Missäs sitä on oltu… No ei ainakaan täällä… Raittiina olen, ja se on pääasia!
Mietin sellaisia, olen itse kokenut hengellisyyden tositärkeäksi viime aikoina ja valtavana voimavarana. Mites te muut, onko teillä samankaltaisia kokemuksia?
Tänään on huisinmukava herätä, ulkona pimeä ja sataa ja viima käy mutta silti mahtava muistutella itseään että on vapaa, ei tarvitse tänäänkään juoda! Mieleni muisteli vanhoja aikoja kun heräsi niin väsyneenä ettei tiennyt oliko nukkunut edes ja vatsa sekaisin, tärinä ja päänsärky päällä. On sitä vaan niin monta asiaa mistä saa olla kiitollinen.
Mutta siis muut matkalaiset, kertokaa, hengellisiä kokemuksia, kirjoja, jutskia, ihan mitä vaan
“MAAILMANLAAJUINEN KOKEMUKSEN JAKAMINEN Riittää, että hän itse on alkoholisti, joka on löytänyt raittiuden avaimen. Alkoholistin on hyvin helppoa välittää tämä kärsimysten ja toipumisen kautta saavutettu perintöosansa toisille alkoholisteille. Se on [size=150]Jumalan[/size] lahja meille ja sen välittäminen edelleen toisille meidän kaltaisillemme on se ainoa tarkoitusperä, joka tänäpäivänä elähdyttää AA ryhmiä kaikkialla maailmassa.”
Minulle hengellisyys on aika erikoinen asia. En siitä osaa sanoa oikein mitään. Sen sanan voi myös korvata rakkaudella mielestäni. Ehkä sitten siitä tulee jotenkin selkeämpää.
Sellaisesta hengellisyydestä en kuitenkaan ihmeemmin välitä, kun tänään YLE:n aamutelevisiossa nyt vaalien alla puhuivat, miten jeesus kristuksen sanaa ei ole kirkonmiehet tässä taas noudattaneet.
Nuo aamut kumminkin kuulostavat ihan tutuilta. 2-3 tunnin katkonaisen unen jälkeen, kun repii itseään sängystä ylös ihan samalla lailla, kuin on repinyt jo monta kuukautta perätysten, kun lomillakaan ei pysty lepäämään. Ensimmäinen ajatus on vain se, että mitähän kamalaa taas tänäänkin tapahtuu ja miten helvetissä sitä voi selvitä jälleen kaikkien pelottavien ihmisten seassa ja kun nyt vain ei tänään munaisi itseään ja mitä jos joku kysyy, että mikä helvetti sulla on kun oot tommonen ja nauraakohan ne mulle? Kouluun ajaessa muistan kerran olleeni niin rättiväsynyt, että meinasin nukahtaa rattiin. On se ihme, miten sellaisessa vainoharhaisessa päässä on kestänyt kaikkien niiden ulkopuolisuuden tunteiden ja pelkojensa kanssa.
MUTTA, sepäs se olikin silloin ja niitäpä jos nyt ei kokonaan unohtaa kannata, niin ei kuitenkaan sen enempää tässä enää tarvitse ruotia. Se oli silloin se ja hyvä tsäkä on käynyt, että tässä sitä nyt ollaan vähän toisenmoisissa aatoksissa tänäpäivänä.
Hengellisyys? Aika jännä ja laaja kysymys. Mulle hengellisyys on yksinkertaisesti rationaalista, järkiperäistä toimintaani täydentävä osa. Ei sen enempää eikä vähempää. Missään nimessä se ei tarkoita minkään “ainoan oikean” opin orjallista noudattamista. Olen seurakuntaani liitoksissa ja käyn myös kirkossa. Pääasiassa saadakseni mahdollisuuden hiljentymiseen ja pysähtymiseen. Vaikka ei mun elämäni niin hirveän vauhdikasta ole, että mitään hätäjarrutusta tarvitsisin.
Hengellisyys tarkoittaa mulle myös mahdollisuutta tietynlaiseen vastuunsiirtoon silloin kun omat voimat eivät enää riitä. Vaikeissa tilanteissa sisäistän tyynäriä oman tulkintani mukaan. Erittäin viisas ja toimiva lause. Ei ihmekään, sehän on peräisin antiikin ajoilta. AA:n ansioksi voinee lukea sen, että he ovat tehneet lauseen (käytän tarkoituksella sanaa “lause” rukouksen sijasta) laajemmin tunnetuksi.
Hengellisyys on mulle myös luottamista omaan vaistoonsa, intuitioon. Tämä oli mulla vuosikaudet sananmukaisesti hukuksissa. Palannut taas. Ihan hyvin arkielämässä toimii myös sellainen henkinen aamujumppa, että päätän/yritän elää tänään niin ettei mun tarvitse huomenna pyytää keneltäkään anteeksi. Ei muilta - eikä itseltä.
No siinäpäs veli andante tiivistitkin hyvin. Oman intuition kuuntelemista. Minä tiedän itse mikä minulle on parasta ja, vaikka se ei heti näkyisikään niin uskon että tulevaisuus sitä koko ajan näyttää. Ja aina aika ajoin voi pysähtyä katsomaan taas vähän pidemmän matkan päästä sitä mennyttä, että olipa vain hyvä että tuokin asia noin meni. Sitähän se hyvinkin voisi ollakin. Sitä kun tosiaan ennen eli vain sen mukaan, mitä toiset minulta odotti tai lähinnä mitä heidän kuvitteli minulta odottavan. Luuli tarvitsevansa hitosti kaikkea ja sokeasti sitä aina sen perässä juoksi, vaikkei sitä nyt loppujen lopuksi niin kamalasti sitten tarvitsekkaan. Ei ollut mitään käryä siitä, mikä olisi itselleen hyväksi. Aika vähän riittää ihmisen onnellisuuteen. Sellaista oman näköistä eikä jonkun toisen vaatimusten luomaa elämää kun saa elää.
Minulla on jo pidemmän aikaa ollut ajatuksena, että pitäisi kirkossa käydä pistäytymässä. Eikös ne aina sunnuntai aamuisin ole ne kirkkomenot ja mihinkähän aikaan? Olen kyllä eronnut kirkosta, mutta tokkopa tuo mitään haittaa.
edit. No aamukymmeneltä näyttäisi meidän kylällä olevan sunnuntaina messu. Sitähän voisi käydä vaikka poikkeamassa.
