Hunsvake myöntää ongelmansa

Me Lopettajat
1

No niin. Taas on askel otettu eteenpäin.

Kesän olen harkinnut AA -ryhmään osallistumista. En pysty. Ehkä vielä anonyymimpi nettikeskustelu toisi tarvitsemani tuen ja rohkeuden lopulliseen raittiuspäätökseen?

Lähipiirissäni alkoholi näyttelee suurta roolia seurustelujuomana. Siinä missä ystäväporukassa muut lopettavat viiden kaljan jälkeen ja painuvat nukkumaan, minulla ralli vasta alkaa!

Olen alkoholistiperheessä kasvanut. Isä kuoli viinaan alle viisikymppisenä, ja äiti tuntuu menevän samaa rataa. Luulin, että lapsuudenkokemukset estäisivät saman virheen toistumista seuraavalle sukupolvelle. Olin väärässä, luulin itsestäni liikoja.

Minulla on ammatti, töitä, omakotitalo. Kaksi ihanaa (ja vilkasta lasta). Uusi puoliso, entinen jätti äitienpäivänä toisen takia.

Olen viehtynyt humalatilaan, ja nousuhumala on autuaallista. Tupakoin. Toisaalta, haluan elää terveellisemmin ja paremmin. Tiedän, että sellaista elämää eivät päihteet tarjoa.

Juomiseni on uuden onnen myötä vähentynyt, muttei silti hallittavissa. AUDIT -testit ovat lohdutonta luettavaa. Juon viikoittain itseni humalaan, ainakin kerran viikossa. Juon ollessani iloinen, surullinen, väsynyt, pirteä, “palkinnoksi” ahkeruudesta, sosiaalisissa tilanteissa jne. Olen lohduton. Kun puhun lähipiirilleni asiasta, minua ei uskota. “Et ole alkoholisti. Sulla on töitä/lapsia/koti tms.” “No jos ahdistaa juominen, niin älä juo!”

Tahtoisin olla vahvempi ihminen. Sellainen, jolla on lujuutta ja itsekuria kieltäytyä houkuttavanakin hetkenä. Olen lukenut kirjoja, pitänyt juomis- ja tunnepäiväkirjaa, koittanut itse ratkoa ongelmaani. Ja kerta toisensa jälkeen perustelen itselleni, miksi nyt olen “oikeutettu” juomaan. Minun pitää “ansaita” juominen; olemalla hyvä avopuoliso/äiti/työntekijä. Tai sitten perustelen juomisen jollain muulla syyllä. Ja kerta toisensa jälkeen petyn itseeni ja siihen, ettei minusta ole sanomaan EI viinanhimolle.

Olin 2,5 viikkoa juomatta. Sitten join keskiviikkona (tapasin vanhaa ystävää) ja saman viikon lauantaina (vierailimme ystäväperheen luona). Molemmat illanvietot olisi varmasti onnistunut ilman “old faitfull:ia”, mutta viinanhimo vei voiton. Nyt on taas niin epäonnistunut olo. en edes kuukautta voi olla juomatta! Pienten lasten äiti!

Miten te ihmiset kohtasitte oman juomisongelmanne? Kuinka pitkälle se karkasi käsistä ennenkuin tartuitte pulloa kaulasta ja nakkasitte sen kaivoon? Mistä saatte sitä voimaa ja rohkeutta olla ilman? Miten sosiaalisen elämän käy?

2

Tervetuloa palstalle Hunsvake!

Vaikuttaa kirjoituksesi perusteella, että olet jäänyt ainakin psyykkiseen koukkuun etanoliin. Asiaa ei kannata hävetä sillä kyseessä on kuitenkin erittäin kova huumausaine (vaikka se meillä onkin laillinen psykoaktiivi).

Tuo kun kerrot miten lähipiirisi suhtautuu alkoholin käyttöön kuulostaa erittäin tutulta ja johtuu yleensä siitä, että heillä ei ole oikeasti tietoa siitä mitä ylipäätään on alkoholiriippuvuus. Kyseinen tauti kun voi kehittyä vaikka pankinjohtajalle, puutarhurille, silakanpyytäjälle tai vaikkapa sossuntuilla elävälle yksinäiselle syrjäytyneelle nuorelle.

Kirjoitat paljon tuosta viinanhimosta. Siitä pääsee eroon olemalla tarpeeksi pitkään selvinpäin, muuta keinoa ei oikein ole. Oletko harkinnut Antabuksen syömistä? Lääkkeen saa periaatteessa hyvin helposti miltä tahansa lekurilta jos olet tilanteestasi täysin rehellinen…

Jos pienten lasten äiti viikottain juo itsensä humalaan, niin kyse on suhteellisen vakavasta asiasta ja pienetkin lapset kyllä varmasti aistivat tavalla tai toisella, että äitillä ei kaikki ole hyvin. Kehottaisin hakemaan apua A-klinikalta tai tutustumaan AA-ryhmiin.

Itselläni juominen karkasi pikkuhiljaa totaalisesti lapasesta. Mielisairaalan suljettua hoitoa, lukuisia putkareissuja, vakavia tilanteita joissa henki meinasi lähteä jne… Minä olen saanut lopullisesti korkin kiinni erään lääkkeen avulla sekä hoitamalla ongelmaani ammattilaisten avustuksella. Sosiaalinen elämä on kunnossa, eikä muiden ihmisten juominen vaivaa tippaakaan.

3

Kiitos vastauksestasi SoiKannel.

Minua kannustaa kovasti ajatus siitä, että kun tarpeeksi pitkään on ilman, niin silloin huomaa pärjäävänsä ilman. Lähipiiri siis käyttää alkoa hyvin samankaltaisesi kuin minäkin, osa enemmän, osa vähemmän. Koen suurta kynystä osallistua AA-toimintaan. En tiedä miksi. Kai pelkään omia ennakkoluulojani siellä asioiviin ihmisiin?

4

Kun ottaa etäisyyttä päihdeongelmaan, siinä tosiaan käy niin että jonain päivänä huomaa asian olevan menneisyyttä

Jos niin haluaa käyvän!

Tässäkin asiassa on tavoiteasettelulla mitä suurin merkitys.

Jos taas tavoiteasettelu lähtee siitä että päihdeongelma tulee seuraamaan mukana, ja että sen kurissapitäminen edellyttää jonkin tai joidenkin asioiden suorittamista yhä uudelleen, niin sitten se luultavasti menee niin.

AA-liikkeen jäseninä olevat ihmiset tuskin ovat yksityishenkilöinä ihmistä kummempia, joten ei heitä “pelätä” kannata.

Mutta, ihan viisasta on kyllä selvittää itselleen omat tavoitteensa, oman maailmankatsomuksensa arvot ja toiveensa elämänhallinnan suhteen, kun ne ovat tieodssa, on paljon helpompaa valita sen oman maailmankatsomuksen mukainen selviytymisreitti ja ne yhdistykset joiden tavoitteisiin ja arvoihin haluaa sitoutua.

Ei kannata pitää kiirettä, hosumalla ei tule kuin … miten se vanha kansa nyt mahtoikaan asian ilmaista.

Ole nyt vaan hetki selvänä ja rauhoitu.

5

Tosiaan ajan myötä masennus, ahdistus yms. yms. paska jota päähän on tullut pyörimään, alkavat häviämään. Ne pitävät itse itsestään huolen, kunhan sinä ensin pidät itsestäsi huolen. :smiley: Eli vaikka se riippuvuus onkin jättänyt aivoihini sen jäljen, joka aktivoituu saman tien ja päädytään hyvin pian samaan tilaan johon jäätiinkin, vaikka ilman riippuvuuden kohdetta olisi oltu pitkänkin aikaa, niin sen ei silti tarvitse antaa häiritä elämää sen enempää.

Täällä on siitä omavoimaisuudesta jauhettu kyllästymiseen asti, mutta itse ainakin olen huomannut että paradoksaalisesti siitä oman voimattomuutensa myöntämisestä tämän ongelman edessä ja omien ratkaisukeinojen tehottomuuden ja ongelman myöntämisestä itselleen, versoaakin se ratkaisu ja voimaantuminen.

6

Moikka Hunsvake ja tervetuloa tänne!

Mulla juominen alkoi aiheuttaa kauheita blackoutteja joista yhdestä oottelen tuomiota. Olen klassinen esimerkki tuurijuoposta. Kykenen laittamaan korkin kiinni viikoiksi ja jopa kuukauksiksi. Välillä se aina on lentänyt kaivoon ja onkinut sen sieltä jonkin ajan kuluttua takaisin käsiini. Ehkä aina välillä tulee jostain töppäilystä paha morkkis ja oon yrittänyt raittiutta aina siinä epäonnistuen. Se on sysäävä voima itsellä. Nyt on muijalla palannut hihat juomiseen niin yritetään taas jälleen kerran raittiutta - nyt yritän olla itseni takia. Rohkeudesta en tiedä, mutta pakko yleensä sysään tuon korkin kiinni laittamisen kiinni. Ehkä oon enempi oma itseni kun en juo - paljon positiivista palautetta oon kyllä saanut kun en oo juonut. Sosiaalinen elämä kärsii jos juon tai saan “epämääräisiä” tuttavuuksia päissäni. Minä muutun juodessa aika radikaalisti niin on ymmärrettävää ettei kumppani mua oikein jaksa silloin kun juon.

Noihin kysymyksiin vastasin.

Kirjoittelehan lisää… :slight_smile: