Kirjauduin juuri ensimmäistä kertaa tänne, joten ajattelin esittäytyä. En ole varma mitä tänne on soveliasta kirjoitella, mutta anonymiteetin suojissa ajattelin olla niin rehellinen kuin kykenen. Olen varhaiskeski-ikäinen mies, alkoholisti. Tänään en juo, viimeisen seitsemän päivän aikana kulutin arviolta 100-120 annosta kirkkaana. Juon iltaisin yksikseni itseni uneen. En nauti juomisesta läheskään niin paljon kuin ennen, ja haenkin yksin juodessani sitä että ajatukset pakenevat, ja saan nopeasti unen päästä kiinni. Työskentelen suurimmaksi osaksi yksin ja vapaalla aika-taululla, joten juominen on siinä mielessä helppoa. Mun on tavallaan helppo olla päivä pari juomatta, vierotusoireena päällimmäisenä on vain uupumus. Joitakin vuosia sitten olin pari kuukautta juomatta, ja huomasin viinanhimon kadonneen; ajatus viinasta tuntui jopa vastenmieliseltä. Tuo kuiva kausi katkesi tuttavan juhliin, jossa join sosiaalisten tilanteiden ahdistukseni pois. Tuossapa nuo kaksi päällimmäistä asiaa joilla juomistani olen perustellut; uni ja sosiaaliset tilanteet, ja molempiin liittyy ahdistus.
Oon ollut hyvin nuoresta asti enemmän tai vähemmän ahdistunut ja masentunut, ja ne ovat olleet mulle niin arkisia asioita, etten oikeastaan osannut niitä nimetäkään niitä ennen kuin olin jo pitkällä aikuisuudessa (ainakin iän puolesta) ja alkoholin käyttö siinä vaiheessa oli jo runsasta. Ne ovat aina olleet osa minua, enkä siksi osannut kuvitellakaan niistä vapautumista. Tänä päivänä alkoholi toki kietoutuu mielialoihini erottamattomasti, ja oon tietoinen seinästä edessäni. Tapan itseäni pullo kerrallaan. Oon joitakin kertoja yrittänyt hakea apua, mutta tämän ikäiselle perheettömälle juopolle apua ei varsinaisesti tuputeta, lääkkeitä kylläkin. Mulla ei ole kovinkaan paljon motivaatiota lähteä kokeilemaan lääkkeitä ilman keskusteluapua. Terapiaan pääseminen on tehty niin hankalaksi, ja suhtautuminen on niin kylmäkiskoista, että etenkään pimeimpinä hetkinä ja uupuneena avun hakeminen ei tule mieleenkään.
Tässä sitä nyt ollaan ja kirjoitellaan. Tää kirjoittelu parhaassa tapauksessa auttaa mua hahmottamaan asioita, ja toimii pienenä annoksena sosiaalisuuttakin. Aikomuksenani on merkittävästi vähentää juomista, ja kenties marinoinnin alta paljastuu vähän erilainen mies kun marinaadiin hypätessään.
Liityin Päihdelinkkiin n. vuosi sitten ja nyt saan pidettyä muutaman viikon taukoja yksittäisten juomisviikonloppujen välissä. No todettakoon että juomisviikonloput tuppaavat venähtämään pitkiksi. Kuitenkin känniin juominen on vähentynyt reilusti. Viimeinen juomiseni oli viime maanantaina ja nyt olisi tarkoitus pitää taas useamman viikon tauko.
Mutta sinun tilanteestasi, niin pystyisitkö pitämään taas pari kuukautta taukoa vaikka päivä kerrallaan ja katsoa miten sitten ahdistus, unettomuus etc.
Ymmärrän että terapiaan on vaikea päästä mutta onhan näitä vertaisukivaihtoehtoja kuten AA, tämä Päihdelinkki etc.
Paljon tsemppiä! Päivä kerrallaan raittiina määräajan on hyvä alkutavoite!
Aion kyllä yrittää. Uskon että täällä keskustelu auttaa, ja on mukava lukea siitä kuinka ihmiset onnistuvat kääntämään kelkkaa. Joskus oppiminen ja muutos ei kai välttämättä kaipaa muuta kuin että näkee jonkun toisen onnistuvan, jolloin nuo asiat näyttäytyvät omassa pääkopassa mahdollisina.
Oon melko varma että uni paranee ja osa ahdistuksesta helpottaa kun oon vähentänyt. Vähän pelottaa vaan kaikki se mitä oon yrittänyt juomalla turruttaa; se tyhjyys, surullinen pohjavire, ahdistus ja masentuneisuus, jotka olivat jo pitkään ennen juopon uraa. Luulen että viina on toisaalta auttanutkin käsittelemään joitakin asioita. Jos olisi jokin ihmelääke, joka iltaisin pimentäisi ajatukset ja toisi unen josta heräisi pirteänä — sen kyllä tahtoisin. Viina on ollut kuin lämmin viltti, tuki ja turva, joka on korvannut läheisyyden ja ihmiskontaktit. Tuon kirjoittaminen tähän saa mut ymmärtämään että pelkkä viinan vähentäminen ei pitkällä tähtäimellä ole ainoa asia jonka täytyy muuttua. En vain ole varma siitä mitä se kaikki muu on.
On totta että jos alkoholi on täyttänyt elämää, voi olla alkuun vaikeaa löytää elämään muuta sisältöä selättämään noita masennuksi, unettomuuksia etc. mutta yrittää kannattaa aina. Esim. iltakävelyt, uimahallissa uimiset saunomisineen ovat halpaa lystiä.
Ja jos ahdistukset ym vaivaa, kannattaa hakeutua lääkäriin. Lääkkeet ovat aina parempi kuin liika alkoholi.
Juhanikarin kanssa samaa mieltä siitä, että lääkityksen tarpeellisuutta ei ole syytä väheksyä. Mutta oman käsityksen mukaan pelkkä nappien napsiminen (ainakin bentsojen, vaikka hyviä tarpeeseen syötynä ovatkin), voi johtaa vain ojasta allikkoon. Terapia on todennäköisesti tarpeen, varsinkin jos päihdeongelman taustalla on mentaaliongelmia (minulla on). Sitkeyttä kyllä vaati terapiaan pääsy ainakin A-klinikalla, koska ruuhka on monissa yksiköissä hirveä. Mutta sitkeydellä pääsee eteenpäin. Minulla meni juomisen lopettamisesta ensimmäiseen terapiapäivään 3,5 kuukautta. Nyt menty terapialla kohta 2 vuotta eikä aikomustakaan lopettaa sitä.
Aivan totta. En kategorisesti väheksy lääkitystä, enkä lääketiedettä. Lääkitys on vaan itselle juuri tällä hetkellä melkoisen kynnyksen takana. Bentsoja kokeilin joitakin vuosia sitten, ja tuntui että ne veivät enemmän kuin antoivat. Hätätilanteessa nekin ovat kyllä hyvinkin paikallaan. Oon nähnyt läheltä myös srsi:n negatiivisia vaikutuksia, ja ne huolestuttavat. Toki ymmärrän että viina on paska lääke, mutta se on mulle tuttu ja turvallinen, vähän kuin oma kipu ja arvet, joihin kiintyy.
Kai se on niin että viinapirua ei korvaa mikään muu kuin jokin jumala, valaistuminen, tai täysi ja onnellinen elo. Tuon kirjoittaessani ajattelen, että aivan kaikesta on palanen kerrallaan luovuttava. Hyväksyn sen, joten ehkä kykenen hyväksymään joskus myös viinasta luopumisen.
Terapiassakin lopulta kai jokainen itse joutuu tekemään suurimman työn, ymmärtämään, hyväksymään, tekemään päätökset, oppimaan ja kasvamaan. Koen että mulla on kohtuullisen hyvä kuva siitä miksi oon tässä tilanteessa, joten en tiedä olisiko terapiastakaan sittenkään apua, ellei se olisi melkoista moukarointia. Oon kasvanut yksinäisyyteen, tavallaan oppinut sietämään sitä paremmin kuin moni muu, joten tavallaan olen siinä vahva, mutta samalla kyvytön luottamaan toisiin ihmisiin, joustamaan ja todella avautumaan (paitsi näin anonyymisti). Umpikuja. Yksinäisyys lienee samalla suurin ongelmistani, sekä perustarve, koska sosiaalisuus syö niin paljon voimia ja vaatii palautumista.
En tiedä oliko tässä häntää tahi päätä, mutta tulipahan pohdittua. Perustelen itselleni näin negatiivista tekstiä sillä, että ehkä joku jossain kykenee samaistumaan.
Omasta puolesta ensimmäinen huomio on, että mitään viinapirua ei ole olemassa. Ei mikään fiktiivinen olento kuiskuttele sinun korvaan yhtään mitään. Sinä itse rakennat ajatusmalleja ja ikään kuin ulkoistat ne fiktiivisen viinapirun kontolle. Minusta jumalalla ei ole tässä pelissä mitään roolia, yhtä fiktiivinen kuin viinapiru.
Terapiasta sen verran, että ainakin minun kohdalla se on antanut useissa tilanteissa eri näkökulman asioihin. Terapiassa joutuu toki tekemään itse paljon työtä, mutta hyvä puoli on se, että joku osoittaa suunnan minne kulkea.
Arvelin että viinapiru ilmaisuna ei herättäisi mielikuvaa konkreettisesta pirusta. Kyseessä oli kielikuva. Mitä tulee jumaliin ja uskontoon, tarkoitin olla jokseenkin sarkastinen liittyen omaan tilanteeseeni, tosin väheksymättä sitä että uskosta on ollut monelle addiktille paljon apua.
…ja tottakai arvostan terapeutin antamaa työpanosta ja välittämistä. Mun pointti oli se, että vaikka kuinka joku toinen pyrkii auttamaan tai antaa työkaluja, jokaisen on itse tehtävä varsinainen työ (oman kasvun suhteen). Toki tuo on itsestäänselvyys ja olisin voinut jättää kirjoittamattakin sen, mutta ajattelin että kirjaaminen selvittää ajatuksiani.
Sorry, jos tulkitsin viestisi väärin. Kovin usein vaikuttaa siltä, että viinapirun kontolle kaadetaan kaikki houkutukset ja kiusaukset. Hienoa, jos se on sinulle vain kielikuva.
Kiitos tsempistä! Keskustelupalstoilla tulee usein kirjoiteltua epämääräisesti, joten väärinkäsityksiäkin tulee. Mukavaa että täällä on kuitenkin kannustava meininki.
Tää viikko on mennyt huomattavasti vähemmällä annosmäärällä kuin edellinen. Kihti kuitenkin muistutti itsestään, ja siksi sain reseptin indometasiini -tulehduslääkkeeseen, joka kyllä vei kivun, mutta laukaisi pahimman paniikkikohtauksen jota oon kokenut, ja se kesti tunteja. Kihtikipu on melkoista, mutta tuon kohtauksen jälkeen se tuntuu pieneltä. On helpompi ajatella että no, se on vain (fyysistä) kipua ja se on vain tuossa yhdessä kohtaa kehoa. Jollain tavalla tuo kokemus auttoi pistämään asioita oikeaan järjestykseen, ja toi pintaan kiitollisuutta ja toivoa. Hassua että toivo oikein paistaa kirkkaimmillaan juuri siellä mihin sen olettaisi päättyvän.
Terve, Hiidenkirnu. Omat viikkoannokseni ovat onneksi “vain” puolet sinun mainitsemistasi eli jossain 40-60 välillä (6-8 annosta/arki-ilta, viikonloppuisin jopa enemmän). Yhtäältä juon saadakseni unen nopeasti ja nollattuani pääni kaikesta stressistä, toisaalta taustallani on kokemus siitä, kun kaikki mielihyvä häviää ja toimintakyky sen myötä. Niin ristiriitaista kuin se onkin, niin koen, että juomisen aloittaminen uudestaan reilut seitsemän vuotta sitten sai minut takaisin toimintakykyiseksi.
Nyt menee taas liikaa, määrät ovat nousseet viimeisen vuoden aikana ja kokonaan selvät päivät vähentyneet merkittävästi. Kolme vuotta sitten olin viimeksi täysin raittiina syksyn ajan, siitä vuoden kuluttua oli hyvä syksy, jolloin liikuin paljon ja painoa putosi näkyvästi, mutta sen jälkeen määrät ovat koko ajan nousseet.
Arkisin juon yksin tässä netin ja television äärellä, lueskelen tai teen käsitöitä. Viikonloppuisin juodaan miesystävän kanssa olutta puutarhatöiden päätteeksi tai grillatessa ja sen jälkeen viiniä ruoan kanssa. Ja hänen tietämättään nappailen salaa brandya tai kirkasta.
Jotain tarttis tehdä, se on ihan selvää. Olen kahden vuoden aikana lihonut takaisin ne kilot, jotka kaksi vuotta sitten laihduin, ja paino on nyt jo enemmän kuin silloin laihdutusta aloittaessani. Selkä ja vähän muutkin nivelet alkavat krempata ylipainon takia ja kasvojen ruusufinni pahenee tissuttelun takia. Olo ei ole kovin naisellinen.
Huomisaamuna 04-06 välillä päätän taas kerran, että nyt saa riittää. Nopea nukahtaminen kostautuu liian aikaisena heräämisenä ja taas kaduttaa ja kaatuu kaikki huolet (talous ym. päälle). Mutta viimeistään klo 14 olen taas löytänyt hyvän syyn siirtää lopettamista ainakin viikonlopun yli.
Hieno homma, että olet saanut annosmääriä vähemmäksi.
Kihtikipu osaa kyllä olla myös helvetillistä , muutama kohtaus on tullut koettua. Kenkiä ei saa tuskattomasti jalkaan kävelystä puhumattakaan. Indometasiinia taidetaan pitää yhtenä parhaista kihtilääkkeistä, mutta vaihtoehtoja on. Ja sitten tietty auttaa paljon puriineja sisältävien ruoka-aineiden välttäminen/vähentäminen. Olut ja sisäelimet on pahimmat, mutta pitäisi välttää myös kanan ja kalan nahkaa, pieniä kokonaisina syötäviä kaloja ja äyriäisiä. Ei kylläkään meinaa minulta millään onnistua . Onneksi noi kohtaukset tulee harvoin. Sen olen myös huomannut, että kihti iskee helposti, jos jalkaterä rasittuu liikaa, esim. pitkä kävelylenkki.
, muutama kohtaus on tullut koettua. Kenkiä ei saa tuskattomasti jalkaan kävelystä puhumattakaan. Indometasiinia taidetaan pitää yhtenä parhaista kihtilääkkeistä, mutta vaihtoehtoja on. Ja sitten tietty auttaa paljon puriineja sisältävien ruoka-aineiden välttäminen/vähentäminen. Olut ja sisäelimet on pahimmat, mutta pitäisi välttää myös kanan ja kalan nahkaa, pieniä kokonaisina syötäviä kaloja ja äyriäisiä. Ei kylläkään meinaa minulta millään onnistua 
. Onneksi noi kohtaukset tulee harvoin. Sen olen myös huomannut, että kihti iskee helposti, jos jalkaterä rasittuu liikaa, esim. pitkä kävelylenkki.