helvetistä

En kestä enää mun elämää. Alkoholismia on jatkunut jo useampi vuosi ja pahentunut viimeisen vuoden aikana. 2016 syksyllä olin ulkomaanreissulla ja viimeisenä päivänä olin niin rauniona, että soitin siskolleni ja itkin, että en pääse pois täältä takaisin Suomeen. Hän osasi puhua jotain tolkkua päähäni ja seuraavaksi yöksi menin hänen perheensä luo nukkumaan ja aamulla vei mut katkolle. Kulissit karisi silloin ja katkon jälkeen olin hyvässä naisten päihdetukiryhmässä. Motivaatio oli niin suuri, että raittiutta kesti noin seitsemän kuukautta. Sitten eräänä päivänä reilu vuosi sitten, sain taas jälleen kerran pettyä mieheeni ja vitutus oli niin kamala, että lähdin juomaan. Siitä se sitten taas repesi. Ei mennyt kuin reilu kuukausi ja olin töistä sairaslomalla milloin kuumeen, vatsataudin ja akuutin stressireaktion vuoksi, vaikka juomisestahan ne poissaolot johtuivat. Miehen kanssa erottiin, työt loppuivat kesän kynnyksellä ja sain yllättäen elää elämäni onnellisinta aikaa, kun löysin itselleni tärkeän ja rakkaan harrastuksen, patikoinnin. Vaikka kesälläkin join, ei se ollut niin kova ongelma. Paitsi silloin, kuin vaellusreissut loppui ja tulin takaisin tyhjään kotiin, toimettomana. Löysin uuden parisuhteen rakkaasta ystävästäni, mutta syksyn tullen en enää voinut vastustaa ex-miehen viestejä ja vastasin hänelle. Jätin uuden parisuhteen ja palasin takaisin samaan vanhaan. Palasin myös vanhaan työpaikkaan. Taas juominen lisääntyi, päivittäin dokaamista ja pelkoa siitä, selviänkö aamuksi töihin. Elämä on polkenut paikallaan tällä tavalla viimeiset neljä vuotta, aivan kuin yrittäisin pyristellä irti vanhoista kaavoista, siinä onnistumatta ja aina palaan"tuttuun ja turvalliseen", vaikka tämä mies ei ole koskaan sitä kyennyt tarjoamaan eikä myöskään työpaikka, missä olen voinut pahoin. Tuttu kierre, tartun taas pulloon. Nykyään juon yksin. Nyt on taas takana hirvittävä putki, enkä näe mitään toivoa tulevaisuudessa. Mieli on täynnä pakokauhua ja elimistö sekasin, oksennan, en syö, mutta kyllä taatusti juon lisää, odottaen siitä jonkinlaista helpotusta. Eilen istuin aamupäivällä pusikossa junaraiteen vieressä itkien ja toivoen, että kaikki päättyisi. En enää yksinkertaisesti tiedä, mitä tehdä. Tämmöisiä putkia on ollut viime kuukausien aikana useampi, lopulta toivon kuolevani ja vannon itselleni, että jos tästä selviän, en enää koskaan juo. Ja sitten yllättäen, löydän taas itseni samasta paskasta, kuin niin monet kerrat aikaisemmin. En tiedä, mistä hakisin apua tai kykenenkö siihen, koska tuntuu siltä, että minun täytyy olla niin vahva, että selviän tästä yksin. Monet jutut on jääneet hoitamatta viime aikoina, elämä vaan murenee ympärillä ja tunnen olevani voimaton muuttamaan suuntaa. :frowning: Olen jo etääntynyt lapsuudenperheestäni, suurimmasta osasta ystäviä. Ainut, joka tietää tilanteeni todellisen laidan, on tuo mies, mutta en usko hänenkään täysin ymmärtävän, koska luulen, että vain ihminen, joka on itse käynyt läpi juomisen tuoman helvetin, tietää. Hänellekin olin niin kammottavan ikävä henkisesti vähän aikaa sitten, että pahimmalla mahdollisella hetkellä petti, toistamiseen. Ja silti vain, aina haluan olla hänen kanssaan, vaikka minuun sattuu ja olen niin lukossa tunteissani, että en osaa enää muuta kuin tuijottaa tyhjyyteen ja juoda. :frowning:

Hei Kammotus.
Hyvä kun tänne kirjoitit. Tämä on sinulle kuitenkin jotain uutta vanhoihin kaavoihin.
Kirjoitit ettet oikein tiedä mistä apua saat.
Kriisipuhelin olis yksi nopea avunantaja. Aa saattaisi olla sinua varten. Terveyskeskuksen päivystys ohjaa myös avunpiiriin.
Päihdeklinikka on tosi helppo ja hyvä aloittaa.

Jospa tänään muuttaisit elämääsi parempaan suuntaan. Junan alle älä hyppää.

Valtakunnallinen kriisipuhelin 010 195 202

Kammotus kirjoitti

Toimiiko ryhmä vielä?

Ei tarvitse jäädä yksin eikä tarvitse olla vahva. On viisasta ja rohkeaa nöyrtyä sen tosiasian edessä, että alkoholi on sinua vahvempi. AA on alkoholiin nähden voimattomien ihmisten tukiverkosto. Alkoholismi on pysyvä ja etenevä sairaus niin kuin olet itsestäsi huomannut.

Oikeassa olet miehesi suhteen, taviksen on miltei mahdotonta ymmärtää juomaan alkavan alkoholistin mielenliikkeitä, kun eihän alkoholisti itsekään tajua. Tänäänkin kokoontuu Suomessa ehkä pari tuhatta tuon juomahelvetin läpi käynyttä naista ja miestä raittiuden merkeissä tukeakseen toinen toistaan. Olet tervetullut joukkoomme.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Hei, tarinasi on osittain kuin omaani, ei aivan, mutta yhtymäkohtia löytyy. Esim. se että tajusin etten pääse viinasta eroon jatkamalla liittoa juovan kanssa, kun ei minulla ollut muuta tukiverkostoa. Jos olisin älynnyt hakea apua AA:sta niin kenties traumaattinen ja raskas avioero olisi jäänyt kokematta ja lapsilla olisi vielä ehyt koti. En tiedä olisko niin, nämä on vain jossittelua, mutta kannattaa hakea ensin apua oikeasti ja sitten vasta päätellä onko syyt juomiseen muissa ihmisissä, työpaikassa vai omassa suhtautumisessa niihin?
Mene ihmeessä AA-ryhmään tai johonkin naisten päihderyhmään, saat tukiverkostoa.
Kirjoittelehan miten menee ja mitä ratkaisuja avun hakemisessa teet?