Huolestuttaa

Eksyin tänne, en ole edes varma miten…
Googletin: rattijuopumus lapsia kyydissä.
Ja täällä mä nyt sitten olen ja myönnän vihdoin, että x-kihlatullani on ongelma alkoholin kanssa. Tuntuu niin tyhmältä.
Enkä mä edes tiedä mistä aloittaa. Lueskelin muiden kokemuksia läpi ja yht’äkkiä mä en olekkaan enää hullu ja vainoharhanen.
Suhteessani olen kokenut puhumattomuutta, salailua, väheksymistä ja alistamista. Suhde alkoi nopeasti ja mä keksin aina selityksiä miehen käytökselle. Tulin raskaaksi, saimme tytön (täyttää kohta vuoden). Miehen aiemmasta liitosta luonamme asui vuoroviikoin hänen 2 vanhempaa oireilevaa tyttö-lasta.
Olimme asuneet yhdessä vain pari kuukautta, kun miehen mielestä hänen lastensa olisi kuulunut alkaa kutsua minua äidikseen, vaikka lasten äiti oli oman kielteisen mielipiteensä asiaan jo ilmaissut. Noh, elämä oli täyttä helvettiä. Toisinaan meillä oli tyttöjen kanssa kivaa ja mies oli todella mustasukkainen ja toisinaan sitten hän veti multa maton alta kun oltiin yhdessä jotakin sovittu lasten kasvattamisesta. Mä olin aina se hirviö…

Asuntoa lähdin hakemaan jo puolivuotta sitten, mutta 2 viikkoa sitten marssin sosiaalitoimistoon ja sain sieltä puollon asunnon hakuun. Asunto löytyi viikossa. Tein päätöksen ja lähdin. Viranomaisten ja läheisteni ohjeiden mukaisesti pidin muuttopäätöksen salassa mieheltäni, kunnes muuttoon oli 2 vrk aikaa.

Mies on nyt soitellut ja viestitelly mulle joka päivä vähintään 20 kertaa. Vuoroin anelee takas ja tunnustaa ikävää ja vuoroin haukkuu pystyyn. Ilmoitin, että ekan viikon sopeudutaan vauvan kanssa uuteen asuntoon ja että hän saisi tämän hoitoon päivän ajaksi lauantaina…tänään, mutta ei yöksi. Päästiin siihen asti, että olin tuolla pihalla vauvan kanssa vastassa, pakattiin vauva autoon ja sitten mies tuli halaamaan mua ja hais viinalle. Vaadin vauvan takas ja hän huus, sätti ja uhkaili. Oli kuulemma eilen juonut vain yhden sauna-kaljan, sitten niitä olikin juotu jo viisi. Ja minähän se kännissä olen eikä hän. Kutsuu sosiaaliviranomaiset tarkistamaan mun asunnon heti ja että mullahan sitä viinaa on kaapit täynnä ja nyt teen kyllä pahan virheen, lastenvalvoja ei tule katsomaan hyvällä… Että anteeks mitä?!? Yritti vielä tirauttaa itkutkin. Hän sitten lähti vanhemmat lapset kyydissään kotiin. Soitin poliisit perään.
Nyt pelottaa, ihmetyttää ja huolestuttaa kun miehestä ei ole kuulunut mitään yli kymmeneen tuntiin. Puhalsikohan se paljonkin…Onko ne edes löytäny sitä…onkohan se ruvennut räyhäämään…onkohan se viety putkaan…
Olipas sekava sepostus, on vaan niin pöllö olo.

Hei ja tervetuloa palstalle!
Haluan vain sanoa, että hienoa, että olet muuttanut vauvan kanssa pois miehen luota, se on rohkea ja varmasti hyvään lopputulokseen johtava teko vaikka ei varmaankaan helppo!
Lisäksi teit ihan oikein että soitit poliisille, kun miehesi lähti ajamaan lapset kyydissä kännissä (tai vaikka ilman lapsia). Saatoit vaikka pelastaa jonkun heistä tai jonkun ulkopuolisen hengen. Hienoa, tunnut olevan rohkea toiminnan nainen!

Kiitos Onniko :slight_smile:
Kyllä mun ratkaisu lähdöstä tuntuu oikealta. Enää ei tarvitse hyppiä kenenkään mun pillin mukaan, kukaan ei kyylää mun tekemisiä, lue kännykkää, tarkistele sivuhistorioita koneelta eikä estä tapaamasta ja olemasta yhteydessä läheisiin ihmisiin. Ei tarvitse siivota muiden jälkiä ja pestä muiden pyykkejä. Asuntoni on siisti, vauvakin saa konttailla rauhassa, ei tarvitse kytätä että mitä se löytää suuhunsa. Ah, autuutta.
Ennalta pelkäsin kovasti yksinäisiä iltoja kun vauva on jo unilla. Turhaan pelkäsin. Olen toki stressaantunut, nukun huonosti ja täytyy ihan painaa mieleen että koska on tullut syötyä, mutta puuhaa onneksi riittää. Sisustin vauvalle oman huoneen -jotakin mitä edellisessä asunnossa en saanut tehdä vaikka ylimääräinen huone oli olemassa. Huoneesta tuli IHANA. Vauva viihtyy siellä todella. Omat lelut, ihania värejä, vaaraton, mitään ei kielletä tekemästä. Puuhatkoon, olkoon oma ihana itsensä <3

Mitä sitten eiliseen episodiin tulee, niin miehestä kuulin vasta aamulla yhdeksän aikoihin. Ilmoitti tulevansa hakemaan vauvan. Hetken päästä ilmoitti ettei tulekkaan, auto kun ei lähde käyntiin. Taas muutaman minuutin päästä soitti, että hakee auton töistä ja tulisi illalla ilman tyttöjä meille. Kielsin -en missään nimessä sulkeudu hänen kanssaan lukkojen taakse ilman, että paikalla on muita aikuisia. Hän syytti mua lapsen tapaamisen estämisestä ja ilmoitti että yrittää saada auton aikaisemmin, tulisi puolen päivän aikoihin. Totesin, että minulla ei ole velvollisuutta olla kotona passissa odottelemassa, että koska hänelle sopii saapua…
Ja mitään olemassa olevaa tapaamissopimusta meillä ei vielä ole, että eipä voi hän nyt mihinkään papereihinkaan vedota.

Tämä auto, joka nyt ei lähtenyt käyntiin oli hänen vanhempiensa auto. Nyt mielessä pyörii miljoonia eri skenaarioita siitä, mitä olisi voinut tapahtua oikeasti.
A. vanhemmat eivät antaneet autoa, lienikö taas kännissä.
B. poliisit löysivät miehen eilen ja kortti lähti. Selittäisi miksi vanhemmat lapset eivät tulisi mukana käymään illalla…saattaisivat puhua asiasta ulkopuolisille.
Tässä kohtaa tietysti ihmetyttää tämä logiikka -kännissä voi ajaa, kortitta ei.

Onneksi tuli pelastauduttua tästä suhteesta näinkin pian kun meidän lapsi on vielä pieni. Eipähän tarvitse selitellä miksi se isän tapaaminen ei nyt taas onnistunutkaan. Mä olen vapaa!

Ihmetyttää, että miksi mies on nyt yks kaks kiinnostunut vauvasta. Eipä ole meidän eroon asti häntä mun ja vauvan hyvinvointi kiinnostanut pätkääkään. Tämä kävi selväksi jo synnäriltä palattaessa. Hän painosti minut kotiin hätäsektion jälkeen vastasyntyneen kanssa, vaikka koko muu perhe oli kotona oksennustaudissa. Synnärillä mulle tajottiin vaihtoehtoa jäädä vielä pariksi yöksi, vanhempani tarjoutuivat hakemaan meidät heidän luokseen, samoin yksi läheinen ystävä, mutta mies teki hyvin selväksi kuinka paljon häntä loukkaisin sellaisella toiminnalla. Eikä kuuloonkaan tullut, että vanhemmat tytöt olisivat menneet äitinsä luokse päivän tai parin ajaksi.
Kätilö totesi ratkaisun olevan minusta itsestäni kiinni, otan riskin sairastua, mutta vauvan pitäisi saada vasta-aineet maidosta.
No, menin kotiin, sairastuin eikä maito noussut rintoihin. Juoksin kolme päivää tuoreen leikkaushaavan kanssa sängyn ja pöntön väliä kouristelemassa ja hoidin vauvaa. Itki viikon putkeen, kun en saanut imetettyä. Huoli ja tuska oli ihan käsittämätöntä. Nyt aiheesta on miehen mukaan turha enää keskustella, sillä vauvahan säästyi taudilta. -loppu hyvin, kaikki hyvin… - just joo.

Hei Hilla!

Onnea uudesta elämänvaiheesta. Hienoa, että löysit tänne, tässä vaiheessa… jotkut vääntää väkisin eroa puolen vuosikymmentä. Saa olla sekaisin ja selittää omastakin mielestään käsittämättömiä, koska sieltä se punainen lanka löytyy.

Mua ainakin on auttanut. Että suoltaa jotain omituista ja sitten joku tulee ja kiteyttää sen yhteen lauseeseen. Kiitos heille kaikille.

Älä ihmettele mitään. Ei se lapsen isä ole lapsesta kiinnostunut, ei aidosti… Mikä on käsittämätöntä, itse tajuan joka kerta aina uudelleen, että näiden lasten isä ei rakasta lapsiaan kuten niitä pitäisi. Ne ovat kivoja ihmisiä jotka asuu saman katon alla, mutta niitä saa vähätellä ja uhkailla, jos oma olotila sitä vaatii.

Ja sitten murjotetaan, kun lapset valintatilanteessa aina valitsee äidin.

Voimia sinulle. Sulla on elämässä tapahtunut paljon ja paljon vielä tapahtuu. Kunhan muistat, että ihmisten puheet on vaan puheita, mies punnitaan teoissaan. Ensisijaisen tärkeää on, että pidät huolen itsestäsi. Kaukohali!

Samaa mieltä Kultakalan kanssa! Sun jaksaminen on nyt tärkeintä, oikeesti. Olet vastuussa pienestä ihmisestä.
Muistatko, mitä ne sanoo lentokoneessa turvaohjeissa? Sanovat, että laita ensin happinaamari omille kasvoillesi ja sen jälkeen lapsen. Niin se menee oikeessakin elämässä. Sä et voi tarjota lapselle sen tarvitsemaa parasta, jos sä olet itse huonossa hapessa. Ja huonossa hapessa eli paskajamassa olet, jos keikut keskenkasvuisen miehen mielenliikkeiden mukaan. Biliiv mii - on koettu!

Kun vielä osaisin toteuttaa ohjeitani omassa elämässäni… :confused: Mutta olen matkalla. Kaikki ovat, jotka ovat tänne palstalle “eksyneet”. Me olemme vääjäämättä matkalla kohti aurinkoista huomista, matkavauhti on vaan erilainen. Toiset kahauttaa reteesti ohituskaistalla (niillä on kiire kohti auringonnousua) ja toiset köröttelee bussikaistalla ja seisahtuu välillä vuosiksi… kunnes tajuavat, ettei kaistalla ole ollut liikennettä aikoihin, näyttävät arasti vilkkua ja lähtevät jatkamaan. :smiley:

:open_mouth: Näinhän se muuten onkin, Kultis sen sanoikin. Eihän lapset edes uskalla mitään asioita pyytää isiltä, kun ei tiedä mitä tulee vastaukseksi. :frowning:

Ja voimia toivottelen minäkin kohtalotovereille.