miten sinä hylkäät oman lapsesi, minä en pysty itseäni kylmettämään sellaiseksi etten jollakin tasolla auttaisi ja sitten siitä tulee huono omatuntonto, että taas olen mahdollistanut…

14

Hei Zurussa, kiitos sanoistasi ja nyt kuuluukin nukkua talviunta :smiley:

15

Kiitos “pitkätie” vastauksestasi! Saanko kysyä, miten päädyitte ratkaisuun, ettet käy poikaasi katsomassa vankilassa? Toivoiko hän itse niin vai tuliko ajatus sinulta? Kuinka pitkän tuomion hän silloin sai? Läheiseni on ollut kerran vankilassa, se ei silloin ollut pitkä tuomio ja oli ensikertalainen. Nyt taitaakin sitten olla toisin :frowning: En käynyt läheistäni itse vankila aikana katsomassa, mutta olin muulla tavoin häneen yhteydessä. Hän ei halunnut, että menen.

16

Tarkennan siis vastaustani: ensi kerralla kävin lähes viikoittain katsomassa, mutta toisella kerralla en käynyt lainkaan ja tämä pyyntö tuli poikani puolelta. Vein hänelle tavaroita joita hän pyysi, usein vierailuaikaan virkailijoille, mutta en mennyt tapaamaan. Samoin kun hän pääsi lomille, olin autolla vastassa ja tapasimme silloin. Poispäin lomilta hän aina meni julkisilla.

On kummallista kuinka jotkut ikävätkin asiat unohtuvat, en tarkalleen muista tuomioiden pituuksia, mutta tämä toinen oli ehkä 11 kk.

Vankilan henkilökunta on kyllä erittäin ystävällistä porukkaa vaikka kieltämättä minua jännitti aina tavattomasti kun siellä portilla vierailin, ehkä se johtuu vanhoista pinttyneistä ajatuksista ja kynnys mennä sinne oli korkea, mutta ei sitä kannata pelätä, ei meitä läheisiä siellä arvostella eikä tuomita. Henkilökunta on ainakin suurimmalta osin ammattitaitoista ja ymmärtävää porukkaa ja tekee vain työtään. Käväise katsomassa keskusteluja myös sivuilla www.vankienomaiset.fi (VAO ry).

17

Hei! Oma poikani on vankilassa nyt toista kertaa, tutkintavankeudessa on ollut useita kertoja, ikää hänellä 26v. Päihteet ja sen seuraamukset ovat vieneet kuin pässiä narussa. Poikani on aina osannut vedota äidillisiin tunteisiini halutessaan lähinnä rahaa. Rahaa olen hänele järjestänyt kaikin mahdollisin keinoin ja lopputulos on se että minulla velat ulosotossa ja poika jälleen vankilassa :open_mouth:

18

Täällä on niin paljon surullisia kertomuksia ja niin paljon kysymyksiä, miten näin on käynyt. Minua aidosti ottaa sydämestä teidän kaikkien kirjoitukset :cry:

sydän karrella: Onko sinulla jokin suunnitelma, kuinka saat ulosotto velat maksettua? Tuntuu niin epäreilulta, kuinka yhden ihmisen tilanne sekoittaa myös niin monen läheisen, ystävän tms. arjen :frowning: Kovasti jaksamista myös sinulle! <3

19

Hei!
Muistan aina ensimmäisen kerran kun menin tapaamaan poikaani vankilaan. Lasiseinän läpi saimme puhua puhelimen välityksellä 45 minuuttia. Poikani silmät olivat jotenki lasittuneet, käsitin että oli saanut jotain rauhoittavaa. Itkin koko matkan kävellessäni ulos vankilasta, vartijat katsoivat myötätuntoisina.
Kovin useasti en pystynyt käymään tapaamassa häntä pitkän välimatkan ja heikon taloudellisen tilanteeni takia. Rahaa järjestin hänelle vankilaanki kun kertoi että oli velkaantunut parille vangille ja jos ei maksaisi niin… :cry:
Yli kymmenen vuotta olen surrut poikani holtitonta elämää. Sanon suoraan että jos ei olisi työtä jossa viihdyn ja koiraa joka läsnäolollaan helpottaa oloani, niin minua ei enää olisi.
Ulosotossa olevia velkoja maksan itse 1/3 nettopalkasta, kai ne joskus tulevat maksetuiksi. Poikani on tietoinen tilanteestani ja on luvannut maksaa kaiken takaisin kun pääsee vankilasta. Päihteet ovat hänen mukaansa nyt mennyttä elämää, tärkeintä elämässä on nyt hellu ja lapsi. Ei vielä tiedä kuinka kauan joutuu istumaan kun oikeudenkäyntejä vielä tulossa.
Jaksamisia meille kaikille.