Herkkänahkaisuus

Tämä ehkä kuuluisi paremmin vähentäjien puolelle mutta juuri otsikkosyystä en sitä sinne laita.

Alunperin ajattelin, että lopettajissa ollaan vereslihalla ja erittäin herkkiä kaikille kommenteille ja onhan sellaistakin ollut, että sitten on poistuttu.

Nyt minusta on kuitenkin alkanut tuntua, että nuo vähentäjät vasta herkkänahkaisia ovatkin.

Minua on syytetty ylimielisyydestä ja vinoilusta ja nyt sitten Lizzy ja Juulia saivat kuulla kunniansa. Luin molempien viestit eikä minusta niissä mitään ihmeellistä ollut. Ehkä vain hankalia kysymyksiä, jotka sitten kolahtivat pahasti. Vastauksena sitten tuli ikävää nimittelyä, jonka moderaattori poisti. Supertollo ei minusta ole mikään ystävällinen nimitys ja tietysti täysin vastoin palstan sääntöjä.

Itse en ole siihen ketjuun kirjoittanut vaikka minulla olisi muutamaasta asiasta vankahko mielipide.

Mikähän tässä on takana. Onko se vähentäminen niin rankkaa puhaa, ettei mitään omaan kokemukseensa, havaintoihinsa muista ja ehkä asintuntijoidenkin mielipdettä, saa esittää jos se poikkeaa lukijoiden toivomasta? Mitä ylimielisyyttä siinä on?

Kun nyt kerran halusit keskustelua tästä avata niin keskustellaanpa sitten. Mutta hyvässä hengessä tietysti, vai mitä :wink:

Itse kirjoittelen pääasiassa Vähentäjissä, koska sellainen olen. Mutta joskus tännekin puolelle jotain kommentoin, jos katson että minulla on sellaista sanottavaa, että se ei ole ristiriidassa kenenkään täällä olevien tavoitteiden kanssa. Vähentäjiinkin olemme toivottaneet erittäin tervetulleiksi kaikki kirjoittelijat jotka haluavat toimia samaan tyyliin. Se mikä siellä porukkaa vaikuttaa ärsyttävän on oman mielipiteen / kokemuksen esittäminen ainoana oikeana faktana. Myöskin tyyli miten asia esitetään on hyvin ratkaisevaa. Se pätee yleensä kaikkeen kommunikaatioon. Otanpa esimerkin. Jos sanon sinulle Dave vaikka näin: “sinun pitää ehdottomasti mennä parturiin, hiuksesi ovat aivan liian pitkät” tai jos sanon: “Dave, näin lehdessä sellaisen ja sellaisen hiusmallin ja uskon että näyttäisit aivan super komealta siinä” niin kumpi saisi sinut toimimaan? Jos ensimmäinen vaihtoehto niin veikkaanpa, että kuulut todella pieneen vähemmistöön tässä maassa.

Sitten siitä faktojen esittämisestä. Yleensä Vähentäjät nousevat vastarintaan silloin kun joku tulee kirjoittamaan tyyliin, että “sinä olet alkoholisti ja ainoa oikea ratkaisu sinulle on lopettaa viinan juonti kokonaan. Lisäksi vielä vähättelet ongelmaasi.” Mistä tuollaisen kirjoittaja tietää, että asia on noin? Yhtä hyvin minä voisin tulla tänne kirjoittamaan, että “Dave, sinun ehdottomasti kuuluisi alkaa kohtuukäyttäjäksi, koska silloin elämäsi olisi paljon mukavampaa ja olisit meille muille hauskempaa seuraa. Alkoholismin leimaaminen sairaudeksi on silkkaa puppua, kaikki on kiinni omasta tahdosta”. Mitäs luulet, että vastaisit? Sanoisitko että onpas mielenkiintoinen mielipide (ei kun fakta siis), täytyypä laittaa tuo harkintaa ja ehkäpä kokeilla? Tuskin, koska sinulla on sinun oma kokemus sinusta itsestä.

Nyt huomautan, että nuo lainausmerkeissä olevat asiat ovat esimerkkejä, eivät minun mielipiteitä eivätkä todellakaan faktoja. Yritän vain avata miksi tietynlainen kirjoittelu voi saada tietynlaisia reaktioita aikaan.

Minun ketjuuni ovat tervetulleita kaikenlaiset kirjoittelijat, mutta ne joiden “faktat” eivät minua miellytä saavat siitä palautetta jatkossakin.

ja ps: sitä rumaa kommenttia on pyydetty anteeksi ko henkilön toimesta jo moneen kertaan. Anteeksipyytävälle soisi anteeksiannon.

Dave hyvä, elä sie käy kiusoomassa näitä Vähentäjiä. Me molemmat, Dave, tiedetään aivan omasta kokemuksesta, että alkoholisti ei usko ennenkuin kolahtaa, välttämättä ei silloinkaan. Sillä minä en käy ollenkaan vilaisemassakaan Vähentäjien puolella, koska aivan varmasti tulisi kiusaus kertoa joillekkin mitä on meneillään heidän elämässään.

Hyviä esimerkkejä varsinkin, koska minun todella pitäisi mennä parturiin ja hyvä, että keskustellaan.

Omaani en enää muista mutta ei minusta Lizzyn tai Juulian jutuissa mitään tuon tyylistä ollut, jotka huonoina esimerkkeinä mainittiin.

Tottakai asioita pitäisi lähestyä yleensä positiivisuuden kautta mutta joskus, kuten eräs tunnettu ja arvostettu terapeutti totesi, parhaiten auttaa potku persuksiin.

Hyvä ja kuvaava otsikko!

Monilla Vähentäjiin kirjoittavilla - aivan viime päivinäkin - on hybris niin korkealla, että joskus epäilyttää onko kyseessä provo. Niilla eväillä, ja kun asianomai/nen/set ei/vät oikein itsekään tiedä mitä halua/a/vat, voi huoletta ennustaa, että juomisen hallintaan on todella piiitkä matka, jos ollenkaan onnistuu. Itse en vähentämisilmiöön usko, mutta ei siitä tässä sen enempää.

Ehkä ilmiötä selittää sekin, että Vähentäjät-osasto tuntuu olevan vahvasti feminiininen; sillä sarallahan kimahtaa helposti. Lisäksi tuntuu, että sinne kirjoitellaan usein pienessä nousukännissä jolloin kaikki tuntuu mahdolliselta, alkon käytön vähentäminen ja kohtuukäyttäjäksi ryhtyminenkin, velatkin saatavilta.

:laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing: :laughing:
Jos tuo ei ollut provo niin olen sinusta huolissani :stuck_out_tongue:

Sanonpa minäkin sitten pienen vaatimattoman kommenttini asiaan :smiley: Tulkoon sanotuksi, etten ole kovinkaan herkkänahkainen, saati pitkävihainen…joten minua tolloksi tai bimboksi tms. sanoneet saavat ilman muuta anteeksi! No sitten, muutokseen tarvitaan ihan ensin motivaatio ja jos sitä ei ole/synny/saa jostain kaivettua, niin monen homman voi unohtaa, myös alkoholin käytön lopettamisen. Kuten tiedämme, lopettaminen, kohtuukäyttö ja vähentäminen eivät alkoholin kanssa läträtessä tietyn pisteen jälkeen (mikä toki hieman vaihtelee itse kullakin) ole ihan vaan motivaatiosta kiinni. Muutoksen onnistumiseen kuuluu myös usein asioiden törmäyttäminen ja sehän saattaa kolahtaa pahastikin mikäli törmäyskurssilla ovat omat luutuneet ajatuskuviot, tietyt toistetut ja omasta mielestä hyvät toimintamallit tai käytös, tavat, tottumukset, totuudet, elämäntyyli, jne. jne. Henkilökohtaisesti olen eniten kiitollinen juuri niistä ”vastakarvaan silittelyistä” jotka pistivät katsomaan peiliin. Oma alkonkäyttöni ei ollut koskaan päivittäistä tai viikottaista ja siltikin aina tuli vastaan sellainen kerta kun join enemmän kuin olin kenties suunnitellut, väliä saattoi olla kuukausikaupalla, muuta kyllä se kerta tuli. Väsyin pettymään itseeni. Ei ollut muiden asettamaa pakkoa mutta motivaatio sitäkin korkeammalla. Myönnän että kommenttini vaikuttavat usein ylemmyydentuntoisilta tai kylmäkiskoisilta, mutta niillä on tarkoituksensa ja se ei ole ilkeily vaan ihan joku muu. Raitista päivää :slight_smile:

:slight_smile:

Vielä pari juttua. Eli alkoholiongelmainen ON usein herkkänahkainen (ei voi yleistää) mikäli hänen ”reviirilleen” ”osaamisalueelleen” astutaan, naiset ovat elämän-/työelämänkokemukseni mukaan herkkänahkaisempia kuin useimmat miehet (ei voi yleistää), pitää muistaa erottaa milloin riitelevät asiat ja milloin ihmiset. Sitten omasta tilanteestani…sanoin että motivatiota löytyy mutta toisena tärkeänä tekijänä on se, ettei enää ole halu häiritä aivokemiaa (jonka tasaantumiseen säännöllisen alkoholinkäytön loputtua pitää varata 3-6 kk) alkoholilla. Kyllä sitä voisi hetken pikkuhiprakassa viettää, mutta miksi?

Myönnän että heitin vähentäjissä kommentin siitä että näille erimielisyyksille pitäisi avata oma ketju. Se oli virhe, en aikonut sitä itse tehdä enkä arvannut että siihen kukaan tarttuu. Tässä on nyt se maku että joukolla hyökätään vähentäjiä mollaamaan.

Keskustelen täällä ja vähentäjissä omilla ajatuksillani enkä tunne tarvitsevani tämän tyylistä joukkovoimaa taakseni. En myöskään tunne itseäni mollatuksi. Meillä oli eriäviä mielipiteitä, niitä tulee väistämättä kun erilaiset ihmiset ja asiat kohtaavat. Pitää tullakin. Pitää myös osata selvittää asiat sovussa, molemmin puolin. Olen kasvanut lapsuuteni riitaisessa kodissa, siitä johtuen olen hyvin herkkänahkainen täälläkin keskustelussa esiintyviä riitasointuja kohtaan. En kuitenkaan halua aina vaieta mielipiteistäni, kuten minun lapsuudessa oli pakko.

Älä siis Dave enää tässä hengessä vedä minua tähän keskusteluun, ystävällisesti pyydän.
Mailmanrauhaa tännekin.

Mutta oikeesti onhan osa ihmisistä muutenkin asiassa kuin asiassa herkkänahkasempia kuin muut? minä ainakin olen semmonen tyyppi!
Joku hyvin pieni sana jossakin keskustelussa töissäkin voi saada joskus miettimään, että tarkottikohan tuo nyt minua tms. Ja sitten jään jauhamaan mielessäni asiaa toviksi. Toinen taas ei ole huomannut mitään herkkänahkaisuuden aihetta siinä jutussa.

edit…Juulia oli yhtäaikaa kirjoittanut ja lähetän sulle ison <3

^
Vilmasto on tuossa oikeassa. Lisäksi jokaisella on oma herkempi kohtansa, kuten nyt itselläkin tuossa ed. kerroin. Pitäisi osata niin paljon tuosta tunnepuolesta, mutta eihän jatkuva itsekontrollikaan johda muuhun kuin ahdistumiseen. Pakko räjähtääkin joskus. Isosti tai pienesti.

edit; kiitos Vilmasto <3:stä, olet ihana.

Moi!

Tämä menee vähän otsikon ohi, mutta kun tuntuu että tietyissä piireissä meitä ( alkoholin ) vähentäjiä halutaan mollata!

Me vähentäjät sentään YRITÄMME vähentää!

Lukekaa narkkarien Saunaa niin siellä lähinnä vertaillaan mistä aineesta tulee parhaat kicksit! Kuka juo pullokaupalla yskänlääkettä kuka mitäkin…

Esim. ikivanha ja hyvin hengissä oleva ketju: Mikä vaikuttaa tänään?

No todettakoon lopuksi että ehkä olen itsekin joku päivä lopettaja, mutta toistaiseksi sujuu hyvin vähentäjänä!

t. Juhani

Minä en usko, että kukaan tässäkään mainituista olisi kirjoittanut pahuuttaan tai ilkeyttään vaan päin vastoin auttaakseen esim herättelemällä ihmisiä josko voisi ajatella toisinkin Usein omien ikävien kokemusten viisastuttamana.

Tuntuu vaan monilta unohtuneen, että kun jollekkin tällaiselle palstalle kirjoittaa niin vastaukseksi voi saada ihan mitä vaan tai joutua mukaan asiaan johon ei halua. Onhan noita todella ikävähenkisiä trolleja aina välillä esiintynyt.

Aika paljon samaa mieltä Daven kanssa. Itse olen viimeinen ketään neuvomaan kummallakaan puolella. Siksi olen sitä vältellyt.
Mutta tosiaan, tuskin täällä kukaan haluaa kirjoittaa ilkeilläkseen, tai ollakseen ylimielinen. Moni lopettajien puolella todennut vain, ettei se kohtuukäyttö ja vähentäminen onnistu itseltä.
Ei tarkoita, etteikö joiltakin voisi onnistua. Onhan se hienoa, jos tuolla toisaalla joku onnistuu vaihtamaan jokapäiväisen tissuttelun esim. kerran viikossa tapahtuvaksi.
En sellaista henkilöä kadehdi. Minulle käy vain tällainen täysi juomattomuus.
Sopua ja kivaa mieltä kaikille :slight_smile:

Jos joku toteaa ettei hän ole jotain osannut, niin se on vain toteamus eikä siitä tosiaan ole syytä loukkaantua.

Eri asia on jos asettaudutaan maailman valtiaiksi ja määrätään että kukaan meistä ei onnistu tai niputetaan kaikki alkoholistit sellaisiksi että omaa elämänhallintaa ei ole olemassakaan … se on alentavaa ja loukkaavaa.

Meitä on moneksi ja jokaisen voimavarat sekä taidot -kuten myös tavoitteet ja päämäärät ovat kovin erilaisia.

Dave tuossa aikaisemmin toteaa, että monelta unohtunut se, että kun tämmöseen paikkaan kirjoittaa niin voi saada vastaukseksi mitä vaan. Se on kyllä totta. Se vaan välillä unohtuu, että tämä salainen päiväkirja onkin aika julkinen. Minä ainakin unohdan välillä. Hämmästyn kun joku sanoo lukeneensa mun höpinöitä jo kuukausia.

Ollaan tyytyväisiä kun on olemassa tämmöinen paikka. Ja kun löytyy oma lokeronsa niin lopettajille ja kuin vähentäjillekin. Kait siihenkin on syynsä tosiaan miksi on olemassa tämä vähentäjien puoli? minä ainakin olen ikionnellinen kun tänne olen eksynyt ja löytänyt paikan missä puhua asioista joista en voi/halua puhua esim ystävien kanssa. Vaikka vähentäjä olenkin niin kummankin puolen jutuista olen saanut apua.

Hyvänä puolena on aina foorumin anonyymiys. Kukaan ei tiedä toisistaan mitään muuta kuin sen, mikä asianosaisen kirjoituksista on tullut esiin, ja ihmisten henkilöllisyydet ovat piilossa ja suojassa.
Tilannehan on ihan erilainen jossain sosiaalisen median kanavilla, facebookissa ym. vastaavissa, jonne useimmat ihmiset kirjoittavat omalla nimellään ja kasvoillaan. Facebookissa ja muualla käydään kuitenkin usein vähintään yhtä ihon alle meneviä keskusteluja kuin Plinkissäkin, jossa varmasti on riskinsä.
Onhan jotkut Plinkkiläisetkin toki avanneet henkilöyttään hyvin rohkeasti täällä. mm. Kaaleppinen, eikä siitä heille ole tiettävästi ollut haittaa, mutta varauksetta ei tietenkään voi moista suositella.

Juominen herättää henkilökohtaisena asiana paljon tunteita, kuten muuten herättää syöminenkin. Kun ihminen laittaa sisäänsä jotain, tai tekee valintoja sen suhteen mitä laittaa omaan kehoonsa sisälle tai on laittamatta, on se oikeastaan aika intiimikin asia, sen lisäksi että sitä läpikäydään julkisissa keskusteluissa.

Itselleni tulee kyllä joskus nostalginen olo, kun muistelen foorumia runsaat 10 vuotta sitten, kun oli Vaeltaja ja V.A.T ja kumppanit ja me vähentäjät saimma oikein kunnolla huutia. :smiley: Dave muistaa varmaan tuon ajan myös.
En kyllä sano että ennen oli kaikki paremmin, mutta hauskahan sitä on muistella.

Häh :open_mouth: yli kymmenen vuotta sitten :open_mouth: mä tuossa ajattelinki kuinkahan kauan täällä on pisimpään olleet ollu mukana!
Luulin olleeni jo pitkään ja välillä ajattelin,että kuinka kauan täällä kehtaa roikkua vaan eihän mulla ole vielä kiire minnekkää.
Nythän mua vasta alkokin kiinnostaa mitä kaikkea voisitte muistella plinkkiytenne varrelta! Muisteluja kiitos :smiley:

Onhan noita kummajaisia ollut. Itselleni muistuu erityisesti mieleen joku pohjoisen yrittäjäheppu joka monella tapaa törkeästi nimitteli ihmisiä esim seksuaaliseen suuntautumisen ym nimissä ja väitti olevansa vankka AA-n kannattaja ja raittiusmies. Nimerkkiä en muista enää. Hän kertoi itsestään sellaisia asioita, että ihan mielenkiinnosta oli helppo selvittää kenestä oli kyse. No enhän minä sillä tiedolla mitään tehnyt.

Vilkaisin taas vähentäjien juttuja ja siellä on ainakin pari ketjua, jotka ovat enemmän alkoholin nauttimisen kehumista kuin vähentämistä. Yöllä tai aamulla kännipäissään kirjoitettuja.