Heikkouden myöntäminen on kuin onkin usein avain vahvemmaksi tulemiseen. Heikkoutensa ja epätäydellisyytensä myöntävä ihminen on vahvoilla, koska hänen ei tarvitse yrittää peitellä mitään.
Elämä on onneksi opettanut myöntämään heikkouden monta kertaa. Olen saanut olla heikko hakeutuessani katkaisuhoitoon kolmesti vuoden sisällä. Olen saanut myöntää olevani heikko hakiessani apua lääkäriltä, sosiaalihuollosta, leipäjonosta… ja tietenkin omilta rakkailta läheisiltä.
Liekö heikkous sitten sukua sille nöyryydelle. Heikkous on tosin minusta siitä jopa nöyryyttäkin parempi, että heikkoudella ei voi edes ylpeillä niin hyvin kuin nöyryydellä. Heikkous on virheellisyyttä, nöyryydessä sen sijaan on vaarana lipsahtaa virheettömyyden puolelle.
Olen heikko koska:
Minulla on ollut päihdeongelma
En pysty aina hallitsemaan tunteitani
Kiihdyn joskus helposti
Syön ja juon helposti liikaa, vaikka aioin muuta
Minulla on puhevika, jonka vuoksi puheeni kuulostaa mielestäni hassulta
En jaksa aina tarttua niihin toimiin, joihin olen aikonut
Samalla olen vahva koska:
Minulla ei ole salattavaa
Tiedän vikani
Minua rakastetaan ja minut hyväksytään sellaisena kuin olen
Osaan myös rakastaa muita ja hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat
Tiedän että pystyn elämässäni tekemään valintoja ja vaikuttamaan elämäni kulkuun
Olemme usein keskustelleet nöyryyden ja nöyristelyn erosta, ylpeyden ja ylpistelyn erosta, voimaantumisen ja omavoimaisuuden erosta.
Voimaantuminen ei minusta tarkoita “vahvuuteen sairastumista”, vaan voimaantuminen on eheytymistä, tasapainon löytymistä. Se tapahtuu heikkouden kokemisen kautta.
PS. Kirjoitin tämän viestin työpaikalla, eikä täällä ole enää muita kuin minä ja siivooja. Aikamoista heikkoutta on olla jaksamatta lähteä työpaikalta tähän aikaan perjantaina, tällä säällä.