Hauraan elämän saappaat by MissJJ

Mä tulen nyt tänne puolelle kirjottamaan omia tuntoja ja havaintoja omasta kotielämästä.

Asustan mieheni kanssa kaksin, mulla on kaksi muksua 4 vuotias poika ja 2 vuotias tyttö jotka asuvat ex-mieheni luona joka on myös lasten isä. Mulla ei ole kuin tapaamisoikeus lapsiini ja ex-mieheni on lasten yksinhuoltaja eli siis minä olen se toipuva päihdeongelmainen. Onneksi ex-mieheeni on hyvät välit ja lasten tapaaminen onnistuu valvotusti hänen luonaan myös uudella miehelläni kutsutaan häntä nyt K:ksi ja ex-mieheni A:n välit ovat hyvät ja ei ole mitään kitkaa, toiveeni toki on saada lapset viel joku päivä viettämään aikaa luokseni ja vaikka yöksikin, mutta siihen menee aikaa, jo pelkästään luottamuksen saaminen A:aahan että uskaltaa muksut antaa mun hoitoon ja lastenvalvoja tarvitsee vakuuttaa sitten puhtailla seuloilla ja ym. että pystyn huolehtimaan lapsistani sen aikaa kun he ovat luonani.

Olen siis toipuva narkomaani ja nyt päässyt rämpien kuivalle maalle, pääpäihteeni oli amfetamiini ja bubre, aikamoinen sekakäyttäjä kuitenkin jos itse kuvailisin itseäni, amfetamiinia meni loppuaikana niin paljon et labramittarit eivät enään riittäneet elimisten amfetamiini pitoisuuksia mittaamaan, ja näkyhän piri vielä kuukaus viimeisten vetojen jälkeen virtsassa, mutta nyt olen antanut puhtaita seuloja, olen siis avohoidon puolella.
Mieheni ei muihin päihdykkeisin koske kun sillon tällön kaljaan mutta olen tuntenut hänet jo vuoden ennen kun rupesimme seurustelemaan ja hänellä on myös kokemusta muutenkin munlaisista päihdeongelmaisista, mä kun olen tuntenut hänen serkkunsa douppiporukoista joka myöskin douppaa minkä kerkeää.
Joskus ajattelin että en pysty varmaan koskaan olemaan kenenkään sellaisen miehen kanssa joka ei oo koskaan ite doupannut mutta eihän se mennytkään niin tosin meidän suhteessamme on se hyvä puoli että K on koko ajan tiennyt mun päihdeongelman, on jopa nähnyt kun vedän bubrevetoja hihaan :frowning:
Joten olen pystynyt koko ajan olemaan rehellinen hänelle, mun ei oo tarvinut salailla mun olo ja tai mielitekoja, ja olen huomannut että on helpompi pysyä kuivalla linjalla kun pystyy samantien sanomaan et nyt on sellanen ja tällänen olo ja joku puhuu hetken mun kanssa asiasta ja sitten vaihtaa sujuvasti puheen aihetta joka saa sitten mutkin unohtamaan ne ajatukset tai olotilat,
tosin nää armottomat nivel säryt jotka johtuvat bubren lopettamisesta ei katoo ja välillä olen kuin perseeseen ammuttu karhu kun joka ikiseen niveleen särkee, ja olo on kuin joku yrittäisi sahata raajojen osia irti toisistaan muovisella kertakäyttöveitsellä, pahimmat kivut ovat yläkropassa, olkapäissä, kyynertaipeissa, ranteissa ja sormien nivelissä :confused:
Mutta tiedän että ajan kanssa säryt helpottuvat, herventuvat ja toivottavasti loppuvat kokonaan.

Välillä mietin että mitä K musta sillon ajattelee kun ärisen ja kiroilen julmetusti kun sattuu, kun säryt ovat kovimmillaan niin kosketuskin sattuu ihan kuin joku löisi, mutta silti tuo ihana otus jaksaa varovasti silitellä ja halia vaikka murisen kuin karhu ja ravaan ympäri kaksiotamme kuuden metrin kyrpä otassa.

Olemme yhteisestä tulevaisuudestakin puhuneet ja ilokseni olen huomannut että osaan jo taas haaveilla, ylipuoli vuotta kun oli sellaista aikaa etten haaveillut ollenkaan ja elin 5min kerrallaan, ilman päämäärää tai tavotteita…tai aino tavoite taisi olla se että sai seuraavat ja sitä seuraavat vedot järkättyä ja rahat niihin :unamused:

Elämä alkaa muutenkin asettautumaan niihin normaaleihin uriin, tänään menen ensimmäistä kertaa 6kk töihin hieman totuttautumaan taas siihenkin kun 3 viikon päästä saan ajokorttini takaisin joka on ollut 5kk hyllyllä kuivumassa niin sit alkaa työnteko jälleen ja mä odotan sitä ja muutenkin että saa ajaa autolla taas laillisesti, mä kun olen ammatiltani auton kuljettaja, ajan isoa pakettiautoa työkseni joten siinä syy miksi pahimmassa suossa rämpimisen aikana en töissä ollut mutta työpaikkani kuitenkin säilyi !

Tässä nyt alku tunnelmia mun elämästä, pikku hiljaa kirjottelen enemmän ja sitä mukaan kun uusia asioita tapahtuu tässä elämässä.