Pelottavaa, ensimmäistä kertaa palstalla… Tässä kuitenkin minun tilanteeni, johon toivoisin vertaistukea.
Poikaystäväni käyttää alkoholia kuten ”kaikki muutkin” ja erinäisiä huumausaineita ”viihdekäyttönä”. Ei kerrassaan mitään ongelmaa. Minun silmissäni hän on alkoholisti ja huumeongelmainen. Hauska, fiksu, leppoinen ja lempeä ihminen 99 % ajasta. Loppu 1 % on täyttä helvettiä, ainakin minulle.
Omasta historiastani sen verran, että olen mielenterveys/riippuvuusongelmainen jo ainakin kolmannessa polvessa. Isäni on sekakäyttäjä, mieliala- ja persoonallisuushäiriöinen. Itselläni on tästä seurauksena syömishäiriö (nykyisin selätetty) ja kaksisuuntainen mielialahäiriö psykoottisilla oireilla. Osastojakso ja vuosia terapiaa nyt takana.
Tällä hetkellä käyn painia mielen sisällä, pitäisikö pysyä nykyisessä suhteessa. Tässä on kaikkia niitä asioita mitä haluankin, lukuunottamatta päihteidenkäyttöä. On vapautta, paljon naurua ja helppoa yhdessäoloa. Kuitenkin tässä 1,5 vuoden aikan on pikkuhiljaa paljastunut erinäisiä ”harrastuksia”. Liiallinen juominen tuli ilmi hyvin pian, samoin satunnainen pössyttely. Myöhemmin juovuksissaan maininnut ikään kuin ohimennen, että myös ekstaasia kuluu silloin tällöin. Subua ja sieniä kokeiltu. Tässä vaiheessa olin tietysti jo ihastunut…
En ole ollut kannabiksen kanssa tekemisissä ennen, joten on yllättävää, että onnistuin kehittämään siihen hyvin nopeasti paniikkireaktion. Haju saa minut voimaan pahoin, tärisyttää, sydän hakkaa, näkökenttä terävöityy. Pakene tai taistele – refleksi kytkeytyy päälle. Kuin suoraan lapsuudesta. Eikä poikaystävä juurikaan polttele minun läsnä ollessani (pelkää paheksuntaa?), vain kaverit. Silti tuntuu pahalta. Muita aineita ajatellessa meinaa lentää laatta. Juomista vain siedän, katselen ja vittuunnun.
Tämä yksilö ei kykene puhumaan mistään vaikeasta, mistä syystä olen jättänyt kokonaan yrittämästä. Kuvittelin kuitenkin, että tieto perheeni päihdehistoriasta rajoittaisi hänen päihteilyään minun seurassani, mutta olen saanut kuvitella keskenäni jo yli vuoden. Pari kertaa olen lähtenyt keskellä yötä omaan kotiin nukkumaan, kun on sammunut sänkyynsä. Edes tämä ei saanut mitään reaktiota aikaan. Kerran olen luullakseni saanut alkavan hengityslaman illanistujaisten aikana juotuani vahingossa liikaa (lääkkeiden kanssa), tästä seurauksena hengitysvaikeudet ja tajunnan menetys. Hän oli niin humalassa, ettei ollenkaan ymmärtänyt, miksi pitäisi kutsua ambulanssi, jos jotain vielä tapahtuu? 
Selvin päin olisi varmasti ajanut minut samoin tein sairaalaan. Tuntuu tosi surulliselta, että tämä muuten niin ihana ihminen häviää, kun päihteet tulevat kehiin.
Sanomattakin selvää, että tilanne vaikuttaa mielenterveyteeni todella haitallisesti. Hiljattain, kahden vuoden tauon jälkeen repsahdin taas oksentamaan ahdistuksen takia. Kesällä oli hyvin lähellä, etten tarttunut veitseen.
Nyt tilanne on siinä pisteessä, että olen uskaltanut pyytää häntä terapiaan mukaan. Saa nähdä mitä siitä tulee.
//muokattu vähemmän tunnistettavaksi