Laitan taas tekstin eräästä päivä kerrallaan kirjasesta:
Suostuttuani lopulta hellittämään itseäni kiusanneesta ongelmasta alkavat ongelmani ratketa sellaisella tavalla, jota en olisi koskaan uneksinutkaan mahdolliseksi. Tämän pitäisi saada minut vakuuttuneeksi siitä, että omalla inhimisellä ymmärrykselläni on rajansa, että on olemassa asioita, joita en itse pysty järkeilemään. Vasta sitten hellitän ja turvaudun Korkeimman Voiman apuun.
Kokemukseni sellaisista tapahtumista, mitkä eivät ole minun toimenpiteistäni johtuvia, pitäisi todistaa minulle, etteivät toisen ihmisen teot tai kohtalo ole minun käsissäni. mitä pikemmin tämän käsitän, sitä pikemmin hyviä asioita alkaa ilmetä omassa elämässäni.
Päivän mietelause: “Hellitä ja anna Jumalan ohjata” - tätä ohjetta seuraamalla löydän mielenrauhan. Minun itsepäinen oma tahtoni voi vain estää ongelmieni selviämistä. Jos todella tahdon olla vapaa muodostamaan itselleni tyydytystä tuottavaa elämää, on minun ensin vapautettava alkoholisti (tms.) pyrkimyksistäni johtaa ja hillitä häntä.
“Kunpa aina pitäisin etualalla mielessäni sen, etten ole kaikkiviisas enkä kaikkivoipa. Vain Jumala on sitä ja Häneen minun tulee turvata.”